Epävarmuudesta ystävä

Olen uskaltanut vihdoin tuoksumaan kukkasilta, näkyä, tuntua ja kuulua, olla persoona. Viime aikoina olen taistellut suuren epävarmuuden kanssa ja nyt tuntuu, että vihdoin tuo vanha vihollinen alkaa kääntymään enemmän kumppaniksi ja sellaiseksi johon voi myös nojata tarpeen vaatiessa. Sitten teini-iän en ole uskaltanut käyttää voimakasta meikkiä, pukeutua räväkästi saati sitten käyttää tuoksuja, jotka voisi jopa huomata. En vain pidä siitä, että minut huomataan.

Olen ollut itsestäni erittäin epävarma jo pitkään, inhonnut sitä miltä näytän tai kuulostan. Ennen ajattelin etten kelpaa kenellekään ja nyt kohta jo viisi vuotta seurustelleena siinä se joku minua katselee päivästä toiseen ja kestää jopa nälkäkiukut ja hormonimyrskyt.  Sitä jaksaa edelleen päivittäin ihmetellä sitä kaikkea mitä ympärilläni on ja sitä miten kiitollinen olen kaikesta. Kyllä minä kelpaan.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen tullut enemmän sinuksi vartaloni ja itseni kanssa. Oppi on ollut kova, ihmisen joka on aina taistellut omakuvaansa vastaan ei ole ollut helppo myöntää, että joskus täytyy vain antaa olla ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Kun ymmärsin että näin on hyvä niin se helpotti kokonaisvaltaisesti todella paljon. Sitä tuntui jonkin ison lukon napsahtavan auki, nämä ovat kai niitä elämän suuria ymmärryksiä. Elämäntilanteet vaihtelevat ja se miten kovaa sitä on treenannut joskus ei välttämättä näy tämänhetkisessä tilanteessa, eikä niin välttämättä kuulukaan olla. Naisena vartalo kokee suuria muutoksia läpi elämän ja sen hyväksyessään voi olla paljon onnellisempi. Liikun kun siltä tuntuu ja syön terveellisesti, ei mitään pakkoja. Pyydän sinulta, että seuraavan kerran kun menet peilin ohi hymyilet itsellesi. Hetken tätä tehtyäsi saat siitä tavan ja kiität itseäsi siitä vielä myöhemmin.

Vielä enemmän olen oppinut nyt sairasloman aikana itsestäni. Siinä missä välillä ottaa päähän todella paljon niin on myös ollut niitä hetkiä, kun ymmärtää mitä elämältään haluaa tai ei haluakaan. Välillä tulee horjahduksia päiviin, sellaisia jonka jälkeen menee peiton alle ja ei haluaisi tulla pois koko päivänä. Joskus myös sallin sen itselleni, on ihanaa kun voi jättää tämän maailman hetkeksi ja olla siellä peiton alla Tiikerin kanssa miettimässä syntyjä syviä. Kyllä sieltä pois tullaan viimeistään silloin kun happi loppuu.

Yhden asian nyt tiedän, nimittäin sen mitä haluan tällä hetkellä tehdä. Sain ihan mielettömän mahdollisuuden, josta kerron teille vielä tällä viikolla lisää sillä muutoksia on tulossa tätä blogia myöten. Siihen epävarmuuteen kannatti luottaa.

Ihanaa maanantaita ♥

ps. katsottiin viikonloppuna todella hyvä elokuva nimeltään Captain Fantastic, ihan mielettömiä roolisuorituksia varsinkin lapsinäyttelijöiltä! Herkille ihmisille varoitus alkuun, peuralle ei käy hyvin ja hetken aikaa on hyvä vaikka selata puhelinta, nimimerkillä vähän turhan herkkä