Omat blogisuosikkini

Pienen sateisemman jakson jälkeen tänään jaksoi aurinko taas lämmittää mukavasti. Olimme tänään pidemmänkin aikaa ulkona kuvailemassa ja juuri kun mukana ei ollut mitään mihin sieniä laittaa niin eiköhän kanttarelleja löytynyt vähän sieltä, täältä ja tuolta. Miten tämä voi olla edes mahdollista? Huomenna suuntaan itseni jälleen metsään ja toivottavasti silloin on yhtä hyvä tuuri :) 

Vuosien aikana olen lukenut todella paljon erilaisia blogeja, On ollut synkempiä aiheita, heppoja, kissoja, kynsilakkoja, ekologisuuteen liittyviä, kirjoja, kosmetiikkaa, vegaanisia ruokaohjeita ja listaa voisi jatkaa vaikka hamaan loppuun saakka. On blogeja, joita olen lukenut viikkoja, toisia taas vuosia. Tällä kertaa haluan jakaa teidän kanssanne omia suosikkejani. Tässä ei toki ole kaikki suosikkini, vaan neljä pidemmän aikaa seuraamaani. Näitä kaikkia yhdistää positiivisuus ja omalaatuinen mukaansa tempaava sisältö. Toivottavasti näistä löytyy teille uutta ja mielenkiintoista luettavaa! 

Aloitetaan blogista Keskeneräinen. Todella kauniita yksinkertaisia kuvia, hulvaton tapa kirjoittaa ihan arkisista asioista sekä uskomattoman hienoa työtä tekevän Ilonan blogissa vain on sitä jotakin. Teksteistä tulee fiilikset todella hyvin lävitse ja täältä olen saanut paljon näkökulmia yksinkertaisempaan elämään. Tämän blogin innoittamana tulen suorittamaan myöhemmin tämän vuoden aikana haasteen, jota en ihan vielä paljasta teille!

Visual Diaryn takana on graafikko/kuvittaja/ad Saara, joka opiskelee Lissabonissa. Uskomatonta kerrontaa, upeita kuvia ja hulvattomia tapahtumia Portugalista. Näitä tekstejä en todellakaan halua missata! Ensimmäisellä kerralla eksyessäni hänen blogiinsa koukutuin kerrasta ja luinkin kaikki hänen tekstinsä alusta asti. Lukemista ei vain voinut lopettaa kesken! Täältä löytyy inspiraatiota muodista, taiteesta ja oikeastaan kaikesta visuaalisesta.

Take a Breath -blogi puolestaan on harmooninen hyvinvoinnin blogi. Täällä keskitytään niin kehon kuin mielenkin hyvinvointiin ja paneudutaan ekologisiin ja eettisiin kysymyksiin. Susanna on todella innostava ja vaikka olisikin vakavasta aiheesta kyse niin täällä ei saarnata. Jos etsit positiivisuutta ja inspiraatiota hyvinvoinnin puolelle niin tämä on oikea paikka sinulle! 

Perhosena lennän on sisustukseen, muotiin ja elämään painottuva blogi. Jennan blogi on kokonaisuutena todella kaunis ulkoasusta kuviin ja teksteihin. Upeita asukuvia, syvällisempiä ajatuksia, kauniita pieniä asioita ja diy-projekteja. Jos jokin blogi on minua inspiroinut kodin laitossa niin se on tämä!

Tähän loppuun haluaisin teidän linkkaavan ja esittelevän minulle omia blogejanne, taikka teitä inspiroivia blogeja. Kommenttikenttä on käytössänne :)

Lukio OPS16 kirjat


Uusi opetussuunnitelma on nyt alkanut lukiossa ja kursseja alkaa ropista tarjottimelle. Nappasin itselleni alkuun Terveystiedon ensimmäisen kurssin ja hieman katselin historiankin ensimmäistä kurssia. Yksi huono asia uudessa opetussuunnitelmassa on kirjojen vaihtuminen uusiin, joten käytettynä niiden osto ei nyt onnistu. Tälläkin pilvellä on onneksi tosin hopeaiset reunansa, nimittäin kirjastoihin näitä uusiakin kirjoja on tullut ja nyt olen jonossa mm. historiaan! Euron varausmaksu on hyvinkin pieni ja onneksi omalla kohdallani voin kurssit ajoittaa omaan vauhtiini, joten yhtään ei haittaa odottaa kirjaa hetken aikaa. Itseasiassa mulla kävi ihan mieletön tuuri ja löysin Tampereen pääkirjastosta uuden opetussuunnitelman mukaisen terveystiedon kirjan! Ihan mieletön tuuri, olin valmistautunut käymään kurssin mahdollisesti vanhan kirjastonkirjan kanssa. Jo nyt olen saanut tuon kirjan avulla paljon enemmän irti asioista ja tuo täydentää kivasti lukion materiaalia.

Ensimmäisen kurssini MAA15 (nollakurssi) sain lävitse helposti. Se arvioitiin suoritettuna/hylättynä, joten numeroa siitä ei tullut. Sen sijaan pisteet palautetuista tehtävistä tulivat ja sain pisteitä 155.75 / 180 ja arvosanaksi niistä yhdeksikön. Pieni pettymys, kun tehtävät olivat todella helppoja. Lähinnä virheeni olivat pieniä huolimattomuusvirheitä taikka jokin asia laskettu väärinpäin (sanalliset, pahin viholliseni matikassa!). Tällä on kuitenkin nyt hyvä jatkaa eteenpäin ja pohja seuraavia matikan kursseja varten on luotu. Peruskoulun asiat olivat onnellisesti kaikki jääneet unholaan, mutta onneksi pienellä muistuttelulla ne tulivat luokseni aika helposti.


Ostin myös lukiota varten oman kalenterin, ihan vain että voin sinne merkitä omat aikatauluni eri kursseille sekä merkitä missä mennään aina minkäkin kanssa. Ette varmaan ylläty valinnastani; heti kun näin Suomalaisen kirjakaupan esitteessä Pikkumyy lukuvuosikalenterin olin heti myyty. Nyt kyllä kelpaa taas suunnitella ja toteuttaa! Olen myös pohtinut pitäisikö esimerkiksi äidinkieleen ihan ostaa kielioppikirja,  mutta niitä löytyy aika paljon erilaisia eri kustantajilta. Tällä hetkellä alan painottumaan edullisemmasta hintaluokasta Jukolan Kielikirjaan. Mistä sen tietää mikä oikeasti on hyvä, mikä ei ja tekeekö sillä kirjalla mitään? Tavoitteenani on kuitenkin päästä lukio lävitse ilman kauheita kuluja ja oikeasti miettiä hyvinkin tarkkaan jokainen hankinta. 

Tampere: Sitko Pizza&Bar


Yövuorot ovat taas takana päin ja tänään pitikin unilta herätä aikaisemmin, koska huomenna onkin pitkästä aikaa aamuvuoro. Suunnitelmana olikin lähteä kahdeksi keskustaan katsomaan Lemmikkien salainen elämä. Ihme ja kumma sain itseni ajoissa ylös, vegekaupan kautta hakemaan vähän leffaeväitä ja siitä sitten nauttimaan elokuvasta. Elokuva oli ihan okei, mitä nyt melkein kaikki parhaat kohdat olivat trailerissa (kuten nykyään tuntuu aina olevan) ja oikeastaan ensimmäiset muutamat minuutit olin jo nähnyt trailerin muodossa. Jotenkin kaipaan animaatioissa aikuisille suunnattuja juttuja ja tietyllä tapaa yllätyksellisyyttä, tällä kertaa kumpaakaan ei oikein löytynyt. Toki on sitä paljon huonompiakin nähty ja tälläkin kertaa visuaalisesti elokuva näytti todella hyvälle! Kävisin mielelläni useamminkin leffassa, mutta Finnkinon lippujen hinnat ovat aivan törkeitä. Otimme päivälippupaketin, mutta senkin hinta oli noussut harmiksemme.