Creativen WP-350 Bluetooth kuulokkeet

En toivonut oikeastaan mitään Kallelta synttäri lahjaksi, mutta kuulokkeista tuli jossakin vaiheessa puhe. Minua ärsyttää pitää nappikuulokkeita, kun mikään silikonipäistä ei ole sopivan kokoinen. Lisäksi piuhat ovat vain tiellä ja ärsyttää vaihtaa puhelimen kautta biisiä tai pistää pauselle. En salilla käydessäni varsinkaan halua koskea koko puhelimeen ja piuhojen kautta musiikin kuuntelu on riuhtoessa ja heiluessa todella hankalaa. Synttärini menivät jo reilu kuukausi sitten, mutta viime viikolla pistimme tilaukseen Creativen WP-350 Bluetooth kuulokkeet. Meinattiin eka tilata halvemmat, mutta pitkän tutkimisen ja vertailun jälkeen valitsimme nämä. Juupituupissa nämä olivat voittaneet monet kalliimmat vehkeet äänenlaatunsa ja mukavuutensa vuoksi.





Eilen kuulokkeet vihdoin saapuivat (viikonloppu tuntuu todella pitkältä ajalta odottaessa!) ja paketin avattuani ihmettelin kuulokkeiden pienuutta. Pelkäsin heti, etteivät ne pysy päässä juostessa tai salilla ja etteivät ne ole mukavat ja olisin toivonut korvien yli meneviä. Ensimmäisestä kokeilusta lähtien tosin rakastuin, nämä istuvat päässä todella hyvin, musiikin laatu (samaten kuin bassonkin) on todella hyvää ja vaikka juoksisi juoksumatolla (luonnossa en ole vielä päässyt testaamaan) tai hyppisi ja pomppisi niin ainakin minulla nämä pysyvät päässä todella hyvin. Kuulokkeiden kantavuuskin on hyvä ja näitä on helppo käyttää! Oma puhelimeni tunnisti heti kuulokkeet ja kaikki toimii. Akun kestävyydestä en vielä osaa sanoa, mutta siitä voin kertoa pidemmän käytön jälkeen jos jotakin kiinnostaa. Ainoa pieni miinus tulee napeista, kun biisiä vaihtaa niin painallus kuuluu korvaan aika hyvin. Kuulokkeet myös pitävät aika hyvin muut melut poissa, vaikkakin eivät ne voita takana olevaa kajaria jos sieltä soi täysillä hevi. Suosittelen kuulokkeita todella lämpimästi niin liikkumiseen, kuin ihan musiikin kuuntelemiseenkin! :)




Eilen käytiin pikaiset polkemiset ja venyttelyt tekemässä salilla. Tänään olikin jännempi päivä kun tapasin pt:n salilla ja kävimme läpi uutta ohjelmaa ja ruokavaliota. Uusi ohjelma vaikutti todella kivalta, vaikka toisaalta suhteellisen kevyeltä (toki kun ei ole tehnyt koko settiä kerralla putkeen niin sen raskaus voi hämätä) ja uusia liikkeitäkin tuli. Tästä saa hyvää lisäpotkua salilla käymiseen ja eiköhän tuloksia rupea näkymään! Huomenna vihdoin ja viimein I love me messuille ja sitten pari päivää vapaata! ♥



2 kommenttia

  1. Ai sä oot menossa huomenna I Loveen? Mä meen lauantaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tänään meen, aikataulujen yhteen sovittaminen on aina hieman hankalaa :P

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥