Kevättä ilmassa



Tänään lämpö tuntui ensimmäisen kerran sisälle tukahduttavana kuumuutena. Avasin takapihan oven ja toisin kuin luulin ei ulkona ollutkaan kylmä kun varpaalla koetin oven alla olevaa peltiä. Hetkeksi menin istumaan ja nauttimaan auringosta ja kissatkin tassuttelivat varovaisesti haistelemaan kevättä. Kummatkin ovat sen verran arkajalkoja etteivät lumihankeen juoksisi, mutta kuitenkin pitää miettiä miten kesällä voisi mahdollistaa kissoille ulkoilun.

Lintujen laulua oli ihana kuunnella kaikessa rauhassa, muuten ympärillä oli hiljaista ja rauhallista. Sisälle päästyäni aloin lannoittamaan ja kastelemaan viherkasveja ja puolestaan viikko sitten multaan laitetut tomaatin pienet alut laitoin seuraaviin kippoihin. Ensimmäinen mimosa pudican eli tuntokasvin siemen lähti vihdoin kasvamaan ja muutenkin tuntuu, että meillä sisällä kasvit ovat heränneet kunnolla eloon pitkän talven jälkeen. Kaikkialla vihertää, tulee uutta alkua ja varsinkin kultaköynnökset ovat taas kasvaneet hetkessä kauheasti.

Nyt on onnellinen olo, vaikkakin ympärillä on huolia ja murheita. Odottavan aika on pitkä, kaikki asiat seisovat omasta tahdostani huolimatta ja en voi muuta kuin odottaa kuukausi kaupalla mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuitenkin päivittäinen meditointi on tehnyt tehtävänsä ja nyt olen taas pystynyt upottautumaan kirjojen maailmaan. Sinne on ihanaa unohtautua ja jättää muu maailma pyörimään omille raiteilleen. Muutenkin mieli on levollisempi kuin aikoihin, kyllä asiat järjestyvät vielä.

En tiedä kauanko tätä ihanaa auringonpaistetta jatkuu, mutta otan siitä ilon irti. Toivottavasti sinäkin pääset nauttimaan keväästä ja tästä ihanasta aurinkoisesta säästä ♥

4 kommenttia

  1. Hei, tuli mieleen syksyinen postauksesi Ammejärven laavun liukkaasta reitistä jonka selvitit kumppareilla. Mikä oli malli kun itse otin tänään keväät ekat lipat hai-saappailla sohjossa..ei ollut oikein mitään pitoa koko lenkin aikana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Minulla oli halppis kumpparit silloin jalassa, joissa tosin on pohjassa kunnon uurteet. Merkkiä en muista, mutta eivät ne kalliit olleet. Paljon niillä olen metsässä kulkenut ongelmitta, mutta kyllä se taitaa niin olla että märkä + liukas savi yhdistelmä on haaste kengälle kuin kengälle. Oli meinaa ystävä vaelluskengilläkin ongelmissa! Sohjossa saappaat ovat siitä hyvät, ettei vesi tule sisään, märät kengät jos mitkä ovat inhottavat ja vie fiiliksen koko lenkillä. Jos olisin tiennyt, että siellä on reitti niin huonossa kunnossa olisin suosiolla kokonaan valinnut toisen paikan kokonaan, sillä sen verran tapaturma-altis olen olivat kengät mitkä tahansa :D Toivottavasti et satuttanut itseäsi pahasti!

      Poista
  2. Toi keväinen aurinko on kyllä niin parhautta ♥ Toi kuukauden meditointihaaste on kyllä just sellainen juttu, mistä pitäisi ottaa kiinni. Ehkä pistän kokeiluun huhtikuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kirjoitinkin tuosta meditaatiohaasteesta vähän enemmän ja ennen kaikkea siitä miten se on mennyt! Kannattaa käydä kurkkaamassa jos vielä mietit tuota haastetta :) Suosittelen kyllä meditointia todella lämpimästi ja kun sitä hetken tekee päivittäin niin nopeasti siitä tulee tapa, jota ei edes tarvitse itselleen muistuttaa. Ihania aurinkoisia hetkiä sinulle Iida ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥