Taas meillä karsitaan



Vuosien varrella yksi asia ei ole muuttunut. Olen hamsteri, luon tunnesiteen ihan typeriinkin esineisiin. Vaikka kerta toisensa jälkeen karsin turhaa tavaraa, niin jostakin sitä vain ilmestyy lisää ja olen takaisin lähtötilanteessa. Tämä jos mikä hävettää. Jos olette kuulleet kotihäpeästä niin täällä sitä podetaan päivittäin ja ihan syystäkin. Haaveilen minimalistisesta kodista ja haluaisin kaikesta ylimääräisestä eroon, sitten takavasemmalta tavaraa karsiessa iskee sääli ja moni jo pois laittamani tavara palaa hyllylle. Shame on me!

Eilen sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kysyin vinkkejä aiheesta instagramissa – ja niitähän tuli! Jaoin jo osan niistä storyssa ja niiden avulla lähden pyörremyrskyn tavoin käymään koko asuntoamme lävitse, tiedossa on siis kunnon suursiivous lattiasta kattoon juhannuksen kunniaksi! Kokoan teiltä saamiani vinkkejä myös ihan omaan postaukseensa, koska niitä tuli aika paljon ja ne olivat todella hyödyllisiä. Kannattaa pysyä siis kuulolla, jos teillä painitaan tavaravyöryn kanssa.

Tarvitsen muutosta, en suoraan sanottuna kestä tätä tavaran määrää ja sitä miten se siirtyy paikasta a paikkaan b ja yks kaks tyhjät tasot ovatkin täynnä kaikkea turhaa. Haluan näiden meidän 58 neliön riittävän elämiseen ja toisaalta ei se säilytystilan kasvaminen isomman asunnon myötä poista ongelmaa turhasta tavarasta.

Vauvan myötä tämä tavaran määrä on lähtenyt hieman käsistä. Ensinnäkin vauvan kanssa tarvitaan tiettyjä tarvikkeita, mitä ilman elämä olisi hankalampaa ja niiden kanssa vain pitää tulla toimeen. Osa taas vauvan tavarasta on ollut meillä turhaa ja lähinnä pyörinyt jaloissa, esimerkiksi sitteri oli meille todella turha ja iloitsen siitä, että se pääsee pian uuteen kotiin. 

Omalla tavalla tavara-ahdistusta lisää kahdet vaunut eteiskäytävällä (matkarattaat ja sitten kotona ulkoilussa käytettävät yhdistelmävaunut), kumpiakin käytämme päivittäin. Mikael painaa puolen vuoden iässä jo 10kg ja häntä ei turvakaukalossa käsin parkkipaikalle jaksa kantaa ja toisaalta en pystykään toisen käden vamman vuoksi, matkavaunut ovat tässä asiassa taivaanlahja. Yhdistelmävaunujen kopassa hän vielä nukkuu päiväunia ulkona ja näillä Emmaljungan vanhemmilla vaunuilla pääsee liikkumaan kevyesti myös töyssyisemmillä poluilla tai hoitamaan kätevästi  kävellen kauppareissut, joten en niistäkään edes halua eroon. Näiden kanssa on siis vain tultava toimeen, onneksi käytävä on suht leveä.




Aluksi olin aika tiukka Mikaelin hankintojen kanssa, mutta sitten jokin iski ja sitä tavaraa alkoi tulemaan ovista ja ikkunoista. Esimerkiksi kirppiksellä edullinen suloinen vaate oli minulle vastustamaton ja ostin sen, vaikka varsinaista tarvetta ei olisikaan ollut. Tässä olen vähän tsempannut viime aikoina, sillä äitini tekemät vaatteet sopivat Mikaelille paljon paremmin. Sama järjetön hamstraaminen koskee leluja, näin pienelle niitä on järkyttävä määrä, varsinkin kun leikeissä pyörivät aina ne samat suosikit.

Muun muassa näiden asioiden vuoksi asetan nyt itseni kirpparikieltoon, koska niiltä sitä tavaraa meille tulee todella hövelisti. Omat vaatteeni ostan 90% erilaisilta kirpputoreilta ja valehtelematta puolet niistä ovat päälläni ihan hirveitä eivätkä tule lopulta käyttöön. Ostopäätös on helppo tehdä, kun tuote on edullinen ja koko sopiva. Sitten ne jäävät pyörimään kaappeihin. Tämäkin hävettää todella paljon.

Nyt varaan kirppikselle täyspalvelu paketin, en ota kotiini enää takaisin myymättä jääneitä tuotteita vaan annan kirppiksen jatkokäsitellä ne ja niiden tavaroiden, jotka eivät ole ihan priimaa (mutta ovat ehjiä ja siistejä) vien esimerkiksi Hopelle.  Tavoitteenani olisi sellainen tilanne, että varsinaista koko asunnon läpikäyntiä ei enää tarvitsisi tehdä ja asioilla olisi omat paikkansa. Haluan kotini olevan onnellinen ja seesteinen paikka, sen sijaan että saisin kiristellä päivittäin hermoja tavaramassojen takia. Pitäkää minulle peukkuja!

Tulen päivittämään projektia tarkemmin instaan storyn puolelle!

Tv-sarjoja odotuksesta ja vauva-arjesta



Tällä viikolla meillä piti olla menoa ja meininkiä liki jokaisena päivänä. Kuinka ollakaan, meillä ollaankin niistetty nenää ja yskitty yötä päivää eli menopöksyt vaihtuivat pyjamiin. Onneksi pöpö on Mikaelin kohdalla mennyt jo todella nopeasti ohitse, minä sen sijaan kärsin tätä flunssaa vielä. Täytyy ottaa kuitenkin tästä ilo irti, kun ulkona sataa vettä kaatamalla ja alkuviikon helle on enää pelkkä muisto. Olen hyvällä omatunnolla katsonut Ruudusta Greyn Anatomian viidettätoista kautta, onneksi jatkoa on vielä luvassa, sillä olen totaalisesti koukussa! 

Jo vuosien ajan olen fiilistellyt vauva juttuja katsomalla erilaisia aiheeseen liittyviä tv-sarjoja ja elokuvia. Nyt vinkkaan sinulle omat suosikkini sarjoista, jos siellä suunnalla podetaan vauvakuumetta tai kaivataan järjenääntä taistelemaan sitä vastaan. Mutta hei, onhan ne vauvat aika ihania. Tai no omat ainakin!


Toisenlaiset äidit & Toisenlaiset teiniäidit (Ruutu.fi)

☆☆
Sarjassa seurataan suomalaisten äitien raskautta, synnytystä ja vauva-arjen käynnistymistä. Sarjassa parasta antia on äitien ja heidän elämäntilanteidensa erilaisuus. Jostakin syystä teiniäitien kausi ei niin paljoa minua innostanut, vaikka olinkin sen tullessa telkasta viime syksynä itse raskaana. Paljon keskustelua tuo kausi herätti kyllä sosiaalisessa mediassa ja seuraava tuleva kausi on ilmeisestikin myös teiniäiteihin suuntautunut. Melkein jokaista jaksoa katsellessa on kuitenkin kyynel vierähtänyt lapsen syntymisen hetkellä, on se vain niin ihanaa! 


Hakekaa kätilö (Netflix & Yle Areena) 

☆☆☆☆☆
Yksi suosikki sarjoistani koskaan on brittiläinen draamasarja Hakekaa kätilö. Sarja perustuu Jennifer Worthin muistelmiin, nämä kirjat ahmin muutama vuosi takaperin sarjasta innostuneena. Sarjassa seurataan 1950-luvun Itä-Lontoon Poplarin kaupungin osan kätilöiden ja asukkaiden elämää. Tuota yhteisöä kannattelee kirkon Nonnatus-talo, jossa kätilöt ja kätilöinä toimivat nunnat asuvat. Tätä ihanaa tunteikasta sarjaa on tehty kahdeksan kautta ja ilokseni kurkatessani imdb:stä niin ainakin kolme kautta olisi tulossa vielä lisää! 


Melk (Yle Areena) 

☆☆
Norjalainen draamakomedia Melk jakaakin vähän enemmän omia mielipiteitäni. Sarjassa seurataan kahta toisilleen ennalta tuntematonta nuorta naista Ingridiä ja Mathildea, joita yhdistää samassa kohtaa oleva raskaus ja tuleva yksinhuoltajuus eri syistä. Kuitenkin sattumien kautta heidän tarinansa ajautuvat yhteen kätilöiden kömmähdyksen vuoksi. 


This is Us (Ruutu.fi)

☆☆☆☆☆
Todella suosituksi noussut jenkkisarja This is Us on viime kuukausina vienyt minut kokonaan mennessään. Varsinaisestihan tämä ei ole pyöri odotuksen tai vauvojen ympärillä, mutta sarjassa seurataan perheen tarinaa vuosikymmenten lävitse odotusajasta lähtien. Sarja yllättää, naurattaa, itkettää ja syventää itseään jakso jaksolta. Näyttelijät tekevät todella huikeita roolisuorituksia!

Se mikä vähän harmittaa on se, että sarjan jaksot poistuvat ruudusta aika nopeasti enkä tiedä mistä ensimmäisen kauden jaksot voisi saada käsiinsä. This is Us on yksi parhaita sarjoja koskaan, suosittelen sitä lämpimästi! 


Kolmistaan (Elisa Viihde, C More)

☆☆☆
Sarjassa Kolmistaan seurataan Helsingin keskustassa kimppakämpässä asuvia Vilmaa (Pamela Tola), Seveä (Eero Ritala) ja Markusta (Lauri Tilkanen), jotka taistelevat kolmenkympin kriisiä vastaan. Kuitenkin syy miksi tämä sarja on listattu tähän postaukseen on se, että tähän draamakomediaan ja kaiken sen sekoilun keskelle mahtuu yksi positiivinen raskaustesti ja matka kohti vauvan odotusta alkaa. Kolmistaan perustuu brittiläiseen Threesome-sarjaan ja ainakin ensimmäinen kausi oli viihdyttävä, aika lailla putkeen katsoimme kaikki jaksot eli sopivaa jumitusta sunnuntaihin. Ensimmäisen kauden löydät C Morelta sekä sen ja toisen kauden Elisa Viihteeltä. 


Jane the Virgin (Netflix)

☆☆☆☆☆
Nopeatempoinen Jane the Virgin oli totaalinen yllättäjä heti ensimmäisestä jaksosta alkaen! Tämä lennokkaasti etenevä telenovela vei heti sydämeni ja en ole muuten ainoa, joka meillä tätä katsoo. Sarjassa seurataan Janea, joka vahingossa keinohedelmöitetään normaalin gynekologisen tutkimuksen sijaan. Käänteitä, käänteitä ja vielä pöyristyttävämpiä käänteitä. Mitä muuta telenovelalta voi odottaa? Ensimmäset neljä kautta löytyvät Netflixistä, varoitan vielä, sarja on todella koukuttava. Itseasiassa nyt tätä postausta kirjoittaessa löysin tiedon, että uusin viides kausi tulee Suomeen esitettäväksi 1.6. alkaen Avalta! Täällä ollaan jo fiiliksissä ja pakko sanoa, että neljännen kauden päätösjakso järkytti todella kovin, joten jatkoa odotan todella kuumeisesti!


The Letdown (Netflix) 

☆☆☆☆
Australialaisessa sarjassa The Letdown seurataan kaksikuisen vauvan äitiä Audreyta, joka liittyy uusien vanhempien tukiryhmään. Tämä on ehkä yksi realistisimmista vauvasarjoista kaikkine hauskine kommelluksineen vähään aikaan. Sarja on väsymystä, silmäpusseja, anoppeja, unikoulua, haasteita ja niiden voittamisia. Nyt lapsen synnyttyä tämä sarja olisi mielenkiintoista katsoa vähän erilaisin silmin ja sen voisinkin tehdä, koska toinen kausi on tulossa aivan pian!



Ja hei, jos vauvat ja niihin liittyvät sarjat eivät kiinnosta niin suosittelen lämpimästi Greyn Anatomiaa, The Crownia tai vaikka jotakin alla olevien vanhojen postauksien sarjoista! 


Pistäkää ihmeessä kommentteihin jakoon teidän omat vauva aiheiset suosikit elokuvista ja tv-sarjoista!

Äidin oma aika – onko sitä?



Yksi vaikeimmista asioista äitiydessä on ollut oman ajan löytäminen ja toisaalta myös sen ottaminen. Toisessa kiinni olo vuorokauden ympäri on yllättävän raskasta, vaikka se onkin samalla antoisaa. Helpolla meillä ollaan monessa asiassa päästy. Kuitenkin kaipaan ihan hirveästi täysin omaa aikaa ja rauhaa. Sellaista hetkeä, kun ei tarvitsisi olla kenenkään tavoitettavissa. Kaiken lisäksi, vaikka näitä hetkiä tarjoutuukin niin silti en käytä niitä hyväksi, joka on ihan pöhköä ja ristiriitaista.

Meillä mennään edelleen täysimetyksellä ja se tuo minun oman aikani kanssa haasteita. Pojalle ei pullo kelpaa, joten kauhean monta tuntia en voi olla pois. Toisaalta en myöskään halua olla pois, koska onhan se oma pieni maailman rakkain ja tärkein. En ole melkein kahteen viikkoon ole avannut  ollenkaan tietokonetta. Roikun kyllä puhelimella (liikaakin) jumittamassa, mutta sellaista kunnon hetkeä tarttua blogiin ajatuksen kanssa ei oikein ole. Nostan hattua jokaiselle vanhemmalle, joka jaksaa kirjoittaa blogia vauva-arjen keskellä. Halusta ei kohdallani ole kyse, ideoita kirjoittamiseen minulla on enemmän kuin vuosiin. Sopiva rauhallinen aika kirjoittamiseen vain puuttuu.

Päivät menevät ohitse nopeammin kuin koskaan aiemmin. Viikoista puhumattakaan. Joka päivä teen valintoja. Olisihan minulla mahdollisuus esimerkiksi (päivä)unien aikaan kirjoittaa blogia tai bujoilla, mutta toisaalta se oma lepo on tärkeää ja pakollisetkin asiat on joskus tehtävä. Mielummin menen illalla pojan kanssa nukkumaan ajoissa, koska yöllä on kuitenkin herättävä syöttämään pientä kerran tai useammin. En halua olla aamulla entistä väsyneempi sen takia, että istun puoleenyöhön koneella. Kesittymiskyky mihinkään patalapun virkkaamista haastavampaan on täysi nolla nykyään ja tämä vähän harmittaa, ihan kuin aivot olisivat unohtuneet narikkaan.

Äänikirjat, hapanjuurileivonta, Greyn Anatomia, vaunulenkit. Pienet asiat tuottavat suunnattomasti iloa. Äitiys on tasapainottelua monen asian välillä ja olen huomannut, että herkästi ne omat tarpeet jäävät sivuun. Teen monet lapseen liittymättömät asiat vähän sinnepäin ja sen on toistaiseksi riitettävä. Perustarpeet menevät kaiken edelle, muu on plussaa. Toivottavasti tämä vähän helpottaa ja opin itse irtautumaan edes hetkeksi pojasta, koska siitähän tämä on paljolti kiinni. Ja se parisuhde, sekin tarvitsisi oman aikansa ja panoksensa. En yhtään ihmettele sitä miksi ensimmäinen vauvavuosi on niin raskas parisuhteelle, koko elämä muuttuu kuitenkin perinpohjaisesti.

Nämä viisi kuukautta äitinä ovat olleet ihanaa aikaa. Ajatuksissa taka-alalla on syksy, vanhempainvapaan loppuminen ja valinnat mitä sen jälkeen. Onneksi viime aikoina kuviot ovat alkaneet hieman selviämään, mutta paljon täytyy luottaa vain siihen, että kyllä asiat menevät omille raiteilleen. Nyt vain nautin alkavasta kesästä ja siitä, että saan olla rauhassa kotona seuraten läheltä pojan kasvua ja kehittymistä.


Miten sinä otat omaa aikaa?

Imetyksen alkutaival


Postaus toteutettu yhteistyössä Hujauksen kanssa
postauksen lopusta löydät alennuskoodin ilmaisiin toimituskuluihin


Asia mitä pyörittelin mielessäni paljon jo ennen lapsen syntymää oli imetys. Odotin sitä innoissani, kuvittelin mielessäni ne ihanat ensihetket kerta toisensa jälkeen. Jännitin sitä nousisiko maito missä kohdassa, tulisiko imuotteen kanssa ongelmia tai sattuisiko imetys alkuun paljonkin – pieniä paineita oli siis ilmassa. Ensimmäiset hetket, kun poika oli rinnalla olivat maagisia. Olin erittäin uupunut synnytyksen jälkeen ja ihan päästä pyörälläni, silti meidän yhteinen alku oli jotenkin luonteva. Tuntui siltä, että asiat heti loksahtivat paikoilleen, kun poika sai rinnan suuhunsa.

Ei alku ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Varsinkin toiselta puolelta poikaa syöttäessä kipu oli ihan käsittämätön, normaalia alkuarkuutta kuitenkin. Kärsimättömänä ruikutin rintakumin perään sitä kuitenkaan onneksi saamatta. Ihan hyvä niin, sillä alun jälkeen homma helpottui pikkuhiljaa. Rintakumista voi saada kyllä lyhytaikaista apua imetykseen, sillä se voi helpottaa lapsella rintaan tarttumista, mutta toisaalta se heikentää rinnan saamaa stimulaatiota, joka puolestaan vaikuttaa suoraan maidoneritykseen.

Minulla maito nousi heti kohisten, kun pääsimme toisena päivänä pojan syntymästä potilashotellin puolelle omaan rauhaan. Kokemuksena potilashotellissa olo oli todella ihana, kun saimme yhdessä pesiä hotellihuoneessa pienenä perheenä. Maidon nouseminen ja kaikki ne hormonit kuitenkin aiheuttivat valtavan tunteiden vuoristoradan. Olin myös todella hämmentynyt siitä valtavasta  maidon nousuun liittyvästä kuumotuksesta rinnoissa ja rikotut kaalinlehdet tulivatkin silloin erittäin tutuiksi. Meillä pojan verensokereita jouduttiin seuraamaan tiheästi ja siitä tuli kyllä omat paineensa, kun toista piti kellon kanssa syöttää väkisin. Toinen kätilö sanoi yhtä ja toinen toista ja olin todella hämmentynyt sekä myöskin peloissani siitä saisiko poika maitoa tarpeeksi. Maitoa tuli, paino lähti nousuun ja nopeasti pääsimme lähtemään kotiin. Kotona kaikki tuntui heti paljon luontevammalta ja imetys helpottui kun pääsin itse rentoutumaan kunnolla imetystyynyn kanssa.




Lapsentahtisesti imettäen


Matka tuosta imetystaipaleen alusta tähän hetkeen tuntuu valtavan pitkältä, vaikka siinä välissä onkin vain 15 viikkoa. Olen alusta asti ottanut sen asenteen, että meillä syödään silloin, kun pojalla on nälkä oli paikka tai aika mikä tahansa. Alkuun toki vajaan viikon ajan käytin sovellusta, jolla sai kellotettua imetyksiä, mutta nopeasti varmuuden kasvaessa jätin sen pois ja siirryin kokonaan lapsentahtiseen imetykseen. Meillä imetys on pääosin ollut todella helppoa ja huoletonta, olen ollut siitä erittäin kiitollinen. Toki niitä epätoivon hetkiäkin on ollut varsinkin tiheän imun kausina. Välillä tuntuu ettei mikään muu kuin tissillä olo ole hyvä. Kun toinen haluaisi syödä koko ajan aamusta yöhön niin siinä meinaa epätoivo herkästi väsyneenä iskeä. Kuitenkin yritän nauttia siitäkin, nämä hetket menevät kuitenkin hujauksessa ohitse ja kuten aiemmin olen kirjoittanut niin on hyvä muistuttaa siitä, että kaudet ovat kausia.

Kotona ei ole aina niin väliä miten ja missä imettää, kunhan se on mukavaa molempien mielestä. Olen imettänyt Citymarketissa sovituskopissa, kahviloissa, siskon keittiön lattialla ja kerran Prismassa piilossa kenkäosastolla, kun (nälkä)huuto alkoi olemaan infernaalinen. En toki vilauttele julkisella paikalla, vaan yritän tehdä syötöt niin huomaamatta kuin vain voin ja tämän mahdollistaa aina mukana kulkevat harsot sekä hyvät toimivat imetyspaidat! Raskauden aikana ostin useita imetyspaitoja valmiiksi, mutta niitä olisi saanut olla enemmän ja toimivammilla systeemeillä. Imetyksen pitää olla mukavaa ja helppoa, luontevaa. Sen olen saanut oppia, että nopeus on valttia, kun pienelle iskee nälkä ja hankalan virityksen kanssa menee molemmilta vain hermot.

Tarkoituksenani olisi täysimetys sinne 6kk ikään asti. Ajatuskin imetyksen lopettamisesta tuntuu jotenkin riipivältä, mutta tarkoitukseni on jatkaa sitä niin pitkään kuin poika haluaa. Tällä hetkellä haluaisin päästä sinne WHO:n kahden vuoden suositukseen asti jos se vain on mahdollista. Mielestäni kuitenkin jokainen äiti tekee itse päätöksensä imetyksen suhteen, elämäntilanteita on erilaisia ja imetys ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa äitiä. Lempeyttä tarvitaan tästäkin asiasta keskustellessa enemmän! Vaikka minä olen hurahtanut imetykseen niin ei jokaisen äidin tarvitse.




Hujaus – huomaamatonta imetystä missä ja milloin vain


Minulle kotimainen vaatemerkki Hujaus tuli tutuksi #juttutuulella kampanjan myötä ja tämä yhteistyö onkin erittäin mieleinen minulle. Hujauksella ollaan panostettu siihen, että imettää voisi kätevästi ja huomaamattomasti missä vain. Hujauksen takaa löytyy kaksi äitiä, Iina sekä hänen kälynsä Laura. Kokemuksen syvällä rintaäänellä he tietävät mitä imettäminen mahdollisine haasteineen on ja siten he haluavat tuoda helpotusta muiden äitien arkeen. Imetysvaatteiden lisäksi heidän valikoimastaan löytyy myös imetysluukuttomia ihania huppumekkoja, imetyskoruja,  tuubihuiveja sekä legginsejä. 

Yrityksemme ydinajatuksena on tehdä imetyksestä luonnollinen osa arkea ja tarjota toimivia tuotteita sitä helpottamaan. Tehtävänämme on auttaa osaltamme kaikenlaisia äitejä omassa vauva- ja lapsiarjessaan. Me tiedämme mitä on imettää lähes kellon ympäri ja olemme kokeneet ne kuuluisat vaiheet; pöllöniskat, tiheät imut, rintaraivarit. Tuotteemme tuovat piristystä ja helpotusta arkeen.
- Hujaus





Ihastuin Hujauksen mallistossa kauniisiin yksinkertaisiin malleihin, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaankin. Varsinkin hupullinen Kotva imetysmekko kanerva kuosisilla tehosteilla on mielestäni todella upea niin imetys kuin perus mallisenakin! Hujauksen keskeisiä arvoja ovat ekologisuus, eettisyys ja läpinäkyvyys. On ilo, että Hujauksen tuotteet suunnitellaan Suomessa ja ne on valmistettu Oulussa heidän yhteistyöompelijallaan. Olen viime aikoina huomannut, että ihmiset ovat alkaneet enemmän kiinnostumaan vaatteiden ja niiden materiaalien alkuperästä ja onkin hienoa, että omalla valinnallaan voi tukea kotimaista työtä. Pidetään huoli siitä, että voimme jatkossakin ostaa kotimaisia vaatteita!

Sain valita itselleni mieluisan paidan, kerrankin yllätin itseni enkä ottanut sitä perus mustaa vaihtoehtoa ja valitsin kauniin keltaiseen taittavan okran värisen Luotto paidan. Paitojen koot ovat nafteja, mutta ohjeet oikean koon löytymiseen löytyvät täältä. Paita on todella napakkaa materiaalia istuen päälle mukavasti. Sen kanssa on ollut helppo liikkua sekä tietenkin myös imettää. Samanlaiseen imetysluukkuun en ollutkaan vielä törmännyt ja se osoittautui nopeasti todella käteväksi ja pelkoa ylimääräisistä vilautteluista ei ole ollut. Vaikka kyseessä onkin yhteistyönä toteutettu postaus niin suosittelen Hujausta teille erittäin lämpimästi!



Minulla on nyt ilo jakaa teille alennuskoodi TURKOOSI, jolla saat ilmaiset postikulut Hujauksen verkkokaupasta. Koodi on voimassa sunnuntaihin 7.4. asti! 

Millainen suhde sinulla on imetykseen?

Meidän kodin kestotuotteet

mehiläisvahakääreet saatu Hyvinvoinnin.fi kautta testiin, postaus sisältää mainoslinkkejä


Viime vuosina erilaiset herättelevät haasteet ovat levinneet kulovalkean tavoin, eikä minulle ollutkaan yllätys, että nyt ollaan kohistu muovittomasta maaliskuusta. Vaikka en haasteiseen olekana sen suuremmin lähtenyt mukaan niin koen tämänkin kampanjan erinomaisena muistuttajana siitä miten muovia voisi oikeasti kuluttaa vähemmän. Pienistä teoista arjessa voi tulla suuri puro ja kun tarpeeksi moni ihminen tekee niitä tekoja niin vaikutukset voivat olla mittavat!

Meillä kierrätetään kaikki mahdollinen. Olen etenkin viimeisen vuoden aikana pyrkinyt löytämään meille sopivia pakkauksettomia palatuotteita siivoussaippuoista shampoisiin. Erityisesti olen pyrkinyt tämän vuoden puolella välttämään minkäänlaista ruokahävikkiä, vaikka se välillä tuntuukin liki mahdottomalta. Olen loppupeleissä aika nirso. Häpeäkseni on myönnettävä, että aiemmin en koskenut ruokaan, jos se vähänkin epäilytti minua. Nyt äitinä olen yrittänyt ottaa mentaliteetin, että ihan sama, ruoka on ruokaa ja jos se ei liiku niin hyvä. Eteenpäin olen siis oikeasti mennyt tässä asiassa!

Meillä kestoillaan hyvin monin eri tavoin ja suosin kirpputoreja uutena ostamisen sijaan. Vielä koen meillä olevan liikaa tavaraa ja yritän päästä siitä mahdollisimman tehokkaasti eroon – hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa. En ole mikään puhdasoppinen zero waste ajattelija, mutta haluaisin löytää lisää inspiraatiota aiheeseen. Kurkataan nyt siihen millä kaikilla tavoin meidän taloudessa kestoillaan.




KEITTIÖN KESTOT

Ostokset kulkeutuvat meidän kotiimme pääosin kangaskassissa ja vähän aikaa sitten ompelin kangaskassien kaveriksi kestohedelmäpussin. Suurimmaksi osin kauppareissuilla tosin tulee vain punnittua kasvikset/hedelmät sellaisenaan ilman mitään pusseja, mutta toisinaan on kestohedelmäpussillekin tarvetta. Keittiön tasot pyyhin kestotiskirätillä ja jos jotakin sotkua tulee niin löytyy meiltä myös kestotalouspaperia. Alkuun kestotalouspaperia oli jotenkin vaikeaa käyttää, mutta sitten kun talouspaperi oli kokonaan loppu niin kummasti niiden käyttö lähti vain sujumaan! Kestotalouspaperiin olen itseasiassa hullaantunut sen verran, että niitä voisi tehdä jämäkankaista lisää. 

Meiltä löytyy kestoleivinpaperi, vaikkakin sen käytössä olen superhuono eli prepattavaa olisi. Sen sijaan folion ja tuorekelmun tilalla olen opetellut viime aikoina käyttämään mehiläisvahakääreitä, joita sain testiin Hyvinvoinnin.fi verkkokaupasta. Olen käyttänyt kääreitä pääasiassa kantena tai suojana erilaisille kulhoille ja lautasille, kääre toimii hyvin myös esim. eväsleipien ympärillä. Kuitenkaan kääreet eivät ole ikuisia, vaan käyttöasteesta riippuen ne kestävät n. 12kk. Kuitenkin sinä aikana tulee säästettyä jo monen monta metriä foliota ja tuorekelmua! Kääreitä voit aiheesta innostuessasi valmistaa myös itse, hyvä blogiteksti aiheesta löytyy Pala saaristoa -blogista. Hyvinvoinnin.fi kaupasta SuperBeen kääreitä löytyy niin kolmen kappaleen pakkauksina S (20x20cm), M (26x26cm) ja L (33x33cm) kokoisena kuin näiden kaikkien kokojen lajitelmana. Myös yksittäisiä XL (50x40cm) kokoisia kääreitä löytyy. Ostit kääreet valmiina tai valmistit itse, käteviä ne ovat joka tapauksessa!

Vaikka keittiöstämme pääosin kestotuotteita löytyykin niin vielä on pari kohdetta kokeilematta: kestopillit (sopivia en ole vielä löytänyt ja normaaleja emme käytä lähes ollenkaan) ja pestävä kahvinsuodatin. Varsinkin kestokahvinsuodattimesta kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä!



HENKILÖKOHTAISET KESTOT

Ehkä yksi ensimmäisistä kokeilemistani kestotuotteista oli kuukuppi. Olen myös joskus kokeillut kestositeitä, mutta niitä en kokenut omakseni. Meikit putsaan kankaisilla kestovanulapulla (ohje löytyy täältä) ja olen muutaman virkannut myös bambulangasta. Poika käyttää kestovaippoja ja niiden kaveriksi on kestovanulappujen kaltaisia superpehmeitä peppulappuja

Vielä toistaiseksi kuitenkin korvat putsaan paperivartisilla vanupuikoilla, vaikka niillekkin lienee jokin muu vaihtoehto. Flunssan iskiessä kangasnenäliinat voisivat olla todella käteviä ja niitä olisikin helppo tehdä esim. pehmeästä (rikki kulutetusta) lakanasta – sekä nenänpielet että luonto kiittävät. Hoitolaukussani kulkee pul pussi kestovaippoja ja kastuneita vaatteita varten. 

Imetystaipaleen alussa naureskelin miten turhia liivinsuojat ovat. No eipä naurata enää! Äitini on tehnyt meille kestovaippojen lisäksi ison kasan kestoliivinsuojia ja niistä olen kyllä ikionnellinen. Ne ovat niin mukavia ja tarpeeksi isoja niin ei haittaa, vaikka ne vähän liikkuisivatkin imetystopin/liivien sisällä päivän mittaan. 


Vaikka alussa minulla olikin sellainen olo, että eihän meillä nyt sen ihmeemmin kestoilla niin kyllä tuosta lopulta aika monta eri tapaa tulikin. Voi olla, että tästäkin on jokin kohde unohtunut nimittäin usein sitä tulee kestoiltua ihan huomaamattaan. Yksi mistä vielä haaveilen on pölypussiton imuri, mutta niin kauan kuin nykyinen imuri pelittää hyvin niin sen hankkiminen ei ole ajankohtaista. 


Nyt loppuun haluaisin kuulla miten teillä kestoillaan sekä onko sinulla vielä lisää vinkkejä millä tavoin me voisimme kestoilla lisää! 

Käännän sivua



Nyt jos koskaan on aika kääntää sivua blogin suhteen. Tämä ei tarkoita minkään loppumista vaan enemmänkin itseni vapauttamista sisäisistä kahleista, joita olen itselleni ajan myötä kirjoittamisen suhteen luonut. Olen viime vuosina vaatinut itseltäni liikaa monen asian kanssa ja samalla luonut itselleni kamalat suorituspaineet. Ihan kuin mikään ei riittäisi, aina pitäisi tehdä paremmin. Olin unohtanut miltä tuntuu kirjoittaa vapaasti, oikeasti nauttia tästä hommasta. Blogi oli minulle ennen paikka kanavoida omia ajatuksia, melkein kuin julkinen päiväkirja. En kauheasti koe tarvetta enää henkilökohtaisille vuodatuksille, mutta haluan vapautua luomistani kahleista.

Niin typerää kuin se onkin niin oikoluen ja kirjoitan tekstejä uudelleen ja uudelleen kymmeniä kertoja. Sen vuoksi se ottaa aikaa niin paljon, pahimmillaan kymmeniä tunteja. Liika hiominen voi olla karhunpalvelus monta kertaa. En voisi kuvitellakaan kirjoittavani tekstiä vain hetkessä fiilistellen, ennen tein niin aina. Pelkään virheitä, pelkään sitä etten osaa selkeästi tuoda ajatuksiani esille. Ja se aloittamisen vaikeus, huh. Miten tämä on päässyt menemään tähän pisteeseen asti?

Olen nyt muutamana päivänä kirjoittanut pitkästä aikaa päiväkirjaa ja eilen pohdinnan jälkeen kirjoitin isolla sanan armollisuus. Taas jälleen kerran olin hylännyt armollisuuden itseäni kohtaan, unohtanut sen johonkin nurkkaan huojuvien tavarapinojen alle. Niin usein muille muistuttelen armollisuudesta, vaikka minun olisi pitänyt tehdä se itselleni. Mutta tässäkin kohti taas sitä lempeyttä tarvitaan, nyt on katse taas horisontissa pitkän hapuilun jälkeen ja olen taas oppinut lisää itsestäni.

Alan kirjoittamaan taas rennommin, olemaan tässä hetkessä nauttien siitä mitä teen. Se on ollut tämän blogin ydin aiemmin ja siihen on hyvä taas palata.

Ja muutama sana vielä itse blogista. Haluaisin kirjoittaa enemmän äitiydestä, arjesta kotona, pienistä ihanista asioista siihen liittyen. Pikkuhiljaa Turkooseja Unelmia blogi siirtyy kokonaan kotimaiseen luonnonkosmetiikkaan, joka on hieman isompi pitkään harkittu muutos. Kotimaisuus, ekologisuus, pienet paremmat valinnat arjessa – siinä olkoot blogin suunta tulevalle.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle 

Meillä menee hyvin – uskaltaako sitä sanoa ääneen?




Pojan syntymästä asti on meillä mennyt mielestäni todella hyvin ja olemme päässeet monessa asiassa erittäin helpolla. Poika ei pahemmin itkeskele, imetys on sujunut hyvin ensi hetkistä alkaen ja nyt kun meille on huomaamatta alkanut muodostua kunnon päivärytmi niin myös yöunetkin ovat todella rauhallisia. Välillä saan juotua kahvin ihan itsekseni pojan katsellessa leikkikaarta ja pääsen väsyneen lapsen kanssa helpolla, kun vaunujen lähtiessä liikkeelle tulee uni heti. Poika on minussa kiinni, mutta toisaalta saan taukojakin. 

Ei meillä arki toki pelkästään juhlaa ole. Ystäväni antoi ehkä parhaan vinkin heti äitiys "matkani" alussa: ajattele että se on vain vaihe ja menee ohitse. Sitä ei voi tietää kauan se jokin ikävämpi asia kestää, mutta ainakin minua helpottaa ajatus siitä, että kyseessä on vaihe ja se loppuu jossakin kohti.  Tällä ajatuksella menin viikonlopun, kun sekä pe-la että la-su yönä sekä sitten päivällä meillä oli todella levotonta ja melkein koko viikonlopun ajan olisi poika vain halunnut olla rinnalla tai sylissä. Viime yö oli taas parempi ja poika aamulla tyytyväisempi, selvästi "vaihe" meni ohitse. 

Meillä pääsääntöisesti yöt mennään menestyksekkäästi kahdella syötöllä ja se on auttanut päivienkin kanssa todella paljon. Toki aina ei ole ollut näin, ensimmäisten kuukausien aikana poika söi paljon useammin ja on meillä ollut vaiheita jolloin saan syöttää tunnin välein läpi yön. Tässä kohtaa olen iloinen siitä, että pääsääntöisesti meillä nukutaan näin hyvin, koska monella muulla valvotaan hyvin monta vuotta putkeen ilman yhtään hyvää yötä. Onneksi osaan arvostaa tätä, huonommat yöt pitävät minut sopivasti maan pinnalla.

Keskustellessa vauvoista ja vauva-arjesta muiden kanssa olen usein pohtinut sitä mitä uskaltaa sanoa toisille äideille ja mitä ei. Vanhemmuus on jotenkin niin herkkä aihe ja koskaan ei voi tietää miten toisella oikeasti siellä kotona menee. Usein tuntuu siltä etten uskalla aina iloita tästä kaikesta hyvästä, kun niin monella muulla on vauvan tai parisuhteen kanssa haastavampaa. Toisaalta myös toisinpäin: kun väsymys painaa päälle huonosti nukutun yön jälkeen tai kun koko päivä on yhtä surkeiden sattumusten sarjaa niin tuntuu tyhmältä sanoa siitä ääneen, koska jälleen kerran meillä menee yleisesti ottaen niin hyvin.

Vaikka vertaistuki onkin pääosin ihanaa niin ymmärrän myös sen etteivät kaikki kaipaa sitä. Äidit usein vertailevat vähän kaikkea, keskusteluissa suorastaan kilpaillaan siitä kenellä menee huonoiten tai parhaiten. Sorrun tähän itsekin ikävä kyllä ja olen tietoisesti yrittänyt pysyä poissa tällaisista keskusteluista niin oikeassa elämässä kuin somessakin. Silti sitä automaattisesti vertaa itseään herkästi muihin. Jokainen lapsi on yksilö. Eikö sen pitäisi riittää, että äitinä tekee parhaansa?

Yksin en jaksaisi läheskään niin hyvin ja paljosta saan kiittää toimivaa parisuhdetta. Kalle on hypännyt isyyden rooliin todella upeasti ja hoitaa poikaa siinä missä minäkin. Päivät toki olen yksin, mutta iltaisin Kalle on puolestaan enemmän pojan kanssa niin että saan tehtyä ruokaa tai siivottua. Liian usein pidän tätä kaikkea itsestäänselvyytenä, vaikka ei todellakaan pitäisi.

Minulle todella tärkeäksi on tullut omien juttujen tekeminen, ne auttavat jaksamaan paremmin arjessa. Toisaalta en olisi jaksanut hypätä hapanjuurella leipomisen ihmeelliseen maailmaan, hifistellä kestovaippojen kanssa tai käydä moikkaamassa muita äitejä, jos arki olisi raskaampaa. Jotenkin olin valmistautunut siihen, että kaikki olisi paljon vaikeampaa vauvan kanssa, mutta sainkin yllättyä iloisesti. 

Tämän ajatusten tulvan jälkeen haluan toivottaa sinulle ihanaa alkanutta viikkoa ♡

Vauva ja kissat



Raskauden aikana yksi asia jännitti minua enemmän kuin mikään muu – miten kissat sopeutuisivat uuteen perheenjäseneen? Meiltä löytyy pian kymmenvuotias raitapaita Tiikeri ja pitkäkarvaisempi neiti Papu. Tiikeri tuli luokseni n. puolentoista vuoden iässä lapsiperheestä, jossa sitä oli kaltoin kohdeltu ja puolestaan Papun otimme Kallen kanssa pentuna, kun olimme muuttaneet yhteen kuusi  ja puoli vuotta sitten. Tiikeri otti heti Papun lämmöllä vastaan ja tästä meidän kaksikosta on muodostunut todella tiivis pari heti alusta asti.

Tiikeri on aina hieman pelännyt lapsia sekä vähän äänekkäämpiä aikuisia. Jos tilanne on liian jännä niin Tiikeri menee piiloon tai tulee arasti kurkkimaan josko kuitenkin uskaltautuisi tulla rapsutettavaksi. Siinä missä Tiikeri on todella pehmo luonteeltaan niin Papu on itsenäisempi, vaikkakin on mukana kaikessa mitä meillä tehdään. Papu on jostakin syystä aina pitänyt lapsista ja varsinkin ihan pienet kiinnostavat häntä kovin, aikuiset taas ovat arveluttavia tämän meidän pienen emännän mielestä. 




Ennen lapsen syntymää minulla iski todella huono omatunto kissojen takia. Olen kuullut niin paljon tarinoita siitä, että kissat olisivat lasten synnyttyä todella mustasukkaisia ja toisille on jouduttu jopa etsimään uusia koti, kun uuteen tilanteeseen ei ole sopeuduttu puolin tai toisin. En halua ylimääräistä stressiä kissoille ja ajatuskin niistä luopumisesta riisti sydäntäni. Kuitenkaan en voinut muuta kuin toivoa parasta, varsinkin Tiikerin suhtautumista uuteen perheenjäseneen jännitin kovin.

Raskaana minusta tuntui, että Papu alkoi viettämään sylissäni normaalia enemmän aikaa ja syliaika vain lisääntyi mitä pidemmälle raskaus eteni. Lasketun ajan lähentyessä annoin kaiken huomioni kissoille mitä he vain huolivat. Varsinkin kun olimme koko perhe päiväunilla ajattelin kaiholla, että seuraavaan vastaavaan hetkeen menisi varmasti aikaa. Kun pojan syntymän aika tuli niin sairaalassa iski ihan kauhea ikävä kissoja kohtaan ja odotinkin kovin kotiin paluuta. Kalle oli pohjustanut tilannetta kissoille tuomalla pojalta tuoksuvia harsoja kotiin.

Alkuun vauva pelotti varsinkin Papua suuresti ja tästä yllätyinkin hieman. Sen sijaan Tiikeri oli rohkeampi, vaikkakin kumpikin kiersivät hänet pääosin todella kaukaa ja vain välillä tulivat varovasti nuuskuttelemaan. Onneksi minua kohtaan kumpikaan ei osoittanut mieltään ja Kallea kohtaan he olivat ihan normaalisti, mitä nyt Tiikeri alkoi tulemaan useammin syliin. Vaikka mitään kriisin poikastakaan ei tilanteessa ollut niin se tuntui silti minusta todella kankealta, ei luonnolliselta. Ja sitten tuli yllättävän muutoksen aika.




Kun vierailimme koko perhe uudenvuoden vaihteen aikaan äitini luona niin kissat käyttäytyivät heti paljon rennommin. Poika alkoi kiinnostaa ja varsinkin öisin jos pieni vähänkään päästeli kiukkuisempia ääniä nälissään niin sekä Tiikeri että Papu tulivat jostakin päin taloa kauhealla kiireellä katsomaan onko kaikki ok. Alkuun Papu jopa vahti kun poika oli muiden kuin meidän sylissä. Olen kuullut koirien tekevän tätä, mutta hassua että kissatkin!

Nyt pojan ollessa kymmenen viikon ikäinen on tilanne erinomainen. Kissat lämpeävät enemmän ja enemmän pojalle, Papua ei haittaa vaikka poika huitoisi ja ääntelisi vieressä vaikka kuinka kärttyisästi. Päivisin päiväunille mentäessä tulee Tiikeri aina pötköttämään meidän kanssamme ja jossakin kohti myös Papu ilmaantuu paikalle. Niin moni asia on kuin ennenkin ja ehkä vielä paremmin. On meillä ollut jo tilanteita kun Papu menee Kallen syliin nukkumaan, vaikka poika on jo siinä. Mitään mustasukkaisuutta ei ole edelleenkään näkynyt ja nyt alkaa tuntumaan samalta kuin ennen pojan syntymää.

Hiljaa hyvä tulee.

Miten teillä lemmikit ovat ottaneet uudet perheenjäsenet vastaan?

Kalenterini vuodelle 2019 – polku täynnä tarinoita



En tälle vuodelle halunnut tehdä mitään erityisiä uudenvuoden lupauksia. Ehkä tämän vuoden iskulauseekseni voisin valita seuraavan: Enemmän käsitöitä, läsnäoloa ja kirjoja – vähemmän somea. Kuitenkin tammikuun ajan homma jatkui somen suhteen ennallaan, roikuin puhelimella usein pojan ollessa rinnalla. Onneksi vuosi on vasta aluillaan ja lempeästi kun itseäni muistuttelen niin nuo tavoitteet eivät tunnu väkinäisiltä.

2018 vuonna yritin muistuttaa itseäni itsemyötätunnosta ja koenkin onnistuneeni tässä pienessä tavoitteessani hyvin. Samaa jatkan myös tämän vuoden puolella. Vauvan ensimmäisenä vuotena lempeyttä ja armollisuutta itseäni kohtaan tarvitsen enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka tähän mennessä meillä on mennyt kaikki suoraan sanottuna loistavasti niin tulevaisuus on aina mysteeri, työkaluja on hyvä olla valmiina haastavampiin tilanteisiin.




Testasin viime vuonna uutta Polku kalenteria ennakkoon, kun Luonnonkaunis -blogin Ann-Christine suunnitteli sitä Ajastolle opinnäytetyönään. Aiemmin minulla oli ongelmia löytää itselleni sopiva kalenteri tai kansiin sopivat sisällöt, sillä olen äärimmäisen nirso kalenterin käyttäjä. Eniten minua on aiemmin häirinnyt liian voimakkaat fontit tai muut pienet yksityiskohdat, mutta Polussa kaikki on harkittua ja herkkää. Tämän kalenterin sisältöä oli heti helppo käyttää ja se innosti minut tarttumaan kalenteriin useammin kuin aiemmin. Tein myös paljon erilaisia hyvinvointiin liittyviä havaintoja ns. pakollisten merkintöjen lisäksi, välillä täytin sitä päiväkirjamaisesti ja toisinaan keskityin koristelemaan aukeamia – tästä kalenterista on moneksi.

Sain Ann-Christineltä lahjaksi tämän valmiin Polku kokonaisuuden, joka on nyt toiminut kotona kalenterina pienemmän taskukoon Moleskinen kulkiessa hoitolaukussa. Mielestäni Polku on visuaalisesti eheä kokonaisuus kansista sisältöön. Polku auttaa sinua kuuntelemaan itseäsi erilaisten tehtävien ja työkalujen avulla. Vuodelle asetetaan alun kysymyksien jälkeen kolme päätavoitetta ja pitkin vuotta mennään niitä kohti välitavoitteiden ja pohdinnan kautta. Varsinkin tehtävien lajittelutekniikasta sain itse paljon iloa viime vuonna. 

Mitä tarvitset juuri nyt? Kalenterista löytyy ajatuksia herättäviä ja tsemppaavia lauseita. Kaikille ne eivät uppoa, mutta minä pidän pienistä ajatuksia herättävistä kysymyksistä ja kannustuksista arjen keskelle. Kalenteri muistuttaakin lempeästi pysähtymään hetkeksi arjen pyörteessä. Pidän vaakatasoisista viikkoaukeamista, joissa on tilaa kunnolla merkitä menot ja myöskin viikkoaukeamien muistan/haluan kohdat ovat olleet hyödyllisiä hyvinvointia ajatellen. 




Vaikka kalenteri onkin äärettömän kaunis niin kannet eivät ole kauhean tukevat. Näissä kansissa on vain kaksi rengasta ja kuusirenkaiseen tottuneena ne ovat hieman huterat. Ilokseni voin kuitenkin teille paljastaa, että seuraavan vuoden kalenteri (kyllä, jatkoa tulee!!) on tukevampi kuusirenkainen ja kansien materiaali hieman muuttuu muutenkin. Seuraavan vuoden sivupaketti tulee sopimaan näihin tämän vuoden kaksirenkaisiin kansiin sekä uusiin kuusirenkaisiin, joten jos vielä ostat tämän vuoden kalenterin niin kansia voi käyttää myös ensi vuonna. Kalenteri löytyy vielä Ajaston verkkokaupasta.

Koen kalenterin sisällön olevan tärkein ja siinä Ann-Christine on onnistunut täydellisesti! Kannet ovat kauniit ja Polkua onkin kiva pitää näkyvillä muistuttamassa olemassaolostaan. Tämä kalenteri on hyvä valinta jokaiselle henkisestä hyvinvoinnista kiinnostuneelle. Olen todella iloinen siitä, että voin jatkaa Polkua myös ensi vuonna, sillä tämä on minulle täydellinen sisällöltään.

Kestovaippailuun hurahtanut

kestovaipat


Muutama päivä takaperin lajittelin ja viikkasin laatikkoon pesemiäni imuja kestovaippoihin ja silloin tajusin hurahtaneeni tähän hommaan ihan totaalisesti. Kuinka tässä nyt näin kävi? Kyse on kuitenkin vain pelkistä vaipoista. Minulle suurimmaksi osin kestovaippailu oli itsestäänselvyys sen ollen sekä ekologinen että taloudellinen teko. En kuitenkaan ole asian kanssa ehdoton ja vielä meillä mennään öisin ja kaupungilla liikkuessa kertakäyttöisillä muumivaipoilla. Kuitenkin itseluottamuksen kasvaessa tässä asiassa kokemuksen myötä olen ottanut enemmän askelia siihen suuntaan ettei kertakäyttöisiä tarvitsisi välttämättä kuin kerran pari viikossa tai lopulta jopa kuukaudessa.

Alkuun meillä käytettiin kertakäyttöisiä vaippoja ihan vain sen takia, että halusin totutella meidän uuteen pieneen perheenjäseneen rauhassa. Kuitenkin arjen alkaessa sujua aloitimme kestovaippailun ensin flanelleteista ja niiden päällä olevista kuorivaipoista. Siitä laajensimme pikkuhiljaa valikoimaa muutamaan äitini tekemään täytettävään taskuvaippaan. Niitä hieman varmistelin villahousuilla kun en vielä hallinnut taskuvaippojen sisällä käytettävien imujen valintaa. 

Flanelletteja voin suositella erittäin suurella lämmöllä jokaiselle aloittelijalle ja meillä ne toimivat hyvin jo alle neli kiloiselle. Onnenamme oli kestovaippaileva ystävä, jolta saimme erinomaisen aloituspaketin äitini tekemien vaippojen lisäksi. Yksi hyvä vaihtoehto omalle lapselleen sopivia vaippoja etsiessä on vaippalainaamot, joita löytyy ympäri Suomea! Myös Kestovaippakirppis ja -tuki (Kodin kestot ry) facebook sivu kannattaa kurkata. 

Poitsumme kasvoi niin nopeasti ettei mennyt kauaankaan kun kuvissakin näkyvissä oleva pilvi taskuvaippa alkoikin istumaan aika kivasti päälle. Tällä hetkellä meillä on ikää vähän vajaa seitsemän viikkoa, mutta painoa on kertynyt jo yli kuusi kiloa! Ruoka maistuukin pojalle todella hyvin ja se näkyy kokoajan pieneksi jäävissä vaatteissa. Onneksi meillä olevissa erimerkkisissä taskuvaipoissa on säätövaraa nepparien ansiosta. Niiden ansiosta istuvuus säilyy, vaikka makkaroita tuleekin koko ajan pojalle lisää. Olen saanut jättää hyvästit jo flanelleteille, mutta ne palvelivat meitä erinomaisesti vajaan kuukauden ajan! Siinä säästettiin jo erittäin monta kertakäyttöistä vaippaa.





Toisina päivinä selviämme yksillä vaatteilla ilman yhtään ohivuotoja, mutta toisinaan sattuu vahinko jos toinenkin. Useimmiten se johtuu huonosta imuyhdistelmästä tai huolimattomasti laitetusta vaipasta. Pistän tämän ihan harjoittelun piikkiin, mutta kyllä jokaisessa vauvaperheessä varmasti pyykkiä tulee. Niskakakkoja meillä ei ole kestojen kanssa koettu yksiäkään! (koputan puuta) Meillä pestään muutenkin pyykkiä ainakin joka toinen päivä ja vaipat menevät siinä samalla. 

Taskullisten kestovaippojen kokoaminen on mielestäni erittäin terapeuttista ja kivaa hommaa, vaikka se kuulostaakin varmasti hieman hullulta. Vielä vähän on hakemista toimivien imuyhdistelmien kanssa, mutta koko ajan opin lisää. Äitini luona saumuroin yli 50 bambu-hamppu imua meille sekä ystäville ja vielä vain materiaalia riittäisi muutamaan samanlaiseen satsiin! Pitkästä aikaa ompeleminen oli kivaa hommaa sillä imujen saumurointi on onnekseni älyttömän helppoa ja yksinkertaista. Imujen maailma onkin aika mutkikas ja voisin siihen tarttua omassa postauksessa kunhan vain kokemusta karttuu vielä vähän lisää. 

Kohdallamme taloudellisen ja ekologisen hyödyn lisäksi on ollut vielä yksi iso plussa kestovaippailussa: pojan siisti iho vaippa-alueella! Varsinkin alussa laitokselta kotiin tultuamme kun käytimme pelkästään kertakäyttöisiä vaippoja rupesi iho punoittamaan ja aristamaan herkästi vaippa-alueella, mutta ongelma poistui kun siirryimme pääosin kestoilemaan ja vaihdoimme kertakäyttöiset vaipat muumivaippoihin. 

Näillä kokemuksilla on kiva jatkaa kestovaippailijan matkaa eteenpäin. 




Jos kestovaippailu on sinulle vielä tuntematon alue niin kurkkaa kestovaippailijan sanasto sekä muutenkin erittäin hyvä Vaippainfo sivusto!


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita kestovaippailuun hurahtaneita? 

Onko sinulla jotakin kysyttävää kestovaippailusta?

Ikävä toisten luo



Takana on elämäni nopeimmat neljä viikkoa. Jos raskauden lopussa aika tuntui välillä matelevan niin nyt päivät hujahtavat ohi toinen toistaan nopeammin. Arki on täynnä kakkavaippoja, epäsäännöllisiä yöunia, pienen miehen tuhinaa, tissillä roikkumista ja pieniä vaunulenkkejä, mutta nautin tästä kaikesta suuresti. Äitinä olo on ihanaa, vaikka pieni onkin minussa kiinni melkein 24/7. Tosin viihtyy hän myös isänsä kanssa! Vielä toistaiseksi neljän seinän sisällä olo ei ole ahdistanut, vaikka toisinaan kaipaankin seuraa. Onneksi eilen oli meille ensimmäisten vauvatreffien aika ja olikin ihanaa nähdä toisia pieniä joulukuisia äiteineen.

Kun vähän vajaa kolme vuotta sitten muutimme Tampereelle niin teimme yhden elämämme parhaimmista päätöksistä. Lohjalle jäi vakituiset työpaikat, kummankin perheet ja ystäviä. Vaikka meillä oli kaikkea niin silti se elämäntilanne ei tuntunut hyvältä. Hyppy tuntemattomaan oli juuri oikea ratkaisu meille silloin ja sitä se on vieläkin. Vähän ihmettelen välillä sitä miten uskalsin olla niin rohkea! Nyt kolme vuotta myöhemmin olen ensimmäistä kertaa ajatellut, että toisinaan olisi helpompi asua lähempänä tukiverkkoja.

Vietimme vähän aikaa sitten Lohjalla vajaan viikon ja oli ihanaa kun apu oli koko ajan lähellä. Katettu aamupala valmiina pöydässä, vapaaehtoisia vaipanvaihtajia ja lukuisia sylejä pienelle – miten ihanaa!  Tuolla reissulla latasimme akkuja ja kotiin lähdön tullessa olo oli erityisen haikea. Tässä tuli minulle tärkeä muistutus siitä, että kaikella on hintansa. On ihanaa asua Tampereella, täällä on kotimme, mutta kyllä Lohjalla on edelleen paikka sydämissämme.

Onneksi välimatka on 200km eikä sen enempää.


Kun maailmani mullistui



On aika päättää tämä blogin hiljaisuus ja aloittaa uusi vuosi ihanilla uutisilla! Perjantaina tulee kolme viikkoa siitä, kun maailmani kääntyi päälaelleen ja pikkuisemme päästi ensimmäiset karjaisunsa – meistä tuli vanhemmat pienelle pojalle. Kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä, olemme opetelleet arkea pienen kanssa ja olen nauttinut siitä suuresti. Vielä tähän asti poika on ollut todella helppo, odotin paljon vaikeampaa alkua monellakin tapaa. Sitten taas on asioita joihin en pystynyt varautumaan kuten se valtava rakkauden ja samalla myös huolen määrä. Tämä vanhemmuus on vienyt minut täysin mukanaan!

Synnytys ei mennyt ihan niin kuin olin toivonut ja harvoin se niin meneekään, mutta toisaalta kaikki meni hyvin. Kokemuksena se oli rankka ja omia voimavaroja tuli testattua oikein olan takaa, mutta lopun palkinto oli todella sen arvoinen. Poikaan oli helppo rakastua heti, hän oli niin pieni ja kaunis, niin täydellinen. Kalle oli ihan mielettömänä tukena ja astui heti upeasti uuteen isän rooliin, olen tästäkin niin onnellinen! Meidän pieni perhe oli ensin osastolla yöt ilman isää, mutta onneksi pääsimme nopeasti potilashotellin puolelle tutustumaan yhdessä tähän pieneen ihmeeseemme.

Kotiin pääsimme neljän päivän iässä ja siitä se arki sitten lähtikin käyntiin nopeasti. Kissat olivat alkuun aika varautuneita ja toisaalta samalla huomionkipeitä, mutta mitään suurempaa mustasukkaisuutta ei ole ollut. Pikkuhiljaa tutustumme toisiimme ja totumme yhteiseloon, onneksi alku on ollut jo lupaava. Oli ihanaa päästä kotiin viettämään ensimmäistä joulua perheenä. En olisi voinut olla onnellisempi, kun maailman paras joululahja tuhisi sylissä ♥

Vuosi 2018 oli todella upea ja ikimuistoinen, toivottavasti alkanut vuosikin olisi yhtä antoisa.


Ihanaa uutta vuotta 2019! 


ps. voit seurata meitä myös Instagramin puolella!