Kauan odotettu äitiyspakkaus



Paljon onnea äitiyspakkaus 80 vuotta!


Kaksi viikkoa sitten puhelimeeni kilahti viesti, jota olin odottanut jo vuosia. Äitiyspakkaus oli valmiina odottamassa minua matkahuollossa – paras syntymäpäivälahja ikinä! Tarkoitan todella sitä kun sanon, että olen haaveillut tästä jo vuosien ajan. Joka vuosi niin kauan kuin muistan olen katsellut kuvia uusista pakkauksista ja miettinyt onko tuo se, mikä meillekin tulee. Muistan kun siskoni kanssa ihailtiin hänen esikoisensa pakkausta reilut 12 vuotta sitten – olin silloin tulossa tädiksi ensi kertaa. Siinä hetkessä kun ihailimme niitä pieniä vaatteita ja tarvikkeita oli taikaa, oli upeaa seurata siskon raskautta ja äidiksi tulemista. Nyt on meidän vuoromme, miten jännittävää! Tämä pakkauksen hakeminen olikin minulle yksi suurimmista kohokohdista raskauden aikana, vaikka se vähän hassulta kuulostaakin. 

Meillä sattui todella hyvä tuuri, sillä tänä vuonna äitiyspakkaus täytti huimat 80 vuotta ja pakkauksesta löytyikin muutama ylimääräinen "juhlavuoden" tuote. Kokonaisuutena tämä vaikutti etukäteen jo todella kivalta ja sitä se olikin! En ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat pakkauksen sisällöstä, jonka saavat ilmaiseksi – on väärää kuosia, sävyä tai pakkaus on ruma. Mielensä voi toki pahoittaa kaikesta ja aina voi valita äitiysavustuksen myös rahana jos pakkaus ei ole mieluinen. Varmasti niille omille inhokeille löytyy myös hyvät kodit, jos ei muuta niin jonkin yhdistyksen kautta. Kyse on kuitenkin suuresta etuoikeudesta. Sen sijaan on harmillista, ettei pakkauksen tuotteet enää ole kotimaisia, sillä tässä olisi Kelalla paikka tukea kotimaista työtä. Kuitenkin olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, joka meille suomalaisille on suotu ja uskonkin tuon pakkauksen olevan monelle (ensi)odottajalle todella tärkeä avustus.

Äitiyspakkaus on ilahduttanut suomalaisia perheitä jo 80 vuoden ajan. Laki äitiysavustuksesta tuli voimaan vuonna 1937, ja seuraavana vuonna jaettiin ensimmäiset pakkaukset. Vuodesta 1949 lähtien etuuden ovat saaneet kaikki äidit perheen tulotasoon katsomatta.
Kela



Pakkauksen valitseminen oli minulle itsestäänselvyys, sillä sen mukana tulee paljon pieniä vauvalle tarkoitettuja tarvikkeita, joita en välttämättä olisi osannut itse edes hankkia etukäteen. Kun kurkin pakkausta netistä taas sen julkaistua olin todella innoissani, mutta pakkauksen käsiin saaminen oli kuitenkin ihan eri asia. Kuvissa harva tuote pääsee oikeuksiinsa, olisin voinut ikuisuuden hiplata näitä ihanuuksia kun sain ne vihdoin käsiini. Vielä en ole kaikkea saanut edes pestyä, mutta eihän tässä ole kiirettä.

Tämän postauksen kuvituksessa näkyvät tuotteet ovat omia suosikkejani pakkauksesta. En itseasiassa näistä yhtäkään olisi osannut kuvitella suosikkieni joukkoon selaillessani tätä vuoden 2018 pakkauksen sisältöä Kelan sivuilta, mutta niin vain moni ihastutti sitten livenä suurestikin. Eniten ihastuneita huokauksia tuotti tämä viltti, joka varmasti tuleekin olemaan yksi suosikeista käytössä! Pakko myöntää että kaikki herkät eläinkuosit ovat heikkouteni. Vaatteista selvä ykkönen on puolestaan tämä valkoinen kuvioitu "talo" body.  Kaiken kaikkiaan pakkaus oli meille todella mieluinen ja eipä tuolla taida olla sellaisia juttuja, jotka eivät käyttöön tulisi. Tulen myöhemmin vielä kertomaan teille muista hankinnoista, joita olemme vauvalle (käytettynä) tehneet. Mielelläni kuulisin teidän mietteitänne tämän vuoden pakkauksesta sekä toki myös kaikista edellisistä! 


Mitä sinä haluaisit seuraavaan äitiyspakkaukseen?



2 kommenttia

  1. Tuo talobody on kyllä kaunis, meillä saatiin se juuri käyttöön, kun taas mun eniten odottama pikkuinen kissabody pitää ihan lähiviikkoina pakata pois 😭 Viltti on ollut kyllä ahkerassa käytössä. Suurin yllättäjä on toistaiseksi ollut juhlavuoden ekstratuotteena tulleet huopatossut, ne on meidän kylmävarpaisella pojalla jalassa kantorepussa harva se päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä miten tulen kestämään kun ne suosikki vaatteet jää pieniksi – onko meidän sitten "pakko" koettaa tehdä pojalle sisarus jossakin vaiheessa, joka vielä saisi ne päällensä? :D Ehkä siis suosiolla jemmaan ne johonkin laatikkoon, vaikka toisaalta kaikesta ylimääräisestä haluan eroon mahdollisimman pian ettei veisi turhaan tilaa. Sitä vilttiä ihailein melkein päivittäin kun vielä en ole saanut kaikkia laatikon tavaroita pesuun ja paikoilleen, jotenkin se vain on niin hellyyttävä! Hauska kyllä ajan kanssa nähdä mitkä sitten lopulta oikeasti nousee tuolta laatikosta suosikki jutuiksi ja eniten käytännöllisiksi :) Kiitos kommentistasi Katarimaria!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥