Oma mielipide vai jonkun muun?

On asioita joista minulla on hyvin voimakas mielipide. Jostakin tosin sekin on tullut, mutta kysymys kuuluukin: Jos en voi sietää Hesburgeria  mielestäni mauttoman ruoan vuoksi ja että lapsena meitä ei koskaan viety heseen" koska mäkkäri on parempi" niin onko se minun mielipiteeni vai jonkun muun? Otetaan tähän vielä toinen esimerkki: Olen pitänyt pavuista ruoassa, mutta koska Kalle on sanonut että ne maistuvat jauhoisille niin alan maistaa ne jauhoisina ja en enää tykkää pavuista niin onko se minun vai jonkun muun mielipide? Nyt oli aika ruoka painotteiset esimerkit, mutta u know.

On asioita joihin olen vain kasvanut ja joista on tullut osa omaa minääni. Aika moni asia on tullut äidiltäni ja sisaruksiltani: musiikkimaku, harrastukset, ruoat joista pidän, lemppari ohjelmat yms. Myöhemmin olen ottanut vaikutteita kavereilta ja ihastuksen kohteilta. Olisinko koskaan ruvennut kuuntelemaan hip hoppia, jos siskoni ei olisi? Tai olisinko vaihtanut tyylisuuntaa Kapasiteettiyksiköstä Panteraan ja Annihilatoriin jos en olisi ihastunut hevipoikan? Monta asiaa olen tehnyt vain miellyyttääkseni muita, musiikki on hyvä esimerkki siitä. Kuuntelen mitä olen oppinut kuuntelemaan ja mitä ympäristö kuuntelee. Toisaalta minulla on ollut vaiheita, joissa kuuntelen jotakin vain provosoidakseni.

Miellyttäminen on ollut jo pidemmän aikaa minulle jonkintasoinen ongelma. Haluaisin, että kaikki hyväksyvät minut ja pitäisivät minusta (joka on tietenkin täysin mahdotonta) ja teen paljon sen eteen. Toki jollakin tasolla on pakko sopeutua, mutta virran mukaan laidasta laitaan meneminen on omalla tavallaan rasittavaa.

Pelaanko pelejä tullakseni hyväksytyksi? En koe niin, pidän pelaamisesta ja se on vain asia jonka Kalle toi mukanaan elämääni. Pikkuhiljaa alan löytämään oikeasti omiakin juttujani ja uskallan tykätä vaikkapa Robinin kappaleesta tai popitan Pitbullia pelatessani koska haluan. Olen huomannut, että vaikka kuinka haluaisinkin niin esimerkiksi juokseminen ei ole täysin oma juttuni. Olen koettanut oppia tykkäämään siitä, mutta pingotan liikaa ja ajattelen kaikkea (askel askel, hengitä, rentouta hartiat, loikkaa madon yli, jatka jatka...). Olen pohtinut saliakin, pidänkö siitä oikeasti vai yritänkö pitää vain siksi, että muutkin pitävät? Tähänkään en osaa vielä vastata. Ovatko kynsilakat oikeasti minun juttuni vai haluanko sen vain olevan niin?

Mieleeni nousee yksi iso kysymys: Onko mikään minussa oikeasti aidosti minua? Olen pohtinut pohtimistani näitä kaikkia kysymyksiä jo monta päivää. Minun pitäisi oppia olemaan välittämättä muiden mielipiteistä (saakeli, antakaa mun tykätä pavuista jos mä tykkään, elkääkä kertoko niiden jauhoisesta mausta) ja löytää se oma polkuni. Eikö niin?