Bullet journal – millä alkuu

Bulletjournal Nuuna Carpe Diem


Parasta viimeisen vuoden aikana on kaksi uutta innostuksen kohdettani – bullet journal ja plannerit sekä kasvit. Kummatkin ovat tulleet mukaan päivittäiseen arkeeni ja vaikuttavat erittäin positiivisella tavalla omaan hyvinvointiini. Tänään kirjoitan teille bujoilustani ja siitä, miten hitaasti ja varmasti löysin siinä oman tyylini. 

Bujoilu on viimeisen vuoden aikana noussut todella suosituksi ja alunperin sen on kehitellyt Ryder Carroll. Bullet journalissa yhdistellään kalenteria, erilaisia listoja ja  esimerkiksi päiväkirjaa täysin vapaasti omalla tyylillään. Ennen kaikkea se on työkalu ajan- ja elämänhallintaan. Parasta tässä on se, että jokainen tekee juuri sillä tavalla mikä toimii itsellään parhaiten. Vuoden aikana on tullut kokeiltua paljon eri tyylejä ja tapoja bujoilla,  intoa olen etsinyt pinterestistä, instagramista ja facebookista esimerkiksi yli 8000 jäsenen Bullet Journal Suomi -ryhmästä.


Bujoilu, bujo, nuuna


Alkuun pääsee ihan perus vihkolla ja kynällä, mitään muuta et tarvitse. Jos haluat voit tehdä alkuun sisällysluettelon, mutta sekin on täysin makuasia kuten sivunumerotkin. Oma tapani bujoilla on se, että teen alkuun sisällysluettelon ja vuosikatsauksen. Sen jälkeen lähden tekemään mitä mieleen tulee esimerkiksi erilaisia tavoitesivuja, seurantoja kuukautisista tai laskuista, kiitollisuuspäiväkirjan tai erilaisia trackereita. Trackereilla on helppoa seurata asioita viikoittain tai kuukausittain eri asioita kuten kasvienhoitoa tai tapoja. Juuri trackereiden ansiosta tartun bujoon päivittäin ja myöskin olen onnistunut lisäämään elämääni rutiineja, joiden luominen ilman seurantaa on jäänyt vain kaukaiseksi haaveeksi.

Viikoittaisen tapaseurannan rinnalla minulla on mieliala- ja kipuseuranta sekä to do -lista. En mitään viikkokalenteria ole bujooni tehnyt, sillä siihen tarkoitukseen minulla on A5 kokoinen kalenteri-planneri, jota kannan kaikkialla mukana toisin kuin bujoa. Alkuun olen kyllä kokeillut viikkoaukeamia, kuukausiaukeamaa ja niiden sekoituksia, mutta ne eivät minulla toimineet. Myöskin liiallinen eteenpäin tekeminen ei minun kohdallani toiminut, vaan teen bujoa viikko kerrallaan rauhassa. Bujoon tarttuessa rauhoitun, unohdan muun maailman ja ikävätkin asiat. Bujoni ei ole sisältä mikään kauhean selkeä, kaunis tai ihmeellinen, mutta minulle se on tärkeä. Jos ensimmäinen bujoni oli harjoituskappale niin koen nykyisenkin bujon kohdalla menneeni niin paljon eteenpäin, että välillä herää ajatus aloittaa uusi puhtaalta pöydältä. Ennen kaikkea haluan pyhittää bujon kivoille ja iloa tuoville asioille.

Ensimmäinen pistesivuinen bujoni oli halpa ja myöskin samalla huono, into meinasi kuolla heti alkuun paperin laadun takia. Sen takia aika nopeasti rupesin vertailemaan vaihtoehtoja ja eksyin myös Vihkokauppaan. Pistesivut eivät ole pakolliset, mutta ainakin minun kohdalla se helpottaa hommaa. Bujoilijat jakautuvat omien suosikki merkkiensä taakse, joista tällä hetkellä suosituimpia ovat Leuchtturm1917 ja Nuuna. Niissä paperit ovat eri paksuisia, sävyisiä ja pinnoitteisia ja kaikki nämä asiat jakavat bujoilijoiden mielipiteitä. Omaan makuuni on paksumpi Nuuna, mutta moni vannoo kovakantisen Leuchtturmin eli tuttavallisemmin Letun puoleen. Hinta voi aluksi säikäyttää, mutta olen sitä mieltä että laadusta kannattaa ja pitää maksaa.


Carpe Diem planner


Tällä hetkellä minulla on L koon Voyager Nuuna ja sen kaverina kansissa kulkee myös vihko, jossa on vielä erikseen pitkän tähtäimen listoja. Olen laittanut Nuunan kansien väliin, sillä sellaisenaan pehmeät kannet ottivat repussa turhan paljon damagea, jonkin verran tulee bujon kanssa kuljettua myös kodin ulkopuolelle esim. reissatessa. Nykyinen Nuunani on kestänyt n. puoli vuotta ja uskon sen vielä riittävän melkein toisen samanmoisen ellen nyt kauheasti innostu lisää. Muistikirja kestää usein sivumäärästä riippuen kuukausista jopa vuosiin oman käytön mukaan. Osassa Nuunista on nahkasekoitteiset kannet, joten jos olet vegaani niin muista kurkata materiaali ennen ostoa.

Bujo voi olla todella minimalistinen ja olen itsekin mennyt vuoden aikana siihen suuntaan, mutta ei koristelu kiellettyä ole. Helppoja tapoja koristella on erilaiset sivellintussit, joita voi käyttää joko yliviivaamiseen, rajaamiseen, otsikoihin, piirtämiseen ym. Olen itse rakastunut Tombown tusseihin, jotka ovat todella monipuolisia käyttää ja ainakin omassa käytössäni sivellin pää on kestänyt hyvin. Myös washiteipit eli (kuviolliset) paperiteipit on helppo ja kaunis tapa piristää bujoa. Washeilla voi myös tehdä "kirjanmerkkejä" sivun viereen käytetyimpien sivujen kohdalle, käytän siihen tarkoitukseen myös ohuita Priman magneetti kirjanmerkkejä. Välillä tulee laitettua väliin myös kauniita tarroja, mutta nekin ovat makuasioita ja käytän niitä enemmän kalenterissa. 


Carpe diem Nuuna bujo magneettikirjanmerkki


Oma suosikki kauppani bujoiluun ja plannereihin liittyen on Se Hämeenpuiston Vihkokauppa Tampereella (verkkokauppa), jossa vierailenkin erittäin usein. Tämä on lämmin suositus, ei mainos kuten eivät linkitkään ole. Löydät tarvikkeet aloittamiseen myös esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta. Kuitenkin alkuun pääsee todella vähällä ja innostuksen kasvaessa voi kasvattaa myös tarvikkeistoa. Erilaisia bujoiluun ja plannereihin liittyviä verkkokauppoja on Suomessa useita, jotka löydät helposti Planner Lovers Finlandin sivuilta listattuna.

Mielestäni kaikista suurin asia, joka vaikuttaa bujoiluun itse bujon lisäksi on kynät. Hyvällä kynällä on kiva kirjoittaa ja tehdä bujoa ja tässä asiassa minusta on tullut kauhean kranttu. Mitä ohuempi kynä sen parempi ja läpi ei saisi vuotaa sivusta. Tällä hetkellä suosikkejani on muji 0.38,  staedtler pigment liner 0.05 sekä ohh deerin ja arden rosen yhteistyössä tehdyt kauniit geelikynät. Minulle tärkeää on, että kynä liukuu paperilla kauniisti ja sulavasti, tekemisen pitää olla helppoa.


Bujoilu kynät Tombow


Bujoilun vahvuuksiin kuuluu myös se, että välillä voi pitää taukoa ja tarttua myöhemmin siihen mihin on jäänyt kun siltä taas tuntuu. Bujo muotoutuu tekijänsä näköiseksi ja tässä hommassa ei nutturan kannata olla liian tiukalla. Alkuun on hyvä kokeilla eri tyylejä, tapoja ja välineitä. Virheitä tulee ja homma ei siihen kaadu. Parhaimmassa tapauksessa bujosta voi saada paljon irti ja sen avulla voi saada aikaa itselleen tärkeille asioille. Etsi inspiraatiota sekä vertaistukea netistä ja anna mennä – vain taivas on rajana!


Hyviä sivuja ja vinkkejä alkuun pääsemiseen:


bullet journal, bujoilu, pistesivuinen


Tulen jakamaan teille myöhemmin myös ideoita erilaisista listoista ja tapaseurannoista. Jos sinulla herää kysymyksiä tai haluat minun kirjoittavan tietystä aiheesta bujoiluun liittyen niin laita kommenttia tai sähköpostia tulemaan! ♡

Katso myös Bullet Journal – ideoita bujon täytteeksi postaus!

Voit seurata minua instagramissafacebookissa ja pinterestissä!

4 kommenttia

  1. Kiitos selkeästä ja laajasta bujokatsauksesta. Oli mielenkiintoista luettavaa. Mikä niissä pistesivuissa on idea? Ovatko pisteet vähän niin kuin viivojen korvikkeita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, ne ovat vähän kuin viivojen tai ruutujen korvikkeita – antavat mahdollisuuden monenlaiseen tekemiseen. Tyhjälle olisi kovin vaikea hahmotella rivejä tai tehdä ruudukoita, toki kyllähän sekin onnistuu jos ei ole kauhean perfektionisti. Pisteet ovat himmeitä (osassa merkkejä toki löytyy voimakkaampiakin) ja ne auttavat nimenomaan hahmottamaan. Pisteiden kanssa saa helposti laskettua missä on tarkka keskikohta tai jos haluaa seitsemän päivää allekain niin laskee ja jakaa. Ja kerran kun on sen tehnyt on se helpompaa jo seuraavilla kerroilla. Pakko myöntää, että tuo on hieman hankalaa selittää ja nuo ovat täysin makuasioita. Kiitos kommentistasi ja toivottavasti osasin edes hieman valottaa pisteiden ideaa. :) Helpottaa siis lähinnä bujoilua ja antaa vapauden tehdä melkein mitä vain.

      Poista
  2. Jospa minäkin saisin nyt viimeisen sysäyksen kokeilla bujoilua :-) Hyvä ja informatiivinen postaus. Tuo suojakansio -- onko se normaali plannerkansio, josta olet ottanut renkaat pois? Vai mistä ole tuollaisen saanut? Näyttää kätsyltä. - Mervi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi! Bujoilu on mukavaa, kunhan siitä ei ota turhia paineita tai tee pakkpullaa. Hetki minulla meni löytää siinä oma tyylini, joten kannattaa kokeilla monia erilaisia tapoja ja antaa mahdollisuus vaikka ei heti omalta tuntuisikaan! Tuo suojakansio on nimenomana Carpe Diemin A5 kokoinen plannerikansio, josta poistin vioittuneet renkaat. Kuumaliimalla alasauman saa ihan nätisti auki, mutta hieman väkivaltaa piti käyttää. Nyt ajattelin kuumaliimalla laittaa vielä pienet timangit peittämään reijät , joilla renkaat kiinnitettiin taustaan. Kätevä tuo yhdistelmä onkin, mutta aika painava, joten ihan kaikkialle en jaksa niitä kantaa mukana. :) Ihanaa ja ennen kaikkea aurinkoista kevään jatkoa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥