Epävarmuudesta ystävä


Olen uskaltanut vihdoin tuoksumaan kukkasilta, näkyä, tuntua ja kuulua, olla persoona. Viime aikoina olen taistellut suuren epävarmuuden kanssa ja nyt tuntuu, että vihdoin tuo vanha vihollinen alkaa kääntymään enemmän kumppaniksi ja sellaiseksi johon voi myös nojata tarpeen vaatiessa. Sitten teini-iän en ole uskaltanut käyttää voimakasta meikkiä, pukeutua räväkästi saati sitten käyttää tuoksuja, jotka voisi jopa huomata. En vain pidä siitä, että minut huomataan.

Olen ollut itsestäni erittäin epävarma jo pitkään, inhonnut sitä miltä näytän tai kuulostan. Ennen ajattelin etten kelpaa kenellekään ja nyt kohta jo viisi vuotta seurustelleena siinä se joku minua katselee päivästä toiseen ja kestää jopa nälkäkiukut ja hormonimyrskyt.  Sitä jaksaa edelleen päivittäin ihmetellä sitä kaikkea mitä ympärilläni on ja sitä miten kiitollinen olen kaikesta. Kyllä minä kelpaan.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen tullut enemmän sinuksi vartaloni ja itseni kanssa. Oppi on ollut kova, ihmisen joka on aina taistellut omakuvaansa vastaan ei ole ollut helppo myöntää, että joskus täytyy vain antaa olla ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Kun ymmärsin että näin on hyvä niin se helpotti kokonaisvaltaisesti todella paljon. Sitä tuntui jonkin ison lukon napsahtavan auki, nämä ovat kai niitä elämän suuria ymmärryksiä. Elämäntilanteet vaihtelevat ja se miten kovaa sitä on treenannut joskus ei välttämättä näy tämänhetkisessä tilanteessa, eikä niin välttämättä kuulukaan olla. Naisena vartalo kokee suuria muutoksia läpi elämän ja sen hyväksyessään voi olla paljon onnellisempi. Liikun kun siltä tuntuu ja syön terveellisesti, ei mitään pakkoja. Pyydän sinulta, että seuraavan kerran kun menet peilin ohi hymyilet itsellesi. Hetken tätä tehtyäsi saat siitä tavan ja kiität itseäsi siitä vielä myöhemmin.


Vielä enemmän olen oppinut nyt sairasloman aikana itsestäni. Siinä missä välillä ottaa päähän todella paljon niin on myös ollut niitä hetkiä, kun ymmärtää mitä elämältään haluaa tai ei haluakaan. Välillä tulee horjahduksia päiviin, sellaisia jonka jälkeen menee peiton alle ja ei haluaisi tulla pois koko päivänä. Joskus myös sallin sen itselleni, on ihanaa kun voi jättää tämän maailman hetkeksi ja olla siellä peiton alla Tiikerin kanssa miettimässä syntyjä syviä. Kyllä sieltä pois tullaan viimeistään silloin kun happi loppuu.

Yhden asian nyt tiedän, nimittäin sen mitä haluan tällä hetkellä tehdä. Sain ihan mielettömän mahdollisuuden, josta kerron teille vielä tällä viikolla lisää sillä muutoksia on tulossa tätä blogia myöten. Siihen epävarmuuteen kannatti luottaa.

Ihanaa maanantaita ♥


ps. katsottiin viikonloppuna todella hyvä elokuva nimeltään Captain Fantastic, ihan mielettömiä roolisuorituksia varsinkin lapsinäyttelijöiltä! Herkille ihmisille varoitus alkuun, peuralle ei käy hyvin ja hetken aikaa on hyvä vaikka selata puhelinta, nimimerkillä vähän turhan herkkä

11 kommenttia

  1. Voi Emilia, olet mun mielestä tosi huikea tyyppi ♥

    Mullakin oli pitkään ongelmia itsetuntoni kanssa, kuten olen blogissanikin joskus kertonut, ja samaistun noihin sun tuntemuksiin tosi vahvasti - itseilmaisu jäi täysin, kun vain keskittyi niihin negatiivisiin asioihin. Ei ole kauaakaan, kun itsekin aloin vasta hyväksymään itseäni, eikä se ole kyllä helppo projekti. Ihanaa on se, että uskallat tuoda asian esille ja auttaa siten ehkä jotakuta, jolla itsensä hyväksyminen on vasta alussa. Iso hatunnosto siitä!

    Meillä kaikilla on huonoja päiviä, mutta niin kauan, kuin huonoja päiviä on vähemmän kuin hyviä, ollaan voiton puolella :) Pidä lippu korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Iida! ♥ Olen kyllä samaistunut myös sinun tekstiin todella voimakkaasti, hassua miten samoja ajatuksia voi toisilla ihmisilä olla. Nämä ovat niitä kipeitä asioita ja pelottavia julkaista, mutta on se toisaalta myös sen arvoista. Ihanaa loppuviikkoa ja kiitos kun olet mukana matkassani :)

      Poista
  2. Iih, mitähän muutoksia on tulossa.. Odotan jännityksellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pian julkaisen ne virallisesti täälläkin. Esimakua voi saada jo Luonnonkaunis -blogin facebookin puolelta ;)

      Poista
    2. No kävin jo stalkkaamassa,huippujuttu! :)

      Poista
  3. IHANA POSTAUS ♥

    PS. mäkin katoin ton leffan pari kuukautta sitten ja tykkäsin, ihana katsoa välillä vähän "erilaisempiakin" elokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Larissa ♥

      Näitä kommentteja lukiessa on tullut ihan mielettömän onnellinen fiilis siitä, että joku oikeasti lukee mun turinoita ja vielä kommentoi. Te lukijat olette kyllä kultaa!

      Tuo elokuva kyllä herätti todella paljon ajatuksia ja jäi mieleen moneksi päiväksi. Pitkästä aikaa jotakin muuta kuin supersankari hömppää, josta kyllä pidän myös erittäin paljon :'D

      Poista
  4. Ihana kirjoitus <3 Vaikutat niin ihanalta tyypiltä! Iloa ja aurinkoa sinulle!

    Ja tunnistan myös itseni noista ajatuksista. Oikeastaan vasta nyt, (34-vuotiaana kääks), alan olla enemmän sinut itseni kanssa. Ja just toi, että en myöskään pidä siitä, että minut huomataan. Vihdoin tuntuu, että alan päästä yli siitä ja se onkin ehkä vaikuttanu pukeutumiseeni ja huulipunan sävyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna-Liisa kauniista kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi!

      Ajan myötä ajatukset muuttuvat ja onneksi usein parempaan suuntaan, pitkä matka ollaan kyllä kuljettu epävarmuuden siivittämänä ja jotenkin helpottavaa kun voi vain olla oma itsensä. Ihania kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  5. Kaunis postaus, Emilia! Hyvää matkaa itsesi hyväksymiseen :)

    T. Toinen matkalla olija

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥