The Liebster Award osa yksi

Kiitos haasteesta Misorella! Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Misorella on keksinyt minulle 11 kysymystä. Vastaavasti keksin 11 kysymystä niille, joille heitän haastepallon eteenpäin. Otan haasteen vastaan todella innoissani! :)


Minulle osoitetut kysymykset ja vastaukset: 

1. Tarina blogisi ja sen nimen taustalta?
Blogini tarina lähtee jo yli viiden vuoden takaa. Etsittyäni itseäni kirjoittajana ja käytyäni lävitse monen moisia vaiheita päätin aloittaa ns. alusta ja nollasinkin kaikki postaukset. Ensin kirjoittelin vain itselleni, mutta saan todella paljon iloa siitä, että muitakin kiinnostaa. Blogini nimi tulee erään ihmisen sanottua että turkoosi on masennuksesta parantumisen väri. Minulla oli silloin ollut jo pidemmän aikaa turkoosi vaihe ja se herätti. Turkoosi on pysynyt lemppari värinäni siitä asti ja myös unelmissani on uida turkoosissa meressä. Olen ikuinen unelmoija.

2. Soittolistasi ykkösenä juuri nyt?
Gasellit feat. Iisa - Älä muista pahalla

3. Asia, joka tekee sinun arjestasi juhlaa?
Hyvä ruoka ja seura.

4. Lempi putiikkisi?
Lohjan maailmankauppa on aivan ihana paikka ja todella hyvällä asialla. Lisäksi uutena tuttavuutena on todella kiva etninen putiikki Oriental for you.

5. Taito, jonka haluaisit oppia?
Ajankäyttö, tällä hetkellä koetan vain repeillä eri suuntiin ja se ei toimi sitten yhtään.

6. Kotiin liittyvä projekti, jonka aiot seuraavaksi toteuttaa?
Remppaa että saataisiin kämppä myyntiin ja seuraava ostettua :)

7. Hymyn huulille nostava seikkailu lapsuudestasi?
Tämä on todella vaikea, ensi alkuun ei mieleeni tule yhtään mitään ja pidemmänkin pohdinnan jälkeen lyö tyhjää. En koe olleeni mikään kauhean hyvä seikkailija lapsena vaan ennemminkin sählääjä.

8. Mikä oli viimeisin elokuva, jonka katsoit?
Luokkakokous, siitäkin on jo aikaa :D (meillä on nyt kauhea Buffy vamppyyrintappaja innostus meneillään, putkeen katsottu jo reilut kuusi kautta :D )

9. Yllättävin tai hauskin sisustuselementti kodissasi ja sen taustatarina?
Tää ei ole pysyvä sisustuselementti mutta meidän vanha petauspatja keskellä olkkarin lattiaa, oon viime päivinä harjoitellut erilaisia ukemeita :)

10. Suosikkikäyntikohteesi kotikaupungissasi?

Tämäkin on todella vaikea. Lohjalla on paljon kaunista luontoa ja siellä tuleekin liikuttua jonkinverran, mutta mitään erityistä suosikkikohdetta minulla ei ole. 


11. Kolme asiaa, jotka haluaisit kokea tulevana kesänä?
Festarit, vaeltelua luonnossa ja kesäloma :D 


Haastan seuraavat blogit:

Kysymykseni haastetuille:

1. Kirjoitatko blogiasi enemmän itsellesi vai muille?
2. Onko blogimaailma yllättänyt sinut jollakin tavalla?
3. Kiinnostavatko kevään vaalit ja aiotko äänestää?
4. Jos olisi vain yksi vuodenaika niin mikä se olisi?
5. Jos saisit lähteä lomalle ihan mihin tahansa juuri nyt niin mihin lähtisit?
6. Tv-sarja joka on nyt pop sinulle
7. Mitä muuttaisit kotipaikkakunnallasi?
8. Voisitko luopua valkoisesta sokerista kokonaan?
9. Kahvi vai tee?
10. Luetko paljon kirjoja?
11. Lempi nettikauppasi?

Toivottavasti otatte haasteen vastaan! 

8 kommenttia

  1. Tääpäs oli kiva! :) Kiitos haasteesta, teen sen viimeistään loman jälkeen. :p

    VastaaPoista
  2. Oih, kiitos haasteesta :) Ja kiva että katotte Buffyä, oon yrittäny saada erään nimeltä mainitsemattoman koukutettua kanssa, vähän on vielä työn alla... :D

    VastaaPoista
  3. Kiitti haasteesta, tää onkin hauska! Täytyypi alkaa näpytellä vastauksia.. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva, että lähdit mukaan. Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kivoja! :) Saa haastella jatkossakin ;) Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥