Viikonloppu Tallinnassa




Matkasta on jo yli viikko aikaa, oikeastaan tuntuu siltä että siitä olisi jo ikuisuus. Tuliaiset ovat matkanneet oikeille ihmisille, kissat on haettu kotiin ja arki lähtenyt puhdistuskuurin kanssa käyntiin. Matkalla aikaa ei lopulta ollut yhtään liikaa tai liian vähää, juuri sopivasti. Jalat toki olivat väsyneet kaikista niistä askelista mitä tuli otettua vanhassa kaupungissa ja kaupoilla. Nautin todella paljon seurasta, ruoasta ja erityisesti hotellihuoneesta kylpyammeineen ja ihanine sänkyineen! Hotellinnamme toimi viiden tähden Savoy Boutique Hotel.





Laivamatka meni meriaamiaisen kera. Iso peukku Eckerölinelle heidän aamiaisbuffetistaan; ehdottomasti voittaa viikkarin ja siljan. Maihin päästyämme kävimme tsekkaamassa hotellimme ja lähdimme rannalle ajelemaan ja etsimään kävely/kuvaus paikkaa. Ajattelin reissulla käyttää kameraa reippaasti, yleensä harmittaa jälkeenpäin kun ei ole jaksanut ottaa kuvia. Tällä kertaa kuvailin todella suurella innolla, yli viisisataa kuvaa! Rannalla sain otettua paljon ihania kuvia ja niitä onkin nyt mukava katsella ja muistella ihania hetkiä.

Vietyämme hotellihuoneeseen tavarat menimme juomaan shamppanjaa (kyllä, sitä aitoa!) erään eläinystävän selvittyä hyvinkin täpärästi leikkauksesta. Ei se shamppanja mitään herkkua ollut, mutta huomattavasti parempaa kuin kuoharit. Ensimmäisenä iltana kävelimme vanhassa kaupungissa ja kävimme syömässä ravintolassa oikein hyvät annokset. Harmi etten laittanut paikan nimeä muistiin, se oli todella kiva paikka aivan ihanalla tarjoilija pojalla varustettuna! :D





Toinen päivä meni shoppaillen Rocca al mare kauppakeskuksessa ja kävimme vielä jalan Viru keskuksessa. Rocca la mare oli minulle pettymys, sain sieltä muutaman paidan ja taidetarvikkeita, mutta muuten se oli aika"tylsä" paikka. Matkalla virukeskuksesta hotellille menimme sattumalta pieneen kauppaan jonka kyljessä oli ihana Road Food pikaruokapaikka, söin todella hyvän leivän täytteinään linssi-kikhernekastiketta sekä kesäkurpitsa-munakoisokastiketta, sotkuista mutta hyvää! Viimeisenä päivänä menimme uudempaan lentokentän lähellä olevaan Ülemisteen, joka olikin minulle paljon mieluisempi! Ilman siellä käyntiä olisin jäänyt ilman kosmetiikkaa. Nyt on muuten meikkipussi täytetty pelkällä luonnonkosmetiikalla samaten kuin suihkun hyllytkin.




Toisena iltana menimme syömään meidän valitsemaamme paikkaan CRU:hun. Paikka oli ihan kiva, tarjoilija huomattavasti jäykempi kuin edellisen illan paikan. Annokset olivat pieniä aika pieniä ja epäilin suuresti oman annokseni sisältöä, ohrarisotossa oli hyvin voimakas sivumaku jonka alkuperää en ehkä halua tietää. Jälkiruoka oli onneksi hyvää ja paikasta jäi ihan ok maku. Menimme vielä juomaan cosmopolitania ja viskiä ja uni tulikin sinä iltana hyvin vaikka hotellin alapuolella olikin taksitolppa ja lauantaina siellä oli todella ruuhkaa.





Kolmantena päivänä menimme kävelemään Toompean mäelle, jossa olikin todella kauniit näköalat! Puolessa välissä päivää rupesi jo väsy painamaan ja illalla laiva oli aivan täynnä. Kotiin oli ihana päästä ja omaan sänkyyn oli mukava päästä nukkumaan. Tallinnassa on paljon nähtävää, me kävimme useissa ihanissa kahviloissa ja pikku putiikeissa (toki samanlaisia on vieri vieressä, mutta kyllä ne helmet sieltä keskeltä löytyvät) ja kannattaa varata viikonlopun verran aikaa kaikkeen tutustumineen ja toki shoppailuunkin. Ensi kerralla menen ehdottomasti Vegan Restoran V -ravintolaan!

4 kommenttia

  1. Tulin tänne blogiisi vastavierailulle, ja täällähän on vaikka mitä kivaa! Liityin myös lukijaksi. Näköjään useampi aihe mikä blogejamme yhdistää. Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta ja tervetuloa :) Oikein mukavaa loppuviikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  2. Tallinna on kaunis kaupunki. Viimeksi, viime kesänä, vietimme siellä kanssa-asukin kanssa muutaman päivän nauttien rennosta oleilusta. Nähtävää ja koettavaa riitti ja jäi taas seuraavallekin kerralle. Vanha kaupunki on niin tunnelmallinen. P.S. Minulla on sinulle blogissani haaste, toivottavasti otat kopin vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Otan ehdottomasti haasteen vastaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥