Ammejärven laavu

Ammejärvi


Ruska on nyt kauneimmillaan ja yritän itsekin ottaa siitä ilon irti liikkumalla luonnossa mahdollisimman paljon. Päätimme eilen ystäväni kanssa suunnata meille kummallekin uudelle luontokohteelle ja paikaksi valikoitui Ammejärven laavu Lempääläästä. Sääksijärven suunnalta lähtijöille löytyy oma parkkipaikka, jota me hyödynsimme ja Hervannasta ei ollut sinne edes pitkä matka. 

Reitti on osa Birgitan polkua, joka on ympyränmuotoinen retkeilyreitti Lempäälässä. Merkittyä patikointireittiä Birgitan polulta löytyy jopa 50km verran ja olenkin tätä pohtinut vaihtoehdoksi ensimmäiselle kunnon vaellukselleni. Harmi vain, että näillä näkymin se saa odottaa minua vielä tovin ajan kun en pysty rinkkaa kantamaan. Ammejärven laavulle vievä reitti oli selkeästi merkattu keltaisin nauhoin ja vaikka matkaa parkkipaikalta itse laavulle oli vain 800m yllätti se meidät täysin. 


kaisla kaste sade pisara luonto
hämähäkinseitti kaste


Reitti parkkipaikalta laavulle on paikoitellen todella kivikkoinen. Se yhdistelmänä kosteaan säähän teki siitä myös erittäin liukkaan, jokaista askeltaan sai katsoa ja varoa. Lähtiessä pohdin laittaisinko lenkkarit vai kumpparit, mutta onneksi järki voitti ja vedin kumpparit jalkaan.  Osittain polku oli kivikkojen välillä sellaista mutavelliä, että varmasti olisivat lenkkarit olleet märät jo menomatkalla. Osa polusta sattuu olemaan savisella pohjalla, joka varmasti vilkkaimpina aikoina tekee siitä nopeasti todella liukkaan ja upottavan. 

Jos seurueeseen kuuluisi joku jonka liikkuminen on vaikeampaa niin suuntaisin muualle, sillä kivikossa sai itsekin olla todella tarkkana vaikka ei olisikaan ollut liukasta. Vähintäänkin kunnollinen tuki nilkoille olisi polulla tarpeen ja haaveilinkin aika monessa kohtaa kunnon vaelluskengistä. Lyhyen kävelymatkan takia reittiä suositellaan lapsiperheille, mutta minä hieman kyseenalaistan tätä. Vaikka osan pahimmista kohdista pystyi kiertämään metsän kautta niin ei tämä mistään helpoimmasta päästä ollut. Pitkospuut olivat onneksi ehjät ja hyvässä kunnossa, vaikkakin kosteammalla säällä on hyvä niidenkin kanssa olla varovainen. Metsässä tuppaa nyt syksyllä olemaan kosteaa ja eikä sen takia kannata kotiin jäädä.



Ammen järven laavun reitti


Matkalta löytyy niin suota karpailoineen, kaunis tyyni Kortejärvi ja lopulta itse laavu Ammejärveltä. Laavun ympäristö lammen rantaa lukuunottamatta on hakattu matalaksi, joka hieman rokottaa paikan kauneutta. Laavulla on kaksi nuotiopaikkaa, kaksi ulkokäymälää ja valmiina polttopuut. Meidän saapuessamme nuotio oli jo valmiina, joten pääsimme nauttimaan sen lämmöstä, paistelemaan vaahtokarkkeja ja kasvisnakkeja, sekä nauttimaan höyryävästä kaakaosta. Hetken aikaa jaoimme nuotion lapsiperheen kanssa, mutta muuten paikan ohi kulki lähinnä muutama lenkkeilijä koiriensa kanssa. Sunnuntaiksi paikka oli hyvin hiljainen, mutta kolealla säälläkin saattoi olla tekemistä asian kanssa.



vegaaninen vaahtokarkki
vegaaninen vaahtokarkki nuotio grillaus
nuotio, polttopuu, liekki, tuli



Mainittakoon heille, jotka etsivät yöpymispaikkaa Birgitan polulta, että Ammejärven laavulta ei ole pitkä matka tielle ja liikenteen ääniä kuuluu jonkin verran. Jos haluat yöpyä luonnon ääressä niin tämä ei ole välttämättä sinulle, vaikkakin laavu ja sen ympäristön rakennukset ovat hyvässä kunnossa. Rohkeampi vesipeto voi pulahtaa Ammejärveen, vaikkakin pieni laituri ei parhaassa kunnossa ollutkaan.

Reitillä luonto vaihteli paljonkin ja varsinkin soiden kohdalla tuoksui ihanan syksyiselle, kyllästyä ei tällä pienellä pätkällä tarvitse. Kiitos reitin monipuolisuuden, sieltä löytyi paljon kuvattavaa ja tällä kertaa kuvistakin päätellen suosikikseni nousi kaunis kaste, joka koristeli luontoa taianomaisien lasisien helmien tavoin. Vaikka ei tämä Ammejärven laavu suosikkiretkikohteisiini noussut niin voi olla, että teen tänne talven aikana uuden visiitin ihan vain nähdäkseni paikan talvipuvussaan. Vaikka itse olenkin pidempien reittien ystävä, niin voi lyhyemmältäkin reitiltä löytää paljon nähtävää.



kasteinen sammal

16 kommenttia

  1. Luonto on aina sellanen jännä paikka, että se muka rauhoittaa hirveästi ja mieli lepää... Kunnes se kylmä viima puhaltaa niskan jäykäksi, kengät kastuu, istut vahingossa märälle mättäälle ja eväät valahtaa maan syövereihin sylistä :D

    Mutta onneksi teillä oli syötävää mukana, reissu ei voi olla huono, jos joukossa on vaahtokarkkeja! (paitsi jos niitä ei ole tarpeeksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Jenni! Eväät pelastavat aina kaiken :D Alkuun tuntui ettei sitä nyt kovin montaa vaahtokarkkia voi syödä, mutta niihin tuli totaalinen himo. Pitää käydä kyllä itsellenikin vielä hakemassa pussi syksyn retkiä varten, ettei pääse loppumaan ;)

      Poista
  2. Oi, nyt tekee kyllä niin mieli mennä jonnekin metsäretkelle! Onneksi noita patikointimahdollisuuksia on tosi paljon Meri-Porissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri-Porissa olisi kyllä upeaa lähteä retkeilemään, maastot hyvin erilaiset tänne Tampereelle verrattuna! Tässä olisikin muuten ideaa :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia! :) Tykkään kovasti itsekin kaikista luontoretkistä ja kunnon eväistä. :D pitäisikin lähteä pitkästä aikaa jonnekin pikkuiselle retkelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Harmi että tämän reissun jälkeen on ollut todella sateista ja ei ole päässyt retkeilemään niin paljoa kuin olisin halunnut. Eväät ovat kyllä yksi parhaista asioista retkeilyssä ja itse pidän myös tuosta linssin läpi tuijottelusta. Toivottavasti pääset pian (eväs)retkelle :)

      Poista
  4. Ihanan näköisiä kuvia! Tuollaiset retket ovat ihan parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Retkeily avartaa mieltä ja eväiden kanssa se on varsin mukavaa puuhaa :)

      Poista
  5. Birgitan polulla on kyllä monia hyvia ja helposti saavutettavia retkikohteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottomasti palata Birgitan polulle myöhemmin uudestaan ja kyllä se kokonaisena kierroksena kiehtoo edelleen :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  6. Retkeily on aivan parasta. Ja teillä oli komeat maisemat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä retkeilyn suhteen, siitä saa mielettömästi voimaa ja energiaa arjessa jaksamiseen! Kiitos Satu :)

      Poista
  7. Mä muistin kommentoineeni tätä, mutta enpäs ollutkaan! Itsekin olen vähän googletellut lähiympäristön luontopolkuja ja pari viikkoa sitten Iso-Naistenjärvellä Pirkkalassa. Sekin oli oikein kiva (löytyy laavu ja nuotiopaikka, tosin kaikki klapit oli ilmeisesti käytetty jo, kun paikalta löytyi enää vain pöllejä..). Tuota Ammejärveä itsekin olen miettinyt ja tuo kivikkoisuus muistuttaa osittain Kirskaanniemeen menevää polkua (sekin osa Birgitan polkua), käytiin kaverin kanssa elokuussa Kirskaanniemessä ja aika ajoin matkalla sai kulkea kieli keskellä suuta ja todellakin keskittyä pelkästään kulkemiseen puhumisen sijasta :D
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämä syksy jäi retkeilyn osalta meillä todella vajaaksi ja pakko myöntää, että uusien hyvien kohteiden etsiminen on todella vaikeaa. Me kävimme keväällä kiertämässä Iidesjärvi ja sen "luontopolku" ja voi huoh jos oltaisiin tiedetty että se on a) rämettä b) asvalttia ja c) kaikkea muuta kuin luonnon äärellä olisi jäänyt kokonaan käymättä. Onneksi se lintutorni oli ihan kiva ja syötiin lopuksi eväät siellä :D Näin ei-paikallisena tulee tehtyä tämmöisiä mokia ja ne vähän syövät intoa, tai toinen on juuri tuollaiset kivikkoiset reitit mistä harvemmin on missään puhetta ja sitten saa mennä etanavauhtia melkein nelinkontin.

      Jos sinulla on suositella reittejä (tai haluat retkeilyseuraa) niin otan kyllä ehdotuksia vastaan :) Lähinnä Hervannan lähialueita on tullut koluttua, mutta kauemmaksikin voisi lähteä jos reitti on kiva kun on auto. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥