Ihana elokuu

Pitkästä aikaa voisin kirjoitella ihan vain siitä mitä meille kuuluu! Heinäkuu tuntui menevän ohi yhdessä hujauksessa, eräänä päivänä vaunulenkillä pokemoneja metsästäessä tajusin yks kaks tuulessa olevan jo syksyistä kirpeyttä. Miksi kesä menee aina niin nopeasti?

Ensi viikolla poika on jo kahdeksan kuukautta. Hän konttaa, yrittää nousta seisomaan, suussa on ensimmäinen hammas ja toinen tekee kovin tuloaan. Hän tykkää keinumisesta ja ennen kaikkea hän hymyilee, kikattaa, tekee pahojaan, rakastaa Fröbelin palikoita sekä kissoja. On hurjaa miten paljon kehitystä voi jo viikossa tulla, saati sitten kuukaudessa. Ei tämä ole pelkkää onnea ja iloa, väliin mahtuu myös väsymystä, huonosti nukuttuja öitä, räkäisyyttä, itkua hampaasta, kiipeilyn harjoittelusta tulee muksahduksia ja joskus muualla kuin sylissä ei ole hyvä olla. Silti nautin joka hetkestä, on tämä äitiys niin minun juttuni!

Syksyllä jatkuu taas vauvauinti, joka on ollut meille koko perheen yhteinen mieluinen harrastus. Kuten varmasti lähes kaikki lapset niin myös Mikael pitää paljon lauluista ja musiikista, joten varasin meille paikan muskarista. Olen jäämässä hoitovapaalle syksyllä, ratkaisu oli minulle helppo, vaikka taloudellisesti se ei sitä tulekaan olemaan. Lokakuussa olen menossa doulakoulutukseen ja tuo syksy muitakin uusia tuulia mukanaan. Niin ihanaa, kun asiat ovat järjestyneet!

Kirjoitin vähän aikaa sitten meidän kodin karsimisesta. Tällä hetkellä meillä on Kirpputori Swapilla täyshoito meneillän ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tähänastiseen tavaran menekkiin! Pelkäsin ennen tavaran vientiä, että mitään ei menisi, mutta pelkoni oli täysin turha. Suosittelen heidän täyshoitopalveluaan lämpimästi – selvästi tavara menee todella hyvin, kun se on osattu hinnoitella oikein. 

Lisäksi hain eilen vähän piristystä leikkauttamalla pitkät hiukseni ihan lyhyeksi. Vähän totuttelua tämä vaatii, mutta heti tuli olo, että näytän taas ihmiseltä. Totaalinen mallin vaihdos virkistää ja lisäksi onhan tämä lyhyt malli pienen kanssa niin paljon helpompi.

Ensi viikolla palaan kasvisruokaa koko perheelle -sarjan pariin, mutta vinkkinä voin jo nyt antaa, että kurkatkaa ihana Vege it! -blogi ♥

Kasvisruokaa koko perheelle – viikko 1

Tänään maanantaina starttaa blogissani viiden viikon kasvisruokalista -postaussarja. Kerroin instagramissa pari viikkoa sitten, että suunnittelin meidän perheelle kiertävää kolmen viikon ruokalistaa, mutta ideoita tulvi niin paljon, että päädyin viiden viikon listaan arkipäiville! Viikonloppuisin ainakin meillä syödään vähän mitä mieli tekee, joten olkoot tämä inspiraationa teille arkiruokaideoita etsiessä.

Ideana on vaihdella runsaasti kasviproteiinin lähteitä ja toki halutessasi voit vaihtaa myös päälisuketta oman maun mukaan. Meillä vaihdellaan paljon tofun, soijarouheen, linssien, kikherneiden, kvinoan, papujen ja erilaisten valmiiden kasvivalmisteiden kuten nyhtökauran, härkiksen ja quornin välillä, jälkimmäiset eivät tosin kuulu sormiruokailijan ruokavalioon. Monipuolisuus kunniaan!

Linkkaan alle erilaisia esimerkki ruokaohjeita valmiiksi. Minun on silti pakko myöntää, että itse teen ruokaa fiilistellen siitä mitä kaapeissa on tai korkeintaan hieman ohjetta mukaillen. Ei siis hätää, jos sinulta puuttuu ohjeessa mainittu erikoisempi mauste tai maustetahna, jota et tulisi todennäköisesti uudelleen käyttämään. Korvaa se jollakin mitä sinulla jo on, hyvää tulee varmasti silti! Muistutuksena, että hunajaa ei tule käyttää alle 1v ruoassa, vaikka sitä ohjeessa olisikin.

Meillä on kotona 7kk ikäinen sormiruokailija. Hänelle teen samaa ruokaa kuin meille, mutta ilman suolaa, voimakkaampia mausteita ja sokeria. Välillä teen suoraan ruoan koko perheelle sopivaksi, jolloin me vanhemmat voimme lisätä lautaselle vain suolan / lisää mausteita. Esimerkiksi viikonloppuna meillä syötiin pastaa ja soijarouhekastiketta, joka maistui koko perheelle erinomaisesti!

Aina pyrin tarjoamaan ruoan kanssa myös jonkinlaista salaattia, höyrytettyjä kasviksia tai vähintäänkin kurkkua tai tomaattia.  Vaikka toki tuoreet kasvikset ja vihannekset ovat super hyviä niin monesti vähän nopeutan ruoan tekemistä valmiilla pakasteilla, tällä tavoin myös vältän hävikkiä, jota meillä herkimmin tulee hevi puolelta niiden unohduttua jääkaappiin lokeron pohjalle.

MAANANTAI : kasvis-tofuwokki nuudeleilla

Ida's Cozy Corner - raikas tofuwokki
K-ruoka - tofuwokki

TIISTAI : lempeä linssikeitto

Chocochili - helppo linssikeitto

Yhteishyvä - lempeä linssikeitto

Yellowmood - maailman paras linssikeitto

KESKIVIIKKO : lasagne

Meillä kotona - vegaaninen lasagne
Viimeistä murua myöten - vegaaninen lasagne
Ida's Cozy Corner - kasvislasagne

TORSTAI : kvinoapihvit & juuressose

Simppeli sormiruokakeittiö - vauvan kvinoapihvit
Chocochili - linssi-quinoapihvit
Dilliä ja piparjuurta - bataatti-kvinoapihvit
Syötävän hyvä - kvinoa-papupihvit
Yhteishyvä - juures-perunasose
Meillä kotona - juuresmuusi

PERJANTAI : hampurilaiset & bataattiranskalaiset

Chocochili - nyhtökaura-bataattiburgerit
Chocochili - teriyakitofuburgerit
Viimeistä murua myöten - (sipsikalja) vegaaninen hampurilainen
Viena K – maailman paras vegaaninen hampurilainen
K-ruoka - bataattiranskalaiset

Toivottavasti tästä oli sinulle iloa! Seuraavina viikkoina tulen kirjoittamaan niin meidän perheen sormiruokailusta, siitä miten me säästetään isoja summia kuukaudessa kauppareissuilla, kasvissyöjäperheen raudan ja proteiinin lähteistä kuin erilaisista lisukkeista tarkemmin. Jos sinulla on toiveita aiheeseen liittyen niin pistä kommenttia alle tai sähköpostia osoitteeseen turkoosejaunelmia at gmail.com .

Haluaisin vielä kuulla sinun suosikki ohjeesi pavuista valmistettuun ruokaan – siihen kaipaan ideoita.

Ruutuajan kuritusta – miten meni kaksi viikkoa vähemmällä somella?

Kaksi viimeistä viikkoa olen tarkkaillut sosiaalisessa mediassa viettämääni aikaa tarkemmin. Oikeastaan olen vain pyrkinyt olemaan paljon vähemmän puhelimella ja tekemään enemmän kaikkea muuta. Näin kesällä itselleni tavoittama someajan vähentämis haaste on ollut todella helppo toteuttaa. Huomaamattani olen vähintään puolittanut päivittäisen puhelimella viettämäni ajan ja parhaimpina päivinä olen viettänyt vain kolmasosan ruudun äärellä siitä mitä ennen. Loppupeleissä kyse on pienistä asioista ja läsnäolosta.

En mitään totaali stoppia tai pidempää somelomaa halunnut, koska tavoitteenani oli kuitenkin saada pysyvästi vähennettyä tuota ruutuaikaa. Varmasti sovelluksien poistaminen olisi vähentänyt vielä entisestään varsinkin somessa vietettyä aikaa, mutta en kokenut ihan näin radikaalille toiminnalle tarvetta. Kyse oli lähinnä omista tottumuksista ja tavoista, joihin halusin muutosta.

Muutos kävikin yllättävän helposti!  Täytin päiviämme enemmän ohjelmalla, tapasin ystäviä ja lopulta se puhelin eksyi käteen harvemmin ja harvemmin. Oikeastaan nopeasti tuntui, että pieni hetkikin puhelimella oli aika pitkä, vaikka nyt tarkoitankin max 10min selailua. Jotenkin ne mittasuhteet ja puhelimella vietetyn ajan tajusin kunnolla siinä kohti, kun asiaa alkoi tarkkailemaan. Toki vielä välillä tulee jumiuduttua puhelimelle, mutta nyt huomaan sen nopeammin ja osaan katkaista turhan puhelin kädessä hengailun heti. Eli summa summarum, siihen turhaan jumitukseen on mennyt aiemmin tunteja aikaa ja nyt se aika on käytössä kaikkeen muuhun! 

Olenkin nauttinut nyt kesästä ja puhelin kulkee siinä mukana, mutta nyt pääasiallisesti poissa näkyvistä.

Tavoitteeni someajan vähentämiseen oli kaksiosainen, ensinnäkin puhelimen ruutuajan säätäminen max 5h päivä ja toiseksi laittaa puhelin pois yhdeksältä joka ilta. Näiden kahden viikon aikana en ole viettänyt puhelimella yli viittä tuntia kertaakaan, kun aiemmin tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Itseasiassa harvemmin ylitin edes neljää tuntia ja oli niitä reilusti kolmen tunnin alituksiakin useita. Toiselle se kolme tuntiakin olisi pitkä aika, mutta toisaalta kun puhelinta käyttää myös asioiden hoitamiseen niin se aika kuluu nopeasti.

Vain muutamana iltana onnistuin laittamaan puhelimen pois aikaisin. Iltaisin pojan nukahdettua minulla on rauhassa omaa aikaa esim. etsiä autoomme sopivaa turvaistuinta tai ruokaohjeita, jotka sopivat koko perheelle. Kun teen näitä asioita Mikaelin nukahdettua niin se aika ei ole häneltä pois. Valintoja jälleen kerran!

Herkästi sitä palaa entiseen, mutta nyt ainakin suunta someajan kanssa on sopivampi! Tuntuu jotenkin siltä, että nyt myös energiaa on enemmän kuin aikoihin ja ihan hyvä niin.

Onko sinulla vielä suunnitelmia kesäksi?

ps. kuvat ovat ihanalta Paavolan Tammelta, jolla kävimme viikonloppuna ensimmäisen kerran Mikaelin kanssa! Niin ihana paikka, suosittelen lämpimästi :)

Vinkkejä kodin raivaamiseen

Raivasin ja konmaritin kotia koko juhannuksen. Pieniä palasia tuosta projektista löytyy tallennettuna Instagram tilini kohokohtiin, mutta ehkä sieltä ei tullut koko komeudessaan projektin laajuus näkyville. Oikeastaan projekti on jatkunut melkein tähän päivään asti ja tuleekin jatkumaan vielä jonkin aikaa. Onko sitä lopulta koskaan oikeasti valmis?

Olen vienyt kaksi isoa 71 litran vetoista Ikean kassia vaatteita Konttiin. Ihan järkyttävä määrä, kaikkea vain ei tarvitse säilöä kaapeissa – oppi tuli kyllä perille. Tämän lisäksi olen vienyt hyvin monta kiloa paperia kierrätykseen, sekajätettä tuli myös hirmuinen määrä, lahjoitukseen annettavaa tavaraa muutama pahvilaatikko, lähipiirille on mennyt niin kirjoja ja muuta tavaraa, olen palauttanut lainassa olleita juttuja ja sitten tämän päälle ne kirppikselle menevät neljä isoa kassia. Ihan hullua hommaa! Miten meidän asuntoon onkaan mahtunut niin paljon kaikkea ylimääräistä? Vielä olisi varasto kokonaan jäljellä, mutta onneksi se on vähän pienempi urakka.

Kaiken tämän keskellä löysin vihdoin ja viimein meille Torista uuden sohvapöydän ja vanhakin lähti jo uuteen kotiinsa. Olo tuntuu paremmalta kuin aikoihin, ylimääräinen, tasoille kasautuva näkyvä tavara on pahinta ja vihdoin sen määrä on vähentynyt hurjasti. Ennen kaikkea karsiminen oli iso henkinen matka, mutta kyllä se varsinainen kolmen päivän rykäisy tuntui myös fyysisesti. Tässä kuussa lähtee vihdoin ne loput ylimääräiset tavarat täysipalveluun Kirpputori Swapille ja siihen asti yritän vain kestää sen, että ne pyörivät nurkissa vielä hetken.

Tässä kaikessa en olisi onnistunut puolen vuoden ikäisen vauvan kanssa ilman isänsä apua. Hän hoiti koko kolme päivää kaiken imetystä lukuunottamatta. Olen tästä todella kiitollinen, koska sain rykäistyä urakan alusta loppuun aika sutjakasti. Hommaa helpotti myös teiltä lukijoiltani saamat vinkit, jotka laitan nyt jakoon omien lisäyksien kera!

Innostu aiheesta:

– Instassa kannattaa seurata @arvokasmaailma , ammattijärjestäjä Laura Holmström ja hänen  @järjestysvinkit

– Kirjoista Konmari ja A year of less

– Youtubesta aiheeseen liittyvät videot

– Netflixistä The Minimalists -dokumentti (tälle minultakin peukku, katsoimme tämän vuosi sitten suunnilleen!)

– Spotify The Minimalists podcast, tätä aloin kuuntelemaan ja ihan 10+ materiaalia!

– Kirpparikielto jos olet minun laillani kirppishamsteri

Kodin raivaukseen/konmaritukseen vinkit:

– Aloita karsiminen jostakin niin se vie mukanaan, homma helpottuu kerta kerralta

– Pidä säilytystilat pieninä niin et pysty säilömään hurjia määriä ylimääräistä

– Mitkä ovat kotisi ongelma kohtia? Kiinnitä niihin erityisesti huomiota!

– Huone/tila kerrallaan, ettei tule ahdistus

– Kaikki sellainen pois, mitä ei oikeasti käytä päivittäin/kuukausittain lukuunottamatta kausituotteita kuten joulukoristeet

– Ajan kanssa jokainen tavara ajatuksella läpi: Miksi minulla on se? Tuoko se iloa? Tuoko se oikeasti lisä-arvoa elämään? Tarvitseeko sitä ja käytönkö sitä?

– Älä säästä mitään "tätä voi ehkä joskus tarvita" tavaraa, nämä ovat usein sellaisia, mitä saa tarvittaessa muualta lainaan

– Vähennä pusseja, miljoonia laatikoita yms. hanki joku isompi systeemi mihin laitat  säilöön

– Ei mitään "no tää on vaan kiva" tavaraa

– Muistot yhteen paikkaan

– Lapselle/lapsille hoitaja, oma rauha tekemiseen

– Tyhjennä kaappi/lipasto kokonaan, pyyhi pinnat, laita vain ne iloa tuovat tavarat takaisin, jotka oikeasti tahdot säästää

– Ihaile myös sitä väljyyttä, kaiken ei tarvitse olla päällekkäin!

– Läpinäkyvät laatikot tavaran säilytykseen

– Älä sääli tavaroita tai ota niitä takaisin sen jälkeen, kun annat niille "tuomion" lähteä eteenpäin!

Mihin ylimääräinen tavara?

– Facebookin roskalava-ryhmät

– Kavereille kirppis kotona

– Asunnon eteen laatikko, jossa lukee saa ottaa

– Poistoon meneviä ehjiä ja siistejä tavaroita voi lahjoittaa esim. Hopelle, jonka kautta menee suoraan tarvitseville

Ja tiedättekö mitä. Nyt alle kuukausi ensimmäisestä karsimisesta minun melkein tekisi mieli tehdä jo uusi kierros kotona vielä raskaammalla kädellä, niin huojentava projekti oli!

Jaa tänne myös omat toimivaksi huomaamasi vinkit ja inspiraation lähteesi kodin raivaamiseen liittyen! 

Vähemmän somea – enemmän kaikkea muuta

Liian usein löydän itseni jumittamasta ilman ajatusta puhelimelta, kun pitäisi tehdä jotakin aivan muuta. Instagram ja Facebook ovat vuosien varrella muodostuneet oikeiksi aikasyöpöiksi. Mielenkiintoiset keskustelut, kuvien selaaminen, WhatsApp, tarinat Instagramissa, uutiset, kirppisryhmät – nämä ovat vieneet jo pidemmän aikaa päivistäni tunteja.

Toisaalta muutosta parempaan päin näkyy jo horisontissa, mutta minun on pakko myöntää olevani todella riippuvainen somesta. On kätevää, kun puhelimella voi hoitaa aivan kaiken, mutta samalla tämä alituinen ilmoitusten ja viestien tulva on todella raskasta. En halua olla kokoajan tavoiteltavissa ja miksi minun pitäisikään olla?

Puhelin eksyy käteen ensimmäisen kerran heti aamulla. Olen todella aamu-uninen ja sängyssä on hyvä tsekata viestit, katsoa aamun lehtien otsikot ja kurkata omat suosikkini instagramista.  Imetykset /nukutukset puhelin on kädessä, kuten päikkärienkin ajan liian usein. Muuten pyrin olemaan viesteihin vastaamista lukuunottamatta mahdollisimman paljon ilman puhelinta silloin, kun olen pojan kanssa. Illalla selaan puhelinta, vaikka voisin mennä nukkumaan ajoissa tai oikeasti tehdä jotakin hyödyllistä. Yhdestä asiasta olen lujasti pitänyt kiinni pojan alettua syömään kiinteitä: puhelin ei kuulu ruokapöytään, vaan syömme oikeasti yhdessä.

Hyvin monta vuotta selasin kaikki Instragramin seurattavieni kuvat lävitse. Pojan synnyttyä tuli elämääni ihan uudenlaista perspektiiviä ja koko Instagram menetti kiinnostuksensa. Ihan hyvä niin, koska koin Instagramin usein valtavana rasitteena. Minun ei ole pakko selata sitä alinomaan, nähdä jokaista kuvaa ja tuijottaa tarinoita tuntitolkulla. Tämä on ollut huojentavaa. Pelkkää somea en haluaisi työkseni tehdä, koska tiedän kuormittuvani siitä aika herkästi.

Muutama kuukausi takaperin Kalle kysyi montako tuntia vietän puhelimella päivittäin, kurkkasin tiedon puhelimesta ja se veti hiljaiseksi. Liian monta tuntia, aivan liian monta. Pahimpana päivänä flunssaa potiessa taisi ennätys olla reilut 10h, "normaalisti" puhelinta käytin 5-9h päivässä, josta hyvin monta tuntia tuli Messengeristä tai WhatsAppista. Tämä määrä hävetti ja tuntui pahalta, suututtikin. Tämä oli pois kaikesta muusta.

Sen jälkeen olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään puhelimen ruutuajan alle viiteen tuntiin päivässä, mutta väsyneinä päivinä varsinkin niitä lipsahduksia tulee. Rehellisesti sanottuna ei tuo tavoite tule täyteen kuin muutamana päivänä viikossa, vaikka lähelle sitä usein pääsisinkin. Olen pistänyt sovelluksiin päivittäisiä aikarajoituksia, joka on ollut ihan hyvä keino vähentää turhaa näpräämistä. Myöskin turhien ilmoitusten ottaminen pois käytöstä auttaa vähentämään puhelimen esiin ottamista, pelkästään viime perjantaina WhatsAppiin oli tullut liki 600 ilmoitusta – ihan järkyttävä määrä.

Miksi kerron teille tämän kaiken? Haluan muutoksen. Haluan oikeasti tsempata asian kanssa ja niin kauan, kun se on vain oman pääni sisällä niin lipsuminen on liian helppoa. Vähän sama kuin kodin tavarakaaoksen kanssa niin tässäkin asiassa uskon vertaistuen ja asian myöntämisen olevan osa ratkaisua. En havittele elämää ilman sosiaalista mediaa, mutta rajansa kaikella. Liika on liikaa.

Moni seurattavani Instagramissa viettää somettomia päiviä tai viikonloppuja, tämä inspiroi ihan mielettömästi ja sen vuoksi aionkin nyt tämän viikon ajan oikein extra paljon tsempata ja pistän iltaisin puhelimen pois klo 21. Yritän tehdä tästä tavan, mutta alkuun tarvitsen kyllä itselleni vähän potkua takapuolelle. Tottakai raportoin tänne vähän myöhemmin miten projektini oikein on edennyt!

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita puhelimella roikkujia?

Taas meillä karsitaan

Vuosien varrella yksi asia ei ole muuttunut. Olen hamsteri, luon tunnesiteen ihan typeriinkin esineisiin. Vaikka kerta toisensa jälkeen karsin turhaa tavaraa, niin jostakin sitä vain ilmestyy lisää ja olen takaisin lähtötilanteessa. Tämä jos mikä hävettää. Jos olette kuulleet kotihäpeästä niin täällä sitä podetaan päivittäin ja ihan syystäkin. Haaveilen minimalistisesta kodista ja haluaisin kaikesta ylimääräisestä eroon, sitten takavasemmalta tavaraa karsiessa iskee sääli ja moni jo pois laittamani tavara palaa hyllylle. Shame on me!

Eilen sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kysyin vinkkejä aiheesta instagramissa – ja niitähän tuli! Jaoin jo osan niistä storyssa ja niiden avulla lähden pyörremyrskyn tavoin käymään koko asuntoamme lävitse, tiedossa on siis kunnon suursiivous lattiasta kattoon juhannuksen kunniaksi! Kokoan teiltä saamiani vinkkejä myös ihan omaan postaukseensa, koska niitä tuli aika paljon ja ne olivat todella hyödyllisiä. Kannattaa pysyä siis kuulolla, jos teillä painitaan tavaravyöryn kanssa.

Tarvitsen muutosta, en suoraan sanottuna kestä tätä tavaran määrää ja sitä miten se siirtyy paikasta a paikkaan b ja yks kaks tyhjät tasot ovatkin täynnä kaikkea turhaa. Haluan näiden meidän 58 neliön riittävän elämiseen ja toisaalta ei se säilytystilan kasvaminen isomman asunnon myötä poista ongelmaa turhasta tavarasta.

Vauvan myötä tämä tavaran määrä on lähtenyt hieman käsistä. Ensinnäkin vauvan kanssa tarvitaan tiettyjä tarvikkeita, mitä ilman elämä olisi hankalampaa ja niiden kanssa vain pitää tulla toimeen. Osa taas vauvan tavarasta on ollut meillä turhaa ja lähinnä pyörinyt jaloissa, esimerkiksi sitteri oli meille todella turha ja iloitsen siitä, että se pääsee pian uuteen kotiin. 

Omalla tavalla tavara-ahdistusta lisää kahdet vaunut eteiskäytävällä (matkarattaat ja sitten kotona ulkoilussa käytettävät yhdistelmävaunut), kumpiakin käytämme päivittäin. Mikael painaa puolen vuoden iässä jo 10kg ja häntä ei turvakaukalossa käsin parkkipaikalle jaksa kantaa ja toisaalta en pystykään toisen käden vamman vuoksi, matkavaunut ovat tässä asiassa taivaanlahja. Yhdistelmävaunujen kopassa hän vielä nukkuu päiväunia ulkona ja näillä Emmaljungan vanhemmilla vaunuilla pääsee liikkumaan kevyesti myös töyssyisemmillä poluilla tai hoitamaan kätevästi  kävellen kauppareissut, joten en niistäkään edes halua eroon. Näiden kanssa on siis vain tultava toimeen, onneksi käytävä on suht leveä.

Aluksi olin aika tiukka Mikaelin hankintojen kanssa, mutta sitten jokin iski ja sitä tavaraa alkoi tulemaan ovista ja ikkunoista. Esimerkiksi kirppiksellä edullinen suloinen vaate oli minulle vastustamaton ja ostin sen, vaikka varsinaista tarvetta ei olisikaan ollut. Tässä olen vähän tsempannut viime aikoina, sillä äitini tekemät vaatteet sopivat Mikaelille paljon paremmin. Sama järjetön hamstraaminen koskee leluja, näin pienelle niitä on järkyttävä määrä, varsinkin kun leikeissä pyörivät aina ne samat suosikit.

Muun muassa näiden asioiden vuoksi asetan nyt itseni kirpparikieltoon, koska niiltä sitä tavaraa meille tulee todella hövelisti. Omat vaatteeni ostan 90% erilaisilta kirpputoreilta ja valehtelematta puolet niistä ovat päälläni ihan hirveitä eivätkä tule lopulta käyttöön. Ostopäätös on helppo tehdä, kun tuote on edullinen ja koko sopiva. Sitten ne jäävät pyörimään kaappeihin. Tämäkin hävettää todella paljon.

Nyt varaan kirppikselle täyspalvelu paketin, en ota kotiini enää takaisin myymättä jääneitä tuotteita vaan annan kirppiksen jatkokäsitellä ne ja niiden tavaroiden, jotka eivät ole ihan priimaa (mutta ovat ehjiä ja siistejä) vien esimerkiksi Hopelle.  Tavoitteenani olisi sellainen tilanne, että varsinaista koko asunnon läpikäyntiä ei enää tarvitsisi tehdä ja asioilla olisi omat paikkansa. Haluan kotini olevan onnellinen ja seesteinen paikka, sen sijaan että saisin kiristellä päivittäin hermoja tavaramassojen takia. Pitäkää minulle peukkuja!

Tulen päivittämään projektia tarkemmin instaan storyn puolelle!

Tv-sarjoja odotuksesta ja vauva-arjesta

Tällä viikolla meillä piti olla menoa ja meininkiä liki jokaisena päivänä. Kuinka ollakaan, meillä ollaankin niistetty nenää ja yskitty yötä päivää eli menopöksyt vaihtuivat pyjamiin. Onneksi pöpö on Mikaelin kohdalla mennyt jo todella nopeasti ohitse, minä sen sijaan kärsin tätä flunssaa vielä. Täytyy ottaa kuitenkin tästä ilo irti, kun ulkona sataa vettä kaatamalla ja alkuviikon helle on enää pelkkä muisto. Olen hyvällä omatunnolla katsonut Ruudusta Greyn Anatomian viidettätoista kautta, onneksi jatkoa on vielä luvassa, sillä olen totaalisesti koukussa! 

Jo vuosien ajan olen fiilistellyt vauva juttuja katsomalla erilaisia aiheeseen liittyviä tv-sarjoja ja elokuvia. Nyt vinkkaan sinulle omat suosikkini sarjoista, jos siellä suunnalla podetaan vauvakuumetta tai kaivataan järjenääntä taistelemaan sitä vastaan. Mutta hei, onhan ne vauvat aika ihania. Tai no omat ainakin!

Toisenlaiset äidit & Toisenlaiset teiniäidit (Ruutu.fi)

☆☆

Sarjassa seurataan suomalaisten äitien raskautta, synnytystä ja vauva-arjen käynnistymistä. Sarjassa parasta antia on äitien ja heidän elämäntilanteidensa erilaisuus. Jostakin syystä teiniäitien kausi ei niin paljoa minua innostanut, vaikka olinkin sen tullessa telkasta viime syksynä itse raskaana. Paljon keskustelua tuo kausi herätti kyllä sosiaalisessa mediassa ja seuraava tuleva kausi on ilmeisestikin myös teiniäiteihin suuntautunut. Melkein jokaista jaksoa katsellessa on kuitenkin kyynel vierähtänyt lapsen syntymisen hetkellä, on se vain niin ihanaa! 

Hakekaa kätilö (Netflix & Yle Areena) 

☆☆☆☆☆

Yksi suosikki sarjoistani koskaan on brittiläinen draamasarja Hakekaa kätilö. Sarja perustuu Jennifer Worthin muistelmiin, nämä kirjat ahmin muutama vuosi takaperin sarjasta innostuneena. Sarjassa seurataan 1950-luvun Itä-Lontoon Poplarin kaupungin osan kätilöiden ja asukkaiden elämää. Tuota yhteisöä kannattelee kirkon Nonnatus-talo, jossa kätilöt ja kätilöinä toimivat nunnat asuvat. Tätä ihanaa tunteikasta sarjaa on tehty kahdeksan kautta ja ilokseni kurkatessani imdb:stä niin ainakin kolme kautta olisi tulossa vielä lisää! 

Melk (Yle Areena) 

☆☆

Norjalainen draamakomedia Melk jakaakin vähän enemmän omia mielipiteitäni. Sarjassa seurataan kahta toisilleen ennalta tuntematonta nuorta naista Ingridiä ja Mathildea, joita yhdistää samassa kohtaa oleva raskaus ja tuleva yksinhuoltajuus eri syistä. Kuitenkin sattumien kautta heidän tarinansa ajautuvat yhteen kätilöiden kömmähdyksen vuoksi. 

This is Us (Ruutu.fi)

☆☆☆☆☆

Todella suosituksi noussut jenkkisarja This is Us on viime kuukausina vienyt minut kokonaan mennessään. Varsinaisestihan tämä ei ole pyöri odotuksen tai vauvojen ympärillä, mutta sarjassa seurataan perheen tarinaa vuosikymmenten lävitse odotusajasta lähtien. Sarja yllättää, naurattaa, itkettää ja syventää itseään jakso jaksolta. Näyttelijät tekevät todella huikeita roolisuorituksia!

Se mikä vähän harmittaa on se, että sarjan jaksot poistuvat ruudusta aika nopeasti enkä tiedä mistä ensimmäisen kauden jaksot voisi saada käsiinsä. This is Us on yksi parhaita sarjoja koskaan, suosittelen sitä lämpimästi! 

Kolmistaan (Elisa Viihde, C More)

☆☆☆

Sarjassa Kolmistaan seurataan Helsingin keskustassa kimppakämpässä asuvia Vilmaa (Pamela Tola), Seveä (Eero Ritala) ja Markusta (Lauri Tilkanen), jotka taistelevat kolmenkympin kriisiä vastaan. Kuitenkin syy miksi tämä sarja on listattu tähän postaukseen on se, että tähän draamakomediaan ja kaiken sen sekoilun keskelle mahtuu yksi positiivinen raskaustesti ja matka kohti vauvan odotusta alkaa. Kolmistaan perustuu brittiläiseen Threesome-sarjaan ja ainakin ensimmäinen kausi oli viihdyttävä, aika lailla putkeen katsoimme kaikki jaksot eli sopivaa jumitusta sunnuntaihin. Ensimmäisen kauden löydät C Morelta sekä sen ja toisen kauden Elisa Viihteeltä. 

Jane the Virgin (Netflix)

☆☆☆☆☆

Nopeatempoinen Jane the Virgin oli totaalinen yllättäjä heti ensimmäisestä jaksosta alkaen! Tämä lennokkaasti etenevä telenovela vei heti sydämeni ja en ole muuten ainoa, joka meillä tätä katsoo. Sarjassa seurataan Janea, joka vahingossa keinohedelmöitetään normaalin gynekologisen tutkimuksen sijaan. Käänteitä, käänteitä ja vielä pöyristyttävämpiä käänteitä. Mitä muuta telenovelalta voi odottaa? Ensimmäset neljä kautta löytyvät Netflixistä, varoitan vielä, sarja on todella koukuttava. Itseasiassa nyt tätä postausta kirjoittaessa löysin tiedon, että uusin viides kausi tulee Suomeen esitettäväksi 1.6. alkaen Avalta! Täällä ollaan jo fiiliksissä ja pakko sanoa, että neljännen kauden päätösjakso järkytti todella kovin, joten jatkoa odotan todella kuumeisesti!

The Letdown (Netflix) 

☆☆☆☆

Australialaisessa sarjassa The Letdown seurataan kaksikuisen vauvan äitiä Audreyta, joka liittyy uusien vanhempien tukiryhmään. Tämä on ehkä yksi realistisimmista vauvasarjoista kaikkine hauskine kommelluksineen vähään aikaan. Sarja on väsymystä, silmäpusseja, anoppeja, unikoulua, haasteita ja niiden voittamisia. Nyt lapsen synnyttyä tämä sarja olisi mielenkiintoista katsoa vähän erilaisin silmin ja sen voisinkin tehdä, koska toinen kausi on tulossa aivan pian!

Ja hei, jos vauvat ja niihin liittyvät sarjat eivät kiinnosta niin suosittelen lämpimästi Greyn Anatomiaa, The Crownia tai vaikka jotakin alla olevien vanhojen postauksien sarjoista! 

Mitä katsoa Netflixistä?

Mitä katsoa Netflixistä? Osa 2

Pistäkää ihmeessä kommentteihin jakoon teidän omat vauva aiheiset suosikit elokuvista ja tv-sarjoista!

Äidin oma aika – onko sitä?

Yksi vaikeimmista asioista äitiydessä on ollut oman ajan löytäminen ja toisaalta myös sen ottaminen. Toisessa kiinni olo vuorokauden ympäri on yllättävän raskasta, vaikka se onkin samalla antoisaa. Helpolla meillä ollaan monessa asiassa päästy. Kuitenkin kaipaan ihan hirveästi täysin omaa aikaa ja rauhaa. Sellaista hetkeä, kun ei tarvitsisi olla kenenkään tavoitettavissa. Kaiken lisäksi, vaikka näitä hetkiä tarjoutuukin niin silti en käytä niitä hyväksi, joka on ihan pöhköä ja ristiriitaista.

Meillä mennään edelleen täysimetyksellä ja se tuo minun oman aikani kanssa haasteita. Pojalle ei pullo kelpaa, joten kauhean monta tuntia en voi olla pois. Toisaalta en myöskään halua olla pois, koska onhan se oma pieni maailman rakkain ja tärkein. En ole melkein kahteen viikkoon ole avannut  ollenkaan tietokonetta. Roikun kyllä puhelimella (liikaakin) jumittamassa, mutta sellaista kunnon hetkeä tarttua blogiin ajatuksen kanssa ei oikein ole. Nostan hattua jokaiselle vanhemmalle, joka jaksaa kirjoittaa blogia vauva-arjen keskellä. Halusta ei kohdallani ole kyse, ideoita kirjoittamiseen minulla on enemmän kuin vuosiin. Sopiva rauhallinen aika kirjoittamiseen vain puuttuu.

Päivät menevät ohitse nopeammin kuin koskaan aiemmin. Viikoista puhumattakaan. Joka päivä teen valintoja. Olisihan minulla mahdollisuus esimerkiksi (päivä)unien aikaan kirjoittaa blogia tai bujoilla, mutta toisaalta se oma lepo on tärkeää ja pakollisetkin asiat on joskus tehtävä. Mielummin menen illalla pojan kanssa nukkumaan ajoissa, koska yöllä on kuitenkin herättävä syöttämään pientä kerran tai useammin. En halua olla aamulla entistä väsyneempi sen takia, että istun puoleenyöhön koneella. Kesittymiskyky mihinkään patalapun virkkaamista haastavampaan on täysi nolla nykyään ja tämä vähän harmittaa, ihan kuin aivot olisivat unohtuneet narikkaan.

Äänikirjat, hapanjuurileivonta, Greyn Anatomia, vaunulenkit. Pienet asiat tuottavat suunnattomasti iloa. Äitiys on tasapainottelua monen asian välillä ja olen huomannut, että herkästi ne omat tarpeet jäävät sivuun. Teen monet lapseen liittymättömät asiat vähän sinnepäin ja sen on toistaiseksi riitettävä. Perustarpeet menevät kaiken edelle, muu on plussaa. Toivottavasti tämä vähän helpottaa ja opin itse irtautumaan edes hetkeksi pojasta, koska siitähän tämä on paljolti kiinni. Ja se parisuhde, sekin tarvitsisi oman aikansa ja panoksensa. En yhtään ihmettele sitä miksi ensimmäinen vauvavuosi on niin raskas parisuhteelle, koko elämä muuttuu kuitenkin perinpohjaisesti.

Nämä viisi kuukautta äitinä ovat olleet ihanaa aikaa. Ajatuksissa taka-alalla on syksy, vanhempainvapaan loppuminen ja valinnat mitä sen jälkeen. Onneksi viime aikoina kuviot ovat alkaneet hieman selviämään, mutta paljon täytyy luottaa vain siihen, että kyllä asiat menevät omille raiteilleen. Nyt vain nautin alkavasta kesästä ja siitä, että saan olla rauhassa kotona seuraten läheltä pojan kasvua ja kehittymistä.

Miten sinä otat omaa aikaa?

Meidän kodin kestotuotteet

mehiläisvahakääreet saatu Hyvinvoinnin.fi kautta testiin, postaus sisältää mainoslinkkejä

Viime vuosina erilaiset herättelevät haasteet ovat levinneet kulovalkean tavoin, eikä minulle ollutkaan yllätys, että nyt ollaan kohistu muovittomasta maaliskuusta. Vaikka en haasteiseen olekana sen suuremmin lähtenyt mukaan niin koen tämänkin kampanjan erinomaisena muistuttajana siitä miten muovia voisi oikeasti kuluttaa vähemmän. Pienistä teoista arjessa voi tulla suuri puro ja kun tarpeeksi moni ihminen tekee niitä tekoja niin vaikutukset voivat olla mittavat!

Meillä kierrätetään kaikki mahdollinen. Olen etenkin viimeisen vuoden aikana pyrkinyt löytämään meille sopivia pakkauksettomia palatuotteita siivoussaippuoista shampoisiin. Erityisesti olen pyrkinyt tämän vuoden puolella välttämään minkäänlaista ruokahävikkiä, vaikka se välillä tuntuukin liki mahdottomalta. Olen loppupeleissä aika nirso. Häpeäkseni on myönnettävä, että aiemmin en koskenut ruokaan, jos se vähänkin epäilytti minua. Nyt äitinä olen yrittänyt ottaa mentaliteetin, että ihan sama, ruoka on ruokaa ja jos se ei liiku niin hyvä. Eteenpäin olen siis oikeasti mennyt tässä asiassa!

Meillä kestoillaan hyvin monin eri tavoin ja suosin kirpputoreja uutena ostamisen sijaan. Vielä koen meillä olevan liikaa tavaraa ja yritän päästä siitä mahdollisimman tehokkaasti eroon – hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa. En ole mikään puhdasoppinen zero waste ajattelija, mutta haluaisin löytää lisää inspiraatiota aiheeseen. Kurkataan nyt siihen millä kaikilla tavoin meidän taloudessa kestoillaan.

KEITTIÖN KESTOT

Ostokset kulkeutuvat meidän kotiimme pääosin kangaskassissa ja vähän aikaa sitten ompelin kangaskassien kaveriksi kestohedelmäpussin. Suurimmaksi osin kauppareissuilla tosin tulee vain punnittua kasvikset/hedelmät sellaisenaan ilman mitään pusseja, mutta toisinaan on kestohedelmäpussillekin tarvetta. Keittiön tasot pyyhin kestotiskirätillä ja jos jotakin sotkua tulee niin löytyy meiltä myös kestotalouspaperia. Alkuun kestotalouspaperia oli jotenkin vaikeaa käyttää, mutta sitten kun talouspaperi oli kokonaan loppu niin kummasti niiden käyttö lähti vain sujumaan! Kestotalouspaperiin olen itseasiassa hullaantunut sen verran, että niitä voisi tehdä jämäkankaista lisää. 

Meiltä löytyy kestoleivinpaperi, vaikkakin sen käytössä olen superhuono eli prepattavaa olisi. Sen sijaan folion ja tuorekelmun tilalla olen opetellut viime aikoina käyttämään mehiläisvahakääreitä, joita sain testiin Hyvinvoinnin.fi verkkokaupasta. Olen käyttänyt kääreitä pääasiassa kantena tai suojana erilaisille kulhoille ja lautasille, kääre toimii hyvin myös esim. eväsleipien ympärillä. Kuitenkaan kääreet eivät ole ikuisia, vaan käyttöasteesta riippuen ne kestävät n. 12kk. Kuitenkin sinä aikana tulee säästettyä jo monen monta metriä foliota ja tuorekelmua! Kääreitä voit aiheesta innostuessasi valmistaa myös itse, hyvä blogiteksti aiheesta löytyy Pala saaristoa -blogista. Hyvinvoinnin.fi kaupasta SuperBeen kääreitä löytyy niin kolmen kappaleen pakkauksina S (20x20cm), M (26x26cm) ja L (33x33cm) kokoisena kuin näiden kaikkien kokojen lajitelmana. Myös yksittäisiä XL (50x40cm) kokoisia kääreitä löytyy. Ostit kääreet valmiina tai valmistit itse, käteviä ne ovat joka tapauksessa!

Vaikka keittiöstämme pääosin kestotuotteita löytyykin niin vielä on pari kohdetta kokeilematta: kestopillit (sopivia en ole vielä löytänyt ja normaaleja emme käytä lähes ollenkaan) ja pestävä kahvinsuodatin. Varsinkin kestokahvinsuodattimesta kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä!

HENKILÖKOHTAISET KESTOT

Ehkä yksi ensimmäisistä kokeilemistani kestotuotteista oli kuukuppi. Olen myös joskus kokeillut kestositeitä, mutta niitä en kokenut omakseni. Meikit putsaan kankaisilla kestovanulapulla (ohje löytyy täältä) ja olen muutaman virkannut myös bambulangasta. Poika käyttää kestovaippoja ja niiden kaveriksi on kestovanulappujen kaltaisia superpehmeitä peppulappuja. 

Vielä toistaiseksi kuitenkin korvat putsaan paperivartisilla vanupuikoilla, vaikka niillekkin lienee jokin muu vaihtoehto. Flunssan iskiessä kangasnenäliinat voisivat olla todella käteviä ja niitä olisikin helppo tehdä esim. pehmeästä (rikki kulutetusta) lakanasta – sekä nenänpielet että luonto kiittävät. Hoitolaukussani kulkee pul pussi kestovaippoja ja kastuneita vaatteita varten. 

Imetystaipaleen alussa naureskelin miten turhia liivinsuojat ovat. No eipä naurata enää! Äitini on tehnyt meille kestovaippojen lisäksi ison kasan kestoliivinsuojia ja niistä olen kyllä ikionnellinen. Ne ovat niin mukavia ja tarpeeksi isoja niin ei haittaa, vaikka ne vähän liikkuisivatkin imetystopin/liivien sisällä päivän mittaan. 

Vaikka alussa minulla olikin sellainen olo, että eihän meillä nyt sen ihmeemmin kestoilla niin kyllä tuosta lopulta aika monta eri tapaa tulikin. Voi olla, että tästäkin on jokin kohde unohtunut nimittäin usein sitä tulee kestoiltua ihan huomaamattaan. Yksi mistä vielä haaveilen on pölypussiton imuri, mutta niin kauan kuin nykyinen imuri pelittää hyvin niin sen hankkiminen ei ole ajankohtaista. 

Nyt loppuun haluaisin kuulla miten teillä kestoillaan sekä onko sinulla vielä lisää vinkkejä millä tavoin me voisimme kestoilla lisää! 

Meillä menee hyvin – uskaltaako sitä sanoa ääneen?

Pojan syntymästä asti on meillä mennyt mielestäni todella hyvin ja olemme päässeet monessa asiassa erittäin helpolla. Poika ei pahemmin itkeskele, imetys on sujunut hyvin ensi hetkistä alkaen ja nyt kun meille on huomaamatta alkanut muodostua kunnon päivärytmi niin myös yöunetkin ovat todella rauhallisia. Välillä saan juotua kahvin ihan itsekseni pojan katsellessa leikkikaarta ja pääsen väsyneen lapsen kanssa helpolla, kun vaunujen lähtiessä liikkeelle tulee uni heti. Poika on minussa kiinni, mutta toisaalta saan taukojakin. 

Ei meillä arki toki pelkästään juhlaa ole. Ystäväni antoi ehkä parhaan vinkin heti äitiys "matkani" alussa: ajattele että se on vain vaihe ja menee ohitse. Sitä ei voi tietää kauan se jokin ikävämpi asia kestää, mutta ainakin minua helpottaa ajatus siitä, että kyseessä on vaihe ja se loppuu jossakin kohti.  Tällä ajatuksella menin viikonlopun, kun sekä pe-la että la-su yönä sekä sitten päivällä meillä oli todella levotonta ja melkein koko viikonlopun ajan olisi poika vain halunnut olla rinnalla tai sylissä. Viime yö oli taas parempi ja poika aamulla tyytyväisempi, selvästi "vaihe" meni ohitse. 

Meillä pääsääntöisesti yöt mennään menestyksekkäästi kahdella syötöllä ja se on auttanut päivienkin kanssa todella paljon. Toki aina ei ole ollut näin, ensimmäisten kuukausien aikana poika söi paljon useammin ja on meillä ollut vaiheita jolloin saan syöttää tunnin välein läpi yön. Tässä kohtaa olen iloinen siitä, että pääsääntöisesti meillä nukutaan näin hyvin, koska monella muulla valvotaan hyvin monta vuotta putkeen ilman yhtään hyvää yötä. Onneksi osaan arvostaa tätä, huonommat yöt pitävät minut sopivasti maan pinnalla.

Keskustellessa vauvoista ja vauva-arjesta muiden kanssa olen usein pohtinut sitä mitä uskaltaa sanoa toisille äideille ja mitä ei. Vanhemmuus on jotenkin niin herkkä aihe ja koskaan ei voi tietää miten toisella oikeasti siellä kotona menee. Usein tuntuu siltä etten uskalla aina iloita tästä kaikesta hyvästä, kun niin monella muulla on vauvan tai parisuhteen kanssa haastavampaa. Toisaalta myös toisinpäin: kun väsymys painaa päälle huonosti nukutun yön jälkeen tai kun koko päivä on yhtä surkeiden sattumusten sarjaa niin tuntuu tyhmältä sanoa siitä ääneen, koska jälleen kerran meillä menee yleisesti ottaen niin hyvin.

Vaikka vertaistuki onkin pääosin ihanaa niin ymmärrän myös sen etteivät kaikki kaipaa sitä. Äidit usein vertailevat vähän kaikkea, keskusteluissa suorastaan kilpaillaan siitä kenellä menee huonoiten tai parhaiten. Sorrun tähän itsekin ikävä kyllä ja olen tietoisesti yrittänyt pysyä poissa tällaisista keskusteluista niin oikeassa elämässä kuin somessakin. Silti sitä automaattisesti vertaa itseään herkästi muihin. Jokainen lapsi on yksilö. Eikö sen pitäisi riittää, että äitinä tekee parhaansa?

Yksin en jaksaisi läheskään niin hyvin ja paljosta saan kiittää toimivaa parisuhdetta. Kalle on hypännyt isyyden rooliin todella upeasti ja hoitaa poikaa siinä missä minäkin. Päivät toki olen yksin, mutta iltaisin Kalle on puolestaan enemmän pojan kanssa niin että saan tehtyä ruokaa tai siivottua. Liian usein pidän tätä kaikkea itsestäänselvyytenä, vaikka ei todellakaan pitäisi.

Minulle todella tärkeäksi on tullut omien juttujen tekeminen, ne auttavat jaksamaan paremmin arjessa. Toisaalta en olisi jaksanut hypätä hapanjuurella leipomisen ihmeelliseen maailmaan, hifistellä kestovaippojen kanssa tai käydä moikkaamassa muita äitejä, jos arki olisi raskaampaa. Jotenkin olin valmistautunut siihen, että kaikki olisi paljon vaikeampaa vauvan kanssa, mutta sainkin yllättyä iloisesti. 

Tämän ajatusten tulvan jälkeen haluan toivottaa sinulle ihanaa alkanutta viikkoa ♡

Vauva ja kissat

Raskauden aikana yksi asia jännitti minua enemmän kuin mikään muu – miten kissat sopeutuisivat uuteen perheenjäseneen? Meiltä löytyy pian kymmenvuotias raitapaita Tiikeri ja pitkäkarvaisempi neiti Papu. Tiikeri tuli luokseni n. puolentoista vuoden iässä lapsiperheestä, jossa sitä oli kaltoin kohdeltu ja puolestaan Papun otimme Kallen kanssa pentuna, kun olimme muuttaneet yhteen kuusi  ja puoli vuotta sitten. Tiikeri otti heti Papun lämmöllä vastaan ja tästä meidän kaksikosta on muodostunut todella tiivis pari heti alusta asti.

Tiikeri on aina hieman pelännyt lapsia sekä vähän äänekkäämpiä aikuisia. Jos tilanne on liian jännä niin Tiikeri menee piiloon tai tulee arasti kurkkimaan josko kuitenkin uskaltautuisi tulla rapsutettavaksi. Siinä missä Tiikeri on todella pehmo luonteeltaan niin Papu on itsenäisempi, vaikkakin on mukana kaikessa mitä meillä tehdään. Papu on jostakin syystä aina pitänyt lapsista ja varsinkin ihan pienet kiinnostavat häntä kovin, aikuiset taas ovat arveluttavia tämän meidän pienen emännän mielestä. 

Ennen lapsen syntymää minulla iski todella huono omatunto kissojen takia. Olen kuullut niin paljon tarinoita siitä, että kissat olisivat lasten synnyttyä todella mustasukkaisia ja toisille on jouduttu jopa etsimään uusia koti, kun uuteen tilanteeseen ei ole sopeuduttu puolin tai toisin. En halua ylimääräistä stressiä kissoille ja ajatuskin niistä luopumisesta riisti sydäntäni. Kuitenkaan en voinut muuta kuin toivoa parasta, varsinkin Tiikerin suhtautumista uuteen perheenjäseneen jännitin kovin.

Raskaana minusta tuntui, että Papu alkoi viettämään sylissäni normaalia enemmän aikaa ja syliaika vain lisääntyi mitä pidemmälle raskaus eteni. Lasketun ajan lähentyessä annoin kaiken huomioni kissoille mitä he vain huolivat. Varsinkin kun olimme koko perhe päiväunilla ajattelin kaiholla, että seuraavaan vastaavaan hetkeen menisi varmasti aikaa. Kun pojan syntymän aika tuli niin sairaalassa iski ihan kauhea ikävä kissoja kohtaan ja odotinkin kovin kotiin paluuta. Kalle oli pohjustanut tilannetta kissoille tuomalla pojalta tuoksuvia harsoja kotiin.

Alkuun vauva pelotti varsinkin Papua suuresti ja tästä yllätyinkin hieman. Sen sijaan Tiikeri oli rohkeampi, vaikkakin kumpikin kiersivät hänet pääosin todella kaukaa ja vain välillä tulivat varovasti nuuskuttelemaan. Onneksi minua kohtaan kumpikaan ei osoittanut mieltään ja Kallea kohtaan he olivat ihan normaalisti, mitä nyt Tiikeri alkoi tulemaan useammin syliin. Vaikka mitään kriisin poikastakaan ei tilanteessa ollut niin se tuntui silti minusta todella kankealta, ei luonnolliselta. Ja sitten tuli yllättävän muutoksen aika.

Kun vierailimme koko perhe uudenvuoden vaihteen aikaan äitini luona niin kissat käyttäytyivät heti paljon rennommin. Poika alkoi kiinnostaa ja varsinkin öisin jos pieni vähänkään päästeli kiukkuisempia ääniä nälissään niin sekä Tiikeri että Papu tulivat jostakin päin taloa kauhealla kiireellä katsomaan onko kaikki ok. Alkuun Papu jopa vahti kun poika oli muiden kuin meidän sylissä. Olen kuullut koirien tekevän tätä, mutta hassua että kissatkin!

Nyt pojan ollessa kymmenen viikon ikäinen on tilanne erinomainen. Kissat lämpeävät enemmän ja enemmän pojalle, Papua ei haittaa vaikka poika huitoisi ja ääntelisi vieressä vaikka kuinka kärttyisästi. Päivisin päiväunille mentäessä tulee Tiikeri aina pötköttämään meidän kanssamme ja jossakin kohti myös Papu ilmaantuu paikalle. Niin moni asia on kuin ennenkin ja ehkä vielä paremmin. On meillä ollut jo tilanteita kun Papu menee Kallen syliin nukkumaan, vaikka poika on jo siinä. Mitään mustasukkaisuutta ei ole edelleenkään näkynyt ja nyt alkaa tuntumaan samalta kuin ennen pojan syntymää.

Hiljaa hyvä tulee.

Miten teillä lemmikit ovat ottaneet uudet perheenjäsenet vastaan?

Kalenterini vuodelle 2019 – polku täynnä tarinoita

En tälle vuodelle halunnut tehdä mitään erityisiä uudenvuoden lupauksia. Ehkä tämän vuoden iskulauseekseni voisin valita seuraavan: Enemmän käsitöitä, läsnäoloa ja kirjoja – vähemmän somea. Kuitenkin tammikuun ajan homma jatkui somen suhteen ennallaan, roikuin puhelimella usein pojan ollessa rinnalla. Onneksi vuosi on vasta aluillaan ja lempeästi kun itseäni muistuttelen niin nuo tavoitteet eivät tunnu väkinäisiltä.

2018 vuonna yritin muistuttaa itseäni itsemyötätunnosta ja koenkin onnistuneeni tässä pienessä tavoitteessani hyvin. Samaa jatkan myös tämän vuoden puolella. Vauvan ensimmäisenä vuotena lempeyttä ja armollisuutta itseäni kohtaan tarvitsen enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka tähän mennessä meillä on mennyt kaikki suoraan sanottuna loistavasti niin tulevaisuus on aina mysteeri, työkaluja on hyvä olla valmiina haastavampiin tilanteisiin.

Testasin viime vuonna uutta Polku kalenteria ennakkoon, kun Luonnonkaunis -blogin Ann-Christine suunnitteli sitä Ajastolle opinnäytetyönään. Aiemmin minulla oli ongelmia löytää itselleni sopiva kalenteri tai kansiin sopivat sisällöt, sillä olen äärimmäisen nirso kalenterin käyttäjä. Eniten minua on aiemmin häirinnyt liian voimakkaat fontit tai muut pienet yksityiskohdat, mutta Polussa kaikki on harkittua ja herkkää. Tämän kalenterin sisältöä oli heti helppo käyttää ja se innosti minut tarttumaan kalenteriin useammin kuin aiemmin. Tein myös paljon erilaisia hyvinvointiin liittyviä havaintoja ns. pakollisten merkintöjen lisäksi, välillä täytin sitä päiväkirjamaisesti ja toisinaan keskityin koristelemaan aukeamia – tästä kalenterista on moneksi.

Sain Ann-Christineltä lahjaksi tämän valmiin Polku kokonaisuuden, joka on nyt toiminut kotona kalenterina pienemmän taskukoon Moleskinen kulkiessa hoitolaukussa. Mielestäni Polku on visuaalisesti eheä kokonaisuus kansista sisältöön. Polku auttaa sinua kuuntelemaan itseäsi erilaisten tehtävien ja työkalujen avulla. Vuodelle asetetaan alun kysymyksien jälkeen kolme päätavoitetta ja pitkin vuotta mennään niitä kohti välitavoitteiden ja pohdinnan kautta. Varsinkin tehtävien lajittelutekniikasta sain itse paljon iloa viime vuonna. 

Mitä tarvitset juuri nyt? Kalenterista löytyy ajatuksia herättäviä ja tsemppaavia lauseita. Kaikille ne eivät uppoa, mutta minä pidän pienistä ajatuksia herättävistä kysymyksistä ja kannustuksista arjen keskelle. Kalenteri muistuttaakin lempeästi pysähtymään hetkeksi arjen pyörteessä. Pidän vaakatasoisista viikkoaukeamista, joissa on tilaa kunnolla merkitä menot ja myöskin viikkoaukeamien muistan/haluan kohdat ovat olleet hyödyllisiä hyvinvointia ajatellen. 

Vaikka kalenteri onkin äärettömän kaunis niin kannet eivät ole kauhean tukevat. Näissä kansissa on vain kaksi rengasta ja kuusirenkaiseen tottuneena ne ovat hieman huterat. Ilokseni voin kuitenkin teille paljastaa, että seuraavan vuoden kalenteri (kyllä, jatkoa tulee!!) on tukevampi kuusirenkainen ja kansien materiaali hieman muuttuu muutenkin. Seuraavan vuoden sivupaketti tulee sopimaan näihin tämän vuoden kaksirenkaisiin kansiin sekä uusiin kuusirenkaisiin, joten jos vielä ostat tämän vuoden kalenterin niin kansia voi käyttää myös ensi vuonna. Kalenteri löytyy vielä Ajaston verkkokaupasta.

Koen kalenterin sisällön olevan tärkein ja siinä Ann-Christine on onnistunut täydellisesti! Kannet ovat kauniit ja Polkua onkin kiva pitää näkyvillä muistuttamassa olemassaolostaan. Tämä kalenteri on hyvä valinta jokaiselle henkisestä hyvinvoinnista kiinnostuneelle. Olen todella iloinen siitä, että voin jatkaa Polkua myös ensi vuonna, sillä tämä on minulle täydellinen sisällöltään.

Kestovaippailuun hurahtanut

Muutama päivä takaperin lajittelin ja viikkasin laatikkoon pesemiäni imuja kestovaippoihin ja silloin tajusin hurahtaneeni tähän hommaan ihan totaalisesti. Kuinka tässä nyt näin kävi? Kyse on kuitenkin vain pelkistä vaipoista. Minulle suurimmaksi osin kestovaippailu oli itsestäänselvyys sen ollen sekä ekologinen että taloudellinen teko. En kuitenkaan ole asian kanssa ehdoton ja vielä meillä mennään öisin ja kaupungilla liikkuessa kertakäyttöisillä muumivaipoilla. Kuitenkin itseluottamuksen kasvaessa tässä asiassa kokemuksen myötä olen ottanut enemmän askelia siihen suuntaan ettei kertakäyttöisiä tarvitsisi välttämättä kuin kerran pari viikossa tai lopulta jopa kuukaudessa.

Alkuun meillä käytettiin kertakäyttöisiä vaippoja ihan vain sen takia, että halusin totutella meidän uuteen pieneen perheenjäseneen rauhassa. Kuitenkin arjen alkaessa sujua aloitimme kestovaippailun ensin flanelleteista ja niiden päällä olevista kuorivaipoista. Siitä laajensimme pikkuhiljaa valikoimaa muutamaan äitini tekemään täytettävään taskuvaippaan. Niitä hieman varmistelin villahousuilla kun en vielä hallinnut taskuvaippojen sisällä käytettävien imujen valintaa. 

Flanelletteja voin suositella erittäin suurella lämmöllä jokaiselle aloittelijalle ja meillä ne toimivat hyvin jo alle neli kiloiselle. Onnenamme oli kestovaippaileva ystävä, jolta saimme erinomaisen aloituspaketin äitini tekemien vaippojen lisäksi. Yksi hyvä vaihtoehto omalle lapselleen sopivia vaippoja etsiessä on vaippalainaamot, joita löytyy ympäri Suomea! Myös Kestovaippakirppis ja -tuki (Kodin kestot ry) facebook sivu kannattaa kurkata. 

Poitsumme kasvoi niin nopeasti ettei mennyt kauaankaan kun kuvissakin näkyvissä oleva pilvi taskuvaippa alkoikin istumaan aika kivasti päälle. Tällä hetkellä meillä on ikää vähän vajaa seitsemän viikkoa, mutta painoa on kertynyt jo yli kuusi kiloa! Ruoka maistuukin pojalle todella hyvin ja se näkyy kokoajan pieneksi jäävissä vaatteissa. Onneksi meillä olevissa erimerkkisissä taskuvaipoissa on säätövaraa nepparien ansiosta. Niiden ansiosta istuvuus säilyy, vaikka makkaroita tuleekin koko ajan pojalle lisää. Olen saanut jättää hyvästit jo flanelleteille, mutta ne palvelivat meitä erinomaisesti vajaan kuukauden ajan! Siinä säästettiin jo erittäin monta kertakäyttöistä vaippaa.

Toisina päivinä selviämme yksillä vaatteilla ilman yhtään ohivuotoja, mutta toisinaan sattuu vahinko jos toinenkin. Useimmiten se johtuu huonosta imuyhdistelmästä tai huolimattomasti laitetusta vaipasta. Pistän tämän ihan harjoittelun piikkiin, mutta kyllä jokaisessa vauvaperheessä varmasti pyykkiä tulee. Niskakakkoja meillä ei ole kestojen kanssa koettu yksiäkään! (koputan puuta) Meillä pestään muutenkin pyykkiä ainakin joka toinen päivä ja vaipat menevät siinä samalla. 

Taskullisten kestovaippojen kokoaminen on mielestäni erittäin terapeuttista ja kivaa hommaa, vaikka se kuulostaakin varmasti hieman hullulta. Vielä vähän on hakemista toimivien imuyhdistelmien kanssa, mutta koko ajan opin lisää. Äitini luona saumuroin yli 50 bambu-hamppu imua meille sekä ystäville ja vielä vain materiaalia riittäisi muutamaan samanlaiseen satsiin! Pitkästä aikaa ompeleminen oli kivaa hommaa sillä imujen saumurointi on onnekseni älyttömän helppoa ja yksinkertaista. Imujen maailma onkin aika mutkikas ja voisin siihen tarttua omassa postauksessa kunhan vain kokemusta karttuu vielä vähän lisää. 

Kohdallamme taloudellisen ja ekologisen hyödyn lisäksi on ollut vielä yksi iso plussa kestovaippailussa: pojan siisti iho vaippa-alueella! Varsinkin alussa laitokselta kotiin tultuamme kun käytimme pelkästään kertakäyttöisiä vaippoja rupesi iho punoittamaan ja aristamaan herkästi vaippa-alueella, mutta ongelma poistui kun siirryimme pääosin kestoilemaan ja vaihdoimme kertakäyttöiset vaipat muumivaippoihin. 

Näillä kokemuksilla on kiva jatkaa kestovaippailijan matkaa eteenpäin. 

Jos kestovaippailu on sinulle vielä tuntematon alue niin kurkkaa kestovaippailijan sanasto sekä muutenkin erittäin hyvä Vaippainfo sivusto!

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita kestovaippailuun hurahtaneita? 

Onko sinulla jotakin kysyttävää kestovaippailusta?

Ikävä toisten luo

Takana on elämäni nopeimmat neljä viikkoa. Jos raskauden lopussa aika tuntui välillä matelevan niin nyt päivät hujahtavat ohi toinen toistaan nopeammin. Arki on täynnä kakkavaippoja, epäsäännöllisiä yöunia, pienen miehen tuhinaa, tissillä roikkumista ja pieniä vaunulenkkejä, mutta nautin tästä kaikesta suuresti. Äitinä olo on ihanaa, vaikka pieni onkin minussa kiinni melkein 24/7. Tosin viihtyy hän myös isänsä kanssa! Vielä toistaiseksi neljän seinän sisällä olo ei ole ahdistanut, vaikka toisinaan kaipaankin seuraa. Onneksi eilen oli meille ensimmäisten vauvatreffien aika ja olikin ihanaa nähdä toisia pieniä joulukuisia äiteineen.

Kun vähän vajaa kolme vuotta sitten muutimme Tampereelle niin teimme yhden elämämme parhaimmista päätöksistä. Lohjalle jäi vakituiset työpaikat, kummankin perheet ja ystäviä. Vaikka meillä oli kaikkea niin silti se elämäntilanne ei tuntunut hyvältä. Hyppy tuntemattomaan oli juuri oikea ratkaisu meille silloin ja sitä se on vieläkin. Vähän ihmettelen välillä sitä miten uskalsin olla niin rohkea! Nyt kolme vuotta myöhemmin olen ensimmäistä kertaa ajatellut, että toisinaan olisi helpompi asua lähempänä tukiverkkoja.

Vietimme vähän aikaa sitten Lohjalla vajaan viikon ja oli ihanaa kun apu oli koko ajan lähellä. Katettu aamupala valmiina pöydässä, vapaaehtoisia vaipanvaihtajia ja lukuisia sylejä pienelle – miten ihanaa!  Tuolla reissulla latasimme akkuja ja kotiin lähdön tullessa olo oli erityisen haikea. Tässä tuli minulle tärkeä muistutus siitä, että kaikella on hintansa. On ihanaa asua Tampereella, täällä on kotimme, mutta kyllä Lohjalla on edelleen paikka sydämissämme.

Onneksi välimatka on 200km eikä sen enempää.

RV39 – mitä tänne kuuluu?

Viimeisiä viedään tämän esikoisen odotuksen kanssa ja hyvä niin. Tämä loppu odotus on yhtä jännittämistä, alaselän jomottelua, kutinaa vatsanpohjassa ja myös pientä turhautumista on ollut välillä ilmassa. Päivittäin ihmettelen sitä miten nopeasti kaikki on mennyt ja toisaalta alan olemaan todella malttamaton lapsen syntymisen suhteen. Pieni tulee kun on tullakseen, mutta kyllä kärsimätöntä luonnettani hieman koetellaan. Vauva on täysiaikainen ja laskettuun aikaan on alle kaksi viikkoa, se jos mikä tuntuu uskomattomalta. Vastahan me plussasimme, voin pahoin pienen ikuisuuden ja tapasin ensimmäisiä odottaja ystäviä. Nyt moni heistä on jo saanut joulu- tai marraskuisen syliin ja kotiinkin asti. Toivottavasti pian on meidän vuoromme!

Katkonaiset yöt ovat vaivanneet viime viikot. Ei raskauden aikana nukkuminen muutenkaan kovin herkkua ole ollut liitoskipujen, alituisen kääntyilyn ja vessassa ramppaamisen kanssa. Nyt selvästi olen alkanut heräilemään entistä enemmän ja alitajuntaisesti valmistaudun siihen ihanan kamaalaan vauvan kanssa yöheräilyyn. Olisi ihanaa nukkua nyt kun vielä voi ja moni siihen on kehoittanutkin, mutta kun ei se oikein enää onnistu. Tuntuu siltä, että sitä nukkuisi aina pari tuntia kunnolla ja loppu yö on koiranunta. Päikkäreitä nukun kun pystyn, mutta eivät nekään kauheasti lisää potkua päiviin tuo.

Uneni ovat aina olleet todella levottomia ja outoja, mutta nyt kyllä pistetään parasta. Näen jonkin verran raskaudesta, synnytyksestä ja vauvasta unia ja outoa kyllä, usein hän on niissä tyttö eikä poika. Olenkin jotenkin alkanut varautumaan myös siihen vaihtoehtoon varmuuden vuoksi! Oudoimmissa unissa viime viikkoina on vauva ollut ihmisen, lepakon ja saukon sekoitus ja toisissa unissa meidän Papun näköinen kissanpentu, jota sitten olen hoivannut kuin vauvaa. Myös paljon synkempiä aiheita olen unissa käynyt lävitse, mutta onneksi suurin osa unista on kevyttä pullamössöä outouksineen.

Koti alkaa olemaan valmis. Mitään valtavaa pesänrakennusviettiä en koe saaneeni ystäväkseni, mutta kyllä meillä koti alkaa valmiilta silti näyttämään. Niin vain huone huoneelta on täyttynyt vauvan tarvikkeista, vaikka kohtuuden olemmekin pitäneet mukana. Välillä sitä vain huokailee silti tavaran määrästä, vähemmälläkin kyllä varmasti selviäisi. Viimeiset vähän isommat hankinnatkin olen tehnyt ja vaikka tavoitteeni olikin ostaa kaikki mahdollinen käytettynä tai jättää ostamatta niin lopulta sitteri ja hoitolaukku tulivat meille uusina, kun käytettynä ei sopivia vain löytynyt. Vähän tästä poden huonoa omatuntoa, mutta toisaalta halusin oikeasti turvallisen sitterin ja taas puolestaan hoitolaukuksi sellaisen, jota tulisi käytettyä ja olisi mieluinen. Nämä eivät pakollisia missään nimessä olleet, enemmänkin pientä extraa ja mukavuudenhaluisuutta kaiken piheilyn keskelle. Tai ehkä sitten kuitenkin se jonkinlainen pesänrakennusvietti pääsi yllättämään?

Yksinäiset päivät kotona ovat kuluneet super hitaasti. Onneksi välillä tulee kaupungilla käytyä, vaikka se alkaakin aika uuvuttavaa olemaan varsinkin jälkikäteen. Odottaessa aika menee todella hitaasti ja kotona yksin kaikista hitaimmin. Blogi on jäänyt ihan heitteille ja sitä se varmasti tulee olemaankin nyt jonkin aikaa, vaikka kirjoittaminen ihanaa onkin. Vaikka arki ei nyt mitään kauhean rutiininomaista tai järkevää olekaan niin otan tämän levon kannalta, nyt ei tarvitse suorittaa tai stressata. Teen sitä mikä hyvältä tuntuu ja omaan tahtiini – eli erittäin hitaasti pitkän ajatustyön jälkeen. Onneksi Kallella alkaa syksyn opiskelujen kiireet helpottamaan ja yhteisen ajan viettäminen esimerkiksi Diablo III pelaten on ollut todella rentouttavaa. Ennen kaikkea on päiviin hyvä saada vauvaan liittymätöntä "aivot narikkaan" sisältöä ja nauttia viimeisistä rauhallisemmista hetkistä vähään aikaan.

Paljon mielessä on pyörinyt myös se mitä jos kissat kärsivät kauheasti tulevasta muutoksesta. Kirjoitin tästä Instagramin puolellekin. En pelkää kissojen tekevän pienelle mitään, vaan enemmänkin sitä että jos muutos on heille liian vaikea. Nyt kissat ovat kaikessa mukana, nauttivat todella paljon rapsutuksista, sylissä olosta, silityksistä ja yhteisistä päiväunista. Sekä Tiikeri että Papu ovat molemmat todella ihmisläheisiä ja omalla tavallaan herkkiä tapauksia. Sopeutuvatkohan kaikki uuteen tilanteeseen vai tuleeko ongelmia – sen aika näyttää. Kuitenkaan en voi muuta kuin toivoa, että asiat menevät hyvin ja alun mahdollisesta järkytyksestä toivuttuaan kissat ottavat pienen perheenjäsenen lämmöllä vastaan. Tähän aiheeseen palataan varmasti sitten myöhemmin uudestaan!

Vähän jännittää myös se missä ja millä kokoonpanolla vietämme joulumme. Voi hyvin olla, että se on poikamme ensimmäinen, mutta toisaalta raskaus voi jatkua vielä ensi vuoden puolelle. Tämän joulun vietämme kotona (tai laitoksella) täysin omalla porukalla ilman sen kummempia juhlimisia. Kuitenkin vähän taidan ruokia ennakkoon tehdä pakkaseen, jos vain ehdin. Lähtö synnärille voi tulla millä hetkellä tahansa kuitenkin! Pimeitä päiviä ja iltoja vastaan olen varustautunut (joulu)valoilla, jotka ovatkin ihanan tunnelmallisia ja oikeasti helpottavat tämän pimeän aikakauden aikana ainakin minua. 

Joko joulun odottaminen on teillä alkanut?