Viikko kesän ja syksyn vaihteessa



Tunnetilasta toiseen – sitä oli minun viime viikkoni. Nyt on tiedossa postaus täynnä kuulumisia ja fiiliksiä viime viikolta! En ymmärrä miksi kaikki ärsyttävät asiat tapahtuvat aina kerralla, jos ei samana päivänä niin samalla viikolla. Raskaus tuo tähän kaikkeen oman mukavan lisänsä, kun pienetkin asiat tuntuvat hetkellisesti maailmanlopulta. Niin ja ne raskauden vaivat, liitoskivut tuovat tähän oman mausteensa. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun hain pakettiautomaatista lähetyksen ja jäljellä oli vain tyhjä kirjekuori. Sisältö oli Postin mukaan todennäköisesti varastettu jossakin kohti sen jälkeen kun lähetys on punnittu ja leimattu postin toimesta. Miten tuo on edes mahdollista? Olisikin jäänyt vain tähän, mutta kaikkea vastaavaa oli viikko täynnä ja olen kiitollinen, kun se on ohitse.

Tapahtui viikolla kivojakin juttuja. Meillä tuli kuudes vuosipäivä eteen ja kävimme juhlistamassa sitä Puiston ravintolassa. Vuodet Kallen kanssa ovat olleet todella tapahtumarikkaita ja täynnä iloa sekä kyyneleitä. Vaikka välillä on tullut kolahduksia niin on onnikin potkinut meitä eteenpäin, parisuhde on vahvistunut vuosien varrella lujaksi ja olemme kasvaneet ihmisinä paljon yhdessä ja erikseen. Uskomattominta kyllä on se, että pian meistä tulee vanhemmat. Miten upeaa onkaan jakaa tämäkin yhdessä!




Kun elokuu vaihtui syyskuuhun niin koin parhaan viikonloppuni pitkään aikaan! Olen huono menemään mihinkään tapahtumiin yksin, vaikka siellä voisikin olla ihan hauskaa. Kun Planner Lovers Finlandin 3v miitin liput tulivat myyntiin sain nopeasti houkuteltua ystäväni sinne seuraksi ja sitten liput saatuamme alkoikin se ikuisuudelta tuntuva odotus. Lauantaina sitten koitti se päivä, jolloin pakkasin kaikki oleelliset kimpsut ja kampsut mukaan ja suuntasin itseni mahan kanssa Tampere-talolle. 

Viimeisen muutaman vuoden aikana kalenterit, bujo ja kaikki aiheeseen liittyvä on tullut minulle todella tärkeäksi. Kaikki se väreillä, washeilla, fonteilla ja kuvilla leikkiminen on tuonut iloa ja hyvinvointia arkeeni todella paljon. Kun tarttuu bujoon tai päiväkirjaan niin sitä unohtaa kaiken ylimääräisen ja se onkin kohdallani se juttu. Ei ne kauniit aukeamat, vaan se tekeminen. 

Miitti oli huikea ja aika tapahtumassa lensi kuin siivillä. Oli goodie bagia, haasteita, arvontoja, hyvää seuraa ja aiheeseen liittyviä kauppiaita. Ennen kaikkea tällaisessa tapahtumassa tulee tutustuttua uusiin ihmisiin, juteltua niistä yhteisistä kiinnostuksen kohteista ja vain nautittua fiiliksestä. Se yhteisöllisyys tässä porukassa on todella mieletön ja onkin suuri kunnia saada olla osana sitä! Kokonaisuus oli todella hyvin järjestetty ja nyt innolla jo odotan ensi vuoden miittiä, kuten varmasti moni muukin!




Pitkästä aikaa stressitasot laskivat roimasti ja hymy oli herkästi huulilla, pitäisi useammin poistua neljän seinän sisältä kunnolla! Jatkoimme ystäväni kanssa meille viettämään rentoa viikonloppua. Sain  häneltä kassillisen heille pieneksi jääneitä lastenvaatteita, joista olen ikionnellinen sekä kiitollinen. Niitä ihastellessa menikin tovi ja myös kissat ovat niitä tutkineet ja haistelleet. Nuo karvakaverit eivät varmaankaan osaa aavistaa mitä tuleman pitää joulun tienoilla!

Tiedän ettei lapseltamme tule mitään puuttumaan ja hänen lähipiirinsä tulee olemaan täynnä ihania ihmisiä, joilla on sydän paikallaan. Tämä lämmittää mieltä ihan mielettömästi – emme tule jäämään yksin, vaikkei lähellä välttämättä isoa tukiverkkoa olekaan. Lopulta viime viikon jälkeen jäljelle päällimmäiseksi tunteeksi jäi kiitollisuus tästä kaikesta mitä minulla on, liian usein ne ottaa itsestäänselvyytenä. Niitä huonoja päiviä tulee ja menee. Tunteet tulee ja menee, oikeasti kaikki on hyvin. ♥


Ihanaa alkanutta syyskuuta sinulle!


4 kommenttia

  1. <3 Oli kyllä oikein mukava viikonloppu. PLF-miitti oli kyllä yksi parhaista tapahtumista pitkään aikaan, joten kiitos vielä että houkuttelit mukaan! :) Ja muutenkin kiitos mahtavasta viikonlopusta nyt vielä täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä paljon Anni sinulle koko viikonlopusta <3 Tällaisista saa kyllä kauheasti energiaa jaksaa eteenpäin vähän ikävempienkin juttujen kanssa :) Ensi vuoden miittiä odotellessa! :D

      Poista
  2. Voimia syksyyn ja elämään kuuluu ne aurinkoiset päivät sekä ne tummemmatkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisa! Ehkä se vaikeus onkin siinä, että hyväksyy ettei joka päivä voi olla hymy huulessa ja täynnä iloa. Sitä se elämä on :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥