Kesän 2018 luonnonkosmetiikan suosikkini

Kesän luonnonkosmetiikan suosikkini: Madara city cc, John Masters Organics shampoo ja hoitoaine, Naturativ kylpyöljy, Madara Glow Drops ja The Ohm Collection deodorantti


Kesällä kosmetiikan käyttöni on paljon rennompaa kuin muina vuodenaikoina. Olen löytänyt sopivat rutiinit ja toisaalta myös sen ihanan vapauden. En muutenkaan ole kauhean innokas meikkaaja, koska en ole siinä kovin hyvä, mutta kesällä turvaudun meikkipussiin harvoin. Ja osaan kyllä laittaa ripsiväriä, käyttää mineraalimeikkipuuteria, sutaista poskipunaa ja hoitaa kulmat kuntoon, mutta en koe tätä aihealuetta omaksi vahvuudekseni – sen takia täällä blogissa ei ole pahemmin meikki vinkkejä. 

Säännöllistä viime aikoina minulla on oikeastaan ollut vain ihon auringolta suojaus ja päivittäinen kosteutus, jonka lisäksi toki hemmottelen itseäni esimerkiksi kasvo- ja hiusnaamioilla ja ottamalla jalkakylpyjä. Tänä kesänä muutama tuote on noussut ylitse muiden ja nämä postauksessa olevat tuotteet ovat saaneet minut innostumaan luonnonkosmetiikasta enemmän kuin aikoihin!


osa tuotteista on saatu blogin kautta testiin (merkitty*), postaus sisältää mainoslinkkejä
The Ohm Collecion coconut jauhemainen deodorantti


The Ohm Collection -jauhemainen deodorantti "Coconut"


Vuosien varrella olen testannut lukemattoman määrän erilaisia luonnonkosmetiikan deodorantteja. Osa on pelittänyt muita paremmin, mutta ihan sitä täydellistä ja mahdollisimman neutraalin tuoksuista yksilöä en ollut aiemmin löytänyt. Myöskään jauhemaisia deodorantteja en ollut kokeillut, kunnes sain testiin Raw Beautyn Sarilta The Ohm Collectionin jauhemmaisen deodorantin tuoksuna Coconut*. Tuoksu on oikeasti aika neutraali käytössä, vaikkakin laittaessa kookoksen erottaa tuoksusta melko selvästi. Jauhemaisen deodorantin käyttäminen ei onneksi ollut vaikeaa, koska olin lukenut ennakkoon paljon muiden vinkkejä ja ohjeita aiheesta.

Tuote laitetaan kuivaan kainaloon sormenpäillä ja sitä ei tarvitse oikeasti ihan hirveän suurta määrää, sopivan löytää kokeilemalla. Alkuun jännitin tulisiko minun pistäväksi muuttuneen hikeni haju päivän mittaan kuitenkin lävitse, mutta ainakin näin helteisenä arkena tämä toimii loistavasti. Millään juoksu lenkillä en tätä ole testannut, mutta omilla kokemuksillani olen erittäin tyytyväinen! En deodoranttia käytä joka päivä ja Raw Beautyn sivujen ohjeiden mukaan onkin hyvä pitää välillä taukoja, jotta ihon oma bakteerikanta voi kasvaa luonnollisesti.

Vaikka deodorantissa onkin soodaa niin onneksi ihoni ei ole siihen reagoinut kuukauden kokeilun aikana. Toisin on aiemmin ollut muutaman voidemaisen soodallisen deodorantin kohdalla ja olen saanut sensitive puolen tuotteestakin ikävän ihottuman. The Ohm Collectionin jauhemaiset deodorantit ovat vegaanisia, alumiinittomia ja ne on tehty käsin. Plussaa tuotteessa on sen pitkä riittävyys (n. 6kk ja minun ei jokapäiväisellä käytöllä varmasti pidempään), hygieninen pakkaus (tätä voi käyttää moni samaan aikaan) ja vaatteetkaan eivät ole tästä tahraantuneet. Kirjoitan tuotteesta vielä oman postauksen sitten, kun kokemusta tämän kanssa on tullut pidempään. 


Madara city CC voide


Madara Anti-pollution CC-voide – light beige (SPF15)


Tätä CC-voidetta ei ole turhaan hehkutettu joka paikassa keväästä asti. Mainitsin tuotteen myös itse Madaran suosikki tuotteiden postauksessa, vaikka olin käyttänyt tuotetta vasta hetken aikaa. Niin hyvä se oli jo alussa, jopa suorastaan loistava ja mitään muuta en ole aurinkovoiteen lisäksi käyttänyt kasvoillani tämän kesän aikana. Aiemmin yksikään BB/CC-voide ei ole minua vakuuttanut ja ylipäätänsä meikkivoiteiden suhteen olen äärimmäisen nirso, mutta tämä vakuutti jo heti alussa ihoa kauniisti tasoittaen ja jättäen miellyttävän ja kivan luonnollisen pinnan ihan perus kasvovoiteen tavoin.

Voide on tosiaan melko paksua, mutta se levittyy kauniisti ja tasaisesti tasoittaen punoitusta ja pieniä jälkiä iholta. Nyt ihon saatua päivetystä kokeilin myös medium beige sävyä, mutta se ei sulautunut iholle yhtä kauniisti ja oli minulle liian tumma. Käytän siis edelleen vaaleampaa sävyä ja tämä on korvannut minulla täysin kaikki peittävämmät meikkipohjat. Pääosin käytän tätä arkena ihan sellaisenaan ja jos kaipaan lisää peittävyyttä niin laitan päälle mineraalimeikkipuuteria kerroksen.Toisin kuin useampien muiden voiteiden kanssa niin tämä ei tee minulle näppyjä pidemmän päivän aikana ja se onkin suurimpia syitä miksi tähän tykästyin. Voiteessa on luonnollinen suojakerroin SPF15 ja tämän lisäksi olen kesällä käyttänyt erittäin kevyesti ihoa sävyttävää Madaran kasvojen aurinkovoidetta (SPF30). Omalla iholla en sävytystä huomaa, mutta Kallella iho on tasaisemman sävyinen kuin ilman. Kumpikin tuotteista sisältää mehiläisvahaa, joten ne eivät ole vegaanisia.


Madara Glow Booster Drops


Madara Pihlaja Drops Glow Booster


Atoopikkona olen ollut todella otettu Madaran pihlaja ja nokkos sarjoista. Siinä missä Pihlaja DD vartalovoita menee vuodessa useampi purkki niin kasvoille en aiemmin sarjalta ollut löytänyt sopivaa tuotetta. Äitini osti minulle viime I love me -messuilta paketin, jossa tuli Madaran uusi Pihlaja kasvovoide ja Drops Glow Booster. Olin testannut näitä aiemmin jo kädelle ja silloin ne eivät vaikuttaneet minusta mitenkään erikoisilta, mutta koska pakkaus oli messuilla todella edullinen niin halusin antaa näille mahdollisuuden.

Kesän alussa sitten otin dropsit vihdoin käyttöön erään saunaillan päätteeksi, kun kasvojen iho oli tuntunut jo hetken aikaa sameammalta kuin normaalisti. Tykästyin näissä heti siihen hehkuun, jonka dropsit jättivät iholle. Lopulta tästä tuli minulle iltojen vakiotuote, joko sellaisenaan tai yövoiteeseen sekoitettuna. Aivan yhtä hyvin tätä voisi sekoittaa myös päivävoiteeseen! Glow booster sisältää useaa eri öljyä (mm. helokkia, aprikoosin siemen, jojobaa, auringonkukan siemen) sekä E-vitamiinia ja provitamiini-A:ta. Tuote kosteuttaa ja ravitsee, mutta samalla se rauhoittaa ihoa. Kunhan tätä ei yliannostele ja sen hieroo kasvoihin kunnolla niin imeytyminen on yllättävän nopeaa. Ihan tuoksuton tämä ei ole, vaan se on kirpeän marjaisa vähän DD vartalovoin tapaan – tykkään kummankin tuoksusta kyllä paljon! Eniten kuitenkin rakastan tuotteen mukana tuomaa hehkua, jota en ollut ennen kokenut. Dropsit eivät ole kovin edullisia, mutta onneksi pipetillä varustettu pullo on osoittautunut riittoisaksi. Tuote on vegaaninen.



John Masters Organics hiustenhoitotuotteet ja Madara Pihlaja drops

John Masters Organicsin hoitoaine & shampoot

Sain testiin Raw Beautylta myös John Masters Organicsin tuotteita. En ole kyseiseen merkkiin ennen tutustunut ja pakko myöntää, etten ole ennen näin luksus hiustenhoitotuotteita päässyt testaamaan. Sari valitsi minulle omien tarpeitteni mukaan täysikokoisen Zinc & Sage 2 in 1 Shampoo -tasapainottavan shampoon kuivalle hiuspohjalle*, josta löytyy hiuspohjaa tasapainottavaa sinkkiä ja salviaa, joka puolestaan helpottaa kuivaa, ärtynyttä ja kutisevaa päänahkaa. Shampoo tuoksuu ihan mielettömän herkulliselta, melkein kuin toffeelta ja ihana tuoksu jää myös vienosti hiuksiin. Varsinkin leikattuani hiukseni taas lyhyemmiksi on tämä toiminut hyvin, pidemmillä hiuksilla en jotenkin osannut annostella tätä sopivasti. Zinc & Sage shampoon kaveriksi ei välttämättä tarvitse hoitoainetta, mutta kun kärsin kuivasta ja ajoittiain ärtyneestä päänahasta niin olen pitänyt hoitoaineen kaverina. Jo ensimmäisellä kerralla hiuksiini tuli pitkästä aikaa luonnonkihara esille, joka todella ihastutti tässä tuotteessa ja hiukset on helppo harjata, vaikka hoitoaine unohtuisikin.

Zinc & Sage on toimiva shampoo, mutta sydämeni vei täysin testiin saatu matkakokoinen Spearmint & Meadosweet Shampoo -päänahkaa puhdistava ja tasapainottava shampoo*, joka oli minulle ensi hetkestä alkaen täydellinen. Siinä missä Zinc & Sagen shampoo tuoksuu herkullisen karkkimaiselle niin tämä tuoksuu erittäin voimakkaasti piparminttu hammastahnalle, mutta ainakin on raikas ja piristävä tuote! Tämä yhdessä matkakokoisen Lavender & Avocado tehokosteuttavan hoitoaineen* kanssa rauhoitti päänahkani ja sain pidennettyä huimasti hiustenpesuväliä muutamaan kertaan viikossa. Nämä ovat ensimmäiset tuotteet, joilla olen siihen pystynyt koskaan, vaikka olen yrittänyt kyllä aiemminkin harventaa pesuväliä.

Spearmint & Meadosweet shampoo pesee päänahan hellästi, mutta tehokkaasti ja Lavender & Avocado hoitoaine kosteuttaa ja ravitsee hiuksia ja hiuspohjaa tuoden luonnonkiharani vielä paremmin esille. Hoitoaine ei jätä rasvaista tunnetta tai tunnu raskaalta ja sitä voi käyttää myös pidemmällä vaikutusajalla hiusnaamiona, mutta jo muutama minuutti suihkussa teki ihmeitä kuiville latvoilleni. Tämä on paras hoitoaine, mitä olen koskaan käyttänyt! Yleensä ongelmana luonnonkosmetiikan hoitoaineissa on juuri se, etteivät ne kosteuta ja hoida tarpeeksi, mutta tämän kanssa ei ongelmia ole ollut. Hoitoaine sisältää hunajaa ja ei ole vegaaninen, mutta shampoot sen sijaan ovat vegaanisia. Hoitoaineen ainoa ongelma matkakoossa on se, että pulloa saa puristaa melko voimakkaasti, että paksun hoitoaineen saa tulemaan ulos, mutta tätä ongelmaa ei täysikokoisessa tuubiin pakatussa tuotteessa onneksi ole.

Jos nämä kiinnostavat niin suosittelen aluksi testaamaan matkakokoisilla tuotteilla, sillä sopivan uuden shampoon ja hoitoaineen löytäminen voi joskus olla aika arpapeliä. John Masters Organicsin valikoiman shampoista ja hoitoaineista saa kivasti myös matkakokoisia tuotteita. Minulla kävi näiden kanssa hyvä tuuri ja ihastuin suuresti tähän pieneen kaksikkoon, joka tulee näkymään varmasti myös uudestaan täysikokoisina taloudessamme.


Kesän luonnonkosmetiikan suosikkini: Madara city cc, John Masters Organics shampoo ja hoitoaine, Naturativ kylpyöljy, Madara Glow Drops ja The Ohm Collection deodorantti


Naturativ kylpyöljy vauvoille ja vastasyntyneille


Tässä tuotteessa nimi saattaa viedä hieman harhaan. Ostin tämän viime I love me -messuilta ihan itselleni ajatellen herkkää ihoani. Atoopikkona ihoni on usein kovilla ja silloin jopa miedoimmatkin pesuaineet suihkussa voivat olla liikaa. Pysähdyin messuilla Naturativen kohdalla juuri sen vuoksi, että tiesin heillä olevan tuotteita myös perheen pienimmille ja herkemmille ihoille ja mukaani tarttui edullisesti ulkoisesti pikkuvikainen pullo kylpyöljyä, jota voi käyttää myös ihon pesuun tai hierontaan. 

Tosiaan alunperin ostin tämän itselleni suihkuun niille hetkille, kun iho ei kestäisi muuta, mutta sitten satuin kokeilemaan tätä ihan vain vartaloöljynä ja rakastuin. Jos olet minua seurannut jo aiemmin niin tiedät, että valitsen mielummin vartalovoiteen kuin -öljyn, mutta nyt tuli asiaan täysi muutos. Tämä öljy imeytyy todella nopeasti ja jättää ihon pehmeäksi ja hoidetuksi. Oikeastaan tämä on syrjäyttänyt kaikki muut vartalotuotteeni tällä hetkellä, niin hyvin olen pärjännyt pelkästään tällä ja satunnaisella sheavoilla kuivimpiin kohtiin. Päivittäisellä koko vartalon öljyämisellä pullo on ollut riittoisa ja muutamassa kuukaudessa en ole vielä tullut puoliväliinkään. Kylpyöljy on hypoallergeeninen, luonnonkosmetiikkaa (NaTrue sertifikaatti), dermatologisesti testattu ja lisäksi se on vegaaninen. Tätä tulen varmasti käyttämään myös sitten, kun meille tulee omaa jälkikasvua ja onkin hyvä testata  vauvan tuotteet ensin itselläni!



Oliko tässä joukossa sinulle uusia tuotteita?
 Minkälainen kosmetiikan käyttäjä sinä olet kesällä?



osa tuotteista on saatu blogin kautta testiin (merkitty*), postaus sisältää mainoslinkkejä

6 kommenttia

  1. Onpa ihania luonnonkosmetiikkatuotteita!
    Kiitos esittelystä.
    Minulta löytyy paikallisen marketin edullinen luonnonkosmetiikkasarja hyllystäni.

    Tuo deodorantti-juttu on aina ajankohtainen. Varmasti oma bakteerikanta häiriintyy jokapäiväisestä käytöstä ja mitä lie suoraan verenkiertoon imeytyy...
    Täällä sitruunapuun alla asuvalle on ollut hyvä mahdollisuus kokeilla sitruunaa deodoranttina! Se tehoaakin hyvin viileämmillä ilmoilla, mutta helteellä pettää...
    Pelkkää sitruunanmehua aamulla kainaloon ja raikasta tulee!

    Lempeitä kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla sitä päivää, kun Suomeen saadaan marketeille omia (edullisia) luonnonkosmetiikan sarjoja. Saksassa rakastuin paikallisten ketjujen Alterraan ja Alverdeen, jotka olivat ihan mielettömän edullisia ja suurin osa tuotteista toimi todella kivasti! Muutaman euron ripsari nousi suosikikseni ikinä ja nyt harmittelen kun se loppui, suurin osa luonnonkosmetiikan ripsareista saa silmäni vuotamaan joten sillä saralla olen usein pulassa!

      Sitruuna deodoranttina kuulostaa mielenkiintoiselta ja moni on sitä kehunut, voisin itsekin kokeilla jossakin kohti jos tulee taas dödö kriisi. Nyt menen tuolla The OHM:n deodorantilla varmasti pitkät ajat :)

      Kiitos kommentistasi Susanna (ja sitruuna vinkistä!) ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  2. OHMin deo on tosi hyvä, esim. just siksi ettei tahmaile. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä täysin samaa mieltä :) Harmi sinänsä ettei ole tullut aiemmin kokeiltua!

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä. Tuota deo täytyy testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on mahdollista niin käy ihmeessä liikkeessä tuoksuttelemassa, vaihtoehtoja löytyy useita :) Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥