Hyväksytty



Jäin miettimään kommentoituani erääseen postaukseen, että kuljen kangaskassin kanssa eikä minulla oikeastaan laukkua ole. Jos ei kangaskassi roiku käsipuolessa niin mukanani kulkee reppu. Kumpikaan ei ole kovin naisellinen saati sitten edustuskelpoinen. Halusin asioihin muutosta ja lauantaina Vegaanibrunssin jälkeen kun kävimme muutamalla kirppiksellä otin tehtäväkseni varta vasten etsiä täydellisen laukun. Omina kriteereinäni oli nahattomuus, edullisuus, hyvä kunto, tarpeeki taskuja, kaunis suunnittelu ja mahdollisimman yksinkertainen. Laukku on kaikkea sitä ja lisäksi se on nyt virallisesti kissojen hyväksymä. Kumpikin on vuorollaan käynyt nukkumassa sen päällä ja tonkimassa sisältöä. En raaskinut ottaa laukkua pois Tiikerin alta ja nyt ette saakkaan kokonaita kuvaa. Kuitenkin onhan selvästikin kuvien päätähti itse Tiikeri kaikessa komeudessaan :) Vajaa pari viikkoa ja meillä Tiikeri siirtyy senioriksi seitsemän vuoden tullessa täyteen, hui!

Eilen oli muutenkin todella jännä päivä. Jotakin ihan huippua tulee tapahtumaan ja samalla se vaatii minulta todella paljon. Vähän sellainen fiilis etten vielä edes ymmärrä mihin olen lähtemässä mukaan, mutta eiköhän se asioiden hyvällä tapaa oikea laita ihan pian valkene minulle. Eilen illalla en uskaltanut täysin innostua, mutta aamulla hymy nousi heti korviin. Tässä aletaan mennä nyt unelmia kohti ja kyse ei ole mistään pikku jutusta minulle. En vielä paljasta ihan mistä on kyse, mutta pysykää kuulolla! 

2 kommenttia

  1. No nyt heräsi uteliaisuus! ;) En tiedä yhtään mistä on kyse, mutta hymy nousi huulille lukiessani miten innoissasi olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella innoissani ja kiva, että sain herätettyä uteliaisuutta ;) Vielä hetken odotutan teitä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥