Lokakuun odotetuimmat




Lokakuussa riitää menoa ja vilskettä! Tampereella on loppuviikosta paljon ihania tapahtumia ja joka vuoden kokokohta I love me -messut ovat jo aivan nurkan takana! Tänään alkaa kahden kotimaisen yrityksen Neulomon ja PAPUn yhteinen pop up -myymälä Nokialla osoitteessa Tanhuankatu 2, jossa myydään sekä uutuuksia että vanhaa mallistoa ja kakkos- ja kolmoislaatuisia vaatteita. Pop up on auki tänään torstaina 5.10. klo 15 - 20, perjantaina 6.10. klo 15 - 20 ja lauantaina 7.10. klo 10 - 17 . Jokaiselle päivälle on omia tarjouksia ja kampanjoita! Tapahtuman löydät facebookista täältä

Ensimmäisestä trailerista lähtien olen kovin odottanut uutta kotimaista Yösyöttö elokuvaa, joka saa ensi-iltansa huomenna perjantaina. Kuitenkin tässä on mutkia matkassa, sillä Finnkinon ja elokuvan levittäjän Nordisk Filmsin välille on syntynyt ilmiriita tuottojen jaosta. Minua tämä ei haittaa, sillä kaikkien kuuluisi saada osansa tasapuolisesti ja mielelläni boikotoin sitä joka rupeaa ahneeksi eli tällä kertaa Finnkinoa. Finnkino omistaa 70% Suomen elokuvateattereista, joten onneksi muitakin vaihtoehtoja löytyy. Tuntuu, että vuosi vuodelta Finnkinon liput kallistuvat niin yksittäisinä kuin paketteinakin, mutta samalla pidetään superpäiviä, jolla poljetaan hinnat alas ja samalla tehdään isot voitot. Lähimmät elokuvateatterit joiden ohjelmistosta Yösyöttö löytyy löydät laittamalla googleen hakusanaksi elokuvan nimen. Me taidamme suunnata katsomaan tämän Tampereen keskustaan Niagaraan ja on hyvä muistaa, että pienempikin elokuvateatteri voi tehdä sinulle yhtä suuren elämyksen kuin isompikin.

Sunnuntaina 8.10. on vuorossa Mansen blogikirppis, joka järjestetään Finlaysonin alueen Vooninki salissa osoitteessa Väinö Linnan Aukio 13. Sadalle ensimmäiselle olisi jälleen tiedossa goodie pagit, joita varmasti taas innoikkaimmat jonottavat jo hyvän tovin ennen avaamista. Blogikirppis on auki klo 11 - 14 ja ainakin minä meinaan suunnata sinne 12 aikaan kun toivottavasti pahin ruuhka alkaa olemaan ohitse. Käteistä ei tältä reissulta kannata unohtaa, sillä bloggaajilta voi tehdä ihania löytöjä ja on mukana myös yrityksiäkin. 

Ja se kuukauden kohokohta; I love me -messut 2017! Ensimmäistä kertaa osallistun näille messuille bloggaajana ja ennen messuja jaan vielä teille omat vinkkini mitä kaikkea vegaanin kannattaa messuilta bongailla. Myös lippuja on tulossa arvontaan, joten kannattaa pysyä kuulolla! Viime vuoden fiiliksiä löydät täältä.

Meillä kuuluu työpaikalla etuihin Smartum -kortti, jonka saldon voi käyttää esimerkiksi hierontaan tai erilaiseen kulttuuriin. Olen pyöritellyt jo pitkään mielessäni mitä tekisin saldollani ja vihdoin sain ajatuksen miten saisin siitä eniten ilon irti. Eilen illalla pistin tilaukseen Museokortin, jonka ostoa olen pohtinut jo pidemmän aikaa. Kortilla pääsee vuoden ajan vierailemaan yli 250 eri museossa Suomessa ja kortilla voi saada myös muita etuja. Ensimmäisenä suuntaan tietenkin maailman ainoaan Muumimuseoon, Sara Hildenin taidemuseoon, museokeskus Vapriikkiin, Hämeen linnaan ja erilaisiin näyttelyihin. Jos teillä on suositella joitakin tiettyjä museoita tai näyttelyitä niin otan ehdotuksia innolla vastaan!


Mitä sinä odotat lokakuulta?

6 kommenttia

  1. Nykyään on kyllä ihmeen vaikea löytää elokuvateatteria joka ei olisi Finnkinon! Meillä kotipaikkakunnalla oli/on yhä yksityinen elokuvateatteri jossa tuli lapsuudessa aina käytyä niin Finnkino oli vähän vieras käsite aikoinaan ettei edes hoksannut miten paljon kaikkialla muualla niitä onkaan!

    Kuulostaa kyllä mahtavan tapahtumarikkaalta kuukaudelta, toivotaan että kaikki on myös odotuksen arvoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut vasta nyt Tampereelle muutettua käymään Finnkinossa, koska nimenomaan pienillä paikkakunnilla ei niitä ole. Kiitos Jenni kun jaoit kanssani sekä pop upin että blogikirppiksen! :)

      Poista
  2. Museoiden näyttelyistä vahva suositus Vapriikin Tampere 1918 -näyttelylle, se on vakavasta aiheesta todella hyvin tehty ja palkittu näyttely. Tosin nykyinen näyttely taitaa olla tauolla ja aueta uudelleen ensi tammikuussa sitten vuosipäivänä, mutta korvan taakse. :) Itse ajattelin käydä katsomassa myös sen uusitun näyttelyn jo sitten mahdollisimman pian sen auettua taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei tuo pitää käydä katsomassa kun tulee taas näytille! Tampereella on ihan mielettömästi mistä valita ja varsinkin Vapriikki on kyllä kokemuksena huikea monipuolisuutensa ansiosta. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  3. Lokakuu on viimeinen kiireinen syksyn kuukausi ja odotan sen jälkeen koittavaa ansaittua lekottelua sohvalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuu meni ihan mielettömän nopeasti ohitse, loppuvuosi onkin varmasti myös täällä rauhallisempaa aikaa :) Olet kyllä lekottelusi ansainnut!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥