Ikävä toisten luo



Takana on elämäni nopeimmat neljä viikkoa. Jos raskauden lopussa aika tuntui välillä matelevan niin nyt päivät hujahtavat ohi toinen toistaan nopeammin. Arki on täynnä kakkavaippoja, epäsäännöllisiä yöunia, pienen miehen tuhinaa, tissillä roikkumista ja pieniä vaunulenkkejä, mutta nautin tästä kaikesta suuresti. Äitinä olo on ihanaa, vaikka pieni onkin minussa kiinni melkein 24/7. Tosin viihtyy hän myös isänsä kanssa! Vielä toistaiseksi neljän seinän sisällä olo ei ole ahdistanut, vaikka toisinaan kaipaankin seuraa. Onneksi eilen oli meille ensimmäisten vauvatreffien aika ja olikin ihanaa nähdä toisia pieniä joulukuisia äiteineen.

Kun vähän vajaa kolme vuotta sitten muutimme Tampereelle niin teimme yhden elämämme parhaimmista päätöksistä. Lohjalle jäi vakituiset työpaikat, kummankin perheet ja ystäviä. Vaikka meillä oli kaikkea niin silti se elämäntilanne ei tuntunut hyvältä. Hyppy tuntemattomaan oli juuri oikea ratkaisu meille silloin ja sitä se on vieläkin. Vähän ihmettelen välillä sitä miten uskalsin olla niin rohkea! Nyt kolme vuotta myöhemmin olen ensimmäistä kertaa ajatellut, että toisinaan olisi helpompi asua lähempänä tukiverkkoja.

Vietimme vähän aikaa sitten Lohjalla vajaan viikon ja oli ihanaa kun apu oli koko ajan lähellä. Katettu aamupala valmiina pöydässä, vapaaehtoisia vaipanvaihtajia ja lukuisia sylejä pienelle – miten ihanaa!  Tuolla reissulla latasimme akkuja ja kotiin lähdön tullessa olo oli erityisen haikea. Tässä tuli minulle tärkeä muistutus siitä, että kaikella on hintansa. On ihanaa asua Tampereella, täällä on kotimme, mutta kyllä Lohjalla on edelleen paikka sydämissämme.

Onneksi välimatka on 200km eikä sen enempää.


4 kommenttia

  1. Tukiverkot olisivat niin tärkeitä. Mekin olemme aina nelistään ja nyt uhman ollessa hirveimmillään ja yövalvoessa kuudetta vuotta antaisin mitä vaan, että saisi vaikka yhden illan hengähtää. Meillä ainoat apukädet ovat 150kmn päässä, mutta eipä siitä ole arjessa apua. Kyllä olo monesti aika uupunut, mutta päivä kerrallaan. Tsemppiä arkeen sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Katja tullut monta kertaa mieleeni kun olen pyörittänyt pääni sisällä tätä aihetta. Sitä varmasti jaksaisi niin paljon paremmin jos ne apukädet olisivat lähempänä, mutta toistaiseksi olemme päässeet pojan kanssa todella helpolla. Varmasti jos tilanne menee toiseen suuntaan niin pitää oikeasti miettiä mikä on tärkeintä ja täytyykö oikeasti vain muuttaa lähemmäs tukiverkkoa halusi tai ei. Voin vain kuvitella miten kauheaa kuudetta vuotta valvominen on, vanhemmuus on niin paljon muutakin kuin ihania hetkiä ja tuollainen tuntuu varmasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Toivottavasti teillä alkaisi pian yöt helpottamaan ja kiitos kun kommentoit ♥

      Poista
  2. Tuttu tunne! Oli ihana päätös muuttaa vuosia sitten Helsinkiin, mutta välillä mietin että kyllä asiat olisi helpompia jos asuisi lähellä omaa perhettä ja sukua, jotka asuvat Pohjois-Pohjanmaalla. Luotettava, läheinen ja ihana tukiverkko on kyllä arvokas. Onneksi pääset siitä nauttimaan toisinaan, vaikka sitten vierailujen muodossa. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat näitä asioita, joita olen oppinut arvostamaan vasta tiukemman paikan tullen. Onneksi meillä yleisesti ottaen menee todella hyvin, ollaan hiouduttu Kallen kanssa paremmaksi tiimiksi kuin koskaan. Äitiys ja vanhemmuus on erittäin kokonaisvaltaista ja intensiivistä, joka ainakin minut yllätti jollakin tasolla. Kuitenkin Tampereella on ihana asua ja olen täällä onnellinen, vaikka kyllä sitä väsyneenä keskellä yötä poitsun kanssa seurustellessa mietin onko tämä kauempana tukiverkosta asuminen sittenkään ollut niin viisas päätös. Hankalia juttuja jotenkin!

      Toivottavasti teillä on kuitenkin Helsingissäkin jonkinlainen tukiverkko tulevaan :) Ihanaa odotusta teille ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥