DIY Pyykkietikka

diy itsetehty pyykkietikka


Rakastan eteerisiä öljyjä; vaniljaa, laventelia, verigreippiä, piparminttua, eukalyptusta, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mitä luonnollisempi tuoksu sen parempi, synteettisista tuoksuista tai hajuvesistä en ole koskaan pahemmin välittänyt. Vähän aikaa sitten ostin meille kokeiluun tuoksuvaa pyykinpesuainetta. Ainoa vain, että iho reagoi välittömästi todella voimakkaalla kutinalla jokaiseen vaatekappaleeseen, jotka olin kyseisellä aineella pessyt ja lakanoissa maatessa sai kieriskellä tuskaisena. Onneksi tajusin nopeasti mistä kyse ja kaikki uudelleen pesuun. Kutinan lisäksi sain ihottuman ja samalla muistutuksen siitä, että sitä todella ollaan herkkäihoisia ja ettei hajustetut tuotteet minulle sovi. Näin on muuten monen suihkusaippuankin kanssa, joten en tiedä miksi edes lähdin leikkimään pyykinpesuaineen kanssa. Tyhmästä päästä kärsi jälleen koko ruumis, kun on löytänyt jo hyvän pesuaineen niin turha sitä muuhun vaihtaa.

Meillä ollaan aina käytetty huuhteluaineena etikkaa, sillä se vie tehokkaasti hajuja mennessään, raikastaa pyykkiä, pyykki myös siliää paremmin ja mikä parasta etikka myös edistää pyyhkeiden imukykyä toisin kuin huuhteluaineet, jotka tukkivat huokosia. Kuitenkin etikan kanssa pestyt vaatteet ja lakanat eivät tuoksu oikein millekään ja minä kaipaan sitä raikasta hentoa tuoksua pyykkeihini. Erilaisia valmiita tuoksullisia pyykkietikoita löytyy kyllä, mutta koska meillä ollaan säästölinjalla piti keksiä edullisempi ratkaisu. Muutamaan otteeseen testasin huuhteluainelokeroon suoraan muutamaa tippaa eteeristä öljyä etikan kaveriksi, mutta koska meidän etikkapurkki on ihan järjettömän kokoinen halusin tehdä homman helpommaksi.


diy itsetehty pyykkietikka ohje eteerinen öljy


Ohjeita pyykkietikan tekoon löytyy jonkin verran. Monessa ohjeessa on turhana ainesosana mukana vesi, joka lähinnä vain laimentaa liuosta turhaan. Netistä löytyy hieman ristiriitaista tietoa voiko esimerkiksi sitrus- tai neulasöljyä käyttää, sillä niiden väitetään haurastuttavan pesukoneen muoviosia. Etikasta sen sijaan ei pitäisi olla haittaa koneellesi vaan se poistaa pesuainejäämiä ja täten hoitaa pyykinpesukonettasi. 

Valmistin oman pyykkietikkani seuraavasti: täytin puolen litran lasipullon väkiviinaetikalla ja lisäsin joukkoon n. 20 tippaa eteeristä laventeliöljyä, suljin pullon ja ravistelin voimakkaasti. Myös ennen käyttöä on hyvä vähän sheikkailla pulloa, että öljy sekoittuu kunnolla etikkaan. Annostelen tätä puoli desiä per täysi koneellinen ja pyykkiin jää mieto raikas tuoksu. Voit toki annostella etikan suoraan omasta pullostaan ja laittaa lokeroon suoraan öljyn, mutta minä pidän pienestä hifistelystä. Eteerisen öljyn määrää voi joutua vähän hienosäätämään omien mieltymyksiensä mukaan ja oikea määrä löytyy vain kokeilemalla. Lähde 15 tipasta ja nosta sitä pikkuhiljaa kunnes sopiva taso löytyy! Edullisia eteerisiä öljyjä löydät mm. Limepopilta.

Onko pyykkietikka sinulle tuttu?


KATSO MYÖS:



Voit seurata minua instagramissa, facebookissa ja pinterestissä!

26 kommenttia

  1. Pyykkietikka onkin mulla vielä vähän mysteeri, oon kyllä huomannut kaupoissa nuo kauniit pyykkietikkapurkit, mutta en vielä sen kummemmin tutustunut! Meillä on aina lapsuudesta lähtien käytetty hajusteettomia pesuaineita, kun ollut erinäisiä allergioita ja iho-ongelmia. Ekologisempia pesuaineita onkin välillä vähän vaikea löytää hajusteettomina, kun kuitenkin sitten löytyykin jotain käytössä vaikka purkki näyttäisi harmittomalta.

    Hyvä vinkki eteeristen öljyjen ostopaikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiit pyykkietikat ovat kyllä aika hinnoissaan, vaikkakin pullot ovat usein kauniita kuten mainitsitkin :D Tein itse ja säästin toimi tällä kertaa aivan yhtä hyvin! Tästä tuoksullisen pesuaineen kokeilusta opin kyllä sen, että pysyn tuossa hyväksi havaitussa tuoksuttomassa versiossa ja haen arkeen yllätystä mielummin eteeristen öljyjen kautta. Vaikka herkkis olenkin niin niistä ei ole toistaiseksi tullut mitään ja ainakaan koko kämppä ei haise synteettiselle kukkamerelle :D

      Poista
    2. Nimenomaan se synteettinen kukkameri on se järkyttävin haju pesuaineissa! Se ei vielä lähde millään ja sit jossain bussissa/luentosalissa haistat varmasti kun vieruskaverilla on kunnon hajusteut pyykit... mutta ehkä jotku on sitten immuuneja sille hajulle (onnekkaat).

      Poista
    3. Mulla tulee aina huono olo jos lähellä on joku voimakkaasti hajustettu tyyppi, oli sitten kyse hajuvedestä tai pyykinpesuaineesta. Meillä taloyhtiössä on joku joka rakastaa kaataa päälleen puoli pulloa hajuvettä ja hissi sen jälkeen on todella raju kokemus kun yrittää pidättää hengitystä koko matkan alas tai ylös, huh! Toiset taitavat tosiaan olla immuuneja.

      Poista
  2. Mää ekan kerran kuulin pyykkietikasta kahen viikon sisään. Kiinnostaa kyllä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testailla alkuun pelkkää etikkaa, jo pelkästään se pyykinpesussa voi tuoda oikeita ahaa elämyksiä :) Tuoksu on vain ihana extra!

      Poista
  3. Ihana idea. Meillä on myös hillittömän kokoinen etikkapönikkä, mutta voisin tehdä tuollaista ilahduttamaan pyykkipäiviä. Tosin lapsiperheenä meille varmaan sopii paremmin muovipullo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt aiemmin jos ostaisi suoraan sellaisen viiden litran pönikän, mutta tähän mennessä tuo xtran iso on ollut kätevämpi kun etikkaa meillä käytetään liki päivittäin muuhukin siivoamiseen. Minua aina pelottaa kylpyhuoneessa yhdistelmä lasi + kaakeli + kömpelö minä, mutta toistaiseksi ollaan selvitty uhreitta. :D

      Poista
  4. Etikkahan sopii huuhteluaineena varmasti myös sellaisille kuiduille, joille ei huuhteleainetta suositella? Harmi, että ehdin juuri laittaa koneen pyörimään ennen kuin aloin surffailla netissä. Vaan tuleepa tuota pyykkiä. Testataan seuraavaan koneelliseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella herkille kuiduille en etikkaa käyttäisi, mutta muuten meillä käytetään sitä ihan joka koneellisessa. Ainoa mitä kannattaa varoa on yliannostelu, sillä muuten jää haisemaan herkästi (haju poistuu kyllä kun tuulettaa tai pesee vaatteen uudestaan eri eivät vaatteet siitäkään pilalle mene). Puolesta desistä desiin on koneesta riippuen hyvä määrä, mutta hiljalleen kun alottelee niin löytää oman sopivan määrän :)

      Poista
  5. Minä olen vasta löytänyt pyykietikat! Kiitos tästä vinkistä, pistetääns testiin. :)
    Iloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä Taina mitä pidit pyykkietikasta :) Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  6. No tää on hyvä juttu! Ei niitä kalliita puteleita oikein kiinnosta ostella. Mulla loppuu nyt eka testipullo pyykkietikkaa, ja olen mietiskellyt tehdä itse seuraavan. Tässähän hyvä ja helppo vinkki siihen hommaan!

    Kiitoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin houkuttaisi ostaa kokeiluun valmistakin seosta ihan vain sen pullon takia, mutta se ei ole kyllä edullisin ratkaisu. Etikka itsessään on niin edullista ja sitä sellaisenaan olen käyttänyt huuhteluaineena jo pienen ikuisuuden niin ei raaski ostaa niitä kalliita :D Testaa ja kerro ihmeessä toimiko teillä ja mitä tuoksua käytit :)

      Poista
  7. Tänään ostin parilta eri valmistajalta valmiiksi tuoksullista pyykkietikkaa testiin. Koneellinen käynyt ja ihana puhdas mieto tuoksu pyykeissä. Seuraavan pullon ajattelin tehdä itse ja tässä olikin hyvät ohjeet. Testailen, kun nuo valmiit on käytetty loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tekee itse niin täytyy muistaa vain se kunnon ravistelu ennen käyttöä :) Minä en ole uskaltanut vieläkään kokeilla kauppojen versioita, mutta ainakin sellaisesta voisi saada kauniin pullon valmiiksi :) Viimeksi olin laiska ja tiputin pari tippaa eteeristä laventeliöljyä parin etikka korkillisen joukkoon suoraan huuhteluainelokeroon ja pyykkien valmistuttua jäi ihana mieto tuoksu leijailemaan pyykeistä ilmaan. Tämä taitaa olla sitä arjen kuuluisaa luksusta! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Pyykkietikka on mullekin aika mysteeri. Oon kuullut siitä montakin kertaa ja nähnyt niitä valmismiksejä kaupassa, mutta en ole itse ikinä kokeillut. Mä olen niin mammuttinahkainen, ettei ihoni ärähdä oikein millekään, ja mä olen aina käyttänyt supertuoksuvia pesuaineita, joissa on se ärsyttävä-varoitusmerkki kyljessä :D Silti tää etikkavaihtoehto vähän kiinnostaisi, täytyy kai perehtyä tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa valmismikseistä on kaikkea muuta kuin ekoja, joten kaupassa joutuu olemaan tarkkana. Nyt olen taas pidemmän aikaa ollut käyttämättä pyykkietikkaa, koska laiskana en ole jaksanut tehdä lisää. :D Ole onnellinen mammutinnahkasta, herkkiksenä ei ole kiva elää kun mistä tahansa uudesta pesuaineesta (vaikka olisi sensitive) voi iho alkaa reagoimaan. Tutustu ihmeessä pyykkietikkaan, on se luonnolle parempi vaihtoehto kuin moni muu :)

      Poista
  9. Hei,
    Kiinnostaa erinomaisen paljon ja mietin vain voiko pyykkietikkaa käyttää myös värilliseen pyykkiin ja kaikille materiaaleille?
    Terkuin Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula!

      Pahoitteluni kun vastauksessa on kestänyt näin kauan, tuli vähän pakollinen blogi loma ja nyt palailen taas ruudun äärelle :) Ihan herkimmille materiaaleille (silkki ym.) en pyykkietikkaa käyttäisi, mutta värilliselle se sopii erinomaisesti ja jopa kirkastaa värejä! Ajattelisin ehkä niin, että käsinpesua vaativille materiaaleille en pyykkietikkaa laittaisi. :)

      Poista
  10. Hei. Olen tehnyt itse pyykkietikkaa, mutta olen laimentanut sitä vedellä. Jotenkin olen vähän vieroksunut laittaa laimentamattomana. Mies on työskennellyt kemian alan labrassa ja hän on kehottanut laimentamaan etikkaa. Olen tuoksuna käyttänyt parfyymiöljyä, myskin tuoksuisena ja ihan hyväksi olen todennut. Tosin se ei enää kuivatuksen jälkeen tuoksu vaatteissa, kuin ehkä juuri sen verran, että on miellyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Olen pyöritellyt itseasiassa paljon samoja ajatuksia alkuun, mutta useampaan keskusteluun osallistuttuani minulle sanottiin, että laimennus on turhaa (perusteluja en nyt muista, mutta ihan järkeen käypiä olivat). Alunperin olen kaatanut vain hiukan etikkaa huuhteluainelokeroon (jota teen välillä vieläkin laiskana) ja tämähän on ollut pitkään ohjeena huuhteluaineen tilalle jo ennen vanhaan. Mistään uudesta jutusta ei siis todella ole kyse! Eihän etikka suoraan valu kuitenkaan huuhteluainelokerosta koneeseen, vaan vettä sinne menee sekaan ja onhan sitä vettä samalla vaatteissa ja rummussakin. En siis olisi huolissani laimentamattomasta etikasta, koska tuota pelkkää etikkaa huuhteluaineena näkee ohjeena hyvin monessa paikassa, mutta toki varmuuden vuoksi etikan voi laimentaa. :) Omaan pesukoneeni olen etikkaa käyttänyt huuhteluaineena jo viitisen vuotta (käytettynä saatu kone, jolla ikää n. 10v) ja ei ole hajuja tai ongelmia ollut, päinvastoin toimii edelleen erinomaisesti, joten näillä käyttövuosilla en ole haittaa koneellekaan huomannut :) Kiitos hyvästä kommentistasi!

      Poista
  11. Tässä vaihtoehtoisia etikkareseptejä selatessani löysin ohjeistuksen, että vaikka vesi ei välttämätön olekaan, pysyy etikkaliuos kirkkaana kun sekaan laittaa vettä. Muuten eteerinen öljy samentaa etikan, mikä ei välttämättä esim. lahjaksi annettuna kirkkaassa pullossa näytä niin kivalta. Myös pyykkietikkaliinoja (esim. trikoonpaloja tai kangasnenäliinoja pyykkietikkaan likoamaan ja aina liina/koneellinen pyykkiä) oli tehty, jolloin tuoksu pysyisi ehkä paremmin... Testiä testiä siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoista! En ole itse sameutumista huomannut, mutta tuossa saattaa olla säilytys astiasta ja käytetyistä aineksista riippuen perää :) täytyy tutkia tarkemmin! Käytän itse lasipulloa ja tosiaan en ole sameutumista huomannut piparminttu öljyn tai eukalyptuksen kohdalla, aina käytön väkiviinaetikkaa pohjana. Toki montaa kuukautta ei meillä pyykkietikka kaapissa odota. Voisin tehdä koe-erän jonka annan olla pidempään ja katsoa mitä käy! Pyykkietikkaliinat kuulostavat todella hauskalta idealta :)

      Poista
  12. Olin aina käyttänyt huuhteluainetta ja aina kironnut pesukoneen ja kuivausrummun sotkuisuutta. Kun tiedostin etikan käytön huuhteluaineena, niin pesukone ja kuivurin ovat pysyneet täysin puhtaina ja esim. urheiluvaatteet pysyvät kohtuullisen hajuttomina.

    Matkan varrella olen nyt oppinut, että etikkaa on kahdenlaista. On väkiviinaetikka, joka on tehty käyttämisen kautta ja synteettinen etikka, joka on tehty laimentamalla etikkahappoa. Rajamäen etikka on esimerkki väkiviinaetikasta ja K-ryhmän halpistuote K-menu etikka on synteettinen tuote. Voiko kumpaankin käyttää pyykkietikkana? Synteettinen etikka on vain reilusti halvempaa kuin käyttämällä tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana kuulla positiivisia kokemuksia! Itseasiassa vasta vähän aikaa sitten kuulin että etikkaa on kahdenlaista (miten tällainen tieto olikin voinut mennä ohitse :D ) ja siinä keskustelussa kemisti hyvin avasi, että ominaisuuksiltaan eroja ei ole, mutta "synteettinen" on usein puhtaampaa ja väkiviinaetikka taas luonnollisempaa. Pyykkietikkaa varten kumpikin käyvät varmasti ihan yhtä hyvin, mutta tästä lähtien aion suosia ruoanlaitto jutuissa tuota Rajamäen etikkaa :) Voisin tätä aihetta tutkia vielä vähän lisää nyt kun aiheesta muistutit, kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥