Pullukka Run 2015



Varoitan heti alkuun, tekstiä on todella paljon, mutta pakko saada fiilikset ylös :D Nyt se on takana. Viime päivät ovat menneet niin hyvässä kuin pahassakin todella nopeasti ohitse. Perjantaina minulla alkoi todella paha päänsärky, joka kasvoi kasvamistaan ja samalla alaselkä oli todella kipeä. Kaupassa meinasi taju mennä päänsärystä ja pahimmillaan meinasin oksentaa kun sattui niin paljon. Särkylääkkeellä, kauratyynyllä ja unella sain asian jotenkin hallintaan, mutta lauantai aamu alkoi kuitenkin pienillä säryillä. Olen odottanut tämän vuoden pullukkaa todella paljon, viime vuoden tapahtuma oli todella kiva ja oli suuret odotukset myös tälle vuodelle. En vain osannut odottaa, että viime hetkellä päänsärky ja selkäkipu voisivat olla aika kohtalokkaita.

Pääsimme matkaan ja matka sujuikin suhteellisen hyvin. Paikan päällä kävimme hakemassa tapahtuman juoksupaidat ja itse menin nurmikolle venyttelemään. Tässä kohti alkoi hedari helpottamaan ja selkäkin tuntui hyvältä. Alkulämmöt meille vedettiin Fressin puolesta ja ne olivat aika lailla samat kuin viime vuonna. Pitäisi itsekin muistaa aina lämmitellä kunnolla ennen juoksua, mutta yleensä sorrun vain viiden minuutin venyttelyihin ja pieneen lämpöön. Pikkupullukka (10km) lähti ensin ja Kalle vartin myöhemmi päämatkalle eli Pullukalle (puolikas maratoni).

Itseäni jännitti todella paljon ja lähtö olikin todella ruuhkainen, ensimmäiset puolitoista kilometriä meni osaltani ohitellessa ja omaa vauhtia hakiessa. Ensimmäiset viisi kilometria olivat suhteellisen helpot, jonka jälkeen itselläni rupesi hieman energiat loppumaan. Onneksi huoltopisteiltä sai vettä ja urheilujuomaa, joka oli isona apuna. Muutaman kerran kävelin, mutta keskivauhti pysyi kokoajan omassa tavoitteessani. Matka ei ollut helppo, loppu puolella rupesi alaselkää hieman juilimaan ja ylämäet rupesivat tuntumaan jaloissa väsymyksenä. Tavoite saavutettiin ja juoksin 10km aikaan 1h 19min . Kalle juoksi myös oman tavoitteensa, joka oli alle 2h 15min. Oma vauhtini oli hyvä, kertaakaan ei pistänyt kylkeä tai hartioita.

Tapahtuma oli todella kiva ja hyvin järjestetty. Juoksun jälkeen suuntasimme Scandic hotellille ja kävimme suihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Nälkä oli jo kova ja menimmekin pastabuffettiin, virhe. Jono oli järkyttävä, ruoka oli loppu ja jonotimme yli 10min turhaan, jonka jälkeen tuli yksi vuoka kanapastaa (jota itse siis en syönyt), joka oli niin ällöttävän juustoista, että itselläni teki pahaa. Kaiken lisäksi juusto ei ollut edes sulanut keskeltä. Itse menin pöytään kun kasvispastaa ei ollut näkyvissä ja sitä saikin sitten odotella vielä reilun ajan, pasta oli mautonta ja ei proteiinia. Harmitti todella paljon.

Seitsemän aikaan oli vielä tapahtuman huipentuma; Sami Hedbergin stand up show, joka oli osa Samin maailmanennätystä 365. Show oli todella hyvä ja poskiin sattuu vieläkin pikkuisen kaikesta nauramisesta. Koti matkalla kävimme vielä Luhdan Outletissa Lahdessa. Nyt on kiva olla kotona, pari leffaa odottaa ja putkirullaus teki hyvää aroille lihaksille. :)





Ensi vuonna uudestaan!

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi ♥