#whomademyclothes



Tällä viikolla on vietetty Vaatevallankumouksen viikkoa. Helppo tapa tällä viikolla ottaa kantaa on ottaa kuva vaatteesta väärinpäin ja kysyä Who made my clothes? Tavoitteena on saada vaateteollisuudesta vastuullisempi ja läpinäkyvämpi. Tämän yhteydessä on tapahtumia pitkin maailmaa ja Suomea, lisätietoa aiheesta löydät täältä. Tällä viikolla tuli neljä vuotta Rana Plazan vaatetehtaan romahduksesta, jossa kuoli yli tuhat ihmistä ja loukkaantuneitakin oli reilut parituhatta. Tämä aihe pistää kohdallani aina vihaksi ja aihe on minulle entuudestaankin tuttu. Vaatteiden eettisyydestä olen kirjoittanut aiemmin täällä. Sillä on väliä mistä vaatteesi ostat, ihan oikeasti! Tällä hetkellä vaatekaappini koostuu 10% uusista vaatteista (lähinnä alusvaatteista), 10% omatekemistä (lähinnä äitini) ja loput 80% on kirppiksiltä. Kuvankin paita on kirppislöytö ja lapuissa vielä, eli edellistä omistajaa tämä ei ollut mielyttänyt, minua kyllä!

Viime vuosi meni pohtiessa omaa kulutusta varsinkin vaatteiden suhteen. Otin haasteen vastaan nimeltään Vuosi ilman uusia vaatteita 2016. Vuoden aikana sai tehdä kolme poikkeusta, mutta kohdallani niitä tuli noin kymmenisen kappaletta. Koin vuoden osaltani onnistuneeksi, sillä en hakenutkaan tällä tempauksellani täyttä ehdottomuutta vaan enemmänkin oman itseni herättelyä. Kovan koulun kävinkin lävitse, sillä kaupat olivat täynnä toinen toistaan kauniimpia vaatteita ja kuoseja, malleja jotka olisivat olleet varmasti täydellisiä päälläni. Samalla se kuitenkin herätti minut ajattelemaan länsimaalaista kulutustapaamme. Kuten joka vuosi, kiersin paljon kirppareita ja tein todella hyviä löytöjä aina takeista urheiluvaatteisiin todella huokeaan hintaan. Tätä tulen jatkamaan varmasti hamaan loppuun saakka ja tällä hetkellä olenkin innostunut suuresti facebookin kotimaisten vaatteiden kirppisryhmistä sekä alkanut tekemään myös itse vaatteitani.

Olen paljon pohtinut sitä mitä ihminen todella tarvitsee ja se ei ole paljoa. Vaatekaapissa laadukkaat, ajattomat sekä moneen sopivat ja monelle sopivat yksinkertaiset vaatekappaleet ovat pitkällä tähtäimellä säästö luonnolle sekä lompakolle. Laadusta joutuu pitää maksaa, läpinäkyvästä toiminnasta joutuu pitää maksaa, kunnolla ommelluista saumoista joutuu pitää maksaa, kestävästä materiaalista joutuu pitää maksaa, istuvasta mallista joutuu pitää maksaa ja kuten meilläkin niin työstä pitää maksaa. Olen päättänyt, että jos rahaa ei vain ole niin mielummin kulutan vanhat vaatteeni ihan rikkipoikki ja säästän laadukkaaseen kuin ostan halvalla. 

Onneksi Tampere on täynnä toinen toistaan ihanempia kirpputoreja, sillä toisen roska voi olla toisen aarre. Olen kiertänyt paljon enemmän vielä kirpputoreja kuin ennen, tehnyt mielettömiä löytöjä iloiten niistä ja jos jokin ei ole ollutkaan kiva niin eteenpäin seuraavalle kirpputorille vaan. Vielä Lohjalla asuessamme järjestin muutaman kerran vaihtobileet, joista itse nautin suuresti. Kaikki toi ylimääräisiä vaatteita, kenkiä, asusteita ja vähän kaikkea muutakin ja tavarat löysivät uuden kodin. Tällä tapaa saimme helposti uutta väriä ja iloa vaatekaappeihin ja tiesimme, että rakkaallekin epäsopivalle vaatekappaleelle saisi hyvän kodin. 

Vuoden aikana olin ajattelemaan vähemmän itsekäästi, ajattelemaan sitä mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en sekä ymmärtämään vielä paremmin rahan arvoa. Toki vielä on opittavaa, vielä voisi rankemmalla kädellä katsoa omaa vaatekaappiaan ja vielä voisi pärjätä vähemmillä määrillä, sillä omistan liikaakin vaatteita. Ja nimenomaan niitä väärän kokoisia! Miksi ostaa uusia kun vaatekaapeista löytyy jo kaikkea? Nyt kevään aikana täytyy taas varata kirppispöytä ja opetella luopumaan turhasta.

Mitä tunteita aihe sinussa herättää?

11 kommenttia

  1. Tämä haaste on kyllä hyvä, joskaan en itse ole uskaltanut osallistua siihen. Mutta toisaalta näin budjetti-ihmisenä en raskikaan uusia vaatteita ostaa kuin harvoin. Luottofarkkuja ja jalkaan sopivia kenkiä on vaikea löytää muualta kuin uutena kaupasta, mutta muutoin yritän suosia esim. Nanson alennusmyyntejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaate vain nurinpäin ja Instaan postailemaan ;) Joo kengät on mulla yksi mitä melkein aina ostan uusina, sillä mulla on erityisen leveä lesti ja välillä kaupastakin tuntuu olevan vaikea löytää. Nansolla on kyllä todella kivoja vaatteita, toinen mitä olen viimeaikoina paljon himoinnut on Nokialainen Neulomo :)

      Poista
  2. OI! Toi ajatus vaihtobileistä iskee ja kovaa! Täytyykin pitää korvan takana ja katsoa, jos vaikka kesällä olisi ylimääräistä aikaa penkoa vaatekaappia ja haastaa kaverit samaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi itsekin pitää vaihtobileet taas pitkästä aikaa :) Suosittelen kyllä kokeilemaan, sillä se siinä tulee vietettyä myös kavereiden kanssa laatuaikaa ;)

      Poista
  3. Minä en oikein edes pidä vaatteiden ostelusta, joten olisi kiva, kun sitä ei tarvitsisi tehdä liian usein. Olen siis iloinen, kun löydän laadukkaan ja pitkäikäisen minulle sopivan vaatteen. Olen erityisesti kiinnostunut tekstiiliteollisuuden ympäristöasioista ja vaikka se on eri asia kuin eettisyys, niin usein ne kulkevat vierekkäin: jos ei yritys ei mieti työntekijöiden oloja, niin ei se mieti ympäristöäkään. Olen kirjoitellut useita postauksia aiheesta tänä keväänä. Esim: http://www.lily.fi/blogit/pyjamapaivia/ostammeko-liian-vahan-vaatteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn kyllä tuohon etten myöskään pidä vaatteiden ostamisesta. Itseäni ahdistaa erityisesti farkkujen osto, joka on ehkä hirveintä maailmassa. :(

      Tuo on täysin totta, että ne kulkevat käsi kädessä. Olenkin kirjoittanut puuvillan ekologisuudesta (tai siitä miten se ei ole sitä) ja mitä vaihtoehtoja sille on. Tekstiiliteollisuus on kyllä yksi murheen ryyni, onneksi tosin on niitä vastuullisiakin merkkejä. Täytyy käydä katsomassa postauksesi, sillä aihe on tosiaan lähellä sydäntäni :)

      Poista
  4. Onneksi vastuullisia kauppoja/merkkejä/brändejä tuntuu kuitenkin nykyään jo löytyvän ihan kivasti ja tuntuu myös että ne lisääntyvät pikkuhiljaa (vai kiinnitänkö niihin vain enemmän huomiota nykyään?). Kirpparit ja kaikenlainen kierrättäminen on kyllä ihan huippua, meillä oli viime kesänä kirpparipöytä Espoossa kolme viikkoa ja sain todella paljon itselleni turhaa tavaraa myytyä (myös miehen ja siskon kamat menivät samassa pöydässä joten pöydän hintakaan ei tuntunut niin pahalta kun kolmeen pekkaan maksettiin). Tänä vuonna kokeilin tuota Vähänkäytetty -nettikirpparia jossa myös meni todella hyvin tavara kaupaksi ja näppärää myös että jäljelle jäävät kamat voi lahjoittaa suoraan hyväntekeväisyyteen jos ei halua lunastaa niitä itselleen takaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oppinut bongaamaan niitä kotimaisia tai vastuullisia merkkejä niihin erikseen keskittyvien fb-kirpputorien kautta, en tosiaan tiennyt niitä olevan niin paljoa :D Lohjalla tuntui ettei kirppispöydästä ollut muuta kuin harmia, mutta Tampereella heti ihan eri meininki. :) Täytyy tsekata tuo Vähänkäytetty, kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Aihe kiinnostaa kovasti, mutta välillä lipsun ja ostan ihan ketjuliikkeistä. Eettisempiä vaatteita ostaessa pitää nähdä aina ekstra-vaivaa. No tuota Neulomoa saa kyllä Prismasta, mutta minuun heidän tyyli ei oikein iske. Suurimman osan ostan tosin käytettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ketään ei ole näiden asioiden kanssa täydellinen :) Hienoa on, että suurin osa vaatteistasi on käytettyjä! Kiitos kommentista hellin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥