Aamupuuroon vaihtelua


Viikko vierähti ihan mieletöntä vauhtia. Luin viikon aikana kolme (!!) kirjaa, vietimme Kallen syntymäpäiviä, kävin kiertelemässä Tampereen keskustaa ja syömässä pariinkin otteeseen ulkona. Kesän aikana täällä tulee olemaan hieman hiljaisempaa, mutta ei anneta sen häiritä!

Tämän viikon starttasin mukavasti lempeällä kaurapuurolla mustikoiden kera. Muutama viikko takaperin kävin Kirpputori Swap & Vintage 58:ssa Hervannan keskustassa ja löysin sieltä eräästä pöydästä täysin uuden Puuron uusi aika  keittokirjan todella hyvään hintaan. En edes heti tajunnut, että kyseessä on se sama uusi kirja mitä olin selannut jo aiemminkin! Kirja on visuaalisesti ihan mielettömän kaunis, ohjeet pääosin todella yksinkertaisia ja helppoja ja mikä tärkeintä, herkullisia! Voin sanoa onnen potkaisseen minua, sillä tämä kirja on I H A N A




Tämän löydön jälkeen meillä onkin syöty taas paljon enemmän puuroja ja vanukkaita. Opin myös vihdoin miten saadaan tehtyä ihanaa todella pehmeää kaurapuuroa, salaisuus piilee kookosmaidossa, kannattaa kokeilla! Kaikki ohjeet ovat vegaanisia ja gluteenittomia ilman valkoista sokeria, tämä sopii hyvin erikoisruokavalioiselle sekä lapsiperheille. Aiemmin jo olen ihaillut kirjan lakupuuroa sitruunakermalla Syötävän hyvä -blogissa ja se menee varmasti seuraavaksi kokeiluun. Jos kaipaat vaihtelua aamupalapöytään niin löydät tämän kirjan Adlibriksestä. Meillä syödään varmaan juhannuksenakin puuroa, sillä jotenkin se juhannus pääsi meidät taas yllättämään :'D

Mitä suunnitelmia sinulla on juhannukseksi?


mainoslinkki

2 kommenttia

  1. Oletko tsekannut Ahjolan pari luonnonkosmetiikkakurssia? https://opistopalvelut.fi/ahjolankansalaisopisto/course.php?l=fi&t=17659
    https://opistopalvelut.fi/ahjolankansalaisopisto/course.php?l=fi&t=17662

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut, hei kiitos ihan kauheasti! Täytyy katsoa mitä kaikkea olisi tarjolla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥