Vaihtobileet



Perjantaina oli vihdoin järjestämäni vaihtobileet. Ihmisiä tuli paljon enemmän mitä ajattelin ja kaikki meni todella kivasti. Sekä minä että äitini leipoi ja syömistä oli yllin kyllin raakakakusta sienipiirakkaan. Lisäksi tavaraa oli todella mukavasti, jokainen toi jotakin ja lähestulkoon kaikki vaatteet ja muut menivät uusille omistajille. Uffille käyn heittämässä vielä ylimääräiset vaatteet. Lupaan järjestää vaihtobileet jossakin vaiheessa uudestaan, sen verran toimiva juttu se oli! :) Kiitos kaikille ketkä tulitte paikalle, oli todella kiva nähdä teitä kaikkia. Olen maailman huonoin ihminen ottamaan kuvia juuri sillä hetkellä kun niitä pitäisi ottaa, eli vaihtobileistä ei ole kuvan kuvaa, mutta tavarasta jota lähti eteenpäin on tämä yksi. Syy vaihtobileisii oli täysin se, että halusin puhdistaa kaapit kaikesta muusta kuin luonnonkosmetiikasta. Meikkipussi ammottaa nyt tyhjyyttään, mutta täyttöä on tulossa ;)




Lauantaina olikin jälleen jujutsu, odotin sitä kauhun sekaisin tuntein. Niin sekaisin olin edellisestä illasta, että marssin paikalle tunnin etuajassa. Kun tajusin kämmini niin soitin Kallelle ja lähdimme hakemaan Punnitse & Säästä liikkeestä Kallen cashewpähkinä voittoa, hän oli voittanut kilon maustettuja casheweita! :D Nyt alkaakin olla jo maha kipeänä pähkinöistä, ahneella on hyvin ikävä loppu.. Itse jujutsu meni todella kivasti, ehkä parhaimmat harkat tähän mennessä. Tiistaista oli vielä vähän reidet hellänä (vaikka otin silloin todella löysästi!), mutta se ei vauhtia hidastanut. Nyt mullakin on jujutsupuku! Vaikkakin tatamilla pyöriessä sainkin sotkettua itseni jonkun idiootin meikkivoiteeseen. Anteeks nyt vaan, mutta kuka harrastaa itsepuolustuslajeja ym. meikkivoiteet naamalla? Itselleni ainakin tulee sen verta lämmin ettei tule mieleenkään laittaa pakkelia.. Onneksi pesussa lähti tahrat.




Tänään kävimme pitkästä aikaa juoksemassa ja uudet juoksukamppeet on nyt testattu. Kengillä on todella väliä, ensimmäistä kertaa vähään aikaan ei tullut lonkka ollenkaan kipeäksi. Toki joogalla voi olla sormensa pelissä. Eli jooga jatkuu ja kenkiin kannattaa satsata. Kohta hieman omenapaistosta ja vaniljakastiketta kera Buffyn :) (vinkkinä, pehmeistä omenoista on hyvä tehdä omenapaistos, hävikistä ruoaksi!) Ensi viikolla onkin taas tiedossa kaksi eri taidekurssia (huomenna alkaa öljymaalaus ja tänään olen kolmisen tuntia etsinyt taideteosta josta tekisin toisinnon) ja jujutsut ja muut, ainakin on ohjelmaa :) Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Käytöstavoista

Paljon on ollut aikaa nyt vain maata ja ajatella, ikävä kyllä niin hyvässä kuin pahassakin. Tällä hetkellä odottelen korvissa olevan paineen tasaantumista, että pääsisin taas liikkeelle ilman huimausta ja pahaa oloa. Olen super huono sairastamaan, paikallaan makaaminen ei ole minun juttuni. Jos jotakin hyvää niin univarastoni ovat täpöten täynnä.

Olen jäänyt ajattelemaan edellisiltä viikoilta muutamaa tapahtumaa. Ensimmäinen tapahtui uimahallissa, toinen teatterissa. En halua seuraavilla teksteillä loukata yhtään ketään tai yleistää, kuhan haluan pohtia asioita.

Muutama viikko taaksepäin kävin uimahallissa. En ole käynyt koskaan uimahallissa yksin ja nytkin se oli aikamoisen esivalmistelun takana. Se oli omalla tavallaan todella jännittävää ja samalla oloni oli todella arka, onneksi kukaan ei purrut siellä minua tai ikuinen uimahallikammo olisi voinut olla mahdollinen. Uimahalli on yhden aikaan täynnä hieman varttuneempaa väkeä, mitä nyt muutama vanhempi pienempien lapsien kanssa tai sellaisia himo-uimareita, jotka menevät omilla radoillaan tuhatta ja sataa.

Uskalsin ensin ihan uimaan parisataa metriä sammakkoa jonka jälkeen menin vesijuoksemaan mummojen kanssa (oli siellä pari pappaakin). Menin muutaman mamman takana ja he rupesivat puhumaan kovaan ääneen tatuoidusta nuoresta naisesta suihkutiloissa, arvostelu oli mielestäni hyvinkin julmaa. Loppupeleissä se kehestä he puhuivat olisin voinut olla vaikka minä ja mistä sitä tietää olinko heidän kohteensa. Siitä he siirtyivät keskustelemaan nuoriin ja siihen  miten nykynuoret ovat niin hävyttömiä ja miten asiat olivat heidän nuoruudessaan. Ja tottakai heidän piti puida nuorten likaisuutta, hesarissa oli silloin juuri ollut juttua naisten likaisuudesta uimahalleissa. Olen puhdas, kävin suihkussa ja saunassa ja suihkussa ja ilman uimapukua! Viimeinen mitä kuulin heifän sanovan oli "nykynuoria ei tarvitse kunnioittaa millään tavalla". Suoraan sanottuna pöristyin, lisäsin vauhtia ja menin heidän ohitseen pikkumyy tatuointini varmasti näkyen. Miksi meitä ei tarvitse arvostaa? Ymmärrän kyllä että kaikki eivät osaa käyttäytyä, monilla arvostus vanhoja ihmisiä kohtaan puuttuu kokonaan. Itse arvostan ja toivon myöskin että arvostus olisi edes jollakin tapaa molemminpuolinen. Harmitti koko homma pitkään. Ikävä kyllä heidän kommenttinsa jäi soimaan korviini.

Toinen mieleen jäänyt juttu oli minun ja Kallen teatterireissulla. Väliajalla olimme toisina jonossa kahviossa, kun tuli meidän vuoromme tilata niin kaksi pientä mummoa tulivat vain jostakin eteemme ja tilasivat kahvinsa, kassalla ollut tyttö palveli heitä ilmekkään värähtämättä vaikka hän selvästi näki tilanteen. Onko se ok ottaa oma oikeus haltuun kun ikää on +70v? Tuostakin jäi todella ikävä fiilis. Jotenkin tuntuu että nämä tapahtumat oikein ruokkivat toisiaan. Käytöstavat unohtuvat itse kultakin aika useinkin, mutta jotenkin rajansa kaikella, ei tarvitse olla ilkeä tai töykeä. Onneksi on olemassa myös mukavia pullalta (tähän meinasi lipsahtaa kirjoitusvirhe..) tuoksuvia isoäitejä, toivon vain ettei olisi tässä yhteiskunnassa täysin sukupuuttoon kuoleva laji.. Avautuminen suoritettu. Ja ei, en halua yleistää että kaikki mummot olisivat juoruilevia ja töykeitä.

Oletteko te törmänneet vastaavaan? 

Garmin Vivofit 1

Jos olisin kirjoittanut tämän tekstin ajallaan olisi nyt harmittanut. Tähän astinen matkani Garminin Vivofitin kanssa on ollut värikäs ja ongelmilta ei ole säilytty, vaikkakin kokonaisuutena on ihan positiivinen mielikuva. Vivofit toimii paristoilla, jotka kestävät n. vuoden ajan.




Olen jo jonkin aikaa halunnut aktiivisuusrannekkeen. Pitkän vertaillun ja puskaradion kautta kuullun palautteen jälkeen päädyin Vivofittiin. Meinasin ennen joulua jo luovuttaa koko homman suhteen, mutta erittäin kovan tarjouksen osuessa kohdalle toivoin Kallelta rannekkeen joululahjaksi. Alku sujui ongelmitta, asentaminen ja käyttöön ottaminen oli todella helppoa. Tottumiseen meni pidempi aika, ja alkuun en tajunnut katsella ranneketta tarpeeksi aktiivisesti; usein oli kaikki punaiset viivat tulleet ja viime liikkumisesta oli kulunut aikaa useita tunteja. Kuitenkin tällä hetkellä olen oppinut jo hieman paremmin katselemaan ja liikkumaan niin ettei viivoja tule laisinkaan. Tässä omia huomioitani eri ominaisuuksista:

Itse ranneke
Rannekkeesta näkee tähän astiset päivän askeleet, tavoitteeseen vaadittavat askeleet, kilometrit, poltetut kalorit, ajan ja päivämäärän. Ranneke on ihan ok:n tuntuinen kädessä, mutta välillä tekee hyvää iholle olla ilman sitä hetken ajan. Yön ajaksi nappia pitkään painamalla tulee sleep mode.

Askeleet 

Niitä tulee helposti ja jos useammin nostaisin takapuolen penkistä niitä tulisi enemmänkin. Olen paljon pohtinut miten askeleita tulee jos esim. työnnän rattaita tai kärryjä kaupassa. Oman huomioni mukaan askeleita tulee kyllä, mutta ehkäpä vähän huonommin. Myös kantaessa esim. lasta tulee kyllä askelia, mutta oikeimmin askelmäärät vivofit näyttää kun kävelee rannekekäsi vapaana. Huvituksekseni myös keinumisesta tuo rupesi askelia ottamaan. Jos joku tietää mihin rannekkeiden askeleet perustuvat niin kertokaa! Positiivisena yllätyksenä askelten kilometrimäärä vastaa todellisuudessa oikein. (tämän olen todennut usean lenkin jälkeen).




Uni
Olen villi nukkuja, rannekkeen toteamana ja ilmankin. Olen aina ollut kova liikkumaan öisin ja nyt olenkin ottanut avuksi melatoniinin, jonka kanssa nukun paljon rauhallisemmin. Öisinkin olen saanut maksimissaan jopa 70 askelta otettua ihan vain nukkuessani, tai sitten vain kävelen öisin salaa itseltäni ja Kallelta o_O Joka tapauksessa tämä ominaisuus on ihan hauska ja koen sen olevan hyödyllinen, sovelluksen kautta näkee uniajan ja sen miten on nukkunut. Minulla on muutamana yönä ranneke painanut todella pahasti ja on jopa käsi lähtenyt turpoamaan rannekkeen puristaessa. (ongelman auttoi rannekekäden vaihtaminen yön ajaksi + rannekkeen pitäminen todella löysällä öisin)

Tavoitteet
Ranneke säätää jokaiselle päivälle oman tavoitteensa askelille, tästä ominaisuudesta pidän jonkinverran vaikkakin se myös ärsyttää. Uutenavuotena esim. kävi niin, että  minulta puuttui 40 askelta tavoitteesa ja kyllä harmitti todella paljon seuraavana päivänä! Tavoitteisiin jää todella pahasti koukkuun ja olen kävellyt sisällä kymmenen aikaa kämppää ympäri saadakseni puuttuvat askeleet kasaan.. Hyvää kannustusta!




Sovellus ja synkronointi
Tässä osiossa ne suurimmat ongelmat ovat olleet. Synkronointi onnistuu yleesä helposti vain painamalla nappia pohjassa ja kaikki tiedot siirtyvät sovellukseen, MUTTA useamman kerran ongelmia on tullut niin, ettei sovellus toimikkaan Garminin oman teknisen vian vuoksi. Itse ranneke siis toimii moitteettomasti, mutta sovelluksessa on lähes tulkoon kokoajan jonkinlaisia ongelmia esim. tietojen päivittyvyyden kanssa. Itse sovellus on ihan kiva, odotan päivää kun ongelmia siinä ei ole ja kaikki toimii niinkuin pitää. Jos minulla ei olisi lumia puhelinta niin synkronointi ja sovellus toimisivat myös puhelimessa, uuden puhelimen ostoa kohti siis?

Haasteet
Haasteet ovat ehkä yksi parhaimmista ja kannustavimmista asioista rannekkeessa ja sovelluksessa. Tällä hetkellä minulla on meneillääon 60k askelta haaste ja olen siinä ykkösenä (siinä on siis muitakin käyttäjiä, jotka aktiivisuuden tasollaan pääsevät eri tasoisiin haasteisiin). Olen todella kilpailuluontoinen ihminen ja en halua olla viimeinen.




Kaiken kaikkiaan sanon Vivofitin olevan hyvä ostos, mielestäni se on ihan kaunis ja ainakin minun takapuolen se saa nousemaan ylös paljon useammin kuin ilman ranneketta. Myös ulos tulee lähdettyä paljon useammin, kun tavoitteet pitää saavuttaa. Jos jostakin löydät vivofitin tarjouksessa (normaalia hintaa en maksaisi) niin ei yhtään pöllömpi ostos. Yhtään en tiedä miten juoksemisen kanssa tuo toimii, jos jollakin on siitä kokemuksia niin kertokaa ihmeessä!