Vuosi leikkauksesta

Koko viikon olen painanut töitä sekä kursseja kasaan tuhatta ja sataa, perjantaille sain pekkasen ja kuinka ollakaan heräsin torstain ja perjantain välisenä yönä kauheaan kurkkukipuun. Noh nyt sitä ollaan kuumeessa ja olo on todella järkyttävä, mutta ei yhtään niin kauhea mikä vuosi sitten oli. Olin juuri saanut todella ikäviä uutisia, koko ajan vain sattui ja alkoi odotus leikkaukseen. Ja mistä sitten oli kysymys?

Viime aikoina olen törmännyt todella monessa blogissa nuorilla naisilla kasvaimeen munasarjassa. Reilu vuosi takaperin en voinut kuvitellakaan sellaisen sattumista kohdalleni, vaan elin elämääni hieman typerän sinisilmäisenä. Olin kärsinyt jo pidemmän aikaa todella kovista vatsakivuista alavatsan alueella, mutta sivuuttanut ne täysin ajatellen naisena pitää kärsiä. Jos olisin mennyt kipujen alettua eli jopa puoli vuotta aiemmin lääkäriin olisi tilanne voinut mennä hyvinkin eri tavalla, mutta eipä tuosta jossittelusta ole mitään hyötyä. Menin lopulta lääkäriin korvatulehduksen takia ja kysyin lääkäriltä mistä alavatsa kivut voisivat johtua, hän paineli vatsaa ja saman tien lähetti eteenpäin tutkimuksiin. Nämä ensimmäiset tutkimukset olivat todella hämmentäviä ja en osannut ajatella mitään. Pääsin illalla kuitenkin kotiin ja siinä kohti tiedettiin toisessa munasarjassa olevan noin kananmunan kokoinen patti. 

Särkylääkettä naamaan, aika jatkotutkimuksiin ja huolta ei pitänyt olla. Tilanne kuitenkin vain paheni ja pääsin nopeasti kunnon tutkimuksiin ja siellä todella ystävällinen naislääkäri ultrasi hieman reilun 10cm kokoisen kasvaimen sisältäni (jonkinlainen kysta, itseasiassa tähän päivään mennessä en ole asiasta parempaa tietoa saanut). Ei ollut kananmuna ja sanoi heti, että koko munasarja menee poistoon, koska on niin pahasti vaurioitunut. Sain tässä kohti kuulla kommentteja, että eihän se munasarjan poisto ole välttämätöntä, mutta jos järjellä ajattelee muutaman sentin kokoisen asian kasvamista yli viisin kertaiseksi se on todennäköisesti aika tuhoutunut. Mielessäni oli tuhansia kysymyksiä ja en halunnut tämän olevan totta. Ensimmäinen arvio leikkausajasta oli kuukausi, mutta koska olin niin kipeä leikkausta aikaistettiin päivystyskäynnin jälkeen. 

Itse leikkaus oli helvetin kivulias, vaikka mennäänkin tähystämällä, niin vatsalihasten läpi meneminen on todella kivulias tapa. Olin kipeä hyvin pitkään ja olen välillä edelleen. Leikkauksesta päivittäin muistuttavat arpeni, jota en onneksi enää häpeä niin paljoa sekä äkkinäiset kivut, joita tulee ja menee. Kävin asiasta lääkärillä ja totesi kaiken olevan ok, mutta leikkausalueella olevan kiinnikkeitä, jotka aiheuttavat kipua. Lääkäri totesi vaihtoehdoiksi joko kiinnikkeitä poistavan leikkauksen, joka voi pahentaa tilannetta taikka luonnollisemman vaihtoehdon; raskauden. Ei kiitos uusille leikkauksille, joten nyt vain kärsitään siihen asti kunnes luonto ottaa ohjat käsiinsä. 

Pahinta koko tuona aikana ennen ja jälkeen leikkauksen oli tiedon puute; minua ei informoitu kunnolla ja esimerkiksi patologin lausunnossa oli jonkinlaisesta poikkeavuudesta ja tässä kaikki. Kukaan ei ollut kertomassa minulle suomeksi missä mennään, mitkä ovat seuraukset, mitä saa tehdä , mikä se poikkeavuus on ja mitä pitäisi välttää. Vertaistukea ei ollut ja yksin oman tukiverkoston kanssa oli pärjättävä. Eniten minua pelottaa tällä hetkellä etten voisi saada lapsia. Tilanne on toki jo nyt hieman monimutkaisempi, vaikka ei mahdoton sentään. Kuitenkin kun ajatellut koko elämänsä ajan miten asiat tulevat menemään, on tämä vuosi ollut omanlaistaan shokkia. Kaiken kaikkiaan olen kasvanut vuodessa henkisesti todella paljon ja elämämme sai täysin uuden suunnan, jotakin hyvääkin tästä kaikesta. Kuitenkin huoli on edelleen kova ja oman kivun tulkitseminen on vaikeaa.

Lopuksi haluan sanoa teille ihanat naiset; älkää vähätelkö omia kipuja ja tunnustelkaa rintojenne lisäksi myös vatsanne alue. Pitäkää itsestänne huolta, terveys ei ole itsestäänselvyys ♥