#blogintarina

Ihana Susanna Take a Breath- blogista antoi minulle haasteen nimeltä #blogintarina. On ollut ihanaa seurata muiden blogeista mikä on heidän bloginsa tarina ja päästä syvällisemmin blogin maailman sisälle. Toivonmukaan myös teitä kiinnostaa minun blogini tarina! Tässä haasteessa on siis tarkoitus avata blogia ja sen perustamista syvällisemmin parin kysymyksen kautta. Tässä omat vastaukseni ja lopussa haastan tottakai mukaan muutamia blogeja :) Ja nyt vielä tähän alkuun, huomiseen iltaan klo 21.00 asti on vielä arvontaan osallistumis aikaa! Käykää ihmeessä osallistumassa ja laittakaa sana kiertoon :)

Miksi perustin blogin?

Olen aiemmin kirjoittanut useita blogeja. Välillä suljin blogin ja aloitin uuden, tämän blogin kanssa olen oikeastaan vaihtanut nimeä ja osoitetta muutaman kerran ja ns. nollannut blogin aivan kokonaan. Turkooseja unelmia tulee siitä, kun taideterapiassa käytin yhä enemmänja enemmän turkoosia töissäni ja terapeuttini kertoi sen usein olevan masennuksesta paranemisen merkki. Turkoosi on ollut minulle pitkään hyvin tärkeä väri siitä kautta ja se on edelleen jollakin tapaa voimavärini. Vaikka blogin sävyt ovat nykyään muut kuin turkoosit, niin sen pohja säilyy silti edelleen nimessä. Reilu vuosi sitten aloitin tämänkin blogin alusta ja tuhosin aikaisemmat kirjoitukseni, lähdin etsimään itseäni kirjoittajana ja ehkä ihmisenäkin uudestaan ja tällä tiellä ollaan pysytty. Minulle blogi on ollut joskus paikka purkaa asioita, nyt se on enemmänkin paikka jakaa iloisia ja kivoja juttuja sekä toisaalta pohtia asioiden eri puolia.

Mikä on blogini aihepiiri?

Kirjoitan itselleni tärkeistä asioista, jotka koskettavat elämääni sillä hetkellä. Blogissani ei ole yhtä tiettyä aihepiiriä vaan koen sen koostuvan hyvin monesta pienemmästä osasta kuten luonnonkosmetiikasta, hyvinvoinnista, veganismista, ekologisuudesta, kissoista, liikkumisesta, hieman ruoastakin ja yleisestä pohdinnasta. Koen blogini olevan ihan lifestyle- tyyppinen ratkaisu :)

Miten läheiseni suhtautuvat blogiini?

Oikeastaan tämä on todella vaikea kysymys. Mielestäni lähipiiri suhtautuu blogiini ja bloggaamiseeni hyvin. Meillä äitini myös bloggailee, joten meillä blogit ovat aika arkinen ja "normaali" juttu. Kallelta kyselen aina miten sanoja kirjoitellaan (yhdyssanat eivät ole pravuureitani), koetetaan keksiä otsikoita ja hän myös välillä oikolukee tekstejä. Kalle on tukenut kirjoittamistani todella hyvin ja hänen kanssaan keskustellaan usein aiheista, joista olen kirjoittamassa. Uskon sen tuovan teksteihini paremmin syvyyttä, kun tekstit eivät ole tuulesta temmattuja. Tiikeri ja Papu osoittavat mieltä tein sitten mitä tahansa muuta, kuin annan heille kaiken huomioni. Usein kirjoittaessani Tiikeri tallustelee näytön edessä tai lösähtää hiirikäden päälle, ei selvästikään arvosta tätä hommaa ;)

Mitä blogille kuuluu juuri nyt?

Blogilla menee mielestäni ehkä paremmin kuin koskaan. Inspiraatiota kirjoitteluun löytyy ja välillä joudun hieman hillitsemään itseäni, etten julkaisisi heti kaikkia postauksia kerralla. Itselläni alkaa olla fiilis, että olen alkanut löytämään itseäni paremmin bloggaajana. Parasta on ehdottomasti kommenttien saaminen, kiitos siitä teille ihanille lukijoilleni! Blogin kirjoittaminen vaatii paljon enemmän työtä kun siihen paneutuu kunnolla ja se on täysin sen arvoista. Toivonkin blogini pysyvän rinnallani niin myötä kuin vastoinkäymisissä

Mitkä ovat lempipostaukseni?

Itse tykkään kirjoittaa pohdintoja asioista, jotka ehkä vähän häiritsevät minua tai jos olen kokeillut jotakin uutta juttua niin siitä mielipiteitä. Kuvat ovat minulle myös todella tärkeitä ja teksti ilman kuvia tuntuukin todella orvolta.

Haastan mukaan seuraavat ihanaiset blogit:

Huijausnoppa

No one there

Pätkiä tyhmän tytön elämästä

Elina K

Kaunistatko itseluottamuksesi?

Sosiaalinen media - tutummin some, on kuulunut elämääni hyvin monta vuotta. Tietokoneella hengailin ensin mesessä, sitten irkissä, siitä irc-gallerian kautta pikkuhiljaa facebookkiin ja muihin vastaaviin. On ollut vaiheita, kun olen täyttänyt facebookkini kaverilistaa puolitutuilla ja esimerkiksi yläasteen aikaisilla luokkalaisilla, entisiä työkavereita, keiden kanssa ei ole koskaan ollut minkäänlaista kaveruutta tai päinvastoin taustalla saattoi olla jopa kiusaamista. Kun tuli aika siivota fb:tä ja katsoa keiden ihmisten kanssa haluan edes jakaa asioitani (ja ei, en koe että facebook on mikään ilmoitustaulu) niin listasta tuli hyvin lyhyt. Samalla oloni oli todella huojentunut, jonkinlainen taakka putosi harteiltani ja sen jälkeen en ole enää hyvän päivän tuttuja kaveriksi lisäillyt ja lista pysyy hyvin lyhyenä.

Ennen jaoin facebookissa helposti kuvia tai tekstejä muuten vaan, mutta Kallen kanssa opin siihen ettei kaikkea tarvitse jakaa. Toki tärkeimmät päivitykset tulee tehtyä, mutta koen ihmisten ansaitsevan tietää asioistani minulta eikä facebookista. Instagrammi puolestaan on minulle oiva kuvien jako palvelu, siellä ei kukaan näe pakosta miten meidän kissat nukkuvat söpösti yhdessä tai kun olen tehnyt ruokaa ja ottanut siitä kuvan. Instagrammissa olen todella iloinen jokaisesta tykkäyksestä, kommentista ja seuraajasta, mutta kuka nyt ei olisi?

En_koe tarvitsevani itsetunnon pönkitykseen sosiaalista mediaa, mutta myönnän että on kiva välillä saada kommentteja että näytän kivalta tai ottamani kuvat ovat inspiroineet jotakuta. On toki eri asia jakaa kuvia huomion takia, mutta mielestäni raja on hyvinkin häilyvä. 

Some luo myös valtavat paineet useammalle ihmiselle. "Pitää" päivittää instagrammiin kuvia, kriisi tulee jos joukko seuraajia häviää yks kaks tai kuva ei saakaan kuin yksi tai kaksi tykkäystä, Ihmiset ottavat selfieita synnytyssalista, vessassa käydessään tai autoa ajaessaan. En sano, että olisi väärin synnytyksen jälkeen ottaa kuva, mutta onko sen jakaminen heti todella ykkösasia? Eikö sen vastasyntyneen pitäisi saada kaikki huomio? Eilen Marja Hintikka livessä sivuttiin sosiaalista mediaa ja sen luomia paineita tuoreisiin äiteihin. Tämä asia pistää mieleni matalaksi.

En tiedä oletteko huomanneet ihmisten selfieitä, joissa naama näyttää turhankin "siistiltä" ja blurrautuneelta? Kun hankimme uudet puhelimet  ja testailin selfie-kameraa niin automaattisesti kuva käsiteltiin "kaunistus" filtterillä; silmiä suurennetaan, ihoa tasoitetaan ja mitä vielä. Toiminnolle on kymmenen eri tasoa ja mitä lähemmäksi kymppiä mennään sen luonnottomammalta ihminen näyttää. Onneksi kyseisen toiminnon saa pois päältä, mutta automaattisesti aina kun laitan selfiekameran päälle niin se menee kaunistus puolelle. Miksi ei toisinpäin? Miksi normaali kuva ei ole vakio ja kaunistus jokin lisänappula jossakin piilossa? Minulla on finnejä ja arpia, harvemmin meikkaan ja vaikka naama näyttäisi kuinka petolinnunperseeltä niin en halua käyttää filtteriä. Ja toki jokainen tekee valintansa itse, mutta toivon että tietoisesti ja oikeasti hyvästä syystä.

Olette ihmiset kauniita juuri tuollaisenaan. Usein valitan Kallelle omista kuvistani että onpa ruma tai kylläpä tuo finni paistaa, noh asia ei kuitenkaan mene ihan niin. Kun katson muiden ihmisten kuvia niin en ala laskemaan ihmisen finnejä tai luomia, vaan katson ensiksi silmiä ja hymyä ja se siinä, onpa kaunis kuva! Omia kuvia selatessa tulee sokeaksi itselleen ja on paljon kriittisempi. 

On sairasta miten media on luonut meille paineet ja kriteerit tietynlaisesta ulkonäöstä. Ihmiset vaativat sitä itseltään, mutta kun katsoo toisia niin eihän sitä keneltäkään muulta (toivottavasti) vaadi. Näemme itsemme väärin, rumempina, jollakin tapaa harmaina. Onneksi muut näkevät sen kaiken väriloiston ja muistuttavat siitä välillä. Ilman Kallea olisin paljon sokeampi itselleni. Olkaa armollisempia itsellenne, kauneus tulee sisältä eikä blurrista. Voidaanko sanoa ei blurrille? 

ps. kyllä olen itsekin jakanut kuvia blurrin kanssa ja oikeastaan vahingossa, aina ei sen olemassa oloa muista, mutta nyt kyllä nolottaa hieman

Superfoodien eettisyys

Superfoodit ovat nyt todella super.

Niitä näkee kaikkialla ja kaikkien eettisyydestä ei ole takuita. Itse olen todella tarkkana, että ruoka jota ostan olisi a) eettistä b) luomua. Haluan puhdasta ruokaa, jolla ei riistetä keneltäkään tai viljelemällä tuhota sademetsiä. On firmoja, jotka eivät halua ilmoittaa tai eivät tiedä tarkalleen miten asiat viljelmillä ovat. Tämä on surullista. Mielummin maksan esim. maca jauheesta luomuna hieman korkeampaa hintaa ja tiedän mistä se on tullut ja että viljeliä saa kunnon katteet, kuin se että maahantuova yritys tekee bisnestä viljelijöitten kustannuksella. Tämä kuuluu kaikkeen muuhunkin, kuin superfoodeihin! Meillä ei syödä kuin reilun kaupan banaaneja ja kahvikin on lähes poikkeuksetta reilua kauppaa. Vielä kun pääsisin itse kiertelemään maailmaa ja vierailemaan viljelijöiden luona!

Foodinilla tehdään tiivistä yhteistyötä viljelijöitten kanssa. Foodinin perustaja Lasse Jalkanen kiertelee maailmaa ja etsii kovalla työllä viljelijöitä ja vierailee heidän luonaan. Heille ei ole ihan sama mistä tuotteet tulevat, minkälaiset työolosuhteet siellä on ja mikä tuotteen laatu on. He edustavat todella hyvin omaa filosofiaani; puhdasta ja eettistä. Heille ruoan matka viljelijältä meille kuluttajille on tärkeää ja he tekevät sitä oikeasti sydämestään eikä rahanahneudesta! Foodin auttaa heidän lapsiaan pääsemään kouluun mm. auttamalla koulujen rakentamisessa. Tämä jos mikä on upeaa, teot kertovat enemmän kuin sanat. Foodinilla ollaan myös reiluja viljelijöille, heille annetaan vakaammat ja korkeammat tuotot, mitä he tukkureilta saisivat ja hommassa ei ole turhia välikäsiä. Ja siinä kohti kun ruoka tulee suoremmin Foodinille niin se tarkoittaa meille kuluttajille alhaisempia hintoja ja puhtaampia tuotteita!

Myös mitä he myyvät ei ole sattuman kauppaa. He opiskelevat, että löytäisivät oikeasti hyödyllisiä ruokia. Lisäksi lähdettäessä etsimään tuottajaa ei sekään ole helppoa. Pitää selvittää miten ruoka-aine valmistetaan ja ettei sitä ole jatkettu muilla aineilla. Viljelyalueen ympäristö on tärkeä, tällä vältetään turhat torjunta-aineet foodeissa. Taustat selvitetään tarkasti, arvioidaan tuottajan ympäristö- ja sosiaalivastuu, tuotteiden pitää olla esimerkiksi GMO vapaita ja se että tuottaja kykenee itse testaamaan ettei tuotteissa ole hometta ym. on tärkeää (ja tuotteet testataan vielä tottakai Suomessakin!) Foodin tekee myös yhteistyötä erilaisien organisaatioiden (DO-IT, Delta, EcoSocial) kanssa, parantaakseen viljelijöiden ja heidän lapsiensa elämänlaatua.

Lisää tietoa Foodinista ja Lassen seikkailuista löydät Foodinin kotisivuilta.

Muista, että myös sinä vaikutat paljon esim. juuri ostopäätöksilläsi!

Jos nyt innostuit Foodinista (kuten minä!) niin alennuskoodilla ambassador-10 saat -10% tilauksesta heidän verkkosivuiltaan ja kaikissa yli 69€ tilauksissa postikulut ovat ilmaiset! Superfoodit sopivat myös pukinkonttiin loistavasti, eettistä ja herkullista!