Kukkakaalisosekeitto rapsakoilla sämpylöillä (v)

vegaaninen kukkakaalisosekeitto ohje ruokaohje sämpylät vegaani

Olen aiemminkin jo maininnut sunnuntain olevan minulla päivä, jolloin varustaudun seuraavaa viikkoa varten täyttämällä jääkaapin ääriäänmyöten täyteen ruoalla. Sellainen päivä minulla oli eilenkin ja tällä kertaa inspiraatio lähti instagramista ja sen kautta löytämästäni Rapeiden sämpylöiden ohjeesta Vegelicious -blogista. Rapeat sämpylät eivät ole minulle uusi juttu, sillä jo muutaman vuoden ajan olen tehnyt kylmäkohottamalla yön yli törkeän hyviä sämpylöitä, mutta näiden huono puoli on juuri se pitkä odotus sekä se ettei aina tajua tehdä sitä taikinaa illalla kohoamaan aamuksi. 

Meillä pyritään olemaan käyttämättä uunia turhaan ja sama koskee myös sitä, että kun uuni on lämmin niin silloin sillä valmistetaan enemmänkin ruokia kerralla. Lisäksi tässä säästyy monelta eri siivoamiselta, sähkönkulutukselta ja arki helpottuu, kun sitä ruokaa tekee isomman satsin kerralla. Käytämme paljon eri pakasteita sipuliperunasuikaleista lähtien juuri niiden helppouden takia. Niistä saa varioitua erilaisia kiusauksia helposti mausteilla ja eri proteiineilla. Yleisin meillä on tillin ja sitruunapippurin kanssa savutofukiusaus, jota tosiaan tulee valmistettua viikoittain. Toinen mitä meillä tehdään usein on härkiksestä tehty makaronilaatikko, jota myös varioin eri maustein.

Arkkupakastimesta mansikoita etsiessä törmäsin kukkakaalipussiin ja siitä tuli jotenkin kauhea himo kukkakaalisosekeittoon. Tein sitä sämpylöiden kaveriksi ja törkeän hyvää siitä tuli vaikka itse sanonkin! Nyt jaan teille ohjeen kukkakaalikeittoon sekä rapsakoihin sämpylöihin, sillä jonkinverran muokkasin Vegeliciousin ohjetta enemmän omaan makuuni ja haluan jakaa sen kanssanne. Kummatkin ohjeet ovat täysin vegaanisia.

KUKKAKAALISOSEKEITTO


AINESOSAT:
pussi pakaste kukkakaalia (Pirkka 450g)
3 pientä jauhoista perunaa
1 sipuli
1 yrtti- tai kasvisliemikuutio
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
purkki kaurakermaa
kourallinen tuoretta persiljaa 
(tai pari ruokalusikallista pakaste persiljaa)
muutama nokare sinistä keijua

OHJE:
Kuori ja pilko perunat ja sipuli pienemmiksi. Kaada ne kattilaan liemikuution sekä kukkakaalien kanssa ja kaada vettä niin paljon, että kaikki peittyy juuri ja juuri. Anna porista hellalla niin kauan, että perunat ovat täysin pehmenneet ja lisää mukaan hieman suolaa, mustapippuria sekä muutama nokare sinistä keijua sekä kaurakerma. Anna vielä hetken aikaa kiehua hiljalleen levyllä, jonka jälkeen lisää persilja ja sammuta levy. Kun keitto on jäähtynyt hetken aikaa niin soseuta joko sauva- tai tehosekoittimella. Muista varoa kuumaa keittoa soseuttaessa tehosekoittimen kanssa! Tarjoile tuoreiden sämpylöiden kera. 

vegaaninen kukkakaalisosekeitto ohje ruokaohje sämpylät vegaani

HELPOT RAPEAT SÄMPYLÄT n. 12kpl 


AINESOSAT:
5dl vettä
½dl soijajugurttia + ½dl kaurajuomaa 
 (tai 1dl soijajuomaa)
25g hiivaa
2tl suolaa
1rkl agavesiirappia
2dl kaurahiutaleita
½dl ruisjauhoja
1dl grahamjauhoja
n. 9dl vehnäjauhoja
½dl rypsiöljyä

OHJE:
Sekoita soijajugurtti, kauramaito (tai näiden tilalla soijajuomaa) sekä vesi keskenään ja lämmitä mikrossa hetken verran niin, että se on n. käden lämpöstä. Lisää hiiva, suola ja agavesiirappi ja sekoita niin, että hiiva on täysin liuonnut nesteisiin. Sekoita puuhaarukalla yksi kerrallaan mukaan kaurahiutaleet, ruisjauhot, grahamjauhot ja lopuksi desi kerrallaan vehnäjauhoja. Kun koostumus alkaa olla kiinteämpää sekoita loppuosa käsin siihen saakka kunnes taikina alkaa irtoilemaan kulhosta ja aivan viimeiseksi lisää ja sekoita rypsiöljy joukkoon. Päälle voit ripotella hieman vehnäjauhoja ja laita kohoamaan leivinliinalla peitettynä vedottomaan paikkaan tunnista puoleentoista. 

Laita uuni kuumenemaan 240-250 asteeseen sekä ota kaksi peltiä leivinpapereineen valmiiksi esille. Ripottele vehnäjauhoja pöydälle reilusti ja kumoa taikina varovasti päälle, ideana on etteivät ilmakuplat hajoa joten älä vaivaa! Laita vielä hieman vehnäjauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa vähän varoen kuitenkaan vaivaamasta. Leikkaa taikina muutamaan isompaan osaan, josta taas leikkaat itse sämpylät n. 2-4 osaan. Tein itse isoja sämpylöitä n. 12 kpl. Pyri tekemään kaikista saman kokoisia kypsymis ajan vuoksi! 

Nosta pelleille tasaisesti ja paista uunissa n. 20min, kannattaa olla tarkkana viimeiset minuutit etteivät pääse palamaan! Toisen pellillisen kohdalla vähän laskin lopussa lämpötilaa. Anna jäähtyä ja älä peittele heti, että kuoresta tulee ihanan rapea.


Herkullista alkanutta viikkoa!

2 kommenttia

  1. Oi miten hyvännäköisiä sämpylöitä! Kateeksi käy kun ei voi ite syödä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥