Nyt lähdenkin pohtimaan asioita, joissa olin lapsena oikeasti hyvä. Harrastin lapsena paljon; tanssin, näyttelin, ratsastin, kävin judossa ja jalkapallossa, soitin kitaraa, olin mukana seurakunnan toiminnassa, kirjoitin ja luin. En koe olleeni missään näistä kovin hyvä.
Näytteleminen loppui / kaatui siihen, että minulla oli aina aivan valtava ramppikuume. En uskaltanut pahimmillaan mennä lavalle ja kerrankin eräässä näytelmässä olin ampiainen ja sarveli tippuivat esityksessä; koko yleisö nauroi ja osoitteli. (kiitos, traumat edelleenkin ja olin silloin n. 7v.) Ratsastaminenkaan ei ollut minun juttuni, tykkäsin kyllä kauheasti hevosista (ja tykkään edelleenkin), mutta en vain ollut tunneilla hereillä ja kerran jos toisenkin poni lähti vetelemään ihan omia ratojaan. Judossa en uskaltanut tehdä mitään. Jalkapallo ei sopinut polvilleni. Tanssiminen oli minulle tosi iso juttu ja harrastinkin sitä monen monta vuotta, kunnes polvet. Kitaransoitto oli surullinen farssi, halut olla hyvä olivat kovat, mutta totuus karvas.
Missä sitten oikeastaan olin hyvä? En osannut leipoa lapsena jauhosotkuja paremmin, käsityötkään eivät olleet kovin onnistuneita (käsitöissä kolmannella luokalla tein neliön sijasta kolmion muotoisen pannunalusen, myöhemmin lapaset olivat täysin eri kokoiset (toinen olisi mennyt aikuiselle miehelle, toinen lapselle..) jne.), olin surkea piirtämään ja käsialani oli kauheaa. Koulussa olin ihan hyvä oppilas, mitä nyt tuppasin tehdä kaiken innostuksissani vähän kiireellä ja lopputulos ei ehkä ollut sitä mitä piti olla vauhdin takia. Suuntavaistoni ei todellakaan ollut hyvä, mutta olin hyvä sienestämään. Lisäksi minulla on aina ollut todella vilkas mielikuvitus.
Lapsena halusin opettajaksi sekä paljon lapsia ja omakotitalon ja miehen ja koiran ja ja ja. Olen jo jonkinverran lapsuuden haaveita toteuttanut ja vaikka en opettajaksi enää pääasiassa haluakkaan niin yllättävän samoilla teillä mennään. Lapsena sitä etsitään mitä haluaa olla ja kokeillaan kaikenlaisia juttuja, itse etsin vieläkin niitä omia juttujani (osan olen toki jo löytänyt jollakin tasolla) Onko lapsena oikeasti ikinä missään hyvä? Monet ystäväni olivat hyviä soittamaan viulua tai pianoa tai olivat huippu hyviä ja täydellisiä partiolaisia (kokeilin muuten sitäkin TODELLA huonolla menestyksellä..).
Päätin vielä kysyä äidiltäni missä olin lapsena hyvä. Vanhemmat näkevät asiat paljon lempeämmin ja ovat oikeasti ylpeitä niistä mussukoiden pää-jalka piirustuksista. Niin minunkin äitini mielestä: olin lapsena hyvä piirtämään (o.O) ja olin kova tanssimaan ja musisoimaan ja ylipäätänsäkin esiintymään. Hän mainitsi myös sienestyksen ja laskemisen, jotka olivatkin ainoita jotka tulivat omaan mieleeni.. Kiitos äidille, pelastit kauhealta pohdinnalta ja masennukselta, olin siis jossakin edes jonkun mielestä hyvä! :D
Missä sinä olit lapsena hyvä?
Olin hyvä uppoutumaan kirjojen maailmaan ja hyvä hoitamaan lapsia.
VastaaPoistaItseasiassa itsekin luin todella paljon ja se oli iso juttu, muuta en välillä tehnytkään ;) Näitä asioita tulee enemmän ja enemmän mieleen kun vaan miettii :D
PoistaKiva pohdinta :) Mäkin olin lapsena varmaan ihan hyvä piirtämään. Se taito jäikin sitten lapsuuteen :D Pianon soitossa olin silloin myös aika hyvä, mutta en siksi että olisin ollut mitenkään poikkeuksellisen lahjakas, vaan koska aloitin koko homman 5v ikäisenä. Kun olet 10v niin harva voi sanoa että joo olen harrastanut tätä ja tätä 5 vuotta. Siispä se tekee sinusta hyvän siinä.
VastaaPoistaKyllä jokainen on jossain hyvä myös lapsena. Rippuu palljon myös tarkastelijan näkökulmasta. Minä olen nykyään kasvanut jotenkin ylikriittiseksi (samaa aistin myös vähän sinussa ;)!) Joten esim. työharjoittelujeni arviointikeskustelussa, kun olen ensin luetellut puoli tuntia mun kehittymishaasteita ja minulta kysytään, että kerro missä olet hyvä, niin hyvä ettei itku tule silmään :D Vaatii opettelua nähdä omia voimavarojaan tässä hetkessä ja myös aikaa taaksepäin katsottaessa. Se on kuitenkin opettelemisen arvoinen taito.
Myönnän täysin tuon ylikriittisyyden! Jossakin vaiheessa opin hölläämään aika hyvin, mutta jotenkin stressin myötä viime työpaikasta olen kiristänyt otteita kaikessa ja se pieni armollisuuskin katosi. Pitää alkaa taas opettelemaan, kyllä se sieltä tulee hitaasti mutta varmasti :)
Poista