Luonnonkosmetiikan shoppailuja

Siirtyessäni käyttämään pelkkää luonnonkosmetiikkaa minussa pikkuisen hiipui pieni kosmetiikan hamstraaja. Rakastan kosmetiikkaa ja sen ostamista. Pakko myöntää, että pikkuinen varasto meidän vaatekaappiin on taas tullut. Vähän aikaa sitten Madaran omassa verkkokaupassa oli kaikki tuotteet -40%. Itselläni atooppiseen ihoon olen saanut suuren avun Pihlaja dd vartalovoiteesta, jota nyt hamstrasinkin talvea varten kaksi pakettia. Myös itselläni toimivaa Herbal Deodoranttia otin kaksin kappalein.





Uutena tuttavuutena tutustuin Madaran Moon Flower sävyttävään kasvovoiteeseen sävyyn Rose Beige. Tuotten tuoksu on mielenkiintoinen, hieman outo, mutta ei minua ainakaan haittaava. Lisäksi tuotteessa on pieni hohde, joka on ihan kivan näköinen iholla. Kostuttaa kivasti ja tasoittaa pieniä epäpuhtauksia. Tilaajalahjana sai Sos* moisure creamin, joka sekin tulee meillä tarpeeseen. Tuote on tehokosteuttava ja itselläni tämä on toiminut todella hyvin.

 Ei tämä minun ostosten tekeminen tässä kuussa tähän loppunut! Vielä tämän päivän ajan on Natural goods companylla ystävämyynti meneillään!  Paljon tuotteita jopa -60% alennuksella. Ja vaikka itse en saanutkaan hyödynnettyä niin kun tilaat ja laitat loppuun ALE10 niin saat -10% vielä ostoskoristasi pois. Ei yhtään pöllömpää! Eli vain ja ainoastaan tänään voimassa ystävämyynti. Niin ja kun tilaat yli 50e niin saat postikulut ilmaiseksi. (muistinkohan mä nyt kaiken?)




Omat shoppailuni tein heti perjantaina ja tänään sainkin lähikaupasta ne noutaa. Itselläni oli hakusessa hiuslakka ja aurinkovoide, mutta pakkohan oli hyvät alennusmyynnit hyödyntää. :)
Logonalta löysin mustan kajaalin ja hiuslakkaa. Hyvänä diilinä Biosolis- merkin Aurinkorasvan jonka mukana tuli myös after sun. Santelta hieman hiusten tehohoitoa, suihkusaippuaa, hammastahnaa (oma suosikkini!) ja hiusten muotoilu geeliä.





Nyt on varustukset Pullukkaakin varten hankittuna, saapi aurinko paistaa tapahtuman ajan niin paljon kuin huvittaa ja emme pala! Muutenkin aurinko saa nyt näyttäytyä, eilen jo kävimme picnicillä, mutta hieman tuulinen ilma häiritsi.


Oikein mukavaa alkuviikkoa kaikille! :)

2 kommenttia

  1. Voi mitä ihania juttuja. <3 Luonnonkosmetiikan hammastahnaa en olekaan koskaan kokeillut, ja se saattaisi olla seuraava askel. Loppuviikolle onkin luvattu aurinkoisia päiviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Tuo Santen hammastahna maistuu semmoiselle lasten hammastahnalle, aika mieto mutta musta tosi kiva :D Joo viikonloppuna pitäs olla kunnon helteet vihdoin ja viimein. Ensiviikolla kun mulla alkaa loma niin alkaa taas viiltentymään :P

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥