Minne katosit kesä?


Aiemmin tällä viikolla havahduin todellisuuteen, että koulut alkoivat jo nyt. Meidän vieressä on ammattikoulu ja yllättäen bussipysäkit täyttyivät ja muutenkin ympäristömme heräsi eloon. Samalla se toi mukanaan haikeuden, eihän kesä vielä voi olla ohitse. Omalla kohdallani tämä kesä ei ole vielä edes alkanut ja tällä hetkellä uskon ettei se oikein alakaan. En ole kuitenkaan katkera, tämä vuosi on erilainen ja samalla opettavainen. Olen tehnyt töitä, hikoillut urheilun merkeissä niin ulkona kuin sisälläkin ja välillä yrittänyt nauttia pieniä hetkiä auringossa. Hieman sain väriä pintaani ja onneksi en ole zombin kalpea. Paljastuksena kuitenkin, en ole helteiden fani ja kiitänkin suuresti ettei asuntomme ole ollut sauna kuin muutaman kerran kuluneiden kuukausien aikana.

Eilen pyöräilessä töistä kotiin illalla olisi kypärän alle tarvittu jo pipoa, kotiin päästyä silmät vuosivat vettä ja viima meni luihin ja ytimiin saakka. Silloin ulkona oli vain kymmenisen astetta lämmintä, hyrr! Kuitenkin samalla olen onnellinen syksyn saapumisesta pienin askelin, onneksi päivisin sentään on vielä lämmin. Nyt on kuitenkin hyvä syy heittää villapaita päälle kotiin tultua, juoda hieman lämmintä kaakaota ja uppoutua kirjojen tai tv-sarjojen maailmaan. Nyt kun yöt ovat pimeitä ja aamut valoisia niin unirytmikin menee taas luonnollisemmin. Onneksi ensiviikolla on pari yövuoroa sotkemassa juuri tulleen rytmini ihan sekaisin ;) 


Kesälle en luonut mitään listoja mitä haluaisin tehdä, realistisesti tiesin, että olen töissä ja sen ympärille rakennan kaiken muun. Ajatuksenani oli joogailla parvekkeella auringon lämmössä, mutta ajatukseksi se vain jäi. Ideoin myös suuresti erilaisista tapahtumista Tampereen keskustassa ja niissä vierailusta, mutta olemme käyneet keskustassa kahden vain muutamia aikoja kesän aikana ja nekin ovat ajoittuneet viikonlopuille. Kuten aiemmin sanoin, tämä kesä nyt vain oli hyvinkin erilainen.

Onneksi kirppiksiä olen päässyt kiertelemään ja sieltä olenkin tehnyt todella hyviä löytöjä! Meidän lähelle avattiin hetki sitten uusi Kirpputori Swap and Vintage 58, jossa meillä oli pöytä heti alkuun muutaman viikon ajan ja olimme todella tyytyväisiä. Tuolta olen tehnyt paljon löytöjä vaatteista ja nyt viimeisimpänä muutaman taulun sekä Paulo Coelhon kirjoja, joita en ennen olekaan lukenut. Kuvan löydöillä oli hintaa alle 10e!


Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua ! 

Viisi syytä lähteä metsään



Varmasti jokainen meistä on saanut osansa Pokemon Go villityksestä. Ihme ja kumma en jäänyt koukkuun ja lopulta viikonloppuna poistin koko pelin, ei vain huvittanut ja en pitänyt sen suuresta virran tarpeesta. Kuitenkin pelissä on eräs erittäin hieno asia; neljän seinän sisältä poistuminen. Kun katselee kadulle täältä yläilmoista näkee pariskuntia, kaveriporukoita, lapsiperheitä, erakoita ja koiranulkoiluttajia pyydystämässä Pokemoneja ja tämä onkin aivan parasta. On ihanaa kun pelistä ovat innostuneet hyvin erilaiset ihmiset ja sen kanssa tulee liikuttua melkein huomaamattaan. 

Suurempi villitys kesän vedellessä viimeisiään ja syksyn saapuessa vienon viileytensä kanssa omalla kohdallani on metsään meneminen. Varsinkin vapaapäivinä on mukava hurauttaa smoothiet tölkkeihin ja siitä reppuun pähkinöiden kanssa, suunnata kohti tuttuja tai tuntemattomia metsiä. Tärkeää on säällä kuin säällä varata riittävästi juotavaa mukaan, meillä on aina puolentoista litran vishypullo mukana! Kotiin ei saa myöskään unohtaa puhelimia ja ne olisi hyvä varata täysillä akuilla. Jos yksin lähtee liikkeelle kerro mihin menet ja milloin suunnilleen tulee takaisin. Käymme paljon erilaisilla luontopoluilla ja reittiä onkin aina hyvä miettiä hieman etukäteen. Metsässä on mukavaa yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Tässä onkin hyvä vaihtoehto ruutujen tuijotelulle!

Nyt kerron teille omat suurimmat viisi syytä miksi lähteä metsään! Toivottavasti nämä inspiroisivat myös sinua lähtemään retkelle ja miksi ei myös keräilemään luonnon antimia :)



Raikas ilma

"Ilma on raikkaampaa hengittää
Siellä missä liikennevaloja ei nää 
Ja lehtivihree hivelee silmää 
Lintuset laulelee sävelmää"



Pakko oli lainata sanoja Jukka Pojan biisistä Rullaan, ne vain osuvat ja uppoavat joka kerta. Usein metsässä mietin juuri noita sanoja ja kyllähän se pitää paikkaansa. Varsinkin aamun kasteen taikka pienen sateen jälkeen metsä on täynnä aivan uskomattoman ihania tuoksuja ja ilma on todella raikasta. Tämän takia tykkään myös lenkkeillä luonnon ääressä ja onhan se paljon mukavempaakin kun on pehmeämpi maa jalkojen alla. Ajatukseni usein selkeytyvät jo vetäessäni ensimmäisen kerran keuhkot täyteen raikasta ilmaa. 


Luonnon antimet

Tänä vuonna hellitään sienten ja marjojen ystäviä. Jo tähän mennessä kanttarelleja on löytynyt aivan uskomattoman paljon ja minulla on kovat odotukset syksynkin sieniä kohtaan. Vaikka et pitäisikään sienten mausta niin aivan varmasti joku lähipiirissäsi pitää, anna ilmaiseksi tai myy vaikkapa facebookin kirppisryhmässä. Sienestyksessä on parasta juuri se löytäminen ja oma yllätyksellisyys, koskaan ei voi tietää paljon tulee löytämään ja varsinkin uudessa paikassa sienestäminen on aika jännää hommaa :) Mustikkaa on ollut todella paljon ja vieläkään ei ole myöhäistä lähteä sitä etsimään. Puolukka alkaa olla paikka paikoin kypsää ja myös vadelman ja lakan ystäviä hemmotellaan. Meillä pakkanen täytetään luonnon antimilla niin piripintaan kuin vain on mahdollista! 

Parasta tässä on se, että kun käy itse poimimassa niin homma on ilmaista. Kyllähän siihen aikaa menee, mutta mielestäni se on täysin sen arvoista ja luonnossa oleilussa on kuitenkin muitakin hyviä puolia, joten kaikki voittaa! Jos teitä muuten kiinnostaa pieni sieniopas - mistä niitä kannattaa lähteä etsimään ja mitä poimia koriinsa niin voin tästä tehdä oman postauksen mielelläni :) 





Stressitasosi laskevat

"Metlan tutkimuksissa on selvitetty, että jo viisi minuuttia metsässä riittää kohentamaan mielialaa. Metsän terveysvaikutusten koetaan tulevan kuin itsestään, koska siellä liikkuminen tuntuu monista vaivattomalta. Myös metsän äänet ja tuoksut vaikuttavat hyvinvointiin."

Linkki koko artikkeliin löytyy täältä. Ymmärrän kyllä, ettei ajatus itikoista saa sinua hihkumaan innosta ihan suoraan, mutta ellet ole täysin sisäihminen niin huolet helpottavat metsässä. Metsä on minulle rentoutumisen paikka ja vaikka mustikoita poimiessa itikat häiritsivätkin aika ikävästi niin eivät ne koko hommaa pilaa. Olen kuullut muutaman eteerisen öljyn sekoituksen karkoittavan itikoita ja tätä aionkin varmasti kokeilla jossakin vaiheessa ja jos homma pelittää niin jaan sen varmasti myös kanssasi. Luonnon vehreydessä, kaukana hälinästä ja ärsykkeistä ihminen rauhoittuu ja pysähtyy. Viime reissulla metsä oli todella satumaisen näköinen, löysimme sieniä jotka voisivat olla smurffien koteja, aukion täynnä heinää ja jota ympäröi suuret puut, haltiat olisivat voineet asua siellä. Kun pysähtyy voi löytää kauniita yksityiskohtia ja kuulla muutakin kuin ne hyttyset. 


Liikkuminen

Luonnossa liikkuessa tulee lämmin, kun maasto on vaihtelevaa. Haastavammat polut pistävät nilkatkin kunnolla töihin ja tuo mukavaa haastetta tasapainolle. On todella huvittavaa miten omalla kohdalla tasapainoni on paljon huonompi tasaisilla paikoilla, silloin kömpelyys tulee paljon helpommin esiin kuin metsässä loikkien ja väistellen puunjuuria ja kiviä. Luonnossa korkeuserojakin tulee ihan mukavasti ja jos tekee pidemmän lenkin niin ei sen jälkeen tarvitse enää salille mennä. Marjoja ja sieniä poimiessa tulee myös kyykittyä ihan mukavasti. Metsässä voisi olla myös todella kiva pyöräillä, usein aika hurjillakin reiteillä näkee pyöristä jälkiä ja välillä mielessä käykin miten hauskaa puuhaa se voisi olla! Vaikka vauhtini metsäpoluilla on paljon hitaampaa, niin silti sykkeet saa kyllä helposti nousemaan juuri vaikeamman maaston takia.



Eväät eivät maistu missään paremmalle


Tämä onkin asia jonka kaikki jo tietävätkin, nimittäin se miten ihanalta eväät maistuvat metsässä. Tärkeää kuitenkin on myös muistaa ottaa mukaan kaikki roskat ja jos on laavulla ja sytyttänyt nuotion niin myös huolehtia sen sammuttamisesta. Näin luonnossa on kiva myös muiden käydä! Useimmiten metsät joissa käyn ovat aika puhtaita ja useissa paikoissa tulee mietittyä onko täällä käynyt muita ihmisiä pitkiin aikoihin. Valitsemme usein aurinkoisen paikan nauttia eväitä ja liikkuessa tuleekin usein hirmunälkä aivan huomaamattaan! Viime kerralla mukanamme oli Alpron uusia Mango rahkoja (lemppareita heti ensi maistamisesta lähtien!), sekalaisia pähkinöitä pussissa sekä isot smoothiet. Kuten aiemmin mainitsin myös nesteen saannista on todella tärkeää huolehtia ja jos otat karvaisen kaverin mukaan metsään niin varaa sille myös raikasta vettä sekä juomakuppi mukaan. Eväiden kanssa mielikuvituksella ei ole rajoja! 





Unelmanani olisi lähteä vaeltamaan pidempiä reittejä kera teltan, mutta saa olla milloin pääsen sen toteuttamaan. Alkuhankinnat ovat kuitenkin aika arvokkaita, vaikka ostaisikin tuotteita alennuksesta tai käytettynä. Hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa, aloittelen ensin pidemmistä päiväreissuista ja siitä sitten kunhan taitoa ja uskallusta tulee niin yönkin yli. Seurailen useita eri retkeilyyn liittyviä blogeja ja favebook ryhmiä, sieltä into ja fiilis tarttuvat todella herkästi!


Milloin sinä olet viimeksi käynyt metsässä?

Aina niin ihana (ja väsyttävä) arki


Kesäloma alkaa olla lopuillaan ja koulut ovat alkamassa. Arki tulee vastaan niin hyvässä kuin pahassakin ja on aika palata rutiineihin ja viiden herätyksiin (toki vuoroviikoin). Mielestäni arjen ei tarvitse olla ikävää ja tylsää, paljon on jälleen kiinni omasta asenteesta. Meillä arki tulee muuttamaan asioita, Kalle lähtee kouluun ja toivonmukaan tekee samalla keikkahommia. Minä puolestani jatkan toivon mukaan töissä (tästä tulee vahvistus ihan pian, vielä hetken aikaa jännitetään saanko suoraan vakituisen paikan vai jatkanko ekstraajana) ja samalla hoidan lukiota. Meidän pieni perheemme tarvitsee aikataulutusta, kun teen vielä toistaiseksi kolmea eri vuoroa ja syksyn tultua kahta. Kaikkea ei aina ehdi ja tarvitse tehdä ja selkeä työnjako helpottaa todella paljon! Tehtävät kuuluu jakaa tasapuolisesti ja vastuu asioista kannetaan yhdessä. Jos työni ei olisi vuorotyötä pääsisimme paljon helpommalla, mutta näillä mennään mitä ollaan annettu. Yhteinen aika on välillä kortilla, mutta vapaapäivistä otammekin kaiken irti. Seuraavasta aiheesta en kirjoita sen takia, että olisin itse väsynyt vaan olen sitä pohtinut paljolti työn oheessa nimittäin väsymys.

Väsyttääkö aamuisin? Kun syitä lähtee tarkastelemaan niin uskoisin niihin voivan vaikuttaa tavalla tai toisella. Jos aamulla heräät väsyneenä kannattaa lähteä tarkastelemaan kauanko olet nukkunut; aikuiselle riittää 7-8h unet ja sen yli on usein liikaa, joka aiheuttaa väsymystä! Tämän olen huomannut omalla kohdallani monta kertaa, jos vain nousisin ensimmäisen kerran herättyäni olisin paljon virkeämpi, mutta toisaalta rakastan nukkumista. Toinen mitä kannattaa pohtia on oma ruokavalio ja saatko päivän aikana kaiken tarvitsemasi? Jos päivittäinen energiantarpeesi jää alle tarvitsemasi voi se väsyttää sinua todella paljon. Pitkällä ajanjaksolla pienillä energianmäärillä ihminen on säästöliekillä, aineenvaihdunta ei toimi ja silloin on helposti äreä ja mitään ei jaksa tehdä. Jokaisena päivänä olisi myös hyvä liikkua, sillä todella on väliä istutko kahdeksan tuntia koneella ja menetkö lyhyitänkin matkoja autolla. Fyysinen työ, työmatkat hyötyliikunnalla ja kuntosali ovat parantaneet uneni laatua huomattavasti. 

Olen pyrkinyt tekemään makuuhuoneestamme levon paikan; vaalean, rauhallisen ja houkuttelevan. Vuodevaatteet vaikuttavat todella paljon ja pyrin aina pitämään makuuhuoneen ikkunan auki, raitis ilma nukahtaessa sekä herätessä tekevät hyvää kun tunkkainen ilma vain laittaa väsyttämään. Olen pyrkinyt hankkimaan vuoteeseen laadukkaita ja mielyttävän tuntuisia tekstiileitä, vaikka satsaus tuntuisikin kovalta aluksi niin hyvälaatuisista tekstiileistä on monien vuosien tai vuosikymmenien ilo! Toki tässäkin kannattaa etsiä oikeasti hyviä alennuksia, joita esimerkiksi Finlaysonilla on usein. Joululahjaksi saamamme pellavaiset tyynyliinat ovat lemppareitani ja niitä haluan ehdottomasti lisää.

Oletko täyttänyt päiväsi liian täyteen? Liian stressaava arki tuntuu joka aamu ja vie heti päivästä parhaimman kärjen pois. Kuormittaako arjessasi jokin tietty asia erityisen paljon? Tehdään enemmän asioita joista pidämme. Tällä viikolla olen lukenut huomattavasti enemmän, olemme laittaneet kotia yhä enemmän meidän näköiseksemme ja vain olleet. Tietokoneella olen viettänyt aikaa mahdollisimman vähän ja nyt kun kissatkin ovat kotona olemme nauttineet heidän huomionhaustaan täysin siemauksin. Viikonloppuna olen saanut ladattua energiavarastot täyteen taas ensi viikkoa varten ja pienen salitauon jälkeen treenikin maistui taas todella hyvälle. Tänään lähdemme taas etsimään pakastimeen täytettä, toivottavasti tällä kertaa ampiaiset jättävät meidät rauhaan! ;)


Loppuun vielä kirjavinkki; Olen aivan hulluna ruotsalaisen dekkaristin Kristina Ohlssonin todella jänniin kirjoihin, joista viimeisimpänä luin hänen uuden Lotus blues kirjansa. Kirja lähti hieman hitaasti käyntiin, mutta puolessa välissä vei niin kovin mukanaan, etten tohtinut sitä alas laskea. Lopputulos yllätti ja kirja jäi todella pahasti kesken, nyt odotellaankin tämän kaksiosaisen sarjan toista osaa Mion bluesia. Ensimmäisen osan, sekä muita hänen teoksiaan löydät Adlibriksestä .


Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa teille kaikille! Nauttikaa näistä ihanista aurinkoisista säistä :) 

affiliatelinkki