Tampereen Vire terveysmessujen tunnelmia

Tampere Vire hyvinvointimessut


Kuten eilen teille jo lupailin niin nyt on Vire terveysmessujen postauksen vuoro. Kyseiset messut järjestettiin ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna Tampereella ja saman katon alle mahtui  huimasti viidet eri messut. On aina mielenkiintoista kun eri aihealueita yhdistetään yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Nyt Tampereen messukeskuksen E-hallista löytyi Tampereen terveysmessut, Vegaanimessut, Yoga Play – Tampereen Joogafestivaali, Aitoa ja Luomua sekä Gluteenitonta! tapahtumat. Kävin pyörähtämässä messuilla bloggaajana.

Alunperin minun oli tarkoitus vierailla messuilla kumpanakin päivänä, mutta muutto alkoi painamaan jaloissa jo lauantaina. Samasta syystä jätin kameran suosiolla reppuun ja vain nautin messuista, joka kostautui surkeana kuvasaldona. Vietimme ystäväni kanssa messuilla kivan päivän lähinnä kierrellen ja kaarrellen ympäriinsä. Yhteen halliin oli hyvin saatu mahdutettua eri aihealueet ja vaikka se tuntui aluksi pieneltä sai siellä nopeasti ajan kulumaan. Ihmisiä messuilla oli kivasti tasaisena virtana ja pääosin messuilla pystyi kulkemaan hyvin. Ensi vuonna messut kasvavat kokoaan suuremmiksi!

Koko messujen kohokohta oli ihanat maisteltavat vegaanimessujen puolella. Paljoa uusia makuja  ei tällä kertaa messuilta löytynyt lukuunottamatta Plantin uutta pian kauppoihin tulevaa omena-vanilja kaurajugurttia, joka oli todella hyvää. Suosikkini Vegemin seitankebab teki hyvin ihmisille kauppansa kuten ihanat Leipomo Sorttiinan leivoksetkin. Spiron rullattuja vegaanisia jäätelöitä olisi myös ollut tarjolla, mutta en itse jaksanut jonottaa tällä kertaa. Tuo taisikin olla messujen ruuhkaisin kohta, mutta jonotus olisi ollut sen arvoista! Spiron jäätelöt ovat todella erinomaisia ja kävinkin niitä viime kesänä maistelemassa useampaankin otteeseen Koskikeskuksessa. 

Pelkästään ruusuja eivät messut minulta saa tällä kertaa, vaan muutama piikki tuli mukaan. Olisi ollut ihanaa, jos messuilla olisi ollut kunnon ruokakojuja, joita moni muukin kaipaili. Lisäksi pakko sanoa, ettei kaikilla ständeillä ollut vegaanipuolella puhtaat jauhot pussissa sillä siellä tarjottiin tuotteita joissa on kananmunaa joukossa. Kaiken huippu oli pöytä, jossa yksi neljästä tuotteesta oli vegaaninen ja loput kala/muna/maito juttuja. Tuollainen piste heti kierroksemme alkupäässä sai ainakin minut varovaiseksi siitä mitä suuhuni laitan. Kun vegaani puolella tarjotaan tuotetta pitäisi siihen voida luottaa ihan jo pelkästään allergikkojen takia, näin jälkikäteen on ikävää lukea miten jossakin tuotteessa olikin mukana kananmunaa. Myöskään en ymmärrä mitä turkistuotteet tekevät tuollaisilla messuilla, turkikset eivät mielestäni kuulu tähän päivään eivätkä etenkään tällaiseen tapahtumakokonaisuuteen. 

Ensi kerralla ainakin oma toiveeni onkin, että vegaanimessut olisivat oikeasti vegaaniset. Messuilla oli jonkin verran luonnonkosmetiikkaa, kuten ihana Carita Cosmetiikka suolasaippuoineen sekä esimerkiksi Keidas by Lumo. Ensi vuonna hyvä aluevaltaus messuille voisikin olla luonnonkosmetiikka, joka ansaitsisi isomman oman alueensa. Hyvää oloa ja terveellisiä juttuja näille messuille mahtui todella kivasti ja ihmiset olivat harvinaisen hyväntuulisia, oli kiva kierrellä ja katsella kivassa ilmapiirissä.

Vaikka teille listasin hirveät määrät ihanaa ohjelmaa ennakkoon niin arvatkaa vaan kuka ei itse ehtinyt tai oikeammin malttanut sitä kuunnella! Ensi vuonna tässä voisin kyllä skarpata, sillä ohjelma olisi ollut todella mielenkiintoista, moni kehui jälkikäteen Noora Shinglerin luentoa ja kyllä harmitti etten sitä jäänyt kuuntelemaan. Kokonaisuutena messut olivat onnistuneet, varsinkin kun ajattelee, että ne järjestettiin ensi kertaa. Pienillä huomioilla seuraavista messuista tulee vielä onnistuneemmat ja on upeaa, että meillä Tampereella järjestetään tällaiset. Seuraavan kerran Vire -messut järjestetään 12.–13.1.2019 !

Kiinnostaako tällainen messukokonaisuus?

4 kommenttia

  1. Ihan hyvä avaus kyllä vegaanimessuille Tampereen päässä! Aina ensimmäisellä kerralla tapahtumissa on hienosäätöä, mutta nyt tuntui hieman että osa näytteilleasettajista ei ollut ihan ymmärtänyt vegaanimessuja käsitteenä. Ehkä sitten ensikerralla ei tarvitse varoa syömisiään ihan niin paljoa :)

    Mä kävin syömässä Spiron jätskit ja olihan se taas hyvää (ja se järkyttävän jonotuksen arvoista!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo vegaani buumin aallon harjalla ratsastaminen ärsyttää todella paljon, varsinkin kun se voi mennä toisten terveyden edelle. Se ei ollut kyllä messujen vika, vaan tosiaan ihan näytteilleasettelijoiden, törkeää välinpitämättömyyttä. Onneksi messut oli muuten kivat! Vitsi miten mua näin jälkikäteen harmittaa tuo kun en mennyt jonottamaan jätskiä :D

      Poista
  2. Ai jai mitkä vegaanimessut. :D Tuota on käynyt myös joskus vuonna 1 ja 2 Tampereen torin vegaanimessuilla (enmuistaniidennimeä). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin itse käydä Tampereen keskustorillak erran vegaanimessuilla ja silloinkaan ei tullut mieleeni kyseenalaistaa mitään. Ei siinä mitään, että jos kaikki tuotteet eivät ole suoraan vegaanisia, mutta olisi ihan kiva ettei niitä tuonne tuotaisi. Katsotaan miten ensi kerralla menee homma :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥