ONES – paita kerrallaan

Ones ekologinen ja eettinen paita


Olen viime aikoina etsinyt iloa pienistä arkisista asioista. Niitä voi olla esimerkiksi kuppi hyvää kahvia, lämmin huivi talvipakkasilla tai innostava kirja. Erästä paitaa päälle laittaessani on aina noussut huulilleni hymy ja vatsaan pieni innokas kihelmöinti. Ajatukseni menevät maailman toiselle puolelle Brasiliaan ja Danilo nimiseen poikaan, joka on paitani upean printin takana. Harvan vaatekappaleen kohdalla minulla on oikeasti tietoa sen tekijästä tai suunnittelijasta. Liian usein ihmiset vaatteen takana jäävät taka-alalle ja ketju saa "kunniat" näistä kaikista – ellei suunnittelijalla ole omaa mallistoa tai luo omaa merkkiään. Iso osa vaatteistani on äitini käsialaa ja hänen tekemiään vaatteita kannankin aina suurella ylpeydellä.


yhteistyössä ONES
Ones ekologinen ja eettinen paita lapsen tekemällä kuvituksella
Ones, paita kerrallaan


Joulukuussa tutustuin ONES -merkin paitoihin ja tapasin merkin takaa pariskunnan Susannen ja Jarnon. Heiltä kummaltakin löytyy suuri palo yrittämiseen ja aluksi puuttui idea, kuitenkin halu auttaa sitä eniten tarvitsevia siivitti heidät kohti upeaa ajatusta. He haluavat teoillaan tuoda ympärilleen iloa ja samalla ihmisarvoa lapsille. Siitä syntyi ONES – vaatteet lasten tekemillä kuvituksilla. He auttavat lapsia näkemään, että omilla taidoillaan voi vaikuttaa ja että joku välittää. 

Ympäri maailmaa lapsien olot vaihtelevat suuresti, ikävä kyllä ihmiskauppa ja epäinhimilliset olot elämiseen ovat iso ongelma. Susannella ja Jarnolla sattui olemaan ystävä Brasiliassa ja sen takia se valikoitui ensimmäiseksi taiteilijoiden maaksi, mutta se oli vasta ensimmäinen askel.  He toivovat, että tulevaisuudessa mallistoa voisi laajentaa muidenkin maiden lasten töillä, mutta aika näyttää mihin suuntaan ONES menee. Jokaisesta paidasta lapsi ja hänen lähipiirinsä saavat 10% (verottomasta hinnasta) ja lisäksi ONES antaa liikevoitostaan 50% maailman lasten auttamiseen. Koko yhteisö hyötyy kuvituksista, Susannen ja Jarnon unelmana olisi nähdä koko slummikylän muuttuvan ja samalla kuluttajien vastuullisuuden kasvavan. Sillä 10% paidan hinnasta lapset ja yhteisö saavat ruokaa, hammasharjoja, kenkiä ja vaatteita sekä välineitä korjata rikkinäisiä koteja. 


Ones, paita kerrallaan


Tällä hetkellä he ovat yhteydessä Brasiliaan ystävänsä kautta kuvien ja videoiden muodossa, mutta haaveena on matka lasten luokse. Jokaisesta kuvituksia tehneestä lapsesta löytyy tietoja taiteilijat sivulta sekä itse vaatteen sivulta. Paidan ostaessasi saat mukanasi tiedot siitä, kuka paidan kuvan on piirtänyt – minun paitani takaa löytyy 13-vuotias poika Danilo. Kuluttajana meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja se tehdäänkin pienin askelin – paita kerrallaan.

"Jokainen meistä voi muuttaa maailmaa. Kaikki alkaa pienistä teoista. Vaikka yhden paidan ostamisesta. Tavoitteenamme on muuttaa maailmaa yhteiskunnallisen yrittämisen keinoin. Sinä ostat eettisesti valmistetun tuotteen jota tarvitset ja josta pidät. Samalla tuot iloa tarpeessa olevien lasten elämään. Näin maailma muuttuu #paitakerrallaan"


Ones, paita kerrallaan


Ja mitä tulee päälläni näkyvään Urban ones 3/4 hiha paitaan niin se on ihan mielettömän mukava. Otin normaalia kokoani yhtä isomman ja paita istuu hyvin päälle, plussaa ehdottomasti kunnon pituudesta, joka tuo lisää mukavuutta. Paita on valmistettu EarthPositive luomu puuvillasta Intiassa Fair Wear Foundationin eettisten ehtojen mukaan. ONESin nettisivujen vastuullisuus kohdasta voit käydä lukemassa näistä kunnolla tietoa. Paitaa valmistaessa ollaan huomioitu koko sen kaari ja haettu mahdollisimman kestävä, eettinen ja ekologinen tie. 

"Me haluamme että jokaisella on mahdollisuus valita, ottaa kantaa ja välittää. Haluamme olla osana tuomassa vastuullista kuluttamista ja tuoda markkinoille vaatteita, jotka eivät riistä ketään vaan päinvastoin tuovat iloa! Ompelijasta piirtäjään, meille ja sinulle. Ympäristöä unohtamatta."

Kuten alussa sanoin, niin joka kerta paitaa käyttäessäni ajattelen tarinaa paidan takana ja päällimmäisenä mieleeni tulee ilo. Kun lapselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa niinkin pienen asian kuin piirtämisen avulla, niin samalla heille annetaan myös mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen ja elämään – lapsen ja heidän tulevien lastensa elämään. Uskon, että pienillä asioilla voi vaikuttaa ja niin uskotaan myös ONES -merkin takana.


ps. löydät ONESin uudet upeat sivut täältä


Ones, paita kerrallaan


yhteistyössä ONES, paita saatu blogin kautta

2 kommenttia

  1. En kestä, miten upea yritys! Kävin ensitöikseni tutustumassa kaupan valikoimaan, ja luulen, että laitan yhden noista paidoista tilaukseen itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Iida, että ONES osui ja upposi sinuunkin! ♥ Sivuja selatessa iskee vain kauhea valinnan vaikeus, tykkään varsinkin toisesta uudesta mallista Joyfullista todella paljon valkoisella pohjalla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥