Mistä täydellisen meikkipohjan ainekset?


Olen käyttänyt mineraalimeikkipohjaa jo yli vuoden ajan. Kokeilumielessä ostin luonnonkosmetiikan ryhmästä pari kerran käytettyä meikkivoidetta. Kumpikin sävy ovat minulle täydellisiä ja ne sulautuvat ihoon todella hyvin ja peittivätkin kivasti. Ongelma tulee kuitenkin käytön jälkeen ja hyvin voimakkaasti; minulla puskee leukaan finnejä aina käyttäessäni meikkivoidetta oli kyse voiteesta kuin voiteesta. Toki jos on todella kuiva (kuten Laveran moussemeikkivoide) niin silloin tätä ongelmaa ei ole vaan iho tuppaa kuivumaan. Uskon tämän ongelman korjautuvan sillä, että käyttäisi meikkivoiteita pidemmän aikaa ja totuttaisi täten itsensä uudelleen käyttämään niitä. Toisaalta samalla taas tulee huomattua miten paljon luonnollisemman meikin saa mineraalimeikkipuutereilla aikaiseksi. Toki mineraalimeikkipuutereillakin on todella suuria eroja, nykyinen täysikokoinen Flow:n puuteri on ehkä aavistuksen kuivattava omalla kohdallani ja testerit Lily Lolon puutereista ovat taas täydellisiä peittävyydeltään ja ilmavuudeltaan. Tällä hetkellä blendailenkin noita sekaisin fiiliksen mukaan, koska Flow:n puuteri on aavistuksen liian vaalea.

Siinä missä mineraalimeikkipuuteria laitetaan kerroksittain niin meikkivoide on paljon helpompi käyttää. Meikkivoide myös kulkeutuu laukussa helpommin mukana ja on nopea vaihtoehto. Varsinkin meikkivoiteen päälle minun täytyy vielä laittaa irtopuuteri ettei naama kiiltäisi hetken päästä, ja siinä olen suosinut Laveran Fine Loose Mineral Powderia, joka on väritön ja sulautuu todella ihanasti iholle. Kiilto-ongelmaa ei ole mineraapimeikkipuuterien kanssa ollut.  Vaikka nyt omistankin nuo meikkivoiteet niin taidan pysyä jatkossa mineraalimeikkipuuterien kannalla ja olisi mielenkiintoista kokeilla eri vaihtoehtoja kuten Everyday Mineralsia, Uoga Uogaa tai Barefaced Beautya. Onneksi hyvin monista saa matkakokoisia pakkauksia, joiden avulla on helpompi löytää se oma juttunsa! 


Tällä hetkellä käytössä:

Oletko sinä meikkivoiteiden vai mineraalimeikkipuuterien ystävä?
affiliatelinkki

2 kommenttia

  1. Olen molempien ystävä kuten ehkä tiedätkin. ;) Kiinnitän meikkivoiteen joko mineraalipuuterilla tai mineraali-viimeistelypuuterilla, esim. EDM:n Finishing powder vie kiillot todella hyvin pois koko päiväksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei täytyy kokeilla tuota meikkivoiteen kiinnitystä ihan mineraalipuuterilla! Tuo Laveran viimeistelypuuteri on hyvä, mutta mineraalipuuterilla voisi saada tasoitettua vielä viimeisetkin ongelmakohdat :) Kiitos vinkistä Eeva ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥