Lomaa somesta ja vuosikatsauksen toinen osa



Edellisestä viikonlopusta asti olen viettänyt lomaa sosiaalisesta mediasta. Se tapahtui huomaamatta ja hieman salakavalasti. Viime viikkoina ei ole kiinnostanut istua koneella, kun on ollut niin paljon kaikkea muuta tekemistä kuten joulun sekä yllättävän muuton valmistelua. Joulun aikaan päätin puoliksi leikilläni, että antaisin puhelimen ja koneen olla niin pienellä huomiolla kuin mahdollista. Se aika oli ihan mielettömän antoisaa! Välillä vilkaisin instagramin ja sähköpostit, muuten puhelin oli piilossa.

Sain syksyn aikana totaaliset överit somesta. Varsinkin muutama viikko ennen joulua, kun blogit olivat täynnä joulukalentereita ja joulu aiheisia postauksia niin lukeminen väheni huomattavasti. Veikkaisin etten ollut yksin tämän blogiöveri olotilani kanssa. Totaalinen stoppi teki todella hyvää. Hetken aikaa pohdin myös kokonaan blogin kirjoittamisen lopettamista, mutta tauon aikana tuo olo katosi. Minulla on ihan mielettömän paljon ideoita ja ajatuksia blogin suhteen, ainoa mitä puuttuu on aika ja osa työkaluista.




Elokuun alussa tein katsauksen alkuvuoteen ja nyt on loppuvuoden katsauksen aika. Tämä vuosi on ollut hyvin erilainen mitä kuvittelin sen olevan. Se on tuonut eteeni täysin uusia haasteita, epätoivon hetkiä, pettymyksiä toisensa jälkeen, mutta lisäksi myös uusia mahdollisuuksia ja toivoa. Koen nyt olevani vapaampi kuin aiemmin, tiedän enemmän mitä haluan ja olen saanut työkalut, joilla voin lähteä etsimään unelmiani. Toteutin vuoden alussa yhden ison haaveeni kun lensin ensimmäistä kertaa. Se avasi minulle ovia ja toi uusia ajatuksia monistakin asioista. Vaikka haaveena olikin ensi vuoden alussa taas lähteä pienelle lomalle niin muuton takia se jää nyt haaveeksi. Onneksi sitä ehtii myöhemminkin.

Elokuussa tein katsauksen meidän top 10 elintarvikkeisiin kotona, esittelin toisen osan meillä loppuneista kosmetiikkatuotteista, välillä käytiin ylikierroksilla ja availtiin elokuun vegoboxi. Häpeäkseni minun on pakko myöntää, etten oikein muuta muista elokuulta. Syksyllä minulla oli jo ollut pidempi uneton aikakausi, joka alkoi painamaan ja tietyt ajanjaksot kotona tuntuivat olevan yhtä massaa. Syyskuussa tuli mittariin 25-vuotta, joka ei ollut niin ikimuistoista mitä olisin ehkä hieman toivonut. Sen sijaan blogissa syyskuun aikana oli aiheina millaista on kirpputorin arkitestailin vegaanisia uutuuksia ja kävin etsimässä mielenrauhaa sienimetsältä.

Lokakuussa oli kauan odotettujen I love me -messujen aika. Sitä ennen kuitenkin jaoin kokemukseni Ammejärven laavulta ja listasin syyskuun luetut kirjat. Lokakuussa tuli minun aikani jättää Luonnonkaunis -blogi taakseni ja jatkaa täällä Turkoosien Unelmien parissa taas "kokoaikaisesti". Se päätös ei ollut helppo, mutta kun nyt katson taakseni oli päätös oikea. Enemmän tästä löydät postauksesta Tuulta ja tuiverrusta. Lokakuun lopussa jaoin kanssanne vielä ohjeen pyykkietikkaan, joka onkin noussut kaikkien aikojen suosituimmaksi postaukseksi!




Marraskuun alussa kurkkasimme Blogisisarien miittiin Tampereelle, kun vierailimme ihanassa allergia ystävällisessä kahvila Alleduurissa ja museokeskus Vapriikissa. Jaoin kanssanne mitkä tuotteet ovat helpottaneet minun päänahkaani talven tultua ja voin ilokseni kertoa, että edelleenkin on tilanne todella hyvä. Hetken aikaa testasin uutta shampoota, joka oli minulle liian pesevä ja kutina muutaman satunnaisen näpyn kanssa palasi, mutta onneksi sain päänahan rauhoitettua ennätysajassa ja nyt tilanne on erinomainen. Vinkkasin teille muutamasta hyvästä sarjasta Netflixissä ja sain myös teiltä todella hyviä vinkkejä lisää, jotka kannattaa käydä lukemassa. Sen lisäksi tein hieman paljastuksiatestasin luonnollisia vartaloöljyjä, tein brunssin Vegaanin aamupalakirjasta, mietin mitä haluan tehdä isona ja project 333 sai jatkoa. Marraskuu oli todella aktiivinen ja antoisa kuukausi minulle blogin suhteen!

Joulukuu menikin sitten hieman penkin alle. Kuun vaihteen aikana olin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen pidemmän pätkän yksin kotona ja otin tuosta ajasta ilon irti. Kuitenkin sen jälkeen flunssa vei minut vuoteeseen pidemmäksi aikaa ja siitä tokenemiseen meni pidempi aika. Kuitenkin tässä kuussa olen jakanut ohjeen soijakynttilöihin, saanut tuotteita loppumaan jälleen, esitellyt teille Hyvän mielen vuosi -kirjan, vähentänyt ruokahävikkiä ja viimeisimpänä jakanut teille ohjeen soodataikinaan. Tämä kuukausi on ollut vilkkain blogini historiassa ja se on yllättänyt minut täysin. Tämä vuosi on ollut blogin kannalta todella antoisa ja upea, toivottavasti ensi vuosi on vähintäänkin yhtä onnistunut!




Ensi vuodelle minulla on muutama toive tai haave, ihan miten niitä haluaakaan kutsua. Haluaisin saada niskan ja vasemman käden kuntoon, että pääsisin takaisin työelämään tai mikä se seuraava askel kohdallani onkaan. Toivon, että uuden kotimme alue ihastuttaa meidät totaalisesti ja viihtyisimme siellä hyvin. Lisäksi meinaan laittaa yhteishaussa paperit ammattikorkeakouluun. Nyt uskallan sanoa sen ääneen, mutta eri asia on mikä linja olisi minua varten ja pääsenkö edes sisälle. Tästä aiheesta on tulossa vielä tekstiä lisää Mitä haluan tehdä isona? postauksen toisessa osassa. Ensi vuonna tulen kertomaan mikä auttoi minua nukkumaan sekä helpotti hermosärkyä, kurkataan miten meni Helmet kirjastojen tämän vuoden lukuhaaste ja mitkä ovat tavoitteeni lukemisen suhteen ensi vuodelle. Lisäksi oma tavoitteeni on ensi vuodelle panostaa hyvinvointiin ja onnellisuuteen sekä käydä enemmän museoissa ja matkata kotimaassa. Tiedossa on siis varmasti värikäs vuosi ja voi olla, että siellä on tilaa myös yllätyksille. Kiitos kun olet ollut matkassani tämän vuoden ajan!


Miten sinun vuotesi 2017 meni ja mitä odotat uudelta vuodelta?


24 kommenttia

  1. Ihanaa alkavaa vuotta Emilia!

    VastaaPoista
  2. Kiva kooste, toivotaan, että toiveesi ja haaveesi toteutuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on kyllä ollut yhtä ylä- ja alamäkeä. Innolla jo odotan mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan. Kiitos <3

      Poista
  3. Some-loma tekee tosi hyvää. Itsekin olen vähentänyt entisestäänkin Facebookissa ja Instagramissa roikkumista, mikä on toisaalta bloggaajana vähän paradoksaalista... Sinulla on kovasti ollut pohdittavaa. Toivottavasti ensi vuonna haaveesi toteutuvat! Onnea ja menestystä uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaajana tuo sometauko tuntui aluksi kaaoottiselta ja vielä on aika paljon joulun ajalta postauksia lukematta, noh onneksi postauksiin voi aina palata myöhemmin uudestaan, kun ne eivät mihinkään ole katoamassa :) Tämä vuosi on ollut kyllä yllätyksiä täynnä, toivottavasti ensi vuosi olisi lempeä meille kaikille. Kiitos kun olet ollut mukana matkassani <3

      Poista
  4. Some-loma tekisi varmasti hyvää myös itselleni! Onnea, iloa ja terveyttä tulevaan vuoteen ja toivottavasti niitä positiivisia yllätyksiäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somelomaa voisi kyllä pitää useamminkin, melkein kerran viikossa! Tässä olisikin minulle hyvä haaste ensi vuodelle :) Kiitos sinulle kuluneesta vuodesta ja toivottavasti ensi vuosi tekee meille kaikille unelmista totta <3

      Poista
  5. Somelomaa minäkin välillä viettelen. Somettelut vain silloin kun on fiilistä, tauko on aina välillä paikallaan! :)
    Onnea kaikille haaveille ja suunnitelmille, ja ihanaa vuotta 2018! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi oppia pitämään niitä some taukoja vähän enemmän, ei aina tarvitsisi roikkua koneella tai puhelimella :) Someloma tuntui kyllä tekevän ihmeitä! Kiitos kuluneesta vuodesta Taina <3

      Poista
  6. Mulla oli suurin blogi-into ikinä joulukuussa, hih! :) Kivaa oli lukea tämä, hyvää uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kovin alkuun vastustelinkin niin joulumieli vei minut tänä vuonna täysin mukanaan, joka ehkä näkyi myös blogissa vähäsen :) Kiitos kuluneesta vuodesta Katja <3

      Poista
  7. On ollut mukavaa olla taas seuraamassa blogisi menoa tänä vuonna! :) Toivottavasti tuleva vuosi pitää paljon hyviä hetkiä sisällään ja tilanne lähtisi kääntymään parempaan, haluan ainakin uskoa siihen!

    Mukavaa kuluvaa ja vielä parempaa uutta vuotta sulle Emilia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jo pelkkä muutto tuo uuden alun uudelle vuodelle, toivottavasti siitä alkaisi suuri unelmien täyttymisen vuosi. Minulla on vähän sellainen kutina, että jotakin upeaa on edessä. Pidetään peukut pystyssä! Iso kiitos sinulle Jenni kuluneesta vuodesta ja kunhan päästään takaisin Tampereelle tekemään muuttoa niin mennään jossakin välissä kahvittelemaan :)

      Poista
  8. Kiva kooste :) Onnea ja iloa tulevaan vuoteesi!

    VastaaPoista
  9. Sinulla on ollut ihailtavan toimelias vuosi. Ihanaa tulevaa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Vuosi meni kyllä ihan mieletöntä vauhtia ja ihmettelenkin usein miten paljon yhteen vuoteen voi mahtua :)

      Poista
  10. Sulla on hyvä blogi, josta varmasti saa vinkkejä ekologisempien tuotteiden etsimiseen. Älä suinkaan lopeta kirjoittamista, sillä teet sitä todella hyvin ja taidokkaasti. Hyvä Emilia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos sinulle Nina kauniista sanoistasi ♥

      Poista
  11. Joulukuussa alkoi kyllä tulla aikamoinen some-, ja etenkin blogi-, ähky. Tämä kyllä on varmasti tullut monelle, ainakin tuntuu, että käyntimäärät blogissa hiipuivat itsestään ja nyt ovat taas elpyneet. :) Toivottavasti vuoteen 2018 mahtuu paljon mahtavia hetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuntuu tämä someähky vielä jatkuvan, tai voi olla että se on se tuleva muutto, mikä koneella olo aikaa (ja intoa) verottaa. Onneksi tauko tekee vain hyvää :) Kiitos samoin Maria!

      Poista
  12. Mulla oli joulukuun lopussa täysin samanlaiset fiilikset somesta ja muista blogeista. Parin viikon tauko tekee usein hyvää ja nyt mullakin on taas ihan uusi draivi päällä. Sulla on ihana blogi, älä ihmeessä lopeta, jos vaan omaa innostusta kirjoittaa löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla etten ole ainoa someähkyilijä! Eiköhän tämä taas tästä, kunhan saamme muuton pois alta. Tällä hetkellä en pysty ajattelemaan muuta kuin ikean kasseja ja pahvilaatikoita! Kiitos Ida <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥