Kolme asiaa, joista inspiroitua marraskuussa


Marraskuun listahaasteessa Kivemmassa blogissa etsitään inspiraatiota marraskuusta. Marraskuu nyt ei ole se kaikista insipiroivin, varsinkin kun ulkona sataa vuorotellen vettä, räntää ja lunta. Jokaisessa vuodenajassa on ne omat hyvät ja huonot puolensa, jos tälläkin kertaa keskittyisin vain siihen mitä kaikkea inhottavaa tai ärsyttävää marraskuussa on voisi minulta mennä paljonkin kauniita asioita ohitse. Jos sinua kiinnostaa aikaisemmat listahaasteeseen osallistumiseni niin  syyskuussa etsittiin asioita joista sai virtaa syksyyn ja lokakuussa listasin viisi minuun vaikutuksen tehnyttä elokuvaa. Pitkän pohdinnan jälkeen haluan jakaa kanssanne kolme asiaa, joista inspiroitua marraskuussa!

vegaani, brunssi, kahvi, moccamaster

RUOKABLOGIT

Inspiraatio ruoanlaittoon on usein hakusessa, silloin on hyvä suunnata ruokablogien maailmaan tai selata niistä tallennettuja ohjeita. Sunnuntaisin on hyvä suunnata keittiöön tekemään tulevaksi viikoksi ruokaa, niin arkena ei tarvitse käyttää aikaa ja voi keskittyä blogiin tai opiskeluun. Usein tämä kuitenkin jää ja paniikissa eväiden tekeminen töihin ei ole herkkua! Inspiraatiota etsin suosikki ruokablogeista, joista suurin osa on täysin vegaanisia. Tässä muutama inspiraation lähteeni ruoan maailmaan:



#INSTAGRAM

Parempaa paikkaa etsiä itselleen inspiraatiota ja hyvää fiilistä ei ole kuin instagram. Joskus saatan vain maata sohvalla kahvikupin kanssa ja selata lemppari häshtägejäni. Aika usein selailen #vegaani #luonnonkosmetiikka #whatveganseat #luonnollisesti  #home ja saan ideoita niin kodin sisustuksesta, mitä tänään voisi tehdä ruoaksi, uusia luonnonkosmetiikka vinkkejä, hyvinvointia ja joka kerta kaupan päälle tulee positiivinen fiilis kauniista kuvista!

kukka, kasvi, macro, yksityiskohta

OMA HYVINVOINTI

Suurin inspiraation kohde kaamoksen aikana on oma hyvinvointi. Anna hetki aikaa itsellesi hemmottelun muodossa varaamalla aika hierontaan tai ekokampaajalle, käy ostamassa mekko kirppikseltä tai mene kahvilaan ja osta juuri sellainen leivos mitä itse haluat. Kaamoksen saapuessa on tärkeää pitää itsestään huolta (ja muistaa aamulla ottaa ainakin se d-vitamiini). Inspiroidu itsestäsi ja ole armollinen! Aina ei tarvitse tehdä tuhatta asiaa kerralla ja stressata joka asiasta, välillä voi höllätä ja se onkin suotavaa. Mieti mikä tekee sinut onnelliseksi ja tuo energiaa juuri tänä vuodenaikana sekä tee niitä asioita! Käy leffassa, lue kirjaa, kirjoita blogia, täytä kotisi viherkasveilla ja kukkasilla, vaihda lakanat sekä osta kauan haaveilemasi kalliimpi ripsiväri, vaikka halvempi olisikin ihan ok. Sinulla on oikeus panostaa itseesi ja jos et voi hyvin ympärilläsi olevat ihmiset kyllä tuntevat sen.

 Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet! 
Ihanaa sunnuntaita 

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Larissa ja hyvää itsenäisyyspäivää <3

      Poista
  2. Vaikka kuukausi vaihtuikin jo, oli ihana palata postaukseesi. Tässä postauksessa oli jotenkin ihana tunnelma. Olen myös nyt monta linkkiä rikkaampi, eli kiitos vinkeistä. Ja kiitos osallistumisesta #Linkkirinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan joulukuun listahaastetta! Toivottavasti linkeiseistä on iloa pidemmäksikin aikaa :) Kiitos kommentistasi ja oikein ihanaa viikonloppua <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥