Meidän kodin kestotuotteet

mehiläisvahakääreet saatu Hyvinvoinnin.fi kautta testiin, postaus sisältää mainoslinkkejä


Viime vuosina erilaiset herättelevät haasteet ovat levinneet kulovalkean tavoin, eikä minulle ollutkaan yllätys, että nyt ollaan kohistu muovittomasta maaliskuusta. Vaikka en haasteiseen olekana sen suuremmin lähtenyt mukaan niin koen tämänkin kampanjan erinomaisena muistuttajana siitä miten muovia voisi oikeasti kuluttaa vähemmän. Pienistä teoista arjessa voi tulla suuri puro ja kun tarpeeksi moni ihminen tekee niitä tekoja niin vaikutukset voivat olla mittavat!

Meillä kierrätetään kaikki mahdollinen. Olen etenkin viimeisen vuoden aikana pyrkinyt löytämään meille sopivia pakkauksettomia palatuotteita siivoussaippuoista shampoisiin. Erityisesti olen pyrkinyt tämän vuoden puolella välttämään minkäänlaista ruokahävikkiä, vaikka se välillä tuntuukin liki mahdottomalta. Olen loppupeleissä aika nirso. Häpeäkseni on myönnettävä, että aiemmin en koskenut ruokaan, jos se vähänkin epäilytti minua. Nyt äitinä olen yrittänyt ottaa mentaliteetin, että ihan sama, ruoka on ruokaa ja jos se ei liiku niin hyvä. Eteenpäin olen siis oikeasti mennyt tässä asiassa!

Meillä kestoillaan hyvin monin eri tavoin ja suosin kirpputoreja uutena ostamisen sijaan. Vielä koen meillä olevan liikaa tavaraa ja yritän päästä siitä mahdollisimman tehokkaasti eroon – hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa. En ole mikään puhdasoppinen zero waste ajattelija, mutta haluaisin löytää lisää inspiraatiota aiheeseen. Kurkataan nyt siihen millä kaikilla tavoin meidän taloudessa kestoillaan.




KEITTIÖN KESTOT

Ostokset kulkeutuvat meidän kotiimme pääosin kangaskassissa ja vähän aikaa sitten ompelin kangaskassien kaveriksi kestohedelmäpussin. Suurimmaksi osin kauppareissuilla tosin tulee vain punnittua kasvikset/hedelmät sellaisenaan ilman mitään pusseja, mutta toisinaan on kestohedelmäpussillekin tarvetta. Keittiön tasot pyyhin kestotiskirätillä ja jos jotakin sotkua tulee niin löytyy meiltä myös kestotalouspaperia. Alkuun kestotalouspaperia oli jotenkin vaikeaa käyttää, mutta sitten kun talouspaperi oli kokonaan loppu niin kummasti niiden käyttö lähti vain sujumaan! Kestotalouspaperiin olen itseasiassa hullaantunut sen verran, että niitä voisi tehdä jämäkankaista lisää. 

Meiltä löytyy kestoleivinpaperi, vaikkakin sen käytössä olen superhuono eli prepattavaa olisi. Sen sijaan folion ja tuorekelmun tilalla olen opetellut viime aikoina käyttämään mehiläisvahakääreitä, joita sain testiin Hyvinvoinnin.fi verkkokaupasta. Olen käyttänyt kääreitä pääasiassa kantena tai suojana erilaisille kulhoille ja lautasille, kääre toimii hyvin myös esim. eväsleipien ympärillä. Kuitenkaan kääreet eivät ole ikuisia, vaan käyttöasteesta riippuen ne kestävät n. 12kk. Kuitenkin sinä aikana tulee säästettyä jo monen monta metriä foliota ja tuorekelmua! Kääreitä voit aiheesta innostuessasi valmistaa myös itse, hyvä blogiteksti aiheesta löytyy Pala saaristoa -blogista. Hyvinvoinnin.fi kaupasta SuperBeen kääreitä löytyy niin kolmen kappaleen pakkauksina S (20x20cm), M (26x26cm) ja L (33x33cm) kokoisena kuin näiden kaikkien kokojen lajitelmana. Myös yksittäisiä XL (50x40cm) kokoisia kääreitä löytyy. Ostit kääreet valmiina tai valmistit itse, käteviä ne ovat joka tapauksessa!

Vaikka keittiöstämme pääosin kestotuotteita löytyykin niin vielä on pari kohdetta kokeilematta: kestopillit (sopivia en ole vielä löytänyt ja normaaleja emme käytä lähes ollenkaan) ja pestävä kahvinsuodatin. Varsinkin kestokahvinsuodattimesta kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä!



HENKILÖKOHTAISET KESTOT

Ehkä yksi ensimmäisistä kokeilemistani kestotuotteista oli kuukuppi. Olen myös joskus kokeillut kestositeitä, mutta niitä en kokenut omakseni. Meikit putsaan kankaisilla kestovanulapulla (ohje löytyy täältä) ja olen muutaman virkannut myös bambulangasta. Poika käyttää kestovaippoja ja niiden kaveriksi on kestovanulappujen kaltaisia superpehmeitä peppulappuja

Vielä toistaiseksi kuitenkin korvat putsaan paperivartisilla vanupuikoilla, vaikka niillekkin lienee jokin muu vaihtoehto. Flunssan iskiessä kangasnenäliinat voisivat olla todella käteviä ja niitä olisikin helppo tehdä esim. pehmeästä (rikki kulutetusta) lakanasta – sekä nenänpielet että luonto kiittävät. Hoitolaukussani kulkee pul pussi kestovaippoja ja kastuneita vaatteita varten. 

Imetystaipaleen alussa naureskelin miten turhia liivinsuojat ovat. No eipä naurata enää! Äitini on tehnyt meille kestovaippojen lisäksi ison kasan kestoliivinsuojia ja niistä olen kyllä ikionnellinen. Ne ovat niin mukavia ja tarpeeksi isoja niin ei haittaa, vaikka ne vähän liikkuisivatkin imetystopin/liivien sisällä päivän mittaan. 


Vaikka alussa minulla olikin sellainen olo, että eihän meillä nyt sen ihmeemmin kestoilla niin kyllä tuosta lopulta aika monta eri tapaa tulikin. Voi olla, että tästäkin on jokin kohde unohtunut nimittäin usein sitä tulee kestoiltua ihan huomaamattaan. Yksi mistä vielä haaveilen on pölypussiton imuri, mutta niin kauan kuin nykyinen imuri pelittää hyvin niin sen hankkiminen ei ole ajankohtaista. 


Nyt loppuun haluaisin kuulla miten teillä kestoillaan sekä onko sinulla vielä lisää vinkkejä millä tavoin me voisimme kestoilla lisää! 

Käännän sivua



Nyt jos koskaan on aika kääntää sivua blogin suhteen. Tämä ei tarkoita minkään loppumista vaan enemmänkin itseni vapauttamista sisäisistä kahleista, joita olen itselleni ajan myötä kirjoittamisen suhteen luonut. Olen viime vuosina vaatinut itseltäni liikaa monen asian kanssa ja samalla luonut itselleni kamalat suorituspaineet. Ihan kuin mikään ei riittäisi, aina pitäisi tehdä paremmin. Olin unohtanut miltä tuntuu kirjoittaa vapaasti, oikeasti nauttia tästä hommasta. Blogi oli minulle ennen paikka kanavoida omia ajatuksia, melkein kuin julkinen päiväkirja. En kauheasti koe tarvetta enää henkilökohtaisille vuodatuksille, mutta haluan vapautua luomistani kahleista.

Niin typerää kuin se onkin niin oikoluen ja kirjoitan tekstejä uudelleen ja uudelleen kymmeniä kertoja. Sen vuoksi se ottaa aikaa niin paljon, pahimmillaan kymmeniä tunteja. Liika hiominen voi olla karhunpalvelus monta kertaa. En voisi kuvitellakaan kirjoittavani tekstiä vain hetkessä fiilistellen, ennen tein niin aina. Pelkään virheitä, pelkään sitä etten osaa selkeästi tuoda ajatuksiani esille. Ja se aloittamisen vaikeus, huh. Miten tämä on päässyt menemään tähän pisteeseen asti?

Olen nyt muutamana päivänä kirjoittanut pitkästä aikaa päiväkirjaa ja eilen pohdinnan jälkeen kirjoitin isolla sanan armollisuus. Taas jälleen kerran olin hylännyt armollisuuden itseäni kohtaan, unohtanut sen johonkin nurkkaan huojuvien tavarapinojen alle. Niin usein muille muistuttelen armollisuudesta, vaikka minun olisi pitänyt tehdä se itselleni. Mutta tässäkin kohti taas sitä lempeyttä tarvitaan, nyt on katse taas horisontissa pitkän hapuilun jälkeen ja olen taas oppinut lisää itsestäni.

Alan kirjoittamaan taas rennommin, olemaan tässä hetkessä nauttien siitä mitä teen. Se on ollut tämän blogin ydin aiemmin ja siihen on hyvä taas palata.

Ja muutama sana vielä itse blogista. Haluaisin kirjoittaa enemmän äitiydestä, arjesta kotona, pienistä ihanista asioista siihen liittyen. Pikkuhiljaa Turkooseja Unelmia blogi siirtyy kokonaan kotimaiseen luonnonkosmetiikkaan, joka on hieman isompi pitkään harkittu muutos. Kotimaisuus, ekologisuus, pienet paremmat valinnat arjessa – siinä olkoot blogin suunta tulevalle.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle 

Meillä menee hyvin – uskaltaako sitä sanoa ääneen?




Pojan syntymästä asti on meillä mennyt mielestäni todella hyvin ja olemme päässeet monessa asiassa erittäin helpolla. Poika ei pahemmin itkeskele, imetys on sujunut hyvin ensi hetkistä alkaen ja nyt kun meille on huomaamatta alkanut muodostua kunnon päivärytmi niin myös yöunetkin ovat todella rauhallisia. Välillä saan juotua kahvin ihan itsekseni pojan katsellessa leikkikaarta ja pääsen väsyneen lapsen kanssa helpolla, kun vaunujen lähtiessä liikkeelle tulee uni heti. Poika on minussa kiinni, mutta toisaalta saan taukojakin. 

Ei meillä arki toki pelkästään juhlaa ole. Ystäväni antoi ehkä parhaan vinkin heti äitiys "matkani" alussa: ajattele että se on vain vaihe ja menee ohitse. Sitä ei voi tietää kauan se jokin ikävämpi asia kestää, mutta ainakin minua helpottaa ajatus siitä, että kyseessä on vaihe ja se loppuu jossakin kohti.  Tällä ajatuksella menin viikonlopun, kun sekä pe-la että la-su yönä sekä sitten päivällä meillä oli todella levotonta ja melkein koko viikonlopun ajan olisi poika vain halunnut olla rinnalla tai sylissä. Viime yö oli taas parempi ja poika aamulla tyytyväisempi, selvästi "vaihe" meni ohitse. 

Meillä pääsääntöisesti yöt mennään menestyksekkäästi kahdella syötöllä ja se on auttanut päivienkin kanssa todella paljon. Toki aina ei ole ollut näin, ensimmäisten kuukausien aikana poika söi paljon useammin ja on meillä ollut vaiheita jolloin saan syöttää tunnin välein läpi yön. Tässä kohtaa olen iloinen siitä, että pääsääntöisesti meillä nukutaan näin hyvin, koska monella muulla valvotaan hyvin monta vuotta putkeen ilman yhtään hyvää yötä. Onneksi osaan arvostaa tätä, huonommat yöt pitävät minut sopivasti maan pinnalla.

Keskustellessa vauvoista ja vauva-arjesta muiden kanssa olen usein pohtinut sitä mitä uskaltaa sanoa toisille äideille ja mitä ei. Vanhemmuus on jotenkin niin herkkä aihe ja koskaan ei voi tietää miten toisella oikeasti siellä kotona menee. Usein tuntuu siltä etten uskalla aina iloita tästä kaikesta hyvästä, kun niin monella muulla on vauvan tai parisuhteen kanssa haastavampaa. Toisaalta myös toisinpäin: kun väsymys painaa päälle huonosti nukutun yön jälkeen tai kun koko päivä on yhtä surkeiden sattumusten sarjaa niin tuntuu tyhmältä sanoa siitä ääneen, koska jälleen kerran meillä menee yleisesti ottaen niin hyvin.

Vaikka vertaistuki onkin pääosin ihanaa niin ymmärrän myös sen etteivät kaikki kaipaa sitä. Äidit usein vertailevat vähän kaikkea, keskusteluissa suorastaan kilpaillaan siitä kenellä menee huonoiten tai parhaiten. Sorrun tähän itsekin ikävä kyllä ja olen tietoisesti yrittänyt pysyä poissa tällaisista keskusteluista niin oikeassa elämässä kuin somessakin. Silti sitä automaattisesti vertaa itseään herkästi muihin. Jokainen lapsi on yksilö. Eikö sen pitäisi riittää, että äitinä tekee parhaansa?

Yksin en jaksaisi läheskään niin hyvin ja paljosta saan kiittää toimivaa parisuhdetta. Kalle on hypännyt isyyden rooliin todella upeasti ja hoitaa poikaa siinä missä minäkin. Päivät toki olen yksin, mutta iltaisin Kalle on puolestaan enemmän pojan kanssa niin että saan tehtyä ruokaa tai siivottua. Liian usein pidän tätä kaikkea itsestäänselvyytenä, vaikka ei todellakaan pitäisi.

Minulle todella tärkeäksi on tullut omien juttujen tekeminen, ne auttavat jaksamaan paremmin arjessa. Toisaalta en olisi jaksanut hypätä hapanjuurella leipomisen ihmeelliseen maailmaan, hifistellä kestovaippojen kanssa tai käydä moikkaamassa muita äitejä, jos arki olisi raskaampaa. Jotenkin olin valmistautunut siihen, että kaikki olisi paljon vaikeampaa vauvan kanssa, mutta sainkin yllättyä iloisesti. 

Tämän ajatusten tulvan jälkeen haluan toivottaa sinulle ihanaa alkanutta viikkoa ♡