Muutaman päivän odotus



Minulla alkaa vihdoin ja viimein kesäloma! Oon ihan onneni kukkuloilla. Vielä ennen loman alkamista on kaikkea kivaa tiedossa, mutta tieto loman alkamisesta kahden päivän päästä tuntuu tooodella hyvälle. Viime päivät ovat menneet rannalla, kävellen ja lenkkeillen. Olen auringon saanut itseni jo kevyesti tarttumaan ja lisää meinaan ottaa heti kun vain pyykkikone piippaa valmistumisen merkiksi.

Ensi viikon sää on taas huomattavasti viileämpää kuin tämän viikon, mutta en valita. Viimeiset treenit Pullukka Runia varten on huomattavasti mukavampi juosta sateessa kuin +25 asteen lämmössä. Toivon myös, ettei Pullukassa olisi tällä kertaa ihan niin lämmin kuin viime vuonna. Juokseminen on vain helpottunut , sykkeet pysyvät matalempana, vauhti on kasvanut ihan mukavasti. Muutenkin juoksun suhteen nyt vain rullaa todella kivasti. Kevyen venyttelyn lisäksi en olekkaan muuta tehnyt. Olen nauttinut juoksemisesta todella paljon ja ennätysten paukkuminen tuo vain lisää intoa koko hommaan.

Kesällä pyrin kirjoittelemaan enemmän, mutta lupaan päivitellä loman kulumista myös instagrammin puolella kuvin.

Onko sinulla kesälomaa vai onko se ohitse jo? Minkälaisia suunnitelmia sinulla on loppu kesäksi?

2 kommenttia

  1. Täälläkin odotellaan perheen yhteistä lomaa. Toisaalta ihan hyvä, että sen aika on vasta edessä, koska koko kesäkuu meni vähän ohi kurjan kelin vuoksi. Suunnitelmissa on pari pientä kaupunkilomaa Suomessa, metsäretkiä ja sukulaisvierailuja. :) Iloista ja aurinkoista lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että teidänkin loma on vasta edessä, kesäkuun kelit tosiaan olivat todella kurjat ja siinä olisi lomakin mennyt helposti pieleen. Lomalla kuuluu kuitenkin olla edes hieman lämmintä, vaikka ei minua muutama sadepäiväkään haittaa :) Suunnitelmasi kuulostavat todella mukavilta, toivottavasti aurinkoa piisaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥