Kotia laittamassa



Muistatte varmaan miten olen koko kevään yrittänyt vähentää tavaran määrää asunnossamme ja laittaa kaiken mahdollisen eteenpäin. Voin kertoa meiltä lähteneen sohvan ja sen edessä kököttäneen pienen tason, mutta mitä onkaan tullut tilalle? Ostimme käytetyn sohvan, joka on ihana!  En voi sanoin kuvailla teille miten paljon inhosin meidän keinonahkaista sohvaa ja niin sitä inhosivat kissatkin. Kissojen reaktio uuteen sohvaan on ollut vain positiivinen, Papu tuli jopa viereen nukkumaan kun töllötimme illalla telkkaa. Ennen kissoja ei sohvalle saanut nukkumaan muuta kuin viltin päällä ym.




Ja ei tässä vielä kaikki, olen ostanut myös käytetyn yöpöydän (johon olen myös hieman rakastunut) sekä television eteen kahvipöydän (jonka ovh muuten on 360e ja ostettiin se käytettynä 40e! ). Kaiken kaikkiaan meidän kodin sisustus miellyttää minua nyt todella paljon, tämä alkaa näyttää enemmän ja enemmän kodilta. (olen asunut täällä yli kaksi vuota) Vielä olisi pohtiminen mihin sijoitamme sohvan mukana tulleen rahin kun sohvapöytä saapuu..





Kaiken kaikkiaan kodin sisustuksen uusimiseen on mennyt hieman reilut 300e, johon sisältyy täysipuinen iso lipasto, sohva rahilla, yöpöytä, kahdet verhot ja sohvapöytä. Kaikki toki käytettynä. En halua edes ajatella mitä summa olisi ollut, jos kaiken olisimme uutena ostaneet.. Vielä kun saisi tuon sohvan säästettyä kissojen kynsiltä..





Tänään viettelen vapaapäivää siivoten ja laittaen kotia kuntoon. Ikkunatkin pitäisi pestä, että voisi laittaa uudet verhot ikkunoihin.

Ihanaa viikonjatkoa kaikille! :)

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi ♥