Luonnonkosmetiikan miehekkäät suihkugeelit – Bio Happy



Luonnonkosmetiikka on jo vuosien ajan ollut todella lähellä sydäntäni. En ole meidän taloudessa ainoa luonnonkosmetiikan käyttäjä ja olen siitä vain tyytyväinen. Kaupassa automaattisesti  luonnonkosmetiikan hyllylle siirtyminen on valinta, joka on helppo tehdä jos valikoima on hyvä. Onneksi Suomesta löytyy lukuisia hyviä luonnonkosmetiikan verkkokauppoja, joiden valikoimasta löytyy niin luksusta kuin edullisia tuotteitakin. Luonnonkosmetiikan käyttäminen on nykyään helpompaa kuin koskaan ennen ja se myöskin kiinnostaa ihmisiä vaihtoehtona.

Erityisen iloinen olen siitä, ettei Kalle vastustellut meillä luonnonkosmetiikkaan siirtymistä. Hänestäkin on ihan kiva kokeilla uusia tuotteita, joita tuon hänelle usein pyytämättäkin. Kuitenkin miesten tuotteiden kohdalla on ollut useammin huteja kuin hittejä, välillä rahan meneminen hukkaan on harmittanut kovin. Esimerkiksi Santen hiusvaha on ihan järkkyä, joka jättää jälkeensä limaisen näköiset hiukset. Onneksi moni tuote on täysin unisex, mutta ymmärrän kyllä, että Axeen tottunut kaipaa maskuliinisiakin tuotteita. Ongelmaksi onkin muodostunut meillä miesten puolelta kaksi tuotetta: tarpeeksi pitävä deodorantti sekä miehekäs suihkusaippua. 


tuotteet saatu blogin kautta Hyvinvoinnin tavaratalolta, postaus sisältää mainoslinkkejä


Meillä on testattu todella montaa miesten luonnonkosmetiikan suihkusaippuaa. Liian moni niistä on melko yrttinen ja muutamasta on tullut ensimmäisenä mieleen havut tai suoraan gini. En yhtään ihmettele miten nuo eivät ole iskeneet Kalleen, mutta onneksi hän on aina kaikki tuotteet käyttänyt mukisematta loppuun. Samalla olen mielessäni kironnut sitä miten vaikeaa on löytää oikeasti kivaa suihkusaippuaa. 

Mutta kuten aina niin kova etsimisen työ on lopulta palkittu. Hyvinvoinnin tavarataloon on tullut uusi sarja Bio Happy, joka on kokonaan vegaaninen luonnonkosmetiikan sarja. Tuotteilla on NaTrue sertifikaatti, tuoksut ovat luonnollisia, raaka-aineet luomua ja tuotteet eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia ja eläinkokeita ei ole tehty. Lisäksi sarja on melko edullinen, suihkusaippuat ovat 6.95€ ja vartalovoiteet 8,95€.

Bio Happy on italialainen tuotemerkki. Heidän filosofiaansa kuuluu iloisuus, tulee se sitten metsäretkestä, kylmästä limonadilasillisesta kuumana kesäpäivänä, pussillisesta herkullisia hedelmänamuja, päiväretkestä rannalle tai cocktailista ystävien kanssa. Näihin hetkiin he haluavat myös yhdistää Bio Happy tuoksunsa! Luonnollisilla tuoksuilla voi kääriytyä hyvän olon tunteeseen ja iloon, joka herättelee fantasioita ja ruokkii mielikuvitusta.



Saimme testiin kaksi suihkugeeliä Spicy Impactin ja Greenwoodin. Jo heti alkuun voin kertoa, että näin miehekkäitä tuoksuja ei ole ennen vastaan tullut luonnonkosmetiikan puolella. Omaksi ja myös Kallen suosikiksi nousi heti ihanan mausteinen Spicy Impact, jonka tuoksussa yhdistyy seetripuu mausteeiseen muskottipähkinään, vetiverriin, patsuliiniin ja iirikseen. Tuoksu on hienostunut, lämmin ja ennen kaikkea mausteinen. Tätä itse kokeillessani tuoksu suihkussa oli todella ihana ja kaiken lisäksi se jää myös iholle melko voimakkaasti. Spicy Impactia meillä tullaan varmasti näkemään myös uudestaan ja sitä saa myös hajuvetenä, jonka perään aloin juuri haikailemaan.

Greenwood taas on huomattavasti virkistävämpi ja varsinkin aamulla se toimii pirteänä starttina päivään. Siinä missä Spicy Impact on todella syvä tuoksumaailmaltaan niin Greenwood taas on raikas ja keveämpi, mutta kuitenkin samalla miehekäs. Greenwoodin tuoksumaailmassa yhdistyy minttu, laventeli, eukalyptus, opoponax ja vetiverri. Tämänkin tuoksu jää suihkun jälkeen iholle, jonka takia jätän tämän suosiolla Kallen käytettäväksi – liian miehekäs omaan makuuni. Tosin kyllä meiltä kummaltakin lähtee ääni Spicy Impactille, joka on huomattavasti eksoottisempi tuoksultaan.




Alkuun kun ensimmäisen kerran avasin Greenwoodin niin suihkugeeli tuntui vähän liian juoksevalta ja sitä tuleekin tuubista vain vähän kallistamalla, annostelussa kannattaa ottaa tämä huomioon, sillä sitä saattaa lorahtaa helposti liikaa. Spicy Impact puolestaan on koostumukseltaan hieman paksumpaa ja sitä ei tuubia kallistamalla ala valumaan itsestään. Muuten pakkaukset ovat kätevät, kestävät kassissa kuljetusta (esim. treeneihin) ja ne ovat myös kivan kokoiset (200ml). Geeliä ei tarvitse paljoa kerrallaan ja sen vuoksi se onkin aika riittoisaa. Ainakin omaan silmään pakkaukset ovat myös kivan näköiset ja antavat jo vähän esimakua tuoksumaailmasta. Ihan herkimmille nämä eivät sovi voimakkaan tuoksunsa takia. Ne muutamat kerrat mitä kokeilin niin oma atooppinen ihoni ei reagoinut millään lailla.

Puhdistus ja kosteutus ovat ihonhoidon tärkeimmät elementit. Bio Happyn tuotteissa on luonnolliset ja hellävaraiset puhdistusaineet ja vartalovoiteet, jotka kosteuttavat ihoa syvältä. Bio Happyn tuotteet myös suojelevat luontoa: luonnolliset ainesosat ja tuoksut hyödynnetään mahdollisimman pienellä luonnon rasituksella. Pakkaus on 100% kierrätettävä ja ylipakkaamista vältetään, tästä syystä tuubeja ei ole enää pakattu pahvilaatikoihin.



Kaiken kaikkiaan näin edullisiksi tuotteiksi yllätyimme positiivisesti Bio Happyn suihkugeeleihin! Kummankin tuoksut ovat selkeästi luonnollisia, ei Axemaisia ja jos etsit todella vahvaa maskuliinista saippuaa niin en oikein tiedä löytyykö luonnonkosmetiikasta edes sellaista. Nämä ovat parhaat meidän kokeilemamme tähän mennessä, mutta minusta alkaa tuntua ettei luonnonkosmetiikan ja "tavallisen" kosmetiikan tuotteita voi verrata ihan suoraan keskenään. Ainakin tuoksumaailmat ovat niin erilaisia.

Tämän oivalluksen vihdoin tultua totean, että lopetan toistaiseksi etsinnän näihin Bio Happyn suihkugeeleihin, jotka ovat hinta-laatu suhteeltaan mainioita ja kiva piristys arkeen. 


Onko Bio Happy merkki sinulle tuttu?


LUE MYÖS:


Voit seurata minua instagramissafacebookissa ja pinterestissä!


tuotteet saatu blogin kautta Hyvinvoinnin tavaratalolta, postaus sisältää mainoslinkkejä

6 kommenttia

  1. Kiva kun miehillekin on tullut luonnonkosmetiikkaa!
    Merkki on minulle vieras, mutta olen juuri löytänyt kaksi uutta luonnonkosmetiikkamerkkiä täältä ja testailen juuri niitä! =)

    Lempeitä huhtikuun tuulia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä harmittaa kun luonnonkosmetiikassa selvästi mennään naiset edellä, vaikka miehiä voi yhtä lailla kiinnostaa luonnollisempi kosmetiikka ja se mitä siellä purkin sisällä oikein on. Lisää merkkejä siis saisi tulla ja jokainen uusi purkki on erävoitto :) Onneksi kokoajan mennään parempaan suuntaan! Aurinkoista huhtikuuta sinulle ja kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. No ei ole tuttu, mutta voisinpa tsekata ne "naiselliset" suihkugeelit tältä sarjalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan kyseiseen sarjaan. :) Mukavaa viikonloppua Eeva!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Täällä ollaan siirrytty luonnonkosmetiikan pariin. Nyt katsastan nämä tuotteet, jotta mieskin saa omansa. Ja, samalla jos saisin myytyä tuotteet myös varhaisteinille, poika kun alkaa tarvitsemaan omia tuotteitaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkosmetiikan maailma on ihana, mahtavaa kun olet löytänyt sen ♥ Voin nyt kokemuskella sanoa, että kaikista vaikeinta on löytää kivoja tuotteita miehille, varsinkin jos he ovat aiemmin tykänneet Axesta ja muista niin siirtymä voi olla hieman takkuileva :) Kokeilemalla ne sopivat tuotteet löytyvät, joten kärsivällisyyttä voidaan tarvita. Ihanaa viikonloppua !

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥