Viimeiset paketit pukinkonttiin



Tänä(kin) vuonna olen ollut äärimmäisen laiska joululahjojen suhteen. Viime vuonna ostimme vain muutamalle läheiselle lapselle lahjat, muuten emme ostaneet tai halunneet lahjoja ollenkaan. Sitä ennen tein monta vuotta omin käsin lahjoja ystäville ja tutuille. En halua lahjoista paineita ja en halua, että ihmiset ottavat paineita minulle suunnatuista lahjoista. Vasta nyt olen alkanut ymmärtämään lahjan antamisen perimmäistä ideaa ja kiitos siitä kuuluu täysin Kallelle. Emme tänä vuonna hanki tai tee lahjoja monelle, vain niille kenen kanssa joulun vietämme ja jätämme toisemme pois laskuista – kivempi mennä reissuun myöhemmin tai ostaa yhdessä jokin isompi yhteinen juttu. 

Parastahan olisi, ettei ylimääräistä turhaa tavaraa osteta tai saada. Kuitenkin jos haluat ilahduttaa ihmistä niin muista häntä jollakin tarpeellisella tai hyödyllisellä asialla. Ainoa mitä olen tänä vuonna toivonut on valurautapata, jotta voisin tehdä siinä uuniruokia ja leipiä. Korvatunturi onkin tästä jo vinkin saanut ja voi olla, että keväällä täällä blogissakin vilahtavat toinen toistaan ihanemmat pataleivät. Tottakai haluan paljon muutakin, mutta minun on hyvä erottaa se mitä haluan ja mitä tarvitsen. Olen kaksi vuotta sitten kirjoittanut tästä aina ajankohtaisesta aiheesta.




Ihanin lahja on varmasti elämys. Oli se sitten lupaus elokuviin menosta, hieronta, lahjakortti pakopelihuoneeseen tai keikkaliput. Ilo on näillä varmasti taattu. Tai miten olisi vaikka mieleisen kurssin sponssaaminen kansalaisopistosta tai isommalla porukalla maksettu avoimen yliopiston 25 opintoviikon kokonaisuus? Blogisisareltani Veeralta Oranssia -blogista löytyy hyviä ideoita aineettomista joululahjoista sekä hyvää tekevistä lahjoista. Miltä kuulostaisi ryhtyä eläimen kummiksi eläinsuojelukeskus Tuulispäästä, jolloin voisit tarkemmin seurata mitä kummieläimellesi Sulo possulle, Otto ketulle tai muulle valitsemallesi eläimelle kuuluu. 

Jos sinulla on lahjoja vielä ostamatta ja kaipaat ideoita niin tässä olisi vielä muutamia. Postin mukaan vielä 19.12. tehdyt tilaukset ehtisivät jouluksi perille, mutta tarkista asia vielä verkkokaupan sivuilta! Aiemmin olen kirjoittanut siitä mitä miehet haluavat joululahjaksi ja tämä postaus on ajankohtainen myös muulloinkin.  Haastattelin pari vuotta sitten miespuolisia ystäviäni ja he avasivat minulle tuota mystiseltä tuntuvaa aihealuetta.

Luonnonkosmetiikan ystävälle

Sain testiin Carita Cosmetiikalta heidän uusia tuotteitaan, josta ensimmäinen on luomu Nilotica Sheavoi. Se on todella pehmeää, kermaista ja riittoisaa, parasta mitä olen tähän mennessä kokeillut. Olen tätä testannut nyt kuukauden ajan ja tämä on todella hyvää, lisäksi pieni purkki on kätevä matkassa ja kokonsa vuoksi sen kanssa on hyvä testata sheavoita.

Toinen Carita Cosmetiikan uutuus on suolakuorinnat, joita on kolmea erilaista: Sitrustarha, Yrttitarha ja Kukkatarha. Olen nyt nauttinut saunan lämmössä ihanasta sitrustarhasta, joka sisältää himalajan ruususuolaa, sheavoita, kookosöljyä, manteliöljyä ja eteerisiä sitrusöljyjä (appelsiinia, greippiä ja sitruunaa). Rakastuin siihen ensi hetkestä alkaen – ihan mieletön tuoksu ja se todella sulaa iholle samalla hellästi kuorien. Kuorinta myös kosteuttaa ihoa ja sen jälkeen ei tarvinnut erikseen rasvata tai öljytä ihoa. Näistä lisää kokemuksia vielä myöhemmin!

Ei pidä unohtaa myöskään ihania suolasaippuoita, joista suosikkini ovat tällä hetkellä Tervasuola ja Kuolleenmeren muta. Nämä kaikki sopivat erinomaisesti pukinkonttiin ja samalla tuet kotimaista käsityötä. En näitä hehkuta turhan takia tai sen vuoksi, kun olen saanut näitä testiin. Pidän tuotteista ihan oikeasti todella paljon ja lisäksi kun tuotteiden takana on todella sydämellinen ihminen niin  mielelläni suosittelen niitä myös teille. Carita Cosmetiikan omasta verkkokaupasta tilatessa saat ilmaiset postikulut kun tilaus ylittää 20€.

Paljon hyviä (vegaanisia) ideoita joululahjaksi kosmetiikka puolelta löydät  Rabbit Glow -blogin listauksesta. Myös blogini luonnonkosmetiikka kategorian alta voi etsiä ideoita!


Kovat paketit

Tällä hetkellä pinnalla oleva Hyvän mielen vuosi kirja on hyvä lahja monen ikäiselle. Muutaman päivän takaisen postauksen arvonnalla löydät täältä. Toinen kirja, joka on syksyn aikana kerännyt positiivista palautetta on Karita Sainion Hyvin Eletty. Se sopii erinomaisesti nuorelle, jota kiinnostaa ekologisuus ja eettisyys. En itse kirjasta saanut niin paljoa irti, kun uutta tietoa minulle ei siellä ollut, mutta kirja toimi kohdallani hyvänä muistuttajana. Kirjassa ei saarnata ja asioita käsitellään sopivan kevyellä otteella. Tässä voisi olla hienovarainen tapa innostaa ihmisiä kohti eettisempää ja ekologisempaa elämää unohtamatta kauniita kansia.

Keittokirjojen puolelta kirjoitin vähän aikaa sitten Vegaanin aamupalakirjasta, joka on todella hyvä lahja kaikille kotikokeille. Kirjan löydät niin Vegekaupasta kuin Adlibrikseltä ja Suomalaisesta kirjakaupasta. Myös Elina Innasen aikaisempi Vegaanin keittiössä kirja on todella keittokirja, jota meillä käytetään todella paljon. 

Bujoilijalle puolestaan voi pakettiin ajatella esimerkiksi pistesivuista Nuunaa tai Leuchtturm1917 muistikirjaa, erilaisia koristeteippejä tai laadukkaita kyniä, joista riittää iloa pitkäksi aikaa.



Pehmeät paketit

Vaatteita voi olla toiselle (varsinkin aikuiselle) vaikeaa ostaa, mutta onneksi lahjakortit ovat olemassa. Panosta mielummin eettiseen kestävään muotiin ja ole suunnan näyttäjä muille. Muutama viikko sitten pääsin tutustumaan Ones nimisen kotimaisen yrityksen valikoimaan ja tarinaan heidän tuotteidensa takana. Lapset Brasiliassa ovat piirtäneet kuvia, joista tehdään designit ja ne painetaan luomupuuvillaisiin Fair Wear Foundationin eettisin ehdoin tuottetuihin vaatteisiin. Jokaisesta myydystä tuotteesta menee 10% ( verottomasta hinnasta ) kuvan piirtäneen slummissa asuvan lapsen ja hänen lähipiirinsä auttamiseen ja lisäksi 50% liikevoitosta käytetään maailman lapsien auttamiseen. Heiltä voit ostaa todella persoonallisia vaatteita, asusteita sekä lahjakortin, jonka saat sekä paperisena että sähköisenä. Tulen Onesista kirjoittamaan myöhemmin lisää ja jos sinulla heräsi heistä kysymyksiä niin laita ihmeessä tulemaan!

Tässä kohtaa on turhaa lähteä enää kokeilemaan ensimmäisten villasukkien tekoa,  mutta muutama vuosi takaperin tekemäni kärkisukat olivat todella helpot ja suorastaan pieni hitti, kun niitä väsäsin hyvin monta paria joululahjaksi ystäville. Hyvän ohjeen löydät ihanasta Sateenkaaria ja Serpentiiniä blogista! Alku tuossa vaatii ensimmäisillä kerroilla hieman kärsivällisyyttä, mutta kaiken kaikkiaan ohje on oikeasti helpoo.

Myös Weecosin verkkokaupasta löytyy paljon ideoita joululahjaksi ja Ale puoli kannattaa kurkata aina lävitse, sillä sieltä voi löytää aarteita!

___________________

Pitkä postaus on lopussaan, mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa teitä vielä siitä, että tärkeintä on se ajatus ja ilo lahjan antamisesta. Toivottavasti ette ota aiheista turhan suuria paineita, sillä se on turhaa ja aiheuttaa vain harmaita hiuksia. Joulu kuitenkin tulee joka vuosi, halusimme tai emme. Tehdään tästä joulusta kaikille mukava, varallisuudesta riippumatta. 



postaus sisältää mainoslinkkejä, Carita Cosmetiikan tuotteet saatu testiin

4 kommenttia

  1. Onpa mielenkiintoinen tuo Ones! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa vaihtelua H&M:lle ja muille ketjuille. Persoonallisuus on aina plussaa <3

      Poista
  2. Tämäpäs oli tosi hyvä ja kattava listaus! Hauska idea myös tuo miesten haastatteleminen lahjojen suhteen. Kuulosti onneksi siltä etten edellisvuosina ole ihan metsään mennyt lahjahankinnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Tiedätkö minä yllätyin silloin pari vuotta sitten täysin siitä miten yksinkertaisia lahjoja miehet oikeasti haluavat. Olin aiemmin ajatellut, että vaatteet tai suihkusaippua olisi maailman tylsin lahja, mutta olin väärässä ja onneksi tämä tuli tehtyä. Miehiäkin on kyllä monenlaisia, mutta aika monelta tuli tismalleen samoja vastauksia, joka oli hauskaa.

      Ihanaa kolmatta adventti sunnuntaita sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥