Pyttipannu uunissa (V) + arvonnan voittaja



Nyhtökaura on nyt erittäin pop. Tällä viikolla sitä on tullut pieniä eriä vähän sinne tänne ja olen yrittänyt sitä löytää huonoin seurauksin. En siis vielä ole nyhtökaurakuplassa, mutta sinne pääsyä odotellessa on kuitenkin hyvä syödä jotakin! Lisäksi pakko sanoa, että tällä hetkellä osassa paikoista hinnat ovat niin suolaisia, että mielummin itse odotan suurempia eriä ja kohtuullisempia hintoja, kuin maksan itseni muutamasta paketista kipeäksi. Oletteko te päässeet jo kokeilemaan nyhtökauraa?

Tänään kuten eilenkin on ollut sadepäivä, silloin on kiva kokkailla, mutta tänään halusin jotakin helppoa. Kilon perunapussi piti saada pois jääkaapista ja eilen kävin ostamassa Wheatyn Merquez vegaani makkaraa. Perunoita en jaksanut alkaa keittämään pyttistä varten, vaan lähdin tekemään sitä uunissa! Tällä tapaa valmistettaessa muuten ei tarvitse käyttää rasvaa niin paljoa, kuin pannulla ja uunin kun laittaa kerran päälle niin voi valmistaa vaikkapa sämpylöitä tai pannukakkua kaveriksi samalla käyttökerralla! 

HIEMAN TULINEN PYTTIPANNU UUNISSA (vegaaninen)

Tarvitset:
3 punasipulia
kilo perunoita
1rkl hyvää öljyä
2rkl sweet chili kastiketta
1tl merisuolaa (Foodin)
pari rouhaisua mustapippuria
paketti Wheatyn vegaani Merguez makkaroita
tuoretta persiljaa oman maun mukaan

Laita uuni kuumenemaan 200°c. Lohko punasipulit, pilko mieleiseksi perunat (pienet palaset kypsyvät  nopeammin), laita uunivuokaan yhdessä öljyn, chili kastikkeen, suolan ja pippurin kanssa. Sekoita nopeasti ja laita uuniin. Anna kypsyä 20min ja sekoita muutaman kerran välissä. Lisää mukaan viipaloidut makkaran palaset ja sekoita ne peruna-sipuli seoksen joukkoon. Jatka kypsyttämistä n. 20min tai siihen asti, että perunat ovat esim. haarukalla testattaessa kypsiä. Tarjoile dipin tai majoneesin kera tai vaikkapa kaikilla mausteilla!




Ja tähän loppuun teitä varmasti kiinnostaa arvonnan voittaja. Suoritin arvonnan random.orgissa ensin listaamalla teidät ja sitten sekoittamalla ja arpomalla numeron. Arvonta osui Liisan kohdalle, onnea voittajalle! Laitan sähköpostia tulemaan :) 

4 kommenttia

  1. Itse etsiskelin eilen nyhtökauraa Prismassa mutta löysinkin yhdeltä käytävältä vain ison kyltin että "valitettavasti suosittu nyhtökaura pääsi loppumaan, lisää saamme ensi lauantaina". Eli päivässä oli myyty.. Onneks mulla on kesäloma eli ei tarvii mennä viikonloppuna töihin, niin voin mennä lauantaina jo kukonlaulun aikaan jonottamaan nyhtökauraa hahah :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin Prismassa kun vanhempi myyjä puhui nyhtökaurasta ja miten suuri hitti se on, sanoi ettei ollut koskaan kuullutkaan, mutta nyt rupesi kiinnostamaan! Pidetään peukut pystyssä, että tulisi vastaan mahdollisimman pian! :)

      Poista
  2. Ite oon ruokakaupassa töissä ja jokunen viikko sitten tuli eräs asiakas kysymään nyhtökauraa. Never heard. Sanoin ystävällisesti, ettei valitettavasti ole, mutta pistetään toive eteenpäin. Parin viikon aikana nyhtökauraa kyseltiinkin useaan otteeseen, joten piti sitten ihan googlettaa nyhtökaura, jotta kaikki töissä oikeasti tietää mikä se on, eikä tarvitse arvailla. Lopputulos? Nyhtökauraa on kyselty niin paljon, että marketpäällikkö selvittää onko koko lafkaan sitä tulossa ollenkaan. Hope so.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava juttu! Toivottavasti sitä tulisi isompia eriä, että kaikki halukkaat pääsisivät ainakin maistelemaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥