Projekti 333, OSA 1 - Aloitus



Vähentäminen on ollut pop viime vuodet. Minulla se alkoi Konmarista ja on jatkunut pikkuhiljaa erilaisia minulle sopivia metodeja hyväksi käyttäen. Minimalismi on pyörinyt mielessäni viime kuukausina varsinkin vaatteiden kohdalla. Vaikka muuten olenkin onnistunut tavaraa vähentämään on edelleen vaatteet minun heikkouteni, erityisesti kauniit mekot ja tunikat. Vaatteeni ostan pääasiassa kirpputorilta, kenkiä ja alusvaatteita lukuunottamatta. 

Eivät asiat näin aina ole olleet, ennen ostin varsinkin Lidlistä halpoja vaatteita kauppareissujen yhteydessä. Kun törmäsin haasteeseen Vuosi ilman uusia vaatteita 2016 olin heti mukana! Vuoden aikana sai tehdä kolme poikkeusta (en laskenut tähän niitä alusvaatteita) ja silloin juuri koukutin itseni lopullisesti kirpputorien valikoimaan. Edelleen ihan uusia vaateita ostan todella harvoin ja nekin vain todelliseen tarpeeseen mahdollisimman laadukkaina.

Sitten vastaani tuli Project 333. Se on idealtaan minimalistinen vaatehaaste, jossa pukeudut 33 vaatteeseen kolmeksi kuukaudeksi. Muita omia vaatteita ei tosin dumpata pois, vaan ne kerätään laatikoihin ja viedään esim kellariin, minä tungin väliaikaisesti vaatekaappien yllä oleviin kaappeihin kun kellari on aivan liian täynnä. Tuohon maagiseen lukuun 33 ei lasketa mukaan alusvaatteita, urheiluvaattieta, koruja joita et ota koskaan pois (vihkisormus yms), yövaatteita, kotivaatteita tai työpaikalla pidettäviä vaatteita. Muuten mukana on kaikki kengistä koruihin ja takeista laukkuihin. Sen verran höllensin etten itse koruja tähän laske, sillä käytän niitä niin harvoin tai reppua jota käytän usein reissussa jos sellainen tulee.




Kun nuo haasteen ulkopuoliset vaatteet on otettu pois ei haaste kuulosta enää yhtään mahdottomalta! Aloitin oman urakkani katsomalla mitä vaatteita käytän yhden viikon aikana ja käymällä jälleen kerran kaikki vaatteeni lävitse. Teen totaalisen vaatekaapin mylläyksen pari kertaa vuodessa ja usein sinne jää paljon vaatteita, joita ei tule käytettyä, mutta joista en raaski luopua. Konmarin kanssa opin päästämään irti jo aika hyvin, mutta edelleen tuntui siltä, että vaatekaappi on aivan liian täynnä. Annan sinulle yhden ohjeen vaatteiden kanssa; sovita ja katso peilistä, vaatteen pitää ennen kaikkea tuntua hyvältä juuri sinun mielestäsi!

Tämä projekti 333 auttaa minua selvittämään omaa tyyliäni ja mistä oikeasti pidän. Ei ole kiellettyä valita samoja vaatekappaleita myös seuraavalle kolmen kuukauden jaksolle! Tavoitteeni onkin päästä kaikista ylimääräisistä vaatekappaleista eroon, mutta on mukavaa kun välillä voi vaihdella mistä valita. Ohjeista löytyy, että jos jotakin 33:sta vaatekappaleesta ei ole käytetty ollenkaan niin se pitäisi laittaa eteenpäin. Tämän nyrkkisäännön aijon ehdottomasti pitää mielessäni!  Myöskään ei ole tarkoitus kulkea rikkinäisissä tai kuluneissa vaatteissa, niitä saa korvata haasteen aikana. 




Ja mitä tulee siihen viikon saldoon, niin alus-, urheilu- tai kotivaatteita lukuunottamatta käytin yhteensä n. 20 eri vaatekappaletta. Määrältään se ei ole yhtään niin paljoa mitä kuvittelin ennen aloitusta! Viikon aikana kului 3 t-paitaa, pitkähihainen, legginsit, farkut, 2 mekkoa, 2 hupparia, 3 takkia, 4 kenkäparia, 2 housut sekä tunika. Onko se mielestäsi paljon vai vähän?

Kaikkien vaatteiden läpikäyminen oli taas valtava urakka, mutta joka kerta se on ollut sen arvoista. Nyt kaksi suurta kassia meni sinne yläkaappeihin, muutama vaate menee äidilleni ja jonkin verran kulahtaneita ja oikeasti entisiä kappaleita ihan tekstiilien poistoon. Valitsin nuo 33 vaatekappaletta ensin siten, että jätin kaikki sellaiset, joita haluaisin käyttää ja kun niitä oli n. 40 kappaletta alkoi karsiminen.


Nämä minä valitsin ensimmäiselle kolmen kuukauden rupeamalle:

2 farkut
2 toppia
3 t-paitaa
3 tunikaa 
4 eripaksuista pitkähihaista
2 legginsit
4 shortsia/hametta
6  mekkoa
2 takkia
4 kengät
1 laukku




Tulette seuraamaan projektiani suunnillen tuon kolmen kuukauden välein ja toivon ennen kaikkea oppivani lisää itsestäni ja kulutuksestani. Olisi myös ihana, jos joku teistä innostuisi aiheesta ja lähtisi myös kokeilemaan tätä projektia kanssani! Tähän mennessä alku on jo ollut todella antoisa ja avannut silmiäni, sillä jo pelkästään se mitä käyttää viikon aikana oli vain murto-osan vaatekaappieni sisällöstä. Haluan päästä kohti minimalistisempaa vaatekaappia ja tämä on hellä tapa päästä kohti sitä. Ennen kaikkea tässä suurin työ on aloittamisessa ja sen jälkeen se menee omalla painollaan, kunhan muistaa sen vaihdon tehdä sitten kolmen kuukauden päästä!

Miltä projekti 333 kuulostaa?


11 kommenttia

  1. Jee! Oon lukenut jonkun verran tästä 333 -projektista, ja innolla odottelen että pääsen lukemaan lisää sun fiiliksiä tästä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset mutkat ovat tulleet jo matkaan. Ei tää ookkaan ihan niin yksinkertaista mitä ajattelin, mutta todella herättävää! Lisää tästä varmasti muutaman kuukauden päästä kun tulee ensimmäinen vaihto! Todella kiva, että aihe kiinnostaa :)

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Minä olen huomannut, että oikeastaan aika pientä osaa omasta vaatevarastostani oikeasti käytän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aika sama, aina ne samat lempivaatteet ja muuta päällä vain jos ne kaikki sattuivat olemaan likaisena samaan aikaan :D Haaste on herätellyt vielä entisestään ja selkeyttänyt paljon omia ajatuksia vaatteista ja siitä mitä ihminen oikeasti tarvitsee :)

      Poista
    2. Tälläiset haasteetonhyviä herättelijöitä. Yritän muistuttaa itselleni aina kaupassa, että en oikeasti tarvitse tätä.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä! Mullakin on menossa jonkinlainen karsintakausi. Etenen huone kerrallaan ja tarkoitus olisi blogissakin aihetta käsitellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karsiminen on nykyään ehkä minun lempipuuhaa, eri asia sitten mitä niille karsituille tavaroille tekee :D Ensiviikolla olisi taas kirppispöydän aika, kellarista löytyi "kiva" yllätys eli viisi pahvilaatikollista tavaraa, jossa päällä luki kirppis. Tämä on kyllä aihe johon en kyllästy, joten odotan sinunkin tekstiäsi innolla :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus. Mä oon myös lukenu joku aika sitten samasta projektista ja teinkin vaatekaappini karsimisen silloin. En ollut ihan hirveän tarkka lukumääristä, mutta karsin vaatteita niin, että jätin vain ne, joita varmasti käytän. Mulla jäi kaappiin ehkä 50 vaattetta. Se oli hyvä kokeilu, mutta jostain syystä en jaksanut jatkaa. Palasin normaaliin täyteen vaatekaappiin muutaman kuukauden kuluttua, kun kyllästyin etsimään johonkin tilanteeseen mielessä olevaa vaatetta ylähyllyn laatikoista. Nyt kun luin sun postauksen, innostuin taas asiasta. Seuraan mielenkiinnolla sun projektin vaiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin itse haasteeseen aivan liian vähän paitoja, muuten aika helpolla olen päässyt. En yritä edes ajatella mitä kaikkea yläkaapissa nyt on, paitsi ehkä mielessä vähän keräilen listaa mitä kaikkea ihanaa haluan seuraavalle rupeamalle valita :) Olisi mukavaa jos kokeilisit uudestaan haastetta!

      Kiitos kommentistasi Kati ja mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  5. Minulla on muutenkin aika vähän vaatteita, kun en osta mitään uutta kaupoista, vaan teen kaikki uudet (harvat) vaatteeni nykyään itse. :) Vieläkin kyllä haluaisin karsia, joten pitääpä ottaa taas projektiksi. Kiinnostava projekti sinulla - jään seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun näin moni on kiinnostunut tästä aiheesta!

      Edelleen tulee joskus sorruttua kirppareiden valikoimaan, mutta uusia tulee todella harvoin ostettua. Perus ompelukoneellani ei kauheasti jaksa vaatteita tehdä kun sen verran kenkkuilee, mutta voi olla että meille joku päivä tulee saumuri ja silloin homma helpottuu :) Todella arvostan heitä jotka tekevät vaatteensa itse :)

      Mukavia karsimisen hetkiä ja ihanaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥