Laskettuun aikaan on sata päivää jäljellä. Periaatteessa se ei tarkoita mitään, sillä lapsi syntyy sitten kun se on valmis ja aika harva lopulta laskettuna päivänä. Enemmänkin voitaisiin puhua lasketusta kuukaudesta, sillä suurella todennäköisyydellä saamme pienen syliin jossakin kohti joulukuuta – ehkä jo ennen tai jälkeen. Sehän tässä jännintä onkin kun ei tiedä! Kuitenkin takana raskautta on jo 180 päivää ja tuntuu, että melkein jokainen päivä niistä on yllättänyt minut jollakin tapaa. Kokoan tähän postaukseen hieman ajatuksiani ja kokemuksiani kuluneesta raskaudesta ja siitä millä fiiliksillä mennään eteenpäin!
Ensimmäinen kolmannes
Raskauden alku ei ollut helppo. Alkuun sitä jännitti päästäänkö edes ensimmäisen kolmanneksen loppuun asti, koska tämä ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Jokainen vessassa käynti jännitti, josko kaikki päättyisikin ennen aikojaan. Aika meni hitaasti, välillä se tuntui suorastaan matelevan ja odotin jokaista alkavaa raskausviikkoa todella paljon. Pahoinvointi oli paljon rankempi, mitä olin ennakkoon osannut kuvitella ja se varjosti kyllä alkua ikävällä tavalla. Vaikka oireet olivatkin heti alusta alkaen hyvin voimakkaat ja selkeät niin silti pelko valtasi alitajuntaa. Onneksi tässä kohti löysin jo ihanaa vertaistukea omasta pienestä joulukuisten ryhmästä!
Ensimmäinen ultra oli suuri helpotus. Kun siellä näkyi oikea viikkoja vastaava sikiö ja sykkivä sydän pyyhki ylitseni helpotuksen aalto. Tähän asti salasimme asian parhaamme mukaan, mutta sitten uskalsimme kertoa jo lähimmille ihmisille. Kertomistakin jännitimme todella paljon, jotenkin meistä kumpikin kuvitteli ihmisten reagoivan todella negatiivisesti. Onneksi kaikki kauhuskenaariot ja jännitys olivat turhia! Pian se pahoinvointikin helpotti ja siitä alkoi alusta toipuminen sekä voimien kerääminen.
Se kultainen keskiraskaus
Toisen kolmanneksen alkaessa olin edelleen väsynyt, mutta oli ihanaa kun pystyi taas syömään ja jääkaapin avaamista ei tarvinnut pelätä voimakkaiden hajujen takia. Hommasimme kotiin dopplerin, jolla pääsimme kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja siitä olikin ennen liikkeiden tuntemista suuri apu henkiseltä kantilta. Liikkeet alkoivat tuntumaan jo rv16 paikkeilla todennäköisesti leikkausarpien takia, koska ne tuntuivat aluksi aina samassa kohdassa arpien luona. Pikkuhiljaa liikkeet voimistuivat ja jo ennen puolta väliä Kalle tunsi ne hennosti ensimmäisen kerran. Ennen puolta väliä poitsu rupesi potkimaan ja möyrimään jo siihen malliin, että välillä oli vaikeaa saada unenpäästä kiinni. Nyt sitä välillä jo kiroaa kun toinen potkii rakkoa tai kylkiä todella kovaa!
Minulla on siinä mielessä ollut todella onnellinen tilanne, että olen tuntenut liikkeet niin ajoissa, vaikka onkin esikoisesta kyse. Ne ovat rauhoittaneet omaa mieltä ihan mielettömästi, mutta toisaalta ne hiljaisemmat päivät taas huolestuttavatkin nopeammin. Puolen välin paikkeilla alkoi alaselän vanhat si-vaivat oireilemaan taas pahemmin ja myös liitoskivut tulivat turhan tutuiksi. Nämä ovat kuitenkin tuoneet tähän raskauteen omat ongelmansa ja liikkuminen tai sen jälkeinen aika on usein todella kivuliasta, vaikka olisikin tukivyö käytössä.
Rakenneultrassa kaikki oli hyvin ja sukupuoli tuli selville – odotamme pientä poikaa. Tai no kovin pieni hän ei taida olla, mutta sekään ei tule meille yllätyksenä. Ultran ajan poitsu halusi vain nukkua istukan päällä, vaikka hetkeä aiemmin oli myllertänyt villisti. Hänkään ei siis taida viihtyä kameroiden edessä meidän vanhempiensa tavoin. Voi olla, että seuraavan kerran näemme vasta siinä kohti kun poika syntyy!
Nyt alkaa olemaan suurimmat hankinnat tehtynä, vaatteet silitettynä ja nyt odotellaan vain viikkojen kertymistä. Vaikka toinen kolmannes on tuonut omat haasteensa mukanaan niin olen jopa päässyt nauttimaan tästä ajasta.
Ajatuksia tulevasta
Edelleenkin kaikki tuntuu todella hämmentävältä ja ihmeelliseltä. Siinä missä alussa aika mateli ja tuntui, ettei ensimmäinen kolmannes lopu koskaan niin nyt aika juoksee kauheaa vauhtia eteenpäin ja joulukuu oikeasti jo häämöttää nurkan takana. Kovin jo kaipailin riisipuuron kaveriksi luumusoppaa, mutta sitä ei harmikseni vielä kaupasta löytynyt!
Paljon helpottaa ajatus siitä, että jos lapsi syntyisi nyt niin sillä olisi jo mahdollisuudet selvitä. Kuitenkin toivomme hänen viihtyvän pienessä ja pian ahtaaksi käyvässä yksiössään vielä monta kuukautta kasvamassa ja vahvistumassa. Raskauden aikana omat ajatukset tästä hetkestä ja tulevaisuudesta ovat vaihdelleet suuresti. Ihmetellen katselen muuttuvaa vartaloani ja sitä mihin se pystyy. Kestän kivut, inhottavan sokerirasituskokeen, raskauden kaikki "kivat" vaivat ja muut, kun muistan mikä meitä odottaa. Olen jo pitkään halunnut lasta ja odottanut raskautta todella innolla, mutta ei tämä ole ollut lainkaan sellaista mitä kuvittelin. Välillä olo on erittäin epätodellinen, vaikka samalla toinen polkee täysillä kylkiluita ja vetelee kuperkeikkoja. Ehkä tämän kaiken sitten ymmärtää jollakin tasolla kun saamme pienen syliimme. ♥
Paljon helpottaa ajatus siitä, että jos lapsi syntyisi nyt niin sillä olisi jo mahdollisuudet selvitä. Kuitenkin toivomme hänen viihtyvän pienessä ja pian ahtaaksi käyvässä yksiössään vielä monta kuukautta kasvamassa ja vahvistumassa. Raskauden aikana omat ajatukset tästä hetkestä ja tulevaisuudesta ovat vaihdelleet suuresti. Ihmetellen katselen muuttuvaa vartaloani ja sitä mihin se pystyy. Kestän kivut, inhottavan sokerirasituskokeen, raskauden kaikki "kivat" vaivat ja muut, kun muistan mikä meitä odottaa. Olen jo pitkään halunnut lasta ja odottanut raskautta todella innolla, mutta ei tämä ole ollut lainkaan sellaista mitä kuvittelin. Välillä olo on erittäin epätodellinen, vaikka samalla toinen polkee täysillä kylkiluita ja vetelee kuperkeikkoja. Ehkä tämän kaiken sitten ymmärtää jollakin tasolla kun saamme pienen syliimme. ♥
Mä oon kyllä niin onnellinen sun puolesta. Sinä jos kuka on tämän onnen arvoinen <3
VastaaPoistaKiitos rakas <3
PoistaTsemppiä loppuraskauteen!
VastaaPoistaSitä tsemppiä kyllä tarvitaan! Onneksi joulukuu tulee pian :)
PoistaIhanaa loppuodotusta. <3
VastaaPoistaKiitos Maria <3
Poista