Historiaan hurahtanut – maaliskuussa luetut

Suomen historia ja siitä tehdyt (fiktiiviset) teokset ovat kiehtonut minua pikkutytöstä asti. Lapsena katselin Hovimäkeä, myöhemmin luin niiden pohjalta tehdyt kirjat, L. M. Montgomeryn Anna-sarja imaisi kesäloman ajaksi ja sukelsin myös Anni Blumqvistin mukana Myrskyluodolle Maijan tarinaan. Myöhemmin vuosien varrella kiinnostuin kyllä muutenkin historiallisista, menneen ajan sarjoista ja kirjoista, mutta rakkaus kotimaisiin säilyi aina. Eniten minua kiehtoo vanhat talonpoikaset vs. herrasväki asetelma ja miten erilaista elämä on ennen vanhaan ollut. 

Viime kuussa löysin sattumalta kirjasarjan, joka imaisi minut hetkessä otteeseensa viikon ajaksi. Enni Mustonen (oikealta nimeltään Kirsti Manninen, joka on käsikirjoittanut Hovimäki sarjaakin) ei olut minulle entuudestaan tuttu, mutta kun tartuin ensimmäiseen Syrjästäkatsojan Tarinoita kirjaan olin myyty. Ahmin viikossa neljä ensimmäistä kirjaa ja nyt sarjan viides kirja odottaa vuoroaan. Sarjassa seurataan orvoksi jääneen Idan elämää nuoresta paimentytöstä aikuiseksi naiseksi sattumusten ja onnenkin kautta. Erikoisen tästä tarinasta tekee sen, että samalla seuraamme palvelusväen silmin kulttuurikotien elämää.

Ehdottomasti paras näistä kirjoista oli avaus Paimentyttö, jossa Ida päätyy paimentytöksi Östersundomin kartanoon ja onnettomuuden jälkeen piiaksi Sakari Topeliuksen Koivuniemen huvilaan. Idan tarina on todella koskettava ja niin elävästi kirjoitettu, että välillä upposin tarinaan todella lujasti. Toisessa osassa Lapsenpiika -teoksessa Ida päätyy Jean ja Aino Sibeliuksen luo hoitamaan heidän lapsiaan ja puolestaan kolmannessa teoksessa Ida emännöi Albert Edefeltin ateljeeta. Neljännessä osassa Ida on saanut lapsen ja suurehkon perinnön, jonka avulla hän perustaa täysihoitolan. Neljäs kirja sijoittuu sotavuosiin 1914-1918 ja ensimmäinen maailmansota sekä Suomen sisällissota vaikuttavat suuresti kirjan tarinaan.

Kaiken kaikkiaan vaikka kyse onkin fiktiosta niin kirjat on kirjoitettu erinomaisesti ja taustatyö on tehty hyvin. Kirjasarjassa on samanlainen tunnelma kuin Hovimäessä, välillä tuntuu kuin hengittäisi itse mennyttä aikaa. Kirjoissa tapahtuu pahojakin asioita ja kohtalot ovat välillä kovia, mutta sitähän elämä on ja juuri tämä tekee sarjasta aidon ja käsin kosketeltavan.

Sarjalle on luotu omat facebook sivut, joissa avataan enemmän todellisten ihmisten henkilötarinoita sekä kerrotaan taustoista ja erinäisistä tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet kirjan fiktiivisen päähenkilön Idan tarinaan. Jos olet kirjoja lukenut niin kurkkaa ihmeessä Syrjästäkatsojan Tarinoita sivut. Neljästä ensimmäisestä kirjasta hyvät arvostelut löydät täältä, sivulla on avattu kirjojen sisältöä enemmän! Nyt yritän löytää seuraavaa hyvää vastaavaa sarjaa, joka olisi mahdollisimman pitkä. Sillä aikaa olen taas katsonut Hovimäkeä ja kolmas kausi onkin juuri lopuillaan. Olen nähnyt kaudet lukemattomia kertoja, muistan vuorosanoja ja silti sarja imaisee mukaansa kerta toisensa jälkeen.

Maaliskuu oli huikea kirjojen lukemisen suhteen ja nyt yritän pitää yllä samaa tahtia. Kun kirja vie mukanaan sen omaan maailmaan ja aikaan on kirjailija onnistunut, näitä kirjoja tulee tosin vastaan harmillisen vähän. Maaliskuussa kirjoitin myös lukuinnon palaamisesta ja muutamasta teoksesta, jotka olin siihen mennessä jo lukenut! Alan Brandleyn Piiraan maku makea on kerännyt kehuja ympäriinsä, mutta minua se ei vakuuttanut ja osittain se oli melko pitkäveteinen. Voi tosin olla, että toinen osa Flavia de Luce -sarjasta muuttaa käsitykseni, mutta sen näyttää vain aika.

Maaliskuussa luetut kirjat Helmet lukuhaasteeseen:

2. Kotimainen runokirja : Stina Niemi, Aino Öhman – Elämäni

20. Taiteilijaelämäkerta : Mikko Aaltonen – JHT, Mustalammas

23. Kirjassa on mukana meri : Clare Mackintosh – Annoin sinun mennä

3. Kirja aloittaa sarjan : Enni Mustonen – Paimentyttö

1. Kirjassa muutetaan : Enni Mustonen – Lapsenpiika

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta : Enni Mustonen – Emännöitsijä

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan : Enni Mustonen – Ruokarouva

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta : Alan Brandley – Piiraan maku makea

Kiinnostaako sinua historialliset teokset?

Voit seurata minua instagramissa, facebookissa ja pinterestissä!

Lukuinto – kiitos kun palasit

Viime vuoden lopulla alkoi lukemisen into hyytymään. Yritin ottaa siihen vauhtia moneen otteeseen, kokeilin uudestaan ja uudestaan erilaisia tyylejä sekä suosikki kirjailijoitani. Tämän vuoden toisena päivänä sain luettua loppuun Jojo Moyesin Parillisia ja Parittomia kirjan ja sen jälkeen homma tyssähti kokonaan. Pienen hiljaiselon jälkeen heräilemisen merkkejä lukemisen pariin on taas noussut, joten onneksi ei lukeminen kokonaan loppunut.

Pieni tauko lukemiseen tuli tarpeeseen, vaikkakin suurin syypää lukutaukoon on ollut keskittymiskyvyn uupuminen. Nyt meditoituani jo muutaman viikon on alkanut se punainen lanka kirjojenkin kanssa löytymään ja olen päässyt jatkamaan Helmet lukuhaastetta.  Meditoinnista on ollut paljon hyötyä! Kirittävää kyllä riittää haasteen suhteen, jos haluan saada luettua tänä vuonna lähellekään yhtä paljon kuin viime vuonna. 

Luin ensin tiiliskiven kokoisen Cheekin elämänkerran JHT Mustalammas, koska kotimainen hip hop on aina ollut lähellä sydäntäni. Kirja ei ollut täydellinen – paikoin se oli todella pitkäveteinen. Kirja kuitenkin avasi paljon tarinaa Cheekin tekstien takaa ja on upeaa miten hän antaa kirjassa niin paljon itsestään lukijoille. Arvostan tässä asiassa häntä paljon, vaikka olenkin kuunnellut lähinnä hänen alun tuotantoaan silloin muinoin.

Toinen vasta lukemani kirja on Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä, josta olin ehtinyt lukemaan paljon hyviä arvosteluja ennen kirjan saamista käsiini. Tovin sitä saikin kirjastossa jonottaa kuten myös sen seuraajaa Minä näen sinut -kirjaa, jota odotan nyt kuin kuuta nousevaa. Ajattelin kirjan olevan paljon kevyempi ja en sitä aloittaessani ymmärtänyt sen todella olevan psykologinen trilleri, sillä usein jätän takakannen lukematta jos olen varannut kirjan aiemmin.

Äiti päästää irti pienen poikansa kädestä, auto ilmaantuu kuin tyhjästä, ja silmänräpäyksessä kaikki muuttuu. Millainen kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta? Tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille, hinnalla millä hyvänsä.

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa jättää koko entisen elämänsä taakseen, mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä järkyttävin seurauksin. Tämä vangitseva, nokkela ja piinaava psykologinen trilleri menee ihon alle. Varaudu tyrmäävään juonenkäänteeseen, jota on kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista.

Tuota juonenkäännettä ei todella ole kehuttu suotta, se oli nimenomaan erinomaisen nerokas ja kirja piti lopussa tiukasti otteessaan. Kirja liikutti ja oli samalla todella niskakarvat pystyyn nostattava, haukoin välillä jopa järkytyksestä henkeäni. Tästä oli pakko keskustella myöhemmin vielä Kallen kanssa, koska kirja meni todella ihon alle – niin järkyttävä ja loistava samaa aikaan se oli. Odotan todella paljon Mackintoshin seuraavalta kirjalta, tätä kirjailijaa kannattaa pitää silmällä tulevaisuudessa! 

Olen iloinen siitä, kun kirjat ovat alkaneet taas vetämään puoleensa. Keväisin tuntuu muutenkin tulevan huima määrä uusia kirjoja ja nyt kannattaakin selailla kustantamoiden uutuus oppaita. Tällä hetkellä olen uppoutunut puutarha ja viljely kirjoihin, mutta jotenkin kaipaan tasapainoksi myös verta hyydyttäviä trillereitä, kun pääsin jo mukavasti sellaisen makuun. 

Mitä sinun yöpöydältäsi löytyy tällä hetkellä?

ps. Tuo karvainen kaveri yöpöydälläni on possuressu, jonka kanssa olen tallustanut ja jakanut liki koko elämäni. Siinä se minua muistuttaa joka päivä kaikesta siitä hyvästä mitä elämässäni on. ♥ 

Helmet-lukuhaasteen koontia ja jatkamista

Viime vuonna lukeminen palasi arkeeni vahvempana kuin vuosiin. Tästä voin kiittää täysin Helmet -lukuhaastetta, johon osallistuin ensimmäisen kerran. Haasteessa on viidenkymmenen kohdan lista ideoista kirjojen aiheiksi kuten kirjan kansi on mielestäsi kaunis tai kirja on inspiroinut muuta taidetta. Aloitin haasteen viime vuonna hieman kesken ja hetki meni, että sain siitä kunnolla otteen. Viime vuonna luin minulle huimat 30 kirjaa, joka on enemmän kuin pitkiin aikoihin. Lapsesta asti ahmin kirjoja kaksin käsin, välillä en muuta tehnytkään kuin lukenut. Kuitenkin aina pienenä ongelmana tai pikemminkin hidasteena oli sopivien kirjojen löytäminen, joka on ollut vaivana myös aikuisiällä. Haaste on helpottanut tätä ongelmaa ja nyt tulee tartuttua helpommin erilaisiin kirjoihin.

Tykkään paljon dekkareista, hömppä-romantiikasta, jännäreistä, historiallisista kirjoista sekä fantasiasta. Sama pätee myös elokuviin, tosin niihin lisätään vielä sarjakuviin pohjautuvat Marvel elokuvat supersankari maailmoineen. Sarjakuvista sen sijaan en pahemmin välitä ja en saa irti blogitekstimäisistä tai artikkelimaisista kirjoista, jotka usein jäävät kesken tai pyörivät pöydällä kuukausi tolkulla. Myös monet elämänkerrat jätän suosiolla lukematta. Olen lukiessa oikeasti todella nirso ja tekstin täytyy olla sujuvaa, jostakin syystä suuri kiroilun määrä lähinnä ärsyttää ja saa minut jättämään kirjan helposti kesken.

Sitten on olemassa kirjoja, jotka kyllä kiinnostavat, mutta tökkivät. Minulla meni todella monta kuukautta lukea Elizabeth Gilbertin Big Magic kirja, joka oli todella kehuttu, mutta minulla sitä lukiessa ajatukset karkailivat sinne tänne villisti poukkoillen. Lopuksi kun viimeinen eräpäivä häämötti edessä luin sen loppuun ja tajusin, että olin inspiroitunut kirjasta enemmän kuin mitä olisin voinut uskoa. Kirja herätti alitajunnassani prosesseja käyntiin hitaasti ja varmasti sekä muistutti, että kaikki on mahdollista jos vain tahtoa ja yritystä löytyy. Vaikka en kirjasta nauttinutkaan suuresti niin silti sen lukeminen antoi minulle paljon uusia ajatuksia. Joskus onkin hyvä painaa väkisin loppuun asti. Sama homma minulla on tällä hetkellä Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa kirjan kanssa, aihe kiinnostaa, muta tekstin tyyli ei uppoa ja ajatukset harhailevat sinne tänne lukiessa. En halua kirjoja jättää kesken, mutta totuus on etteivät kaikki kirjat ole minua varten.

Viime vuonna tuli luettua todella paljon hyviä kirjoja ja parhaimmistoon kuului mm. David Lagercrantzin Tyttö joka etsi varjoaan, Kristina Ohlssonin Syntitaakka, Maria Ruskon Äidit sekä Marko Annalan Värityskirja. Luin liian vähän kotimaisia kirjoja ja puolestaan liian paljon laimeita kirjoja. Laimeudella tarkoitan sitä, että kun kirjan lukee niin mitään ei jää käteen ja se ei herätä minussa ajatuksia tai tunteita suuntaan jos toiseen. Vuoden järkyttävin lukukokemus oli kriitikoiden ylistämä Han Kangin Vegetaristi, joka nosti uudestaan ja uudestaan kylmät väreet iholle – kirja oli kaikkea muuta mitä ajattelin. Se palasi uudestaan ja uudestaan kummittelemaan mieleeni jättäen varjonsa. Onko teistä joku lukenut kyseisen kirjan?

Tänä vuonna haluan löytää koukuttavia kirjasarjoja, lukea enemmän fantasiaa ja yrittää kömpiä myös omalle epämukavuusalueelleni. Olen todella innoissani tänäkin vuonna tästä lukuhaasteesta ja todella yritän ottaa tavoitteekseni lukea vuoden aikana 50 kirjaa. On ollut upeaa saada ote vanhasta rakkaasta harrastuksesta ja olenkin todella iloinen, että tällainen leikkimielinen haaste on olemassa. 

Vuoden 2017 luetut kirjat löytyy täältä ja uusi tämän vuoden Helmet lukuhaaste löytyy sekä yläpalkista että täältä. Helmet lukuhaasteen sivut ja ohjeet haasteeseen löydät puolestaan täältä. Viime yönä sain haasteen korkattua Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia kirjan kanssa, joka oli hitaan alun jälkeen varsin viihdyttävä ja hyvä startti tälle vuodelle!

Osallistutko tänä vuonna lukuhaasteeseen ja houkutteleeko kirjalista?

Syyskuun kirjasatoa

Kovin oli ajatus, että syyskuussa en lue surullisia kirjoja tai sellaisia, jotka liittyvät kuolemaan. Mutta niin vain luin kolmantena peräkkäisenä kuukautena Marja Kallio sarjaan kuuluvan kirjan Leena Lehtolaiselta ja tämä murhamysteerien teema sai jatkoa. Eihän poliisikirjat ole mitään ilman murhia! Kuinka ollakaan, myös moni muukin rakastamani kirjasarja sai jatkoa ja pakkohan nuo teokset oli saada mahdollisimman pian käsiini. Myös Jojo Moyesia tuli taas luettua lisää ja eräs hulvaton sarjakuva pääsi keventämään automatkan fiiliksiä. Helmet lukuhaasteessa on tällä hetkellä puoliväli ylitetty, mutta tuskin ihan loppuun asti tulen pääsemään. Huh, mikä urakka!

Syyskuussa tuli luettua uusin Leena Lehtolaisen teos Viattomuuden loppu, Millenium trilogian jatkoa David Lagercrantzilta, Sarah Andersenin sarjakuva Adulthood is a myth ja jo pidempään työnalla ollut Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. 

Jo edellistä Leena Lehtolaisen kirjaa lukiessa tuli olo, että nämä kirjat on vähän liian nähty. Aiheet tuntuivat kulutetuilta, yllätyksellisyys puuttui täysin ja tuntui, ettei näillä kirjoilla olisi mitään annettavaa. Kuitenkin Viattomuuden loppu yllätti minut täysin erittäin synkillä aiheillaan ja hyvin punotulla juonellaan. Marja Kallio saa tutkittavakseen lasten seksuaalirikoksista tuomitun naisen, joka murhataan samana päivänä kun hän vapautuu vankilasta. Kuvio oli pitkästä aikaa monimutkainen, vääriä johtolankoja annettiin lukijalle mukavasti siten, että kirja kantoi mukanaan loppuun saakka. Positiivinen yllätys!

postaus sisältää mainoslinkkejä

Varmaan aika moni teistä tietää Stieg Larssonin Millenium trilogian. Itse Larsson ehti menehtyä sydänkohtaukseen ennen kirjojen julkaisua, mutta ensimmäiset kolme hän ehti saada valmiiksi ja neljättäkin tehtyä hyvän matkaa. Nyt hänen jalanjäljissään seuraa David Lagercrantz jo toisella teoksellaan trilogian ja ensimmäisen Se mikä ei tapa kirjan jälkeen. Tyttö joka etsi varjoaan jatkaa siitä mihin viimeosassa jäätiin. Aina alussa pitää kauheasti muistella mitä on tapahtunut missäkin kohtaa ja alku olikin minulle sen takia sekava. Kuitenkin Tyttö joka etsi varjoaan tempasi mukaansa ja juoni oli suorastaan nerokas. Lisbeth janoaa kirjassa totuutta ja tietoa menneisyydestään sekä kostoa. Omintaikeiseen tapaansa hän pääsee jälleen totuuden jäljille ja Mikael Blomkvistikin pääsee vauhtiin. Siinä missä Se mikä ei tapa tuntui välillä vähän hapuilevan ja etsivän tyyliään oli tämä jo vahvempi teos ja en jäänyt itse kaipaamaan mitään muuta. Lagercrantz jatkaa suurissa saappaissa todella tyylikkäästi ja tekee kyllä kunniaa edeltäjälleen. Seuraavaa osaa odotellessa!

Sarah Andersenin sarjakuva Adulthood is a myth oli ihan mieletön, en ole koskaan ennen pystynyt lukemaan autossa mitään, mutta tämän luin hetkessä matkalla Lohjalle, koska jäin heti ensimmäiseltä sivulta lähtien koukkuun! Todella hauskaa luettavaa, useampaan otteeseen tuli naurettua vedet silmissä ja löysin tästä erittäin paljon samaistumista omaan elämääni! Hyvä esittely löytyy Lukujonossa -blogista, joka on muuten huippu blogi kirjojen ystäville. :) 

Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (edullisesti myös e-kirjana) oli minulle riipivä lukukokemus. Alkuun kirja tuntui junnaavan paikallaan ja siirtymät ajassa edes takaisin olivat sekavia. Kirjassa päähenkilö Jennifer Stirling herää lontoolaisessa sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen eikä muista mitään. Hänellä on aviomies, ystäviä, hulppea koti ja silti jokin tuntuu väärältä. Jennifer löytää kirjeen ja pikkuhiljaa hän alkaa muistamaan ja kohtaa lopulta raastavan totuuden. Samaan aikaan neljäkymmentä vuotta myöhemmin Ellie Haworth löytää lehden toimituksen arkistosta vanhoja kirjeitä ja lähtee selvittämään tarinaa niiden taustalla. Kaikki ei mene niin kuin useimmissa rakkaustarinoissa, kyyneliltä ei tätäkään lukiessa vältytty ja kirja yllätti minut rankoilla juonenkäänteillään ja lopullaan. Todella hyvä kirja, 1960 luvun kuvailu oli upeaa ja  vaikka alkuun pääsemisessä menikin tovi oli hyvä etten jättänyt tätä kesken! 

Lokakuussa olen lukenut taas vähemmän ja katsellut enemmän elokuvia. Nyt kaipaan uutta luettavaa dekkarisarjaa, kun on Kristina Ohlssonin uusinkin jo luettuna. Laittakaa ehdotuksia tulemaan! Erityisesti olen pitänyt ruotsalaisista ja norjalaisista dekkareista, mutta muutkin ehdotukset otan kyllä huomioon. Ja mitä pidempi sarja niin sen parempi :D 

Mitä sinä luet tällä hetkellä?

Siniset linkit ovat affiliate-linkkejä 

Elokuussa luetut kirjat

Ihanaa syyskuun alkua! Olen itse syyskuun lapsi ja koen olevani elementissäni eniten juuri syyskuussa. Tänä vuonna tuntui ettei kesä edes ehtinyt alkaa, mutta minua se ei haittaa sillä sateella sienet kasvavat ja kun on parempi sää on ulkoilu mukavaa. Asetin itselleni tavoitteeksi lukea neljä kirjaa kuukaudessa ja vaikka nyt onkin ollut hiljaisempi kausi niin elokuun alkuun tuli ahmittua paljon erilaisia teoksia. Eniten pidän kirjoista, jotka pakottavat jatkamaan aina vain seuraavalle sivulle eivätkä päästä irti otteestaan laisinkaan. 

Elokuussa Helmet-lukuhaaste täyttyi neljästä erilaisesta teoksesta: Leena Lehtolainen - Surunpotku , Mari Manninen - Yhden lapsen kansa, Jojo Moyes - Jos olisit tässä ja Paul Kalanithi - Henkäys on ilmaa vain. Kaikki täysin erilaisia, omalla tavallaan mukaansa tempaavia ja itseasiassa jokainen näistä käsitteli omalla tavallaan myös kuolemaa. Lukuhaaste itsessään on ihan kivassa jamassa siihen nähden, että löysin sen vasta toukokuussa ja ennen sitä olin lukenut vasta pari hassua kirjaa. En ota paineita, tuskin saan sitä lähellekään valmiiksi, mutta yrittänyttä ei laiteta! :)

Leena Lehtolaisen Surunpotku on Maria Kallio sarjaa, jonka olen taas aloittanut pitkän tauon jälkeen. Vaikka olenkin Maria Kallio kirjoja fanittanut varsinkin teini-ikäisenä todella kovasti niin jotenkin ruotsalaisten ja norjalaisten dekkarien jälkeen nämä tuntuvat valjuilta. Surunpotkua ennen luin Rautakolmion ja jotenkin kummastakin näistä puuttui se koukuttavuus ja yllätyksellisyys. Kuitenkin odotan uusinta osaa Viattomuuden loppua innolla, sillä kuitenkin vuosien saatossa sitä on kiintynyt Maria Kallioon ja hänen poliisi kollegoihinsa aika hyvin, jokaisessa kirjassa henkilöhahmot ottavat askelia eteenpäin syveten ja paljastaen lisää itsestään. 

Mari Mannisen Yhden lapsen kansa kertoo Kiinan yhden lapsen politiikasta, siitä miten sitä pystyi kiertää ja miten se lopulta muuttui, mutta ei ongelmitta. Kiinalaislapsista osa on pilalle hemmoiteltuja, miehiä on liikaa ja naisia liian vähän, osa ainoista lapsista taas kokee suuret odotukset ja sen tuoman stressin kun pitäisi oman elämän lisäksi hoitaa myös vanhemmat ja kumppanin vanhemmat ja ehkä myös isovanhemmat. Kirjassa mentiin hyvin syvälle ihmisten elämään; pakkoabortteja, hylättyjä lapsia, salasynnytyksiä ja sterilisaatioita sekä suuria sakkoja kielletyistä lapsista. Kirja aukaisi silmiä, herätteli ja toi uusia näkökantoja asioihin, joista ennen ajattelin liian mustavalkoisesti. Olen aiemminkin lukenut vastaavia kirjoja Kiinasta ja aina vain aihe kiinnostaa. Yhden lapsen kansa oli samaan aikaan riipivä ja herättävä, vaikkakin välillä kirja puudutti toistavuudellaan.

Jojo Moyesin kirja Jos olisit tässä jatkaa siitä mihin jäätiin Kerro minulle jotain hyvää kirjan loputtua. Alkuun kangertelin tämän kanssa, mutta kunhan vain otin mukavan asennon sängynpohjalle upposi tämä pieni tiiliskivi hetkessä. Tätä lukiessa en välttynyt taaskaan kyyneliltä, päinvastoin välillä kirjassa oli todella tunteikkaita kohtauksia, jotka saivat minut haukkomaan henkeä nyyhkytyksen lomassa. Vaikka kirja osittain tuntuikin varsinkin alussa väkisin tehdyltä niin silti tarina vei mukanaan ja oli mukavaa palata tuttuihin hahmoihin. Postauksen ensimmäisestä osasta löydät täältä. 

Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain tarttui mukaan kirjaston viikon laina-ajan pöydästä. Olin kirjasta lukenut jo muutamasta eri blogista ja päätin itse tarttua aiheeseen kevyemmän hömpän oheessa. Lopulta kirja meni silmät ristissä eräänä yönä kun uni ei tullutkaan. Henkays on ilmaa vain on neurokirurgin oma kertomus syöpään sairastumisesta, lapsuudesta, nuoruudesta, opiskeluajoista ja lopulta kuolemasta. Neurokirurgia ei ole henkilökohtaisesti tietämättömyyteni takia lempi aiheitani, mutta kirja opetti minulle paljon elämästä, kuolemasta ja häilyvyydestä siinä rajalla. En tätä kehu miksikään huippu hyväksi, sillä teksti tuntui välillä vaikealta. Päälimmäiseksi tästä kirjasta jäi elämän epäreiluus, sillä sitä jos mitä se on.

Näin jälkikäteen koen oudoksi, että kaikissa näissä kirjoissa käsitellään kuolemaa. Elokuu olikin jollakin tapaa hieman kolea kuukausi ja siitä ei voi syyttää pelkästään säätä. Syyskuun lukemisen tavoitteena voisikin olla esimerkiksi iloisten tai ei kuolemaa käsittelevien kirjojen lukeminen. :D

Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

Kirjavinkit sadepäivälle + extrana sarja Netflixistä

Ensimmäistä kertaa vuosiin ahmin kirjan (tai oikeaan kaksi) vain muutamalla istumalla. Minulla on ollut asennevamma niin lukemista, omaa aikaa, e-kirjoja kuin pokkareitakin kohtaan. Olen hyllänyt lapsuudesta asti olleen intohimon lukemiseen, etsinyt käsiini vääriä teoksia luovuttaen yksi toisensa jälkeen. Viime aikoina on taas satanut enemmän ja kun niska on ollut kipeämpi on ollut hyvä käpertyä sängyn pohjalle kissojen kanssa ja vain uppoutua muihin maailmoihin.

Jo vuosia sitten (tarkemmin ottaen lapsena) päätin ettei pokkari ole kunnollinen kirja. Jos kirjastossa sai valita pokkarin tai kovakantisen väliltä valitsin aina sen painavemman tiiliskiven, vaikka pokkari olisi ollut ihan yhtä luettava. Yritä siinä sitten itsepäiselle nuorelle naiselle sanoa, että sisältö on niissä ihan sama. Pokkarikammo jatkui oikeastaan viime vuosiin asti, jonka jälkeen on tullut todettua ettei se ole yhtään sen pöllömpi ja joissain tapauksissa se on jopa parempi valinta.

postaus sisältää sinisiä mainoslinkkejä

Sain tabletin Kallelta viime syntymäpäivänäni, alun mutinan jälkeen kokeilin e-kirjoja (hyvin montaa erilaista) ja totesin ei kiitos. Kuitenkin matkalla Mikkeliin minun oli pakko lukea äidinkielen kurssia varten kirja ja kun edellinen ei uponnut aloitin epätoivoisesti (kaksi päivää aikaa lukea!) Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Kirja oli hulvaton, e-kirjana todella nopea lukea ja myönsin, ettei tabletti ole yhtään sen hullumpi lukulaite. Parasta tabletissa onkin se, ettei erillistä lukuvaloa tarvitse ja vaikka itse pystyisi lukemaan yön pikkutunneille pimeässä helposti niin se ei häiritse Kallea, huippua!

Monta yritystä myöhemmin en taas osannutkaan lukea tabletilla, kunnes latasin Miika Nousiaisen uuden romaanin Juurihoidon . Aivan törkeän hyvä! Niin hyvä, että kun alkuun pääsin oli pakko päästä loppuun kun mieleen jäivät pyörimään kirjan surkuhupaisat hahmot ja matka toiselle puolelle maapalloa etsimään kadonnutta isää. Jotakin tekemistä saattaa olla sillä, että Miika Nousiainen nyt vain on ihan huippu hyvä kirjoittaja, harva muu on saanut hammaslääkäri juttuja kuulostamaan yhtä kiinnostavilta. Mietin jo hetken, että uskaltaisin lähteä poistattamaan seuraavan viisaudenhampaani, joka piti poistaa jo aikoja sitten! 

Tuon luettuani aloitin melkein heti perään viikonloppuna Jojo Moyesin kauniin teoksen Kerro minulle jotain hyvää (tässä e-kirjana), jonka moni varmaankin tietää elokuvateattereista. En ole itse nähnyt vielä elokuvaa, halusin ensin lukea kirjan johon elokuva pohjautuu. Alkuasetelma oli minulla tiedossa ennen kirjan aloittamista ja spoilasin itselleni epäonnekkaasti lopunkin, mutta ei se lopulta haitannut! Kirja vei mukanaan ja Louisan ja Willin yhteinen tarina kosketti minua todella syvältä. Olen itsekin ollut henkilökohtainen avustaja ja siltä pohjalta oli helppo hypätä mukaan kirjan maailmaan, jossa oli paljon samoja tunteita mitä olen itsekin käynyt lävitse ja niitä ihania onnistumisen fiiliksiä. Seuraavaksi haluan lukea Louisan tarinaa jatkavan Jos olisit tässä. 

Sekä Juurihoito että Kerro minulle jotain hyvää ovat kumpikin erinomaista kesäluettavaa, ei liian raskasta ja sopivasti mukaansa tempaavaa. Kuitenkin koska me kaikki emme ole lukutoukkia niin näin lopuksi myös vinkki Netflixin äärelle, nimittäin ahmimme juuri Kallen kanssa ihan huippu hyvän uuden sarjan nimeltä Girlboss! Nyt pitäisi keksiä vielä a) mitä katsoa sitten kun Orange is the New Blackin viides kausi saadaan katsottua loppuun ja b) mihin kirjaan yöpöydältä tarttuisi seuraavaksi... Jos kaipaat lisää ohjelmavinkkejä Netflixistä niin kurkkaa toki aikaisempi postaukseni suosikeistani!

Ohjelmasuosituksia otetaan taas vastaan! 

Postaus sisältää mainoslinkkejä

14 vegaania kansien välissä

Oletko koskaan pohtinut sitä miksi ihmiset ryhtyvät vegaaneiksi? Minä olen miettinyt sitä paljonkin vuosien varrella. Tammikuussa tuli luettua Mia Takulan kirja Elämäni Vegaanina kun sain sen arvostelukappaleena Into Kustannukselta. Sen jälkeen minulla menikin reilu kuukausi sulatellessa sitä kaikkea mitä kansien väliin kätkeytyikään, ennen kuin sain mitään sanoiksi asti, sillä aihe ei ole helppo. Elämäni Vegaanina kertoo 14 ihmisen tarinan vegaaniksi ryhtymisestä, syistä siihen ja elämästä vegaanina. Juuri tällaista olen kaivannut paljon vuosien mittaan, sillä vaikka facebook onkin täynnä vegaanisia ryhmiä jokaiseen makuun matkustuksesta, sipsikaljavegaaneihin ja kosmetiikasta viineihin ja juustoihin, niin se syvempi puoli usein hukkuu massaan ja itse en aina haluakaan sanoa sanaa suustani vaan olen mielummin hiljaa kiivaissakin keskusteluissa.

Mikä meitä kaikkia vegaaneja yhdistää on se hetki kun avaa silmänsä ja haluaa ottaa vastuun itsestään ja teoistaan. Jokainen vegaani on erilainen, jokaisella on eri syyt terveydestä ekologisiin tai eettisiin, meitä ei ole muovattu yhdestä muotista. Kirjassa tarinansa kertoi niin urheilijoita, vuorikiipeilijä, lääkäri kuin perheen isäkin. Tämä kirja on hyvää luettavaa juuri sen takia, ettei ole mitään stereotyyppistä vegaania olemassa.

Palaten tähän kirjaan lukukokemuksena. Otin sen mukaan Berliiniin, sillä ajattelin, että jossakin vaiheessa minulla olisi aikaa avata se. Onneksi näin ei käynyt, sillä olisin saanut siihen uppoamaan helposti tunnin, pari tai koko illan. Odottaessamme lentokoneen lähtöä Berliinissä avasin kirjan ensimmäisen kerran ja luimme sitä yhdessä Kallen kanssa päät vierekkäin. Tarinat ovat mielenkiintoisia, uniikkeja ja ennen kaikkea kannustavia. Kuka tahansa pystyy olemaan vegaani jos näin tahtoo, usein se nimittäin on juuri siitä tahdosta ja omasta asenteesta kiinni. Kirjasta tuli hyvä mieli, vaikka esimerkiksi Mia Takulan kettutarhaiskujen tarina toi kyyneleet silmiini, maailmassa on niin paljon vääryyttä. Matkan jälkeen ei mennytkään montaa päivää kun kirja oli jo loppu, siitä alkoi se kuukausien pohtiminen sekä omien ajatusten käsittely sillä niitä tästä syntyi paljon, vaikka jo vegaani olenkin.

Kenelle kirja sopii? Vegaaneille, heille jotka pohtivat vegaaniksi ryhtymistä, vegaanien läheisille sekä ihmisille jotka vain haluavat tietää enemmän vegaaneista ja veganismista. Aiempia ajatuksiani veganismistani voit lukea täältä.

ps. jos haluat maistiaisen kirjasta niin löydät Leo Straniuksen tarinan täältä.

Kirjan löydät Into:n verkkokaupasta  sekä Adlibriksestä.

Kirja saatu arvostelukappaleena Into kustannukselta, affiliatelinkki

Jessie Burton - Nukkekaappi

Joskus kirja tulee tuomittua jo ensimmäisen sivun kohdalla. Jos kirjan prologi eli alkunäytös ei vie mukanaan on ikävä kyllä uhkana kirjan hylkääminen kokonaan tai ainakin toistaiseksi vaihto parempaan tai mielenkiintoisempaan. Näin minulla kävi alkuun Jessie Burtonin Nukkekaapin kanssa ja en ymmärtänyt alkuunkaan miksi kirja on palkittu Briteissä jopa vuoden kirjaksi. Nöyrtyminen tuli muutaman viikon päästä kun otin taas kirjan käteen ja annoin sille ansaitsemansa mahdollisuuden. Siinä kävikin niin, että kirja vei kokonaan mukanaan hyvin erilaiseen maailmaan mihin olen itse tottunut ja jouduin myöntämään olleeni erittäin voimakkaasti väärässä.

Nukkekaappi on hyvin syvälle tunkeutuva kirja nuoresta aviovaimosta Nellasta Amsterdamista 1680-luvun lopulta. Kirjassa kuvaillaan asioita, tilanteita ja tunteita niin elävästi, että näin ne mielessäni elokuvan kohtauksien kaltaisesti. Hahmot on kuvailtu niin käsinkosketeltavasti, että niihin kiintyy ja uppoutuu helposti. Päähenkilöiden tarinat syvenevät ja hahmot kasvavat kirjan varrella niin upeasti, että olisin voinut lukea kirjaa hyvin paljon pidempääkin. Kirja yllätti uudestaan ja uudestaan, herätti minussa suuria tunteita aina raivosta suruun ja pettymykseen ja saikin kaipaamaan jatkoa. Eräs asioihin voimakkaasti vaikuttanut hahmo jäi vähän turhan paljon kirjassa auki, mutta lopputulosta se ei minun osaltani pilannut. Kirjassa mielenkiintoista oli 1600-luvun Amsterdamin ajankuva, joka tuntui todella uskottavalta ja sai minut kiinnostumaan aiheesta, johon en olisi ilman teosta tutustunut todennäköisesti koskaan. 

Kyseessä on yksi parhaimmista kirjoista vuosiin ja onneksi tartuin kirjaan uudestaan. Mitä kirjan kanteen tulee, on se erittäin houkutteleva ja ehkä juuri sen ansiosta se sai minulta toisen mahdollisuuden. Kirjasta ei pahemmin negatiivista sanottavaa ole, vaikkakin välillä asioiden kulku tuntui turhankin nopealta. Jessie Burton on kirjailija, joka jää mieleen todella positiivisella tavalla ja tulenkin odottamaan hänen tulevaa tuotantoaan.

Otan tänä vuonna myös osaa Helmet kirjaston lukuhaasteeseen, jonka oma sivu löytyy sivupalkista tai täältä. Tämä kirja on toinen kirja tältä vuodelta ja se sopii hyvin moneen eri kohtaan; Kirjan kansi on mielestäsi kaunis, ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja, käännöskirja, kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt , esikoisteos... ja valitsinkin juuri tämän monipuolisuuden vuoksi kohdan Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit sillä tämän teos juuri tekeekin. 

Kirja saatu ennakkokappaleena

Lukuhaaste 2017

Asia joka on ollut lähellä sydäntäni lapsesta asti on lukeminen. Lukemaan opin ennen koulua, koulussa taas kirjastoauto oli ahkerassa käytössä ja lasten kirjojen loppuessa kesken siirryin aina ikäluokassa ylöspäin. Fantasia ja varsinkin Potterit ovat aina kiehtoneet minua ja vaikka kauhuelokuvia en katso menee jännittävämmät kirjat helposti. Nautin suunnattomasti lukemisesta ja kiinnyn helposti kirjojen hahmoihin ja tarinoihin, joskus uppoan ehkä liiankin syvälle kirjojen maailmaan ja varsinkin teini-ikäisenä saattoi paksumpikin opus mennä muutamassa illassa sosiaalisen elämän ollessa nollissa. Vaikeinta onkin aina ollut laskea kirja alas ja mennä nukkumaan!

Olen itkenyt kirjojen kanssa, nauranut, ollut raivoissani ja surullinen. Hyvä kirja onkin mielestäni sellainen, että siihen on helppo uppoutua ja tarina kantaa alusta loppuun saakka. Mitä enemmän jatko-osia, sen parempi. Ehkä hirveintä onkin, kun on pitkän aikaa seurannut jonkun hahmon tarinaa ja sitten se loppuu, oli kyse sitten tv- tai kirjasarjasta. Usein luen sarjoja, joihin jatkoa on saatavilla heti, mutta kyllä sitä välillä kytätään ja jonotetaan kirjastossa tuoreempien teosten perässä. Esimerkiksi Kristina Ohlsson on vienyt minut täysin mukanaan tai Unni Lindell, jonka uusimpia käännöksiä odotan suorastaan kuumeisesti. 

Sitten on toki usein se ongelma mitä sitä lukisi. Uuden hyvän kirjailijan löytyminen on todella tuskallista, sillä vaikka tykkään dekkareista tai fantasiasta, ei näistäkään kategorioista kaikki uppoa. Romantiikka ja hömppäkin on välillä niin ennalta arvattavaa ja puuduttavaa, joten uudet tuulet ovat todella tervetulleita. Siinä missä ennen tuli luettua kevyttä tekstiä paljon on nyt alkanut kiinnostaa myös eräänlaiset tietokirjat ja elämänkerrat. Uuden luettavan löytämiseksi olenkin ottanut avuksi kirja ja lifestyle bloggaajat, jotka esittelevät erilaisia ja mielenkiintoisia kirjoja uutuuksista klassikoihin. Olenkin koonnut pitkän listan lompakkoon heidän suosituksistaan, joita käyn lainaamassa kirjastosta aina tilanteen tultua. Suosikkini on ehdottomasti Lukujonossa kirjablogi, jossa esitellään hyvin erilaisia kirjoja ja kirjailijoita rehellisesti arvostellen, mutta kuitenkin keveällä ja mukaansa tempaavalla otteella. Jos kaipaat siis inspiraatiota lukemiseen niin tämä on oikea paikka sinulle! Sieltä bongasin myös Helmet kirjastojen lukuhaasteen 2017. 

Lukemisen suhteen kaikki muuttui parisuhteen tullessa kuvioon ja yks kaks hetket kirjojen kanssa vaihtuivat muuhun arkiseen elämiseen. Meni muutama vuosi suoraan sanoen paitsiossa ja nyt on tullut vihdoin aika muuttaa tämä epäkohta. En tehnyt uudenvuoden lupauksia vaan tavoitteen itselleni lukea enemmän tänä vuonna. Siihen otankin avuksi lukuhaasteen, jonka etenemistä voit seurata sivupalkissa olevasta linkistä tai suoraan täältä. En ota tavoitteeksi toki jokaisen kohdan täyttymistä, vaan sen että nauttisin enemmän lukemisesta ja antaisin sillä tavalla myös itselleni aikaa. Tammikuussa luin jopa kaksi kirjaa, joista kumpainenkin on tulossa esittelyyn. Elämä on valintoja täynnä ja nyt on aika palauttaa menneestä elämästä rakas harrastus takaisin. 

Osallistutko sinä lukuhaasteeseen vuosimallia 2017 tai oletko osallistunut aiemmin?