Vegaanin aamujen pelastus



Tiedättekö sen tunteen aamulla kun kello soi, pakko herätä ja uni maittaisi vielä. Itselläni on taas kausi jona ei maistu aamupala ja ei oikein aamukahvikaan tahdo yksinään alas mennä. Tämä tietää puolestaan sen, että tulen olemaan hyvin monessa kohtaa päivään hyvin väsynyt ja verensokerit menevät siellä ja tuolla, mutta eivät siinä missä pitäisi. Kesäloman loputtua meillä oli ihanat aamurutiinit; puuro, kahvi, tuoremehua ja tv ykkönen auki aamuteeveen muodossa siinä sivussa ja juttelimme ruokapöydän ääressä ja katselimme kun ihmiset lähtivät töihin. Aamujen pimetessä siirryimme tv:n eteen syömään aamupuurot, nyt on jäljellä enään kahvi ja yle.

Kaipaan takaisin valoisia aamuja. Nykyään aamuisin ei tee mieli millään herätä, ei kiinnosta katsella ulos pimeyteen ja tosiaan aamupuurotkin ovat jääneet keittämättä. Siitä on jo jonkin aikaa kun törmäsin Tomi Kokon Five AM Coffeeseen. Kiinnostus heräsi, ohjehan ei ole vegaaninen, mutta muuten meiltä ainekset löytyi. Siitä asti olen kehitellyt hieman omanlaista vegaanista versiota kyseisestä juomasta. Ja hei, vannoutunut maca-jauheen maun inhoaja löysi viimein paikan missä se ei maistu lävitse pahasti (nyt kun mietin niin mielestäni se ei maistu ollenkaan, mutta toki joku herkempi ei välttämättä tykkää). Tässä ohje aamujeni pelastajaan, jolla lähtee päivä varmasti käyntiin!


VEGAANIN PIMEIDEN AAMUJEN PELASTUS
(ohjeen määrä yhdelle hengelle)

Kupillinen hyvälaatuista kahvia (sen verran kuin itse juot suunnilleen)
1 rkl MCT- öljyä
1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1.5 tl toco- tai 1tl lucuma- jauhetta
1 tl maca-jauhetta
1tl raakakaakaojauhetta 

Kaikki tehosekoittimeen, sekoitetaan täysillä n. 30sek ja nauti :)
Huom! Kahvi laitetaan suoraan kuumana, tehosekoittimeen tulee suuri paine ja kannattaa varmistaa keittiöpyyhkeen kanssa aluksi ettei koko komeus lennä seinille!




Itse tykkään enemmän tocon kanssa, mutta tämä on täysin makuasia, kumpikin sulautuu joukkoon 4mainiosti! Raakakaakaojauheen voi halutessaan vaihtaa ripaukseen cayennepippuria (pistää aineenvaihdunnan vielä paremmin liikkeelle) ja ei ripaus aitovaniljajauhetta tai uutettakaan yhtään pöllömmältä maistu. Kahvin laaduksi suosittelen jotakin oikeasti parempilaatuista hieman kalliimpaa kahvia, parasta tämä olisi pakurikahviin tehtynä, mutta siihen ei itselläni ole varaa tällä hetkellä. Niin ja maca jauhetta ei ole pakko laittaa niin paljoa, tiesitkö että maca mm. lievittää stressiä ja vähentää kroonista väsymystä?

Ja nyt viimeinkin paljastus. Jos joku on tarkemmin blogini sivuja katsellut niin sivupalkkiin on ilmestynyt Foodinin Ambassador merkki, josta instagramminkin puolella olen jo maininnut! Foodin haki reilu kuukausi sitten itselleen tuotetestaajia ja minä pääsin heidän mahtavaan porukkaansa mukaan. Olen todella täpinöissäni ja tämä tulee näkymään blogissani toivottavasti erittäin paljon. Ja mikä parasta, tekin rakkaat lukijani pääsette nauttimaan minun ja Foodinin yhteistyöstä! Foodinin tuotteita on jo entuudestaan meiltä löytynyt paljon ja odotan todella innolla mitä kaikkea tämä tuo tullessaan! 

4 kommenttia

  1. Onnea Foodinin kampanjaan pääsystä! <3 Huomasinkin jo logon ja yritin selvitellä "mysteeriä", joten kiva, kun nyt kerroit. :D Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja innolla seuraan, mitä tuotteita sieltä löytyykään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Joo mulla tää kirjoittelu on nyt ollut vähän takkuavaa kun olen koettanut parannella itteäni ja kirjoitan tekstit tuhannessa eri osassa. Tänään pääsin jo töihin asti niin eiköhän tää tästä lähde rullailemaan :) Kannattaa pysyä kuulolla Foodinin suhteen, sieltä on kaikkea kivaa tulossa lukijoillekin! :)

      Poista
  2. Onnittelut tuosta Foodinista!

    Mulla on yleensä väsyaamuja paljon just ennen lokakuun puoliväliä, vaikka kaiken logiikan mukaan on vielä semisti valoisaa edes vähän. Lepäämisen jälkeen aamut on sujuneet huomattavasti paremmin, ja välillä huomaan herääväni tuntia ennen herätyskelloa pirteänä kuin peipponen. Vaikea sanoa, mistä se johtuu. Kohta on kuitenkin joulu ja aamut alkaa pikkuhiljaa valkenemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten sisäiset kellot ovat hassuja! :D Voisin lainata sun heräämisen taitoja, parin viikon päästä mun työaamut vaan aikaisee melkein tunnilla ja se tietää vielä aikaisempia herätyksiä >.<

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥