Talviaamun tunnelmia


talvi pakkanen huurre


Ulkona tupruttaa jälleen lunta vaakatasossa. Ensimmäistä kertaa viikkoihin pystyn istumaan rauhassa koneen ja kahvikupin ääreen. Muutto alkaa olemaan virallisesti ohitse, vaikka vielä pitäisi avaimet palauttaa ja hakea kissat kotiin. Hassua kyllä, tämä on tuntunut ensi hetkestä alkaen kodilta ja kotoisalta. Muuton suhteen kaikki meni jälleen kerran äärimmäisen hyvin ja nyt alkaa asettuminen sekä uuteen alueeseen tarkemmin tutustuminen. 

Olen nukkunut paremmin kuin aikoihin, nauttinut asunnon laittamisesta ja uusista mahdollisuuksista. Olo on rauhallinen ja luottavainen, asiat järjestyivät jälleen kerran ja kyllä se elämä aina kantaa. Maanantaina kävelin ensimmäistä kertaa asuntomme takapihalla lumihangessa ja ihmettelin kuinka iso se onkaan, melkein yhtä iso kuin itse asunto. Keväällä päästään ihmettelemään, mitä kaikkea lumen alta paljastuukaan. Haaveilen jo hieman pioneista sekä kasvatuslavoista täynnä kasviksia ja yrttejä.


talvi pakkanen huurre lumi


Ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen olen todella nauttinut talvesta. -10 asteen pakkanen ei tunnu missään ja matka postilaatikolle menee onnellisena luonnon kauneutta ihmetellessä. Ei haittaa lumi tai tuiverrus! Nyt saa hieman jännittää mitä käy lumelle ja talvelle, kun vesisateet ovat jo nurkan takana. Kuitenkin yritän nyt nauttia jokaisesta hetkestä kun puut ovat valkeat ja päivä päivältä auringonvalo lisääntyy.

Viikonloppuna kävin viettämässä aamupäivän Vire -messuilla, jotka olivat mielestäni varsin onnistuneet. Ajatuksia messuista myöhemmin tällä viikolla!


Millä tavoin sinä olet nauttinut talvesta?


4 kommenttia

  1. Messupostausta odotellessa...! :)

    VastaaPoista
  2. Oon niin kade, meitsikin haluaa takapihan! :D Odotan innolla, mitä kaikkea sinne istutatkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän näitä takapiha juttuja tule keväällä blogi täyteen ihan ähkyyn asti! Kauheasti suunnitelmia jo olisi, mutta vähän vaikuttaa tuo mitä siellä jo on. Vitsi miten odotankaan kevättä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥