Ruutuajan kuritusta – miten meni kaksi viikkoa vähemmällä somella?

Lohjansaaren Paavolan Tammi


Kaksi viimeistä viikkoa olen tarkkaillut sosiaalisessa mediassa viettämääni aikaa tarkemmin. Oikeastaan olen vain pyrkinyt olemaan paljon vähemmän puhelimella ja tekemään enemmän kaikkea muuta. Näin kesällä itselleni tavoittama someajan vähentämis haaste on ollut todella helppo toteuttaa. Huomaamattani olen vähintään puolittanut päivittäisen puhelimella viettämäni ajan ja parhaimpina päivinä olen viettänyt vain kolmasosan ruudun äärellä siitä mitä ennen. Loppupeleissä kyse on pienistä asioista ja läsnäolosta.

En mitään totaali stoppia tai pidempää somelomaa halunnut, koska tavoitteenani oli kuitenkin saada pysyvästi vähennettyä tuota ruutuaikaa. Varmasti sovelluksien poistaminen olisi vähentänyt vielä entisestään varsinkin somessa vietettyä aikaa, mutta en kokenut ihan näin radikaalille toiminnalle tarvetta. Kyse oli lähinnä omista tottumuksista ja tavoista, joihin halusin muutosta.


Paavolan tammi, Lohjansaari


Muutos kävikin yllättävän helposti!  Täytin päiviämme enemmän ohjelmalla, tapasin ystäviä ja lopulta se puhelin eksyi käteen harvemmin ja harvemmin. Oikeastaan nopeasti tuntui, että pieni hetkikin puhelimella oli aika pitkä, vaikka nyt tarkoitankin max 10min selailua. Jotenkin ne mittasuhteet ja puhelimella vietetyn ajan tajusin kunnolla siinä kohti, kun asiaa alkoi tarkkailemaan. Toki vielä välillä tulee jumiuduttua puhelimelle, mutta nyt huomaan sen nopeammin ja osaan katkaista turhan puhelin kädessä hengailun heti. Eli summa summarum, siihen turhaan jumitukseen on mennyt aiemmin tunteja aikaa ja nyt se aika on käytössä kaikkeen muuhun! 

Olenkin nauttinut nyt kesästä ja puhelin kulkee siinä mukana, mutta nyt pääasiallisesti poissa näkyvistä.




Tavoitteeni someajan vähentämiseen oli kaksiosainen, ensinnäkin puhelimen ruutuajan säätäminen max 5h päivä ja toiseksi laittaa puhelin pois yhdeksältä joka ilta. Näiden kahden viikon aikana en ole viettänyt puhelimella yli viittä tuntia kertaakaan, kun aiemmin tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Itseasiassa harvemmin ylitin edes neljää tuntia ja oli niitä reilusti kolmen tunnin alituksiakin useita. Toiselle se kolme tuntiakin olisi pitkä aika, mutta toisaalta kun puhelinta käyttää myös asioiden hoitamiseen niin se aika kuluu nopeasti.

Vain muutamana iltana onnistuin laittamaan puhelimen pois aikaisin. Iltaisin pojan nukahdettua minulla on rauhassa omaa aikaa esim. etsiä autoomme sopivaa turvaistuinta tai ruokaohjeita, jotka sopivat koko perheelle. Kun teen näitä asioita Mikaelin nukahdettua niin se aika ei ole häneltä pois. Valintoja jälleen kerran!

Herkästi sitä palaa entiseen, mutta nyt ainakin suunta someajan kanssa on sopivampi! Tuntuu jotenkin siltä, että nyt myös energiaa on enemmän kuin aikoihin ja ihan hyvä niin.


Onko sinulla vielä suunnitelmia kesäksi?


ps. kuvat ovat ihanalta Paavolan Tammelta, jolla kävimme viikonloppuna ensimmäisen kerran Mikaelin kanssa! Niin ihana paikka, suosittelen lämpimästi :)

4 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen haaste (ja ihana tammi <3). Mä olen laittanut mun ig sellaisen ilmoituksen, että se ilmoittaa, kun olen ollut siellä päivässä tunnin ajan. Facesovelluksen myös poistin puhelimesta ja sen käyttöä olen rajoittanut lähinnä blogijuttuihin, vaikka täysin somelomalle en aiokaan (tai voisikaan työn vuoksi). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tammi on kyllä näkemisen arvoinen! <3 Minulla tulee myös ig:ssä ilmoitukset joka päivä, kun 30min siellä on kulunut. Se on hyvä muistuttaja, että kuinka paljon aikaa siellä on tullut vietettyä, mutta ei ainakaan minua saa lopettamaan käyttöä. Vastaava ilmoitus olisi kyllä hyvä moneenkin muuhun sovellukseen!

      Viikko ilman facebookkia puhelimessa olisi kyllä hyvä testi, mutta voi olla, että enemmän tulisi vietettyä aikaa tietokoneella puhelimen sijaan silloin – nyt pyrin rajoittamaan tietokoneella istumisen vain kirjoittamiseen ja asioiden hoitamiseen. Tätä ruudun äärellä vietettyä aikaa on kyllä hyvä pohtia aina välillä :)

      Ihanaa alkavaa (viileämpää) viikkoa sinulle Eeva!

      Poista
  2. Ihan loistavaa! Mulla instassa (johon jää helposti jumittamaan) rajotin 45min ja se on ollut mulle tosi hyvä. Mökillä ollessa olen huomannut kuinka hyvin voin olla ilman somea ja tekemistä löytyy, kotona taas jää helpommin selaamaan somea. Onneks viikolla alkaa jumpat, vapautuu sekin someaika tärkeämpään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä tai muuten reissun päällä ollessa jää puhelin automaattisesti onneksi vähemmälle, mutta kieltämättä se arki on paljon haasteellisempi! Olen tosin nyt pari viikkoa pelannut pokemon go:ta ja ruutuaika sen myötä kasvanut taas jonkin verran (ei tosin entiselleen), mutta toisaalta on tullut käveltyä paaaaljon enemmän. Näen tämän ehdottomasti hyötynä, mutta vähän harmittaa se ruutuajan kasvu, kun niin hyvin sain sitä jo karsittua. Varmasti tämä tästä taas alkuinnostuksen myötä tasoittuu, mutta kyllä yleisesti ottaen fiilis on parempi, kun liikkuu enemmän! Kiitos kommentistasi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥