Ikävä toisten luo



Takana on elämäni nopeimmat neljä viikkoa. Jos raskauden lopussa aika tuntui välillä matelevan niin nyt päivät hujahtavat ohi toinen toistaan nopeammin. Arki on täynnä kakkavaippoja, epäsäännöllisiä yöunia, pienen miehen tuhinaa, tissillä roikkumista ja pieniä vaunulenkkejä, mutta nautin tästä kaikesta suuresti. Äitinä olo on ihanaa, vaikka pieni onkin minussa kiinni melkein 24/7. Tosin viihtyy hän myös isänsä kanssa! Vielä toistaiseksi neljän seinän sisällä olo ei ole ahdistanut, vaikka toisinaan kaipaankin seuraa. Onneksi eilen oli meille ensimmäisten vauvatreffien aika ja olikin ihanaa nähdä toisia pieniä joulukuisia äiteineen.

Kun vähän vajaa kolme vuotta sitten muutimme Tampereelle niin teimme yhden elämämme parhaimmista päätöksistä. Lohjalle jäi vakituiset työpaikat, kummankin perheet ja ystäviä. Vaikka meillä oli kaikkea niin silti se elämäntilanne ei tuntunut hyvältä. Hyppy tuntemattomaan oli juuri oikea ratkaisu meille silloin ja sitä se on vieläkin. Vähän ihmettelen välillä sitä miten uskalsin olla niin rohkea! Nyt kolme vuotta myöhemmin olen ensimmäistä kertaa ajatellut, että toisinaan olisi helpompi asua lähempänä tukiverkkoja.

Vietimme vähän aikaa sitten Lohjalla vajaan viikon ja oli ihanaa kun apu oli koko ajan lähellä. Katettu aamupala valmiina pöydässä, vapaaehtoisia vaipanvaihtajia ja lukuisia sylejä pienelle – miten ihanaa!  Tuolla reissulla latasimme akkuja ja kotiin lähdön tullessa olo oli erityisen haikea. Tässä tuli minulle tärkeä muistutus siitä, että kaikella on hintansa. On ihanaa asua Tampereella, täällä on kotimme, mutta kyllä Lohjalla on edelleen paikka sydämissämme.

Onneksi välimatka on 200km eikä sen enempää.


Kun maailmani mullistui



On aika päättää tämä blogin hiljaisuus ja aloittaa uusi vuosi ihanilla uutisilla! Perjantaina tulee kolme viikkoa siitä, kun maailmani kääntyi päälaelleen ja pikkuisemme päästi ensimmäiset karjaisunsa – meistä tuli vanhemmat pienelle pojalle. Kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä, olemme opetelleet arkea pienen kanssa ja olen nauttinut siitä suuresti. Vielä tähän asti poika on ollut todella helppo, odotin paljon vaikeampaa alkua monellakin tapaa. Sitten taas on asioita joihin en pystynyt varautumaan kuten se valtava rakkauden ja samalla myös huolen määrä. Tämä vanhemmuus on vienyt minut täysin mukanaan!

Synnytys ei mennyt ihan niin kuin olin toivonut ja harvoin se niin meneekään, mutta toisaalta kaikki meni hyvin. Kokemuksena se oli rankka ja omia voimavaroja tuli testattua oikein olan takaa, mutta lopun palkinto oli todella sen arvoinen. Poikaan oli helppo rakastua heti, hän oli niin pieni ja kaunis, niin täydellinen. Kalle oli ihan mielettömänä tukena ja astui heti upeasti uuteen isän rooliin, olen tästäkin niin onnellinen! Meidän pieni perhe oli ensin osastolla yöt ilman isää, mutta onneksi pääsimme nopeasti potilashotellin puolelle tutustumaan yhdessä tähän pieneen ihmeeseemme.

Kotiin pääsimme neljän päivän iässä ja siitä se arki sitten lähtikin käyntiin nopeasti. Kissat olivat alkuun aika varautuneita ja toisaalta samalla huomionkipeitä, mutta mitään suurempaa mustasukkaisuutta ei ole ollut. Pikkuhiljaa tutustumme toisiimme ja totumme yhteiseloon, onneksi alku on ollut jo lupaava. Oli ihanaa päästä kotiin viettämään ensimmäistä joulua perheenä. En olisi voinut olla onnellisempi, kun maailman paras joululahja tuhisi sylissä ♥

Vuosi 2018 oli todella upea ja ikimuistoinen, toivottavasti alkanut vuosikin olisi yhtä antoisa.


Ihanaa uutta vuotta 2019! 


ps. voit seurata meitä myös Instagramin puolella!

RV39 – mitä tänne kuuluu?



Viimeisiä viedään tämän esikoisen odotuksen kanssa ja hyvä niin. Tämä loppu odotus on yhtä jännittämistä, alaselän jomottelua, kutinaa vatsanpohjassa ja myös pientä turhautumista on ollut välillä ilmassa. Päivittäin ihmettelen sitä miten nopeasti kaikki on mennyt ja toisaalta alan olemaan todella malttamaton lapsen syntymisen suhteen. Pieni tulee kun on tullakseen, mutta kyllä kärsimätöntä luonnettani hieman koetellaan. Vauva on täysiaikainen ja laskettuun aikaan on alle kaksi viikkoa, se jos mikä tuntuu uskomattomalta. Vastahan me plussasimme, voin pahoin pienen ikuisuuden ja tapasin ensimmäisiä odottaja ystäviä. Nyt moni heistä on jo saanut joulu- tai marraskuisen syliin ja kotiinkin asti. Toivottavasti pian on meidän vuoromme!


Katkonaiset yöt ovat vaivanneet viime viikot. Ei raskauden aikana nukkuminen muutenkaan kovin herkkua ole ollut liitoskipujen, alituisen kääntyilyn ja vessassa ramppaamisen kanssa. Nyt selvästi olen alkanut heräilemään entistä enemmän ja alitajuntaisesti valmistaudun siihen ihanan kamaalaan vauvan kanssa yöheräilyyn. Olisi ihanaa nukkua nyt kun vielä voi ja moni siihen on kehoittanutkin, mutta kun ei se oikein enää onnistu. Tuntuu siltä, että sitä nukkuisi aina pari tuntia kunnolla ja loppu yö on koiranunta. Päikkäreitä nukun kun pystyn, mutta eivät nekään kauheasti lisää potkua päiviin tuo.

Uneni ovat aina olleet todella levottomia ja outoja, mutta nyt kyllä pistetään parasta. Näen jonkin verran raskaudesta, synnytyksestä ja vauvasta unia ja outoa kyllä, usein hän on niissä tyttö eikä poika. Olenkin jotenkin alkanut varautumaan myös siihen vaihtoehtoon varmuuden vuoksi! Oudoimmissa unissa viime viikkoina on vauva ollut ihmisen, lepakon ja saukon sekoitus ja toisissa unissa meidän Papun näköinen kissanpentu, jota sitten olen hoivannut kuin vauvaa. Myös paljon synkempiä aiheita olen unissa käynyt lävitse, mutta onneksi suurin osa unista on kevyttä pullamössöä outouksineen.

Koti alkaa olemaan valmis. Mitään valtavaa pesänrakennusviettiä en koe saaneeni ystäväkseni, mutta kyllä meillä koti alkaa valmiilta silti näyttämään. Niin vain huone huoneelta on täyttynyt vauvan tarvikkeista, vaikka kohtuuden olemmekin pitäneet mukana. Välillä sitä vain huokailee silti tavaran määrästä, vähemmälläkin kyllä varmasti selviäisi. Viimeiset vähän isommat hankinnatkin olen tehnyt ja vaikka tavoitteeni olikin ostaa kaikki mahdollinen käytettynä tai jättää ostamatta niin lopulta sitteri ja hoitolaukku tulivat meille uusina, kun käytettynä ei sopivia vain löytynyt. Vähän tästä poden huonoa omatuntoa, mutta toisaalta halusin oikeasti turvallisen sitterin ja taas puolestaan hoitolaukuksi sellaisen, jota tulisi käytettyä ja olisi mieluinen. Nämä eivät pakollisia missään nimessä olleet, enemmänkin pientä extraa ja mukavuudenhaluisuutta kaiken piheilyn keskelle. Tai ehkä sitten kuitenkin se jonkinlainen pesänrakennusvietti pääsi yllättämään?

Yksinäiset päivät kotona ovat kuluneet super hitaasti. Onneksi välillä tulee kaupungilla käytyä, vaikka se alkaakin aika uuvuttavaa olemaan varsinkin jälkikäteen. Odottaessa aika menee todella hitaasti ja kotona yksin kaikista hitaimmin. Blogi on jäänyt ihan heitteille ja sitä se varmasti tulee olemaankin nyt jonkin aikaa, vaikka kirjoittaminen ihanaa onkin. Vaikka arki ei nyt mitään kauhean rutiininomaista tai järkevää olekaan niin otan tämän levon kannalta, nyt ei tarvitse suorittaa tai stressata. Teen sitä mikä hyvältä tuntuu ja omaan tahtiini – eli erittäin hitaasti pitkän ajatustyön jälkeen. Onneksi Kallella alkaa syksyn opiskelujen kiireet helpottamaan ja yhteisen ajan viettäminen esimerkiksi Diablo III pelaten on ollut todella rentouttavaa. Ennen kaikkea on päiviin hyvä saada vauvaan liittymätöntä "aivot narikkaan" sisältöä ja nauttia viimeisistä rauhallisemmista hetkistä vähään aikaan.

Paljon mielessä on pyörinyt myös se mitä jos kissat kärsivät kauheasti tulevasta muutoksesta. Kirjoitin tästä Instagramin puolellekin. En pelkää kissojen tekevän pienelle mitään, vaan enemmänkin sitä että jos muutos on heille liian vaikea. Nyt kissat ovat kaikessa mukana, nauttivat todella paljon rapsutuksista, sylissä olosta, silityksistä ja yhteisistä päiväunista. Sekä Tiikeri että Papu ovat molemmat todella ihmisläheisiä ja omalla tavallaan herkkiä tapauksia. Sopeutuvatkohan kaikki uuteen tilanteeseen vai tuleeko ongelmia – sen aika näyttää. Kuitenkaan en voi muuta kuin toivoa, että asiat menevät hyvin ja alun mahdollisesta järkytyksestä toivuttuaan kissat ottavat pienen perheenjäsenen lämmöllä vastaan. Tähän aiheeseen palataan varmasti sitten myöhemmin uudestaan!

Vähän jännittää myös se missä ja millä kokoonpanolla vietämme joulumme. Voi hyvin olla, että se on poikamme ensimmäinen, mutta toisaalta raskaus voi jatkua vielä ensi vuoden puolelle. Tämän joulun vietämme kotona (tai laitoksella) täysin omalla porukalla ilman sen kummempia juhlimisia. Kuitenkin vähän taidan ruokia ennakkoon tehdä pakkaseen, jos vain ehdin. Lähtö synnärille voi tulla millä hetkellä tahansa kuitenkin! Pimeitä päiviä ja iltoja vastaan olen varustautunut (joulu)valoilla, jotka ovatkin ihanan tunnelmallisia ja oikeasti helpottavat tämän pimeän aikakauden aikana ainakin minua. 


Joko joulun odottaminen on teillä alkanut?