Meillä on tällä hetkellä lukiossa ilmiöopiskelua, joka on minulle täysin uusi asia ja kiinnosti heti kun kuulin siitä. Ideana on pohtia ilmiötä ja aihetta laajemmin ja siitä voi saada normaalin kurssisuorituksen lisäksi myös osia muihin kursseihin. Tällä kertaa ilmiömme on Pelko. Kurssin aikana meidän olisi tarkoitus tehdä oma tuotos aiheesta pelko; se voi olla maalaus, essee, runo, kirjoitus englanniksi, sitä voidaan tutkia psykologian kannalta tai laajemmin. Omalla kohdallani ideaksi tuli heti pelot kirjoittajana ja tarkemmin pelot blogin kirjoittajana. Näitä pelkoja ainakin omalla kohdallani riittää.
Blogia kirjoittaessa sitä antaa itsestään aika suuren palasen julkiseksi koko maailmalle. Tämä jos mikä on oikeasti aika pelottavaa. En halua provosoida ihmisiä tai aiheuttaa vihaa teksteilläni. Ajatukseni ovat alusta asti olleet omiani ja olen pyrkinyt pitämään blogini niin rehellisenä kuin olen vain pystynyt, mutta samalla se voi tuoda myös negatiivista huomiota. Pelottavimpia hetkiä on ollut jakaa teksti vegaaniudestani. Kun julkaisin kyseisen tekstin tärisin ja pelkäsin, jännitin töissä ja mistään ei meinannut tulla mitään; mitä jos ihmiset suuttuvat ja tuomitsevat ja pitävät minua epäonnistuneena? Onneksi näin ei käynyt, pelkäsin turhaan ja sen sijaan sain kasan todella ihania kommentteja!
Blogia kirjoittaessani pelkään etteivät ihmiset pidä minusta tällaisena kuin olen, pelkään vihakommentteja, pelkään lukijoiden lähtevän, pelkään olevani huono ja vertaan itseäni muihin. Nyt kun näitä listaa asia tuntuu typerältä. Ei blogini ole jokaista ihmistä varten, tänne tiensä löytävät ja välillä se tie saattaa kadota. Myös armollisuus itseäni kohtaan on tärkeää, ei tässä maailmassa kukaan ole täydellinen ja blogista saa kuitenkin loppujen lopuksi niin pieniä paloja ihmisestä ettei niiden kokonaisuus ole välttämättä lähelläkään sitä elävää olentoa. Tottakai haluan hyväksyntää, mutta toisaalta en voi sitä kalastella ja vaatia keneltäkään. Tiedostan kirjoittaessani myös sen negatiivisen puolen blogimaailmassa ja tietyllä tapaa pitäisi osata kovettaa itsensä tarpeen vaatiessa, vaikka vaikeaahan se onkin. En enää niin herkästi ota asioita itseeni, mutta tässä minulla edelleenkin on kasvun paikka. Blogin kirjoittaminen on pitkä oppimisen prosessi, tulee hyviä hetkiä ja kaatumisia, mutta onneksi sieltä aina myös noustaan!
Haluaisin kuulla, onko teillä pelkoja blogin kirjoittajana vai pelottaako mikään. Sana on nyt täysin vapaa ja tulen käyttämään niitä avuksi esseessäni tästä aiheesta (kenenkään nimiä en mainitse!). Jos et halua julkaista kommenttia kommenttiboksiin voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen turkoosejaunelmia@gmail.com.
Blogia kirjoittaessa sitä antaa itsestään aika suuren palasen julkiseksi koko maailmalle. Tämä jos mikä on oikeasti aika pelottavaa. En halua provosoida ihmisiä tai aiheuttaa vihaa teksteilläni. Ajatukseni ovat alusta asti olleet omiani ja olen pyrkinyt pitämään blogini niin rehellisenä kuin olen vain pystynyt, mutta samalla se voi tuoda myös negatiivista huomiota. Pelottavimpia hetkiä on ollut jakaa teksti vegaaniudestani. Kun julkaisin kyseisen tekstin tärisin ja pelkäsin, jännitin töissä ja mistään ei meinannut tulla mitään; mitä jos ihmiset suuttuvat ja tuomitsevat ja pitävät minua epäonnistuneena? Onneksi näin ei käynyt, pelkäsin turhaan ja sen sijaan sain kasan todella ihania kommentteja!
Blogia kirjoittaessani pelkään etteivät ihmiset pidä minusta tällaisena kuin olen, pelkään vihakommentteja, pelkään lukijoiden lähtevän, pelkään olevani huono ja vertaan itseäni muihin. Nyt kun näitä listaa asia tuntuu typerältä. Ei blogini ole jokaista ihmistä varten, tänne tiensä löytävät ja välillä se tie saattaa kadota. Myös armollisuus itseäni kohtaan on tärkeää, ei tässä maailmassa kukaan ole täydellinen ja blogista saa kuitenkin loppujen lopuksi niin pieniä paloja ihmisestä ettei niiden kokonaisuus ole välttämättä lähelläkään sitä elävää olentoa. Tottakai haluan hyväksyntää, mutta toisaalta en voi sitä kalastella ja vaatia keneltäkään. Tiedostan kirjoittaessani myös sen negatiivisen puolen blogimaailmassa ja tietyllä tapaa pitäisi osata kovettaa itsensä tarpeen vaatiessa, vaikka vaikeaahan se onkin. En enää niin herkästi ota asioita itseeni, mutta tässä minulla edelleenkin on kasvun paikka. Blogin kirjoittaminen on pitkä oppimisen prosessi, tulee hyviä hetkiä ja kaatumisia, mutta onneksi sieltä aina myös noustaan!
Haluaisin kuulla, onko teillä pelkoja blogin kirjoittajana vai pelottaako mikään. Sana on nyt täysin vapaa ja tulen käyttämään niitä avuksi esseessäni tästä aiheesta (kenenkään nimiä en mainitse!). Jos et halua julkaista kommenttia kommenttiboksiin voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen turkoosejaunelmia@gmail.com.
