Kasvivärjätyt hiukset

kasviväri henna vegaani vegan hiukset natural herbal hair color red punainen punapää


Hiusten hennaaminen ja kasvivärjäys on tuttua puuhaa, niinkin tuttua että lähdin kokeilemaan ensimmäistä kertaa muuta kuin sitä tuttua ja turvallista punaista! Kasvivärjäystä minulla on takana jo hyvin monta vuotta. En oikeastaan edes kunnolla muista kuinka kauan tätä olen harrastanut, mutta karkeasti arvioiden noin kuusi vuotta tai ylikin. Sitä ennen tuli värjättyä perinteisesti kaupan väreillä punaisen eri sävyistä tumman ruskeaan. En kasvivärjäystä aloittaessa ajatellut sen kummemmin, koin sen luonnollisemmaksi ja turvallisemmaksi hiuksilleni. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin muistuttaa, että kasviväreille voi aivan hyvin olla allerginen siinä missä synteettisillekin. Suosittelen lämpimästi kokeilemalla ensin pienelle ihoalueelle värimassaa muutama päivä ennen suurempaa operaatiota, ihan vain varmuuden vuoksi. Ohjeitani hennaamiseen löydät tarkemmin täältä.

Punaisella tuli värjättyä maanantaihin asti oikein tyytyväisenä. Jo ensimmäisellä kerralla hiusten energialeikkauksessa tuli ajatus siitä, jos lähtisi pikkuhiljaa pois punaisesta. Viime kerralla fiilis varmistui ja kasvoin pois ajatuksesta ikuisena punapäänä. Berliinin reissulla ostin Khadin tummanruskean kasvivärin, jota jo viime hennaus kerralla hieman sekoitin sävyn joukkoon. Viimeisen kahden värjäyskerran välissä tein muutaman syväpuhdistuksen hiuksille toivoen punaisen irtoamista kuin ihmeellä, mutta ensimmäisestä kuvasta päätellen pieleen meni. Punainen on ja pysyy, vai pysyykö?


kasviväri henna vegaani vegan hiukset natural herbalhaircolor khadi dark brown


Vihdoin sitten uskalsin kokeilla tuota tummanruskeaa, sekoitin sitä Rooibos teehen, iskin massan päähäni ja annoin olla n. kaksi tuntia. Alla näette lopputuloksen, joka on vielä kuvaa hieman tummempi ja valosta riippuen vähemmän punainen luonnossa. Jos punaisella satva hennalla värjättyjä hiuksia oli vaikea kuvata niin nämä ovat vielä pahemmat, oikeaa sävyä ei vain saanut talletettua ja tämä oli tarpeeksi lähellä totuutta. Vaikka täysin ruskeat nämä eivät ole, tulee punainen pohjalta esiin raitojen kaltaisesti aika kauniisti. Toki auringossa kasvivärien sävyt ovat aivan erilaiset ja kuten sanoin, ei se punainen sieltä pois lähtenyt missään vaiheessa, vain vähän peittyi tummemman alle. Olen kuitenkin iloinen, että uskalsin kokeilla sillä tästä on hyvä jatkaa. Haluaisin niin kovin vaaleanruskeat hiukset, mutta sinne on vielä matkaa.

Jännityksellä vielä odotan muuttuuko sävy kuinka paljon ja pysyykö se ylipäätänsäkkään hiuksissa. Tilanne vaatii siis päivitystä vielä myöhemmin! 


kasviväri henna vegaani vegan hiukset natural herbal hair color khadi
kasviväri henna vegaani vegan hiukset natural herbal hair color khadi tummanruskea

ps. Khadin Hiusväriä dark brown löydät esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalosta !


mainoslinkki

2 kommenttia

  1. Kauniin hehkuva sävy!
    Minäkin olen käyttänyt kasvivärejä jo vuosia, koska normaalit värit polttivat päänahkani.
    Parasta näissä on se ihana kiilto!!!
    Minullakin odottelee tuolla Santen tumma kasviväri. Keitän sen kotona ja sekoitan joukoon punaviiniä. Sitten kiikutan koko kattilan kampaamoon ja ihana kampaajani, John, laittaa sen päähäni!
    Loppu pullo viiniä menee sitten meidän kurkusta alas kun odottelemme pari tuntia. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olisipa minullakin noin ihana kampaaja! :D Onneksi nykyään massan päähän iskemiseen menee vajaa 10min kun on sen verran moneen otteeseen tehty :) Ja tuo kiilto on kyllä omastakin mielestä todella kaunis, en enää osaa kuvitella edes kaupan väreihin siirtymistä.. Kiitos kommentistasi Susanna ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥