Lukio OPS16 kirjat


Uusi opetussuunnitelma on nyt alkanut lukiossa ja kursseja alkaa ropista tarjottimelle. Nappasin itselleni alkuun Terveystiedon ensimmäisen kurssin ja hieman katselin historiankin ensimmäistä kurssia. Yksi huono asia uudessa opetussuunnitelmassa on kirjojen vaihtuminen uusiin, joten käytettynä niiden osto ei nyt onnistu. Tälläkin pilvellä on onneksi tosin hopeaiset reunansa, nimittäin kirjastoihin näitä uusiakin kirjoja on tullut ja nyt olen jonossa mm. historiaan! Euron varausmaksu on hyvinkin pieni ja onneksi omalla kohdallani voin kurssit ajoittaa omaan vauhtiini, joten yhtään ei haittaa odottaa kirjaa hetken aikaa. Itseasiassa mulla kävi ihan mieletön tuuri ja löysin Tampereen pääkirjastosta uuden opetussuunnitelman mukaisen terveystiedon kirjan! Ihan mieletön tuuri, olin valmistautunut käymään kurssin mahdollisesti vanhan kirjastonkirjan kanssa. Jo nyt olen saanut tuon kirjan avulla paljon enemmän irti asioista ja tuo täydentää kivasti lukion materiaalia.

Ensimmäisen kurssini MAA15 (nollakurssi) sain lävitse helposti. Se arvioitiin suoritettuna/hylättynä, joten numeroa siitä ei tullut. Sen sijaan pisteet palautetuista tehtävistä tulivat ja sain pisteitä 155.75 / 180 ja arvosanaksi niistä yhdeksikön. Pieni pettymys, kun tehtävät olivat todella helppoja. Lähinnä virheeni olivat pieniä huolimattomuusvirheitä taikka jokin asia laskettu väärinpäin (sanalliset, pahin viholliseni matikassa!). Tällä on kuitenkin nyt hyvä jatkaa eteenpäin ja pohja seuraavia matikan kursseja varten on luotu. Peruskoulun asiat olivat onnellisesti kaikki jääneet unholaan, mutta onneksi pienellä muistuttelulla ne tulivat luokseni aika helposti.


Ostin myös lukiota varten oman kalenterin, ihan vain että voin sinne merkitä omat aikatauluni eri kursseille sekä merkitä missä mennään aina minkäkin kanssa. Ette varmaan ylläty valinnastani; heti kun näin Suomalaisen kirjakaupan esitteessä Pikkumyy lukuvuosikalenterin olin heti myyty. Nyt kyllä kelpaa taas suunnitella ja toteuttaa! Olen myös pohtinut pitäisikö esimerkiksi äidinkieleen ihan ostaa kielioppikirja,  mutta niitä löytyy aika paljon erilaisia eri kustantajilta. Tällä hetkellä alan painottumaan edullisemmasta hintaluokasta Jukolan Kielikirjaan. Mistä sen tietää mikä oikeasti on hyvä, mikä ei ja tekeekö sillä kirjalla mitään? Tavoitteenani on kuitenkin päästä lukio lävitse ilman kauheita kuluja ja oikeasti miettiä hyvinkin tarkkaan jokainen hankinta. 

2 kommenttia

  1. Noi stabilot on kyllä parhaita! Muistan omat lukion ruotsin kurssit ku kirjotettiin jotain kielioppiasiaa vihkoon ja maikka totes, että "nyt voi taas vaihtaa väriä", kun eri asiat kirjotettiin tietty eri väreillä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska muisto! :D Tuo olisi kyllä todella kätevää, täytyy pitää mielessä kun kielten opiskelu alkaa :) Kiitos kommentistasi Laura!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥