Kirjavinkit sadepäivälle + extrana sarja Netflixistä



Ensimmäistä kertaa vuosiin ahmin kirjan (tai oikeaan kaksi) vain muutamalla istumalla. Minulla on ollut asennevamma niin lukemista, omaa aikaa, e-kirjoja kuin pokkareitakin kohtaan. Olen hyllänyt lapsuudesta asti olleen intohimon lukemiseen, etsinyt käsiini vääriä teoksia luovuttaen yksi toisensa jälkeen. Viime aikoina on taas satanut enemmän ja kun niska on ollut kipeämpi on ollut hyvä käpertyä sängyn pohjalle kissojen kanssa ja vain uppoutua muihin maailmoihin.

Jo vuosia sitten (tarkemmin ottaen lapsena) päätin ettei pokkari ole kunnollinen kirja. Jos kirjastossa sai valita pokkarin tai kovakantisen väliltä valitsin aina sen painavemman tiiliskiven, vaikka pokkari olisi ollut ihan yhtä luettava. Yritä siinä sitten itsepäiselle nuorelle naiselle sanoa, että sisältö on niissä ihan sama. Pokkarikammo jatkui oikeastaan viime vuosiin asti, jonka jälkeen on tullut todettua ettei se ole yhtään sen pöllömpi ja joissain tapauksissa se on jopa parempi valinta.


postaus sisältää sinisiä mainoslinkkejä

Sain tabletin Kallelta viime syntymäpäivänäni, alun mutinan jälkeen kokeilin e-kirjoja (hyvin montaa erilaista) ja totesin ei kiitos. Kuitenkin matkalla Mikkeliin minun oli pakko lukea äidinkielen kurssia varten kirja ja kun edellinen ei uponnut aloitin epätoivoisesti (kaksi päivää aikaa lukea!) Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Kirja oli hulvaton, e-kirjana todella nopea lukea ja myönsin, ettei tabletti ole yhtään sen hullumpi lukulaite. Parasta tabletissa onkin se, ettei erillistä lukuvaloa tarvitse ja vaikka itse pystyisi lukemaan yön pikkutunneille pimeässä helposti niin se ei häiritse Kallea, huippua!

Monta yritystä myöhemmin en taas osannutkaan lukea tabletilla, kunnes latasin Miika Nousiaisen uuden romaanin Juurihoidon . Aivan törkeän hyvä! Niin hyvä, että kun alkuun pääsin oli pakko päästä loppuun kun mieleen jäivät pyörimään kirjan surkuhupaisat hahmot ja matka toiselle puolelle maapalloa etsimään kadonnutta isää. Jotakin tekemistä saattaa olla sillä, että Miika Nousiainen nyt vain on ihan huippu hyvä kirjoittaja, harva muu on saanut hammaslääkäri juttuja kuulostamaan yhtä kiinnostavilta. Mietin jo hetken, että uskaltaisin lähteä poistattamaan seuraavan viisaudenhampaani, joka piti poistaa jo aikoja sitten! 

Tuon luettuani aloitin melkein heti perään viikonloppuna Jojo Moyesin kauniin teoksen Kerro minulle jotain hyvää (tässä e-kirjana), jonka moni varmaankin tietää elokuvateattereista. En ole itse nähnyt vielä elokuvaa, halusin ensin lukea kirjan johon elokuva pohjautuu. Alkuasetelma oli minulla tiedossa ennen kirjan aloittamista ja spoilasin itselleni epäonnekkaasti lopunkin, mutta ei se lopulta haitannut! Kirja vei mukanaan ja Louisan ja Willin yhteinen tarina kosketti minua todella syvältä. Olen itsekin ollut henkilökohtainen avustaja ja siltä pohjalta oli helppo hypätä mukaan kirjan maailmaan, jossa oli paljon samoja tunteita mitä olen itsekin käynyt lävitse ja niitä ihania onnistumisen fiiliksiä. Seuraavaksi haluan lukea Louisan tarinaa jatkavan Jos olisit tässä


Sekä Juurihoito että Kerro minulle jotain hyvää ovat kumpikin erinomaista kesäluettavaa, ei liian raskasta ja sopivasti mukaansa tempaavaa. Kuitenkin koska me kaikki emme ole lukutoukkia niin näin lopuksi myös vinkki Netflixin äärelle, nimittäin ahmimme juuri Kallen kanssa ihan huippu hyvän uuden sarjan nimeltä Girlboss! Nyt pitäisi keksiä vielä a) mitä katsoa sitten kun Orange is the New Blackin viides kausi saadaan katsottua loppuun ja b) mihin kirjaan yöpöydältä tarttuisi seuraavaksi... Jos kaipaat lisää ohjelmavinkkejä Netflixistä niin kurkkaa toki aikaisempi postaukseni suosikeistani!


Ohjelmasuosituksia otetaan taas vastaan! 


Postaus sisältää mainoslinkkejä

4 kommenttia

  1. Mun joka kesän pakollinen luku-urakka on Yotsuba&! -mangasarja kokonaisuudessaan (noin 12 pokkaria) :D Sen kanssa saa sellaisen "lapsuuden kesä" -fiiliksen. Muuta kesäisin en oikein saa luettua, kun on niin paljon kaikkea muuta. Tuo Kerro minulle jotain hyvää täytyy kyllä laittaa syksyn lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ennen kuin alettiin seurustelemaan luin muutaman vuoden ihan hulluna mangoja! :D Nana jäi harmillisesti kesken kun meidän kirjastosta sai sitä tiettyyn pisteeseen asti ja en muista yhtään mihin jäin, ehkä voisi aloittaa alusta..? Nyt tuli kyllä paljon muistoja mieleen!

      ps. Yotsuba&I on ihana! ♥

      Poista
  2. Minulla on lukeminen jäänyt, vaikka nuorena lukeminen oli intohimoni.
    Ehkä pitäisi kokeilla noita e-kirjoja kesälomalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kirjastosta löytyy kohtalaisen hyvin e-kirjoja (http://ekirjasto.kirjastot.fi/), mutta oman lukulistani kirjoja sieltä ei ikinä löydy ja sen vuoksi osa pitääkin joko ostaa tai lainata ihan kirjana. Kannattaa kokeilla vaikka tuon e-kirjaston kanssa ensin miten lähtee käyntiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥